Valvoja: Tuomaristo

rulezman kirjoitti:Kuninkuusmatka tulee varmasti olemaan väsyneiden miesten kamppailu. En yllättyisi, jos vaihteeksi kisa menisi taas laturetkeilyksi. Alex Harveylle pedattu kisa siis. Iivolle sopisi varmasti kovavauhtinen kisa paremmin, millään en jaksa mitaliin, tai edes top6-sijoitukseen uskoa.
M1999 kirjoitti:
Iivo odottaa kultaa 15km hiihdosta, Suomen miehet mitalia viestistä, miksi ihmeessä mun pitäs odottaa kuudetta sijaa? Tai edes Iivon kohdalla hopeaa/pronssia.

rulezman kirjoitti:M1999 kirjoitti:
Iivo odottaa kultaa 15km hiihdosta, Suomen miehet mitalia viestistä, miksi ihmeessä mun pitäs odottaa kuudetta sijaa? Tai edes Iivon kohdalla hopeaa/pronssia.
Odotat Iivolta kahta kultaa ja pronssia, kaikkeen muuhun olet pettynyt?
Isäni on kannattanut murtomaahiihtoa 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Myllylä-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Karpaaseja. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi mäkihyppääjiä.
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin maastohiihto on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata lajia kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni sivakointia kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että maastohiihto on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

M1999 kirjoitti:Jos joukkueella tai yksilöllä on mahdollisuus kultaan tai mitaleille, niin miksi ihmeessä pitäisi olla tyytyväinen vaikka kuudenteen sijaan?
Volmari kirjoitti:Arvelen että Norja haluaa ratkaista naisten viestin mm-kisoissa jo toisella osuudella ja laittaa sille tämän päivän tapaan Johaugin. Jos Suomi haluaa edes pienen mahdollisuuden kultamitaliin, se on myös Pärmäkosken osuus.
joe kirjoitti:Volmari kirjoitti:Suomella ei ole edes pieniä mahdollisuuksia kultamitaliin sikäli että se ei riipu Suomen tekemisistä. Norjan voittamiseen vaaditaan epäonnistumista / virheitä Norjalta ja siihen emme voi vaikuttaa.
Volmari kirjoitti:joe kirjoitti:Volmari kirjoitti:Suomella ei ole edes pieniä mahdollisuuksia kultamitaliin sikäli että se ei riipu Suomen tekemisistä. Norjan voittamiseen vaaditaan epäonnistumista / virheitä Norjalta ja siihen emme voi vaikuttaa.
Viestissä voi sattua ja tapahtua melkein mitä tahansa. Kukapa esimerkiksi olisi vielä eilen sunnuntaiaamuna aavistanut, että Norjan miehet epäonnistuvat perinteisen osuuksilla voitelussa tai hiihtävät jostain muusta syystä alakanttiin. Sitä paitsi tuolla ajattelulla, ettei kultamitalia kannata edes yrittää, menettää mahdollisuudet hopeiseen ja pronssiseenkin.
joe kirjoitti:Volmari kirjoitti:joe kirjoitti:Volmari kirjoitti:Suomella ei ole edes pieniä mahdollisuuksia kultamitaliin sikäli että se ei riipu Suomen tekemisistä. Norjan voittamiseen vaaditaan epäonnistumista / virheitä Norjalta ja siihen emme voi vaikuttaa.
Viestissä voi sattua ja tapahtua melkein mitä tahansa. Kukapa esimerkiksi olisi vielä eilen sunnuntaiaamuna aavistanut, että Norjan miehet epäonnistuvat perinteisen osuuksilla voitelussa tai hiihtävät jostain muusta syystä alakanttiin. Sitä paitsi tuolla ajattelulla, ettei kultamitalia kannata edes yrittää, menettää mahdollisuudet hopeiseen ja pronssiseenkin.
Tässä on vaarana ajautua jonkinlaisen käsitesaivartelun piiriin. En tiedä mitä eroa on termeillä "yrittää kultamitalia" ja "tehdä paras mahdollinen suoritus". Naisten viestissä lähtökohta on kuitenkin se että Norjalla on asettaa jokaiselle osuudelle selkeästi parempi hiihtäjä kuin Suomella, avausosuutta ehkä lukuunottamatta. Josta minulle on moudostunut lähtöoletus: Suomi ei voi voittaa Norjaa vain omalla hyvällä suorituksella, ilman Norjan epäonnistumista. Tällainen voi tietysti tapahtua mille tahansa joukkueelle.
Volmari kirjoitti:Naisten SM-viestissä siis ikivanhaan tapaan vain kolme osuutta. No, taitaisipa toisaalta seuroilla nykyaikana olla vielä vaikeampi löytää neljä naishiihtäjää kuin takavuosikymmeninä. Nopea luikahus parhailta seuroilta.
RobinHood kirjoitti:Volmari kirjoitti:Naisten SM-viestissä siis ikivanhaan tapaan vain kolme osuutta. No, taitaisipa toisaalta seuroilla nykyaikana olla vielä vaikeampi löytää neljä naishiihtäjää kuin takavuosikymmeninä. Nopea luikahus parhailta seuroilta.
Naisten viestissä niin ikään on monta ennakkosuosikkia. Vuokatti, Kainuun hiihtoseura, Hämeenlinnan hiihtoseura, Ikaalisten urheilijat, Oulun hiihtoseura, Lempäälän kisa(hiihtääköhän Saarinen viestissä? Huhuja olen kuullut että näin saattaisi tapahtua)

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa