SM-liiga kaudella 2008-2009

Keskustelua SM-liigasta, NHL:stä, MM-kisoista...

Valvoja: Tuomaristo

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 03.01.2009 11.41

Itse näkisin kyllä David Lingin hyvänä vahvistuksena Jokereille. Turha lähteä tosiaan tuomitsemaan yhden ottelun perusteella, kun katsoo mitkä lähtökohdat miehellä otteluun olivat. Kausien saatossa kertyneet pistemäärät eivät kerro sattumasta, vaan kaveri osaa myös ihan oikeasti pelata. Ainut mikä tuossa hankinnassa hieman ihmetytti oli miehen pelipaikka, joka on laituri, kun oikeastaan sentteriä olisi tarvittu. On tainnut Ling kuitenkin joskus keskelläkin pelata, joten katsotaan nyt.

Tuosta liigan joukkuemäärästä vielä. Ehkäpä tuo 12 joukkuetta liigassa olisi hyvä määrä, koska nykyään tosiaan on aivan liikaa näitä turhia ja heikkotasoisia otteluita. Tähän myös osaltaan on tietysti vaikuttanut tähtipelaajien väheneminen kausi kaudelta, kun muut Euroopan sarjat vetävät pelaajia enemmän puoleensa. Nykyään tosin liiga on ehkäpä tasaisempi kuin koskaan, mutta tulevaisuudessa varmasti tullaan näkemään jonkinlaisia muutoksia.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Anzta » 03.01.2009 15.27

Tosiaan itsekin supistaisi liigan 12 joukkueen sarjaksi ja mestis säilyisi edellen 12 joukkueen sarjana. Näin saataisiin mestikseenkin lisää tasoa.
Jokerit&Hanlonin taitokiekko
Avatar
Anzta
Maailmanmestari
 
Viestit: 203
Liittynyt: 07.07.2008 14.42

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja JooC942 » 03.01.2009 21.02

Liiga ei ole ollut näin kiinnostava moniin vuosiin, ja tämä kiinostavuushan johtuu juuri tästä tasaisuudesta. Lisäksi EU-pelaajien rajaton määrä joukkueessa ensi kaudella tasoittaa liigaa entisestään. Ai miten? Suomalaisia pelaajia on niin vähän markkinoilla, että esimerkiksi Ässien on erittäin vaikeaa saada laadukkaista pelaajia joukkueeseensa. Nyt kun EU-pelaajia saa olla rajaton määrä, on "valinnanvaraa" paljon enemmän! 14 joukkuetta ei todellakaan ole liikaa, eikä Mestiksen tasoa aleta nostamaan liigan kustannuksella! :lol: Mestiksen tasohan on jo noussut täksi kaudeksi aiemmista ja tulee jatkossakin vain nousemaan, nyt kun liiga on avattu. Maailman kovimmassa kiekkoliigassa, NHL:ssä pelataan lähes kaksinkertainen määrä otteluita SM-liigaan verrattuna, joten turha väittää että otteluita olisi liikaa.

Hyvä uudistus oli myös tämä, että otteluun saa nimetä vain 18 kenttäpelaajaa. Monet nuoret pelaajat istuvat koko kauden penkin päässä joukkueensa 13.hyökkääjänä tai 7.pakkina, vaikka voisivat ennemmin pelata A-junnuissa tai Mestiksessä isossa roolissa.
JooC942
Juniori
 
Viestit: 19
Liittynyt: 01.04.2008 20.31

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 04.01.2009 01.37

Nasty kirjoitti:Joukkueiden määrää pitäisi pikemminkin nostaa, tai sitten poistaa Ilves / Tappara tai HIFK / Jokerit liigasta ja Mestiksestä nostettaisiin joku. Pääkaupunkiseudullakaan tuskin on enää talvisin ulkojäitä? Ei ainakaan pitkän aikaa. Pohjoisemmissa kaupungeissa tulisi noston seurauksena jääkiekkobuumi ja saataisiin nuoria, jotka pääsisivät talvisin ulkojäillä, joista kuitenkin tärkeimmät taidot hankitaan.


Et voi olla tosissasi..? Nuo edellä mainitut joukkueet ovat koko liigan selkäranka! Liigan värikkäimmät joukkueet kun poistetaaan, niin ei ainakaaan tarvitse odottaa mielenkiintoisia pelejä.

Nuorten harjoittelustahan tuo koko homma lähtee liikkeelle, eli sieltä homma kiikastaa. "Kaikki pelaa" -periaate pitäisi heittää romukoppaan ja keskittyä yksilöiden taitoihin. Sieltä ne uudet teemuselänteet ja sakukoivut tulevat.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Nasty » 04.01.2009 02.13

Crick kirjoitti:
Nasty kirjoitti:Joukkueiden määrää pitäisi pikemminkin nostaa, tai sitten poistaa Ilves / Tappara tai HIFK / Jokerit liigasta ja Mestiksestä nostettaisiin joku. Pääkaupunkiseudullakaan tuskin on enää talvisin ulkojäitä? Ei ainakaan pitkän aikaa. Pohjoisemmissa kaupungeissa tulisi noston seurauksena jääkiekkobuumi ja saataisiin nuoria, jotka pääsisivät talvisin ulkojäillä, joista kuitenkin tärkeimmät taidot hankitaan.


Et voi olla tosissasi..? Nuo edellä mainitut joukkueet ovat koko liigan selkäranka! Liigan värikkäimmät joukkueet kun poistetaaan, niin ei ainakaaan tarvitse odottaa mielenkiintoisia pelejä.

Nuorten harjoittelustahan tuo koko homma lähtee liikkeelle, eli sieltä homma kiikastaa. "Kaikki pelaa" -periaate pitäisi heittää romukoppaan ja keskittyä yksilöiden taitoihin. Sieltä ne uudet teemuselänteet ja sakukoivut tulevat.


Lähinnä oli heitto tuo että paikkakunnalla olisi vain yksi SM-liiga joukkue. Ja tuotahan juuri hain, että saataisiin enemmän nuoria ja nimenomaan ulkojäille höntsäämään. Pelkissä joukkueen järjestämissä harjoituksissa ei kovaksi pelimieheksi kehity. Ja suurilla paikkakunnilla lisäisi kilpailua jos olisi yks ns. "ykkösjoukkue".
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Anzta » 04.01.2009 10.35

No itse asiassa tällä hetkellä on etelässäkin ulkojäät. Mutta itse asiaan. Eilen pelattiin jälleen mielenkiinotinen kierros ja Jokereilla oli eilen oikein "maali-iloittelu", kun joukkue teki peräti kolme maalia. Myös tolppien väliin paluun tehnyt Juuso Riksman oli elementissään.

Jälleen psiti silmään se, että Kärpät ja Blues ovat pelanneet 3 peliä vähemmän kuin kärkijoukkueet. Okei Bluesin ymmärtää, sillä chl menestys on siirtänyt pelejä, mutta miksi kärppillä on kolme peliä vähemmän! Ei anna oikeaa kuvaa voimasuhteista.


Itse toivon ensi kaudelle otteluohjelmaan uudistusta niin että pelattasiiin nelinkertainen sarja (52 ottelua) eli jokainen joukkue pelaisi neljä kertaa toisiaan vastaan. Kaksi kertaa kotona ja kaksi vieraissa.
Jokerit&Hanlonin taitokiekko
Avatar
Anzta
Maailmanmestari
 
Viestit: 203
Liittynyt: 07.07.2008 14.42

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 04.01.2009 18.51

Nasty kirjoitti:
Lähinnä oli heitto tuo että paikkakunnalla olisi vain yksi SM-liiga joukkue. Ja tuotahan juuri hain, että saataisiin enemmän nuoria ja nimenomaan ulkojäille höntsäämään. Pelkissä joukkueen järjestämissä harjoituksissa ei kovaksi pelimieheksi kehity. Ja suurilla paikkakunnilla lisäisi kilpailua jos olisi yks ns. "ykkösjoukkue".


Nasty kulkeeko nyt hissi ihan ylös asti. Jokerit tai ifk pois liiigasta, niin se ei kiinnosta kiviäkään.
Mielummin tehtäisiin, että supistettaisiin joukkuemäärä kahteen. Pelattaisiin 56 kertainen sarja, jossa joukkueina Jokerit ja Ifk. Näin peli olisi, joka ilta vähintään yhtä kiinostavaa kuin joku pelicans-ässät=).Tämäkin on fiksumpi idea kuin se, että poistetaan kaikista tärkeimmät joukkueet.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.01.2009 19.20

Mitä jos samantien lopetetaan koko jääkiekko? Voidaan siirtyä järkevimpiin lajeihin...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 04.01.2009 19.44

rulezman kirjoitti:Mitä jos samantien lopetetaan koko jääkiekko? Voidaan siirtyä järkevimpiin lajeihin...


Kait tajusit että viestissäni oli ironiaa. Jääkiekko on suomen suosituin urheilulaji ihan vain vinkiksi.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Verbal » 04.01.2009 19.48

Suosituimmuus ei puolestaan kerro järkevyydestä yhtään mitään.

Veikkaanpa että rulezmaninkin viesti sisälsi häivähdyksen ironiaa.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.01.2009 19.49

Jokkeri kirjoitti:
rulezman kirjoitti:Mitä jos samantien lopetetaan koko jääkiekko? Voidaan siirtyä järkevimpiin lajeihin...


Kait tajusit että viestissäni oli ironiaa. Jääkiekko on suomen suosituin urheilulaji ihan vain vinkiksi.


Tästä saisi taas vaikka minkälaisen väittelyn aikaan, mutta jätetään nyt väliin, toiset pitää lätkästä, toiset eivät...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 04.01.2009 19.56

rulezman kirjoitti:Tästä saisi taas vaikka minkälaisen väittelyn aikaan, mutta jätetään nyt väliin, toiset pitää lätkästä, toiset eivät...


Kait se vähän johtuu asuinpaikastakin. Esimerkiksi kotkassa koripallo taitaa olla suosituinta ja Loimaalla pesäpallo jne. Minä olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja käynyt Jäähalleilla vuodesta 1992. Ai niin mitkäs ne teidän suosikkilajit ovat?
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.01.2009 19.57

Jokkeri kirjoitti:
rulezman kirjoitti:Tästä saisi taas vaikka minkälaisen väittelyn aikaan, mutta jätetään nyt väliin, toiset pitää lätkästä, toiset eivät...


Kait se vähän johtuu asuinpaikastakin. Esimerkiksi kotkassa koripallo taitaa olla suosituinta ja Loimaalla pesäpallo jne. Minä olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja käynyt Jäähalleilla vuodesta 1992. Ai niin mitkäs ne teidän suosikkilajit ovat?


Kotka on kyllä puhdas futiskaupunki
Itse täällä ollaan pitkälti hiihtolajien, yleisurheilun ja futiksen kannalla

Ja kyllä mäkin aina silloin tällöin Titaanien peleissä vierailen [hesse_popcorn]
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja JooC942 » 04.01.2009 20.28

Alkaa tuntua, juttuja lueskellessa, ettei se Kummola ihan paska kiekkopomo olekaan.

Ei millään pahalla...
JooC942
Juniori
 
Viestit: 19
Liittynyt: 01.04.2008 20.31

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Anzta » 05.01.2009 10.34

No kyllähän tämä nyt on ihan mielipideasia mistä tykkää ja mistä ja tosiaan asuinpaikkakin vaikuttaa. Itse olen tykästynyt jääkiekkoon ja Jokereihin isäni kautta. Pienenä poikana kävin aina joka talvi kentällä, johon jäädytettiin luistelurata pelaamassa kaverien kanssa jääkiekkoa.

Otan vielä kantaa tuohon joukkueiden pudottamiseen, niin jos se kuitenkin tehdään urheillullisuuden perusteella eli ne ketkä ei pärjää tippuu mestikseen ja mestiksessä pärjäävät nousevat liigaan karsintojen kautta.
Jokerit&Hanlonin taitokiekko
Avatar
Anzta
Maailmanmestari
 
Viestit: 203
Liittynyt: 07.07.2008 14.42

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 05.01.2009 14.05

Huomenna taas Pelsujen kotimatsiin, HIFKi nurin! Ei löydy kyllä ihan lippurahoja taskusta, mutta pitäs käydä pitkäveto vetämään, jos vaikka saisi sen reilun 10e mitä matsiin tarvii (lippu 5e, hodari ja limu :lol: ).
Huomisen pelistä sen verran, että kotivoitto irtoaa lukemin 4-2 tai sitten tulee turpiin pahasti.
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Anzta » 05.01.2009 14.23

* HPK - Ilves
* Jokerit - JYP
* Pelicans - HIFK
* Ässät - Kärpät

Tuollaisia pelejä siis huomenna luvassa. Valitettavasti itse en pääse seuraamaan Jokereiden peliä ennen kuin helmikuussa, mutta jännätään radion kautta mahdollisesti. Jokereilla edessä "6 pisteen peli". Voitto olisi tultava jos mielitään runkosarja voittaa.

Eikös muuten Tomek Valtosen paluu pitänyt tapahtua tammikuun alussa?
Jokerit&Hanlonin taitokiekko
Avatar
Anzta
Maailmanmestari
 
Viestit: 203
Liittynyt: 07.07.2008 14.42

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Nasty » 05.01.2009 17.16

Jokkeri kirjoitti:
rulezman kirjoitti:Tästä saisi taas vaikka minkälaisen väittelyn aikaan, mutta jätetään nyt väliin, toiset pitää lätkästä, toiset eivät...


Kait se vähän johtuu asuinpaikastakin. Esimerkiksi kotkassa koripallo taitaa olla suosituinta ja Loimaalla pesäpallo jne. Minä olen paljasjalkainen helsinkiläinen ja käynyt Jäähalleilla vuodesta 1992. Ai niin mitkäs ne teidän suosikkilajit ovat?


Tuo on harha käsitys, että pesäpallo olisi Loimaalla mitenkään suosittua. Toki ennen kun LP pelasi Superpesiksessä niin katsomo oli aina täysi ja itsekin olin lähes joka pelin katsomassa, mutta nykyään ei taida olla enää edes edustusjoukkuetta. Jääkiekko sen sijaan tuntuu olevan täällä aika vahvalla pohjalla kun edustuksen 2. divarin pelejä on aina katsomassa täysi tupa (mahtuu tosin vain joku 500) ja -92 joukkue pelaa käsittääkseni korkeimmalla tasolla. Kävin katsomassa kaikki Rocketsin kotipelit tällä kaudella, lisäksi joitain -92 pelejä ja -93 pelejä kun kaverit pelaavat siellä. Olen myös käynyt katsomassa TPS-pelejä tarpeeksi. Ja nykyään Loimaalla on lentopallo räjähdysmäisessä kasvussa. Itse en kuitenkaan välitä mistään näistä vaan omia suosikkejani ovat jalkapallo, hiihtolajit, pyöräily ja salibandy.

Ja hissi kulkee ihan ylös asti. Olen edelleen sitä mieltä, että vain HIFK/Jokeri faneja ei kiinnostaisi jos jompikumpi putoaisi. En tiedä, onko nykyaikana SM-liigassa moisia klassikko-otteluja kuten TPS - Jokerit ennen oli. Ja olen tällä kaudella ollut katsomassa TPS - HIFK ja TPS - Ässät ja jälkimmäinen oli huomattavasti parempaa. Siinä taputettiin hienoille yksilösuorituksille, eikä "ajeluille" kuten HIFK pelissä.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 05.01.2009 21.27

Nasty kirjoitti:Ja hissi kulkee ihan ylös asti. Olen edelleen sitä mieltä, että vain HIFK/Jokeri faneja ei kiinnostaisi jos jompikumpi putoaisi. En tiedä, onko nykyaikana SM-liigassa moisia klassikko-otteluja kuten TPS - Jokerit ennen oli. Ja olen tällä kaudella ollut katsomassa TPS - HIFK ja TPS - Ässät ja jälkimmäinen oli huomattavasti parempaa. Siinä taputettiin hienoille yksilösuorituksille, eikä "ajeluille" kuten HIFK pelissä.


Taidat olla suhteellisen nuori jantteri vielä. HIFK ja Jokerit ovat jokaisen vieraspaikkakunnan odotetuimmat vierailijat. Tämä taas johtuu kateudesta näitä seuroja kohtaan. Näin ollen nämä seurat ja heidän faninsa ovat vihattuja ympäri suomea. Jos katsotaan tilastoja mitkä joukkueet vetävät eniten yleisöä toisilla paikkakunnilla, niin Jokerit,HIFK,Kärpät ovat nämä joukkueet. Nyky Sm-Liigassa on klassikoja Jokerit-HIFK,Jokerit-Kärpät,Hifk-Tappara onhan näitä. Tps on ajanut itsensä niin pahasti umpikujaan, ettei siitä kannata edes puhua. TPS:n kohtaaminen ei ole missään nimessä enään klassikko. Ja jos olet ollut ottelussa TPS-Ässät, niin veikkaan että jos siellä on taputettu hienoille suorituksille olet ollut elyseen kaljajonossa. Itse olen ollut täpötäydessä elyseessä viimeksi vuonna 03-04 ja silloin halli oli täynnä itseänsä täynnä olevia mulkkuja. Heti kun seuralla alkoi mennä huonosti, niin yleisö jätti ja nyt voit kuunnella pelaajien huutoja kentältä.
ps.tsori noi kaljajonot.. taidat olla vielä liian nuori.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 05.01.2009 21.29

Anzta kirjoitti:* HPK - Ilves
* Jokerit - JYP
* Pelicans - HIFK
* Ässät - Kärpät

Tuollaisia pelejä siis huomenna luvassa. Valitettavasti itse en pääse seuraamaan Jokereiden peliä ennen kuin helmikuussa, mutta jännätään radion kautta mahdollisesti. Jokereilla edessä "6 pisteen peli". Voitto olisi tultava jos mielitään runkosarja voittaa.

Eikös muuten Tomek Valtosen paluu pitänyt tapahtua tammikuun alussa?


Jokerit-Jyp tulee canalilta ja jos et omista korttia niin eikun ravintolaan katsomaan.
Tomekin paluu tapahtuu todennäköisesti ottelussa Ilves-Jokerit la 17.1.2009.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Jääkiekko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa