Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

Tilastonikkareiden ja historiaveijarien lempiosasto.

Valvoja: Tuomaristo

Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.08.2021 10.35

Kuten varmasti olen tälläkin foorumilla muistanut aina tilanteen tullen mainita, niin kuulantyöntö on varsin lähellä omaa sydäntäni, koska oma isoisäni toimi 90-luvulla useamman suomalaishuipun valmentajana. Omaa "yleisurheilu-uraa" kun sitten 90-luvun lopussa pienenä natiaisena aloittelin, niin tottakai esikuvat olivat selvillä.

Mutta se siitä, keskitytäänpä vaihteeksi taas historiaan ja siihen, että kuinka kova Suomi todellakin oli kuulantyönnössä 2000-luvun vaihteen molemmin puolin.

Suomen kuulantyönnön kultavuosien voidaan mielestäni laskea alkaneen suunnilleen vuodesta 1994. Ikäluokka, joka Suomeen menestystä näinä kultavuosina niitti, on syntynyt pääosin 70-luvulla.
Sävelet Suomen kuulamenestykselle luotiin jo Matti Yrjölän ja etenkin Reijo Ståhlbergin hienojen saavutusten myötä. Aiemman menestyssukupolven ja uuden polven väliin mahtuu kuitenkin esimerksi Janne Ronkainen, joka sai rautapallon lingottua peräti kahteen otteeseen 20,75 metrin päähän lähtöpaikasta. Jannen osalta parhaiksi kansainvälisiksi saavutuksiksi jäivät kuitenkin vuoden 89 halli EM -ja MM-kisojen kahdeksannet tilat ja niukahko karsiutuminen Rooman MM-kisojen finaalista. 90-luvun alussa Ronkaisen lupaava ura katkesikin sitten oikeastaan kriittisillä hetkillä, kun miehellä lätkäistiin kahden vuoden panna testien pakoilusta.
Ståhlbergin ja uuden menestyssukupolven väliin mahtuu vielä myös Aulis Akonniemi, jonka saavutuksiin kuuluu mm. Helsingin 83 MM-kisojen ja Losin olympialaisten finaalipaikat.

Mutta tosiaan vuonna 1994 alkoi mielestäni Suomen kultaisen sukupolven nousu. Kyseisellä kaudella muuan Mika Halvari nousi parrasvaloihin ja voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Kausi 94 toi Halvarille myös Helsingin EM-kisojen nelossijan ja halli EM-kisojen kahdeksannen sijan, molemmat tosin vielä alle 20 metrin työnnöillä.
Halvarin menestystä koti EM-kisoissa täydensi kotkalainen Markus Koistinen, joka sijoittui kisassa viidenneksi.
Suomalaisten edelle kyseisessä kisassa kiilasi kolme ukrainalaista, joiden historia on vähintäänkin murheellinen. Yksi on kärähtäny dopingista, yksi kuollut ampumavälikohtauksessa ja kolmas kuoli taannoin leikkauksen jälkikomplikaatioihin.
Nuoremmasta menestyssukupolvesta kyseisenä vuonna Ville Tiisanoja ja Conny Karlssonin aloittelivat myös omia uriaan. Tiisanoja nappasi nuorten MM-kisoista pronssimitalin ja Karlsson oli samaisessa kisassa viides.

Vuosi 1995 olikin sitten oikeastaan ensimmäinen todellinen menestysvuosi Suomen kuulabuumille. Mika Halvari nappasi kultamitalin Barcelonan hallimaailmanmestaruuskilpailuista 20,74 metrin mittaisella työnnöllä. Kesäkausi ei paljoa heikommaksi jäänyt, Göteborgin MM-kisoissa kakkostila John Godinan ja Randy Barnesin välissä 20,93 metrin mittaisella tuloksella. Kyseinen MM-finaali oli Halvarin kauden ainoa kisa, mitä mies ei voittanut. Kauden paras oli valtaisa, 21 ja puolen metrin pommi.
Halvarin menestystä säesti Markus Koistinen, joka selvitti tiensä Göteborgin MM-finaaliin ollen siinä kymmenes.
Nuorisokaartin osalta muuan Tepa Reinikainen otti ensi askeliaan kansainvälisissä ympyröissä, tuloksena Euroopan mestaruus alle 20-vuotiaiden sarjassa.

Olympiavuonna 1996 Halvarilta odotettiin luonnollisesti paljon, mutta valitettavasti akillesjännevaivat sotkivat kautta liiaksi. Vielä hallikisoissa Halveri paukutti lähes 21 metrin työntöjä, mutta keväällä akkilesjänne alkoi vihoittelemaan. Mies sai kuitenkin itsensä kesäksi jonkinlaiseen kilpailukuntoon, mutta huipputuloksiin ei ollut eväitä Atlantassa, tuloksena karsiutuminen finaalista.
Suomen ykkösnimi kyseisellä kaudellakin olikin Markus Koistinen, jolle kausi tosin oli uran viimeinen. 1996 hallieuropaanmestaruuskilpailuissa Koistinen oli viides, kesällä rautapallo lensi parhaimmillaan 20,50 metrin lukemiin ja Kalevan kisoista tuli voitto ja mies oli kovaa vauhtia matkalla Atlantaan jopa mitaliehdokkaansa. Kuitenkin, ennen olympiakisoja käry kävi istukkahormonien käytöstä ja ura oli sitä myöten taputeltu. Sama kohtalo koski toistakin Kymenlaakson työntäjää samana vuonna, Petri Torniaista.
Tämä vuosi on myös sen kautta merkityksellinen, että muuan Arsi Harju päätti tehdä kauden päätteeksi ison tekniikkamuutoksen ja vaihtaa pakittamisesta pyörähdykseen. Loppu onkin historiaa.

Vuonna 1997 Mika Halvari oli jälleen Suomen ykköstyöntäjä. Ateenan MM-kisoista mies nappasi vitostilan reilussa 20 metrin pukkaisulla ja Pariisin sisäratojen MM-kisoissa tulos oli kuudes sija. Pariisissa myös Arsi Harju nappasi tähänastisen uransa parhaan kansainvälisen tuloksen, kahdeksannen sijan tasan 20 metrin työnnöllä. Arsi liittyi tällä kaudella myös 12:sta työntäjä arvostettuun 20 metrin kerhoon.
Kultamitalin Suomi saavutti kuitenkin Euroopan alle 23-vuotiaiden mestaruuskisoista. Conny Karlsson nappasi mestaruuden ja Ville Tiisanoja säesti hienosti nelostilallaan.

Vuosi 1998 olikin taas sitten mitalivuosi. Sisäratojen EM-kilpailut pidettiin Valenciassa, josta kotiintuomisina oli Halvarin hopeamitali ja Harjun pronssinen lätkä.
Etenkin Harju oli kesäkaudella niin kovassa iskussa, työntäen ennätyksekseen 21,04, että Budapestin EM-kilpailuista odotettiin myös kovaa tulosta. Kolme suomalaista, Harju, Halvari ja Timo Aaltonen selvittivätkin tiensä finaaliin, mutta parhaana tuloksena oli Halvarin kuudes sija. Harju jäi sijalle yhdeksän ja Aaltonen koko finaaliporukan viimeiseksi. 20 metrin kerho sai myös kesänä 98 uuden jäsenen Timo Aaltosesta.

Vuosi 1999 alkoi kotimaisittain todella komeasti, kun Jari Illikainen työnsi itsensä tammikuussa Happarannassa käydyssä kisassa 20 metrin kerhoon kovalla tuloksella, 20,43. Illikainen paranteli urallaan ennätystä tuosta vielä lukemiin 20,56, mutta koska Suomen kuulantyönnön taso oli tuohon aikaan valtava, niin arvokisaedustuksia Illikaiselle ei suotu, mikä on todella harmi. Illikainen vaihtoikin lopulta kuulantyönnön voimamieskisoihin, joissa mies suorastaan dominoi 2000-luvun alkupuolella kotimaisia pelikenttiä.
Illikaisen lisäksi toinen työntäjä liittyi kaudella 1999 20 metrin kerhoon, Ville Tiisanoja. Tiisanoja paukuttikin heti komeasti aikuisten sarjojen läpimurtokaudellaan itsensä Suomen mestariksi Sevillan maailmanmestaruuskisojen kahdeksanneksi.
Arsi Harjun Sevillan matka oli huomattavasti vaikeampi. Mies selvitti tiensä finaaliin, mutta siinä tuloksena pöytäkirjaan kolme ruksia ja jumbosija. Hallikauden maailmanmestaruuskisat sentään sujuivat paremmin, Japanissa käydyssä kisassa Harju oli viides kelpo tuloksella, 20,38.
Euroopan U23-kisoista kuitenkin mitalia matkasi taas Suomeen, Jarkko Haukijärvi nappasi pronssimitalin heti muuan Joachim Olsenin perässä.
Kirkkain mitali Suomeen irtosi myös alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoista, kun Puolassa käytiin historian ensimmäiset kyseisen ikäluokan MM-kilpailut. Vuonna 82 syntynyt Robert Häggblom nappasi kultamitalin Vaasaan.

Vuosi 2000 lienee kuitenkin se kaikista ikimuistoisin suomalaisessa kuulantyönnössä. Kaikille urheilua seuraaville ovat varmasti tiedossa Arsi Harjun urotyöt Sydneyn kesäolympialaisissa. Ensin karsinnassa hirmuinen oma ennätys, 21,39 ja illalla finaalissa melkein samanlainen ja olympiakultaa Suomeen.
Vuosi 2000 lähti kuitenkin jo talvikaudesta lähtien loistavasti käyntiin. Timo Aaltonen oli Gentin hallieuroopanmestaruuskisoissa toinen, mutta ukrainalaistyöntäjän käryn myötä mitali lopulta kirkastui kultaiseksi. Olympialaisissa Aaltonen ylsi myös finaaliin, mutta heti avaustyönnössä paikat hajosivat ja kisa oli käytännössä siinä.
Kovimmassa kunnossa suomalaisista oli kuitenkin Mika Halvari. Miehen itsensä mukaan pisin harjoituskaudella mitattu työntö kantoi 22,60 ja ylimenneellä työnnöllä jopa 23 metrin viiva oli paperia. Hallikausi sujuikin mahtavasti ja miehen käsistä syntyi edelleen voimassa oleva Pohjolan ennätys, 22,09. Kaiken piti olla kunnossa olympialaisia ajatellen, mutta ennenkin oireilleen akillesjänteen tilanne paheni kuukausi kuukaudelta. Vielä alkukesän kisat sujuivat hyvin, Kultaisessa Liigassa pari podiumpaikkaa ja yli yksi kisa päälle 21 metrin. Kuitenkin elokuussa Lappeenrannassa pahasti tulehtunut akillesjänne sanoi itsensä irti lopullisesti ja katkesi. Kausi ja käytännössä melkeinpä koko loppu-ura oli sillä myöten selvä.
Haukijärven lisäksi myös toinen nuori työntäjä työnsi itsensä 20 metrin kerhoon, pakittaja Tepa Reinikainen. Tepa ylsi myös heti uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa finaaliin asti, kun oli Gentin hallikisoissa kuudes.
Vuosi 2000 on myös maailmantilastojen osalta komeaa katsottavaa suomalaisittain. Maailmanlistan 15:sta kärjestä löytyi peräti neljä suomalaista ja yhteensä seitsemän suomalaismörssäriä työnsi yli 20 metrin.

Vuosi 2001 kulki tilastojen valossa jopa edellisvuotta paremmin. Viidenneksi huonoin suomalainen kauden tilastoissa oli 17:sta.
Parrasvaloihin nousi ryminällä myös pakitustyylillä työntävä, sinisestä hikinauhastaan tunnettu Conny Karlsson. Heti kesän avauskisassaan mies liittyi 20 metrin kerhoon komealla 20,45 metrin kaarella. Connyn osalta kausi huipentui Edmontonin MM-kisoihin, joss mies sijoittui seitsemänneksi 20,78 metrin tuloksella.
Edmontonin suomalaissankariksi nousi kuitenkin taas Perhon huivimies, Arsi Harju. Tällä kertaa Jenkit Godina ja Nelson olivat Harjulle liian kovia kavereita, mutta melkein 21 metrin kaari oikeutti kuitenkin upeaan MM-pronssimitaliin.
Kolmas edustaja Edmontonissa, Ville Tiisanoja sijoittui lopulta yhdeksenneksi.
Jotain Suomen kuulantyönnön tasosta kertoo se, että kauden aikana 20,88 työntänyt Tepa Reinikainen ei Edmontonin joukkueeseen mahtunut. Saatikka Timo Aaltonen, joka sijoittui talvella hallimaailmanmestaruuskilpailuissa neljänneksi reilulla parikymppisellä.
Vuosi 2001 toi myös yhden lupaavan nuoren nimen kansan tietoisuuteen, kun Robert Häggblom nappasi hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kisoista.

Vuoteen 2002 tosiaan päättyy suomalaisten kuulantyöntäjien aikuisten arvokisojen mitaliputki, mutta hienoista tuloksista saatiin nauttia vielä useampi vuosi.
Münchenin EM-kisoissa Arsi oli taas lähellä mitalia, lopputuloksena kuitenkin karvas neljäs sija vähän vajaalla 20 ja puolen metrin kaarella. Samaisessa kisassa Ville Tiisanoja oli kuudes. Tiisanoja nappasi myös talvella käydystä hallieuroopanmestaruuskilpailuista peräti neljännen sijan, vain 11 senttiä pronssimitalista jääneenä.
Vuosi 2002 toi kuitenkin taas yhden juniorimitalin, kun superlupaus Mika Vasara nappasi hopeamitalin alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Jamaikalta. Kyseinen Vasaran mitali onkin viimeisin, mitä suomalaiskuulantyöntäjä on tuon ikäluokan MM-kisoista saavuttanut.
Huomionarvoista on, että Tepa Reinikainen jäi taas ulos kesän kisajoukkueesta, vaikka kauden tilastotulos oli hurja, 20,80.

Vuosi 2003 alkoi Arsi Harjun osalta loistavasti. Mies oli hallikaudella kovassa vireessä ja Birminghamin hallimaailmanmestaruuskisoissa mies sijoittui neljänneksi kovalla tuloksella, 20,96. Tepa Reinikainen oli samaisessa kisassa kuudes yli 20 ja puolen metrin työnnöllä.
Ulkoratakausi ei sitten Arsilla kuitenkaan sujunut ollenkaan ja mies ei kyennyt ylittämään edes 20 metrin viivaa kertaakaan ja näinollen Pariisin MM-kisat jäivät vain haaveeksi. Loppujenlopuksi kyseinen Birminghamin kisa jäi Harjun viimeiseksi kansainväliseksi arvokisaksi ja mies pisteli uransa pakettiin käytännössä kauden 2005 jälkeen, napaten toki vielä viimeisellä (teki toki pienimuotoisen paluun myöhemmin) kaudellaan vielä SM-hopeaa komean meriittilistansa jatkoksi.
Pariisissa Suomen kunniaa pitivätkin yllä Tepa Reinikainen ja Ville Tiisanoja, jotka sijoittuivat lopulta sijoilla 6 ja 7.

Vuosi 2004 olikin sitten huonoin vuosi oikeastaan kymmeneen vuoteen. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että lopun alkua.
Yksikään suomalainen ei selviytynyt finaaliin hallimaailmanmestaruuskilpailuissa ja Ateenan kesäolympialaisissa parhaaksi sijoitukseksi jäi Tepa Reinikaisen 13:sta tila.
Kalevan kisoissakin voittotulos oli pitkästä aikaa alle 20 metrinen. Kauden kohokohdiksi jäivätkin Tiisanojan voitot Hengelon ja Dohan kovatasoisista GP-kisoista ja voitto Euroopan ykkösliigasta.

Kausi 2005 oli kuitenkin taas askel parempaan suuntaan. Seitsemän suomalaista ylsi kauden aikana päälle 19,50 metrin työntöihin ja Kalevan kisoissakin koko kärkikolmikko (Tiisanoja, Harju ja Karlsson) työnsivät päälle 20 metrin.
Kauden ehdoton suomalaisnimi olikin Ville Tiisanoja. Kausi alkoi jo komealla nelostilalla hallieuroopanmestaruuskisoissa ja huipentui hienoon kuudenteen sijaan Helsingin maailmanmestaruuskisoissa.
Tiisanojen ohella toinenkin suomalainen nähtiin Helsingin kisoissa pistesijijoilla, kun Tepa Reinikainen sijoittui loppukilpailussa kahdeksanneksi.
2005 on myös viimeisin vuosi, kun suomalaismies on napannut mitalin kotiintuomisiksi, kun mukaan lasketaan aikuisten arvokisat ja nuorten EM -ja MM-kilpailut. Mika Vasara otti pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuista Erfurtista.

2006 olikin sitten murheellinen kausi suomalaisittain. Ville Tiisanoja ylsi vielä Göteborgissa EM-finaaliin, mutta lopulta melkein koko kausi pyyhittiin miehen tilastoista pois testosteroinikäryn myötä. Tiisanoja itse sanoi, että dopingin käyttöön ajoi vaisuhkosti sujunut hallikausi. Todentotta, kesäkausi sujuikin huomattavasti hallikautta paremmin.
Muutoinkaan kausi 2006 ei suurempia hurraahutoja aiheuttanut. Conny Karlsson ja Mika Vasara, joka oli kesän aikana liittynyt 20 metrin kerhoon, kävivät karsiutumassa Göteborgin EM-kilpailuista.

Vuosia 2007 ja 2008 voidaankin pitää sitten murheellisina vuosina, joiden aikana Suomen kuulamahti lopullisesti romahti.
70-luvun menestyssukupolvi alkoi pikkuhiljaa katoilemaan kuvista erinäisistä syistä johtuen. Tiisanojan ura oli ohi dopingkäryn myötä. Karlssonia pitkään vaivanneet suolisto-ongelmat johtivat lopulta koko paksusuolen poistoon ja pitkään harjoitustaukoon. Tepa Reinikaisella eivät polvet kestäneet, vaikka olikin vaihtanut paikkoja säästääkseen juuri opettelemansa pyörähdystyylin takaisin pakitukseen. Arsi Harjun menestyksekäs ura päättyi myös käytännössä kauteen 2005 ja Mika Halvarin aika oli auttamatta jo ohitse.
Suomessa ei kuitenkaan vielä näiden nimien hiipuessa osattu vielä huolestua, olihan taustalta tulossa kaksi juniorisarjoissa menestystä niittänyttä kovaa nimeä, Mika Vasara ja Robert Häggblom, jotka molemmat olivat liittyneet kesällä 2006 20 metrin kerhoon.
Hallikausi 2007 sujuikin vielä lupauksia herättävästi. Robert Häggblom ja Conny Karlsson sijoittuivat Birminghamin hallieuroopanmestaruuskisoissa sijoille 4 ja 5. Tämän kisan jälkeen Karlssonin terveysongelmat tosin pahenivat ja miehen huippu-ura oli pitkälti paketissa.
Häggblom jatkoi kuitenkin kesällä mihin talvella jäi ja työnsi ennätyksekseen komean 20,53 metrisen kaareen. Vielä näin vuonna 2021 kukaan suomalainen ei ole sen koommin kyennyt pidemmälle työntämään.
Mika Vasara onnistui säestämään hyvin 2007 vuoden kesäkaudella työntäen ennätyksekseen 20,21m. Molemmat miehet nähtiin myös Osakan maailmanmestaruuskisoissa, mutta molemmille kohtalona oli karsiutuminen.

Sitten iskivät ne perhanan vammat. Vasaran kyynärpää ei tuntunut enää kestävän kilpailemista. Kaudella 2008 irtosi vielä SM-mitalia, mutta olympiapaikka jäi haaveeksi ja kesä jäikin lopulta kesken ja käytännössä miehen huippu-uran viimeiseksi.
Robert Häggblom ei kärsinyt aivan yhtä selvistä terveysongelmista, mutta pikkuvaivat söivät sielläkin miestä. Kaudella 2008 kuula lensi vielä muutamaan otteeseen päälle 20 metrin ja Pekingin olympialaisiinkin mies selviytyi, siellä tosin jäi ilman tulosta. Vuoden 2008 jälkeen saatiinkin odottaa aina vuoteen 2013, että Häggblom onnistui taas 19 metrin viivan ylittämään. Paras terä tekemisestä oli kuitenkin jo ohitse ja huippu-urheilu-ura paketissa.

Numeroiden valossa siis: Suomi saavutti kultaisella ajanjaksolla (1994-2007) yhteensä 7 arvokisamitalia (1 olympiakulta, 1 MM-hopea, 1 MM-pronssi, sisäratojen maailmanmestaruus ja sisäratojen euroopanmestaruuskisoista kaikkia värejä yhden)
Kansainvälisistä ulkoratojen arvokisoista suomalaiset saavuttivat yhteensä siis 13 finaalipaikkaa seitsemän työntäjän voimin, kun myös mitalit lasketaan mukaan. Tarkemmin vielä vuosien 1995-2005 sijoittuu tämä kultaine ajanjakso, jolloin vain Atlantan ja Ateenan olympiafinaalif kilpailtiin ilman suomalaisedustusta.

Mutta miksi Suomen kuulantyönnön taso on sitten romahtanut nykyiseen tilaansa? Yksinkertaisin vastaus on varmasti, että tarpeeksi harrastajia ei yksinkertaisesti ole. Niitä huippuja on käytännössä mahdoton jalostaa, jos sitä massaa ei yksinkertaisesti ole. Ja ne harvat lupaavat urheilijat (Kangas, Kööpikkä mm.) kärsivät sitten syystä tai toisesta isoista ongelmista. Pitkään on puhuttu, että 20 metrin kerholaisten ja muiden laji-ihmisten pitäisi lyödä viisaat päänsä yhteen ja päästä sanoista tekoihin. Fakta on, että jotenkin niitä nuoria olisi saatava houkuteltua kuulantyönnön pariin, jotta lajin näivettyminen saataisiin pelastettua. Eikä siihen välttämättä tarvittaisi kuin yksi Halvarin tasoinen kansainvälinen nimi, niin nuoret mörssärinalut voisivat lajin valita omakseen vaikkapa moukarinheiton kustannuksella.
Ville Tiisanojan dopingkäryn vaikutusta ei myöskään sovi vähätellä. Voi hyvinkin olla, että tapauksen saama negatiivinen (täysin oikeutettu toki) mediahuomio ajoi lupaavia nuoria muiden lajien pariin.
Mutta kuten Suomessa on nytkin yleisurheilussa nähty, niin joku laji voi hyvinkin nopeasti nousta aivan uudelle tasolle. Se vaatii vain muutaman kovatasoisen urheilijan, jotka kovalla keskinäisellä kilpailulla potkivat toisiaan eteenpäin ja imevät samalla massaa mukaansa. Olisiko parikymmpisistä Eero Aholasta ja Arttu Korkealaaksosta tulevaisuudessa tähän?

Dopingasioilla on toki oma tekijänsä suomalaisessa kuulantyönnössä. Dopingista narahtaneita urheilijoita yllämainituista ovat Tiisanoja, Torniainen, Koistinen ja Ronkainen(testien pakoilu). Kolmestä jälkimmäisestä kaikki enemmän tai vähemmän samoista harjoitusporukoista ja myös samalta alueelta. Vaarini on kuitenkin aina kysyttäessä korostanut, että hänellä ei mitään tietoa kyseistä dopingkäryistä ole, mitä nyt Ronkaisen kohdalla vähän saattoi miehen olinpaikasta valehdella :D
Syytä kuitenkin muistaa, että männävuosina dopingin käyttö oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Vaikkapa suomalaisten kovimmista kilpakumppaneista ukrainalaiset ja valko-venäläiset työntäjät ovat lähestulkoon kaikki urallaan dopingtuomion saaneet. Mielestäni on turhaa väittää, että suomalaiset olivat saaneet etua dopingin käytöstään verrattuna kilpakumppaneihin.

Pahoittelen tekstissä mahdollisesti ilmeneviä kirjoitus- ajatus -ja asiavirheitä. Osa tekstistä tulee oman muistin perukoilta, mutta suurimpaan osaan on käytetty internetlähteitä. Toivottavasti joku nauttii tämän lukemisestakin, itse ainakin nautin näinkin rakkaan aiheen perkaamisesta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 15.08.2021 11.45

Mainio kirjoitus.

Jos nyt heittäydytään hysteerisen pikkutarkoiksi, niin Halvarin koipi kosahti ensimmäisen kerran olympiavuonna helmi-maaliskuun vaihteessa 1996. Sitä kuntoutettiin kuukausia, kunnes sälli palasi kuularinkiin heinäkuun puolivälissä Lappeenrannassa. Seuraava kisa olikin sitten Atlantassa.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja Volmari » 15.08.2021 12.13

Kiitos perusteellisesta kertauksesta kuulantyöntömme kultavuosiin.

Mutta kuten Suomessa on nytkin yleisurheilussa nähty, niin joku laji voi hyvinkin nopeasti nousta aivan uudelle tasolle. Se vaatii vain muutaman kovatasoisen urheilijan, jotka kovalla keskinäisellä kilpailulla potkivat toisiaan eteenpäin ja imevät samalla massaa mukaansa.


Esimerkkeinä kuulan jälkeen pituushyppy ja sittemmin naisten aitajuoksu, joista kummallakaan ei ole suomalaisessa yleisurheilussa pitempiaikaisia perinteitä. Joutuukin ihmettelemään, miten valmennus kykenee vastaamaan innostukseen. Eihän noista kuulamiehistäkään Arsi Harju osannut kääntyä muiden kuin entisen jumppamaikkansa puoleen, jolla ei tietääkseni ollut lajista erikoisosaamista. Toki varmaan Matti Yrjölä toimi hänelle mentaattorina. Pituushyppy on jo harrastetumpi laji, jonka tekniikoista on kirjoitettu paljon, mutta aitajuoksun valmennustietous on yllättänyt. Yleisurheilua harrastavat nuorisomassat ovat hajaantuneina ympäri maata ja pitkälti maaseudulle. Saadaanko lajitietoutta levitettyä niiden "jumppamaikoille" riittävästi?
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 1954
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja varis » 15.08.2021 13.04

Lukusuositus myös Jarmo Mäkelän kyhäämään Kalevan kisojen parhaat -artikkelisarjaan.
https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/hkv ... rheilijat/

Kotimaan 10 parhaan keskiarvo pysyi 70-luvun alusta 80-luvun alkuun päälle 19 metrissä, ja nousi sinne takaisin 1995. 2000-luvun alussa huideltiin muutama vuosi jopa yli 20 metrin tuolla puolen. Vuonna 2006 19 metristä jälleen pudottiin ja vajoaminen on jatkunut tähän päivään asti. Tämän kauden keskiarvo on 17,4 eli ollaan tukevasti siellä 60-luvun tasolla.

Kuva
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.08.2021 13.21

Volmari kirjoitti:Kiitos perusteellisesta kertauksesta kuulantyöntömme kultavuosiin.

Mutta kuten Suomessa on nytkin yleisurheilussa nähty, niin joku laji voi hyvinkin nopeasti nousta aivan uudelle tasolle. Se vaatii vain muutaman kovatasoisen urheilijan, jotka kovalla keskinäisellä kilpailulla potkivat toisiaan eteenpäin ja imevät samalla massaa mukaansa.


Esimerkkeinä kuulan jälkeen pituushyppy ja sittemmin naisten aitajuoksu, joista kummallakaan ei ole suomalaisessa yleisurheilussa pitempiaikaisia perinteitä. Joutuukin ihmettelemään, miten valmennus kykenee vastaamaan innostukseen. Eihän noista kuulamiehistäkään Arsi Harju osannut kääntyä muiden kuin entisen jumppamaikkansa puoleen, jolla ei tietääkseni ollut lajista erikoisosaamista. Toki varmaan Matti Yrjölä toimi hänelle mentaattorina. Pituushyppy on jo harrastetumpi laji, jonka tekniikoista on kirjoitettu paljon, mutta aitajuoksun valmennustietous on yllättänyt. Yleisurheilua harrastavat nuorisomassat ovat hajaantuneina ympäri maata ja pitkälti maaseudulle. Saadaanko lajitietoutta levitettyä niiden "jumppamaikoille" riittävästi?

Oma vaarini valmensi myös omia valmennettaviaan ilman mitään kuulantyöntötaustaa. Kovassa käytössä olivatkin aiemmin arvokisojen vhs-nauhat ja itsekin muistan nuorempana katselleeni jotain kuulantyönnönopetusvideota.
Ja tokihan niille valmentajillekin sitä lajiosaamista ja kokemusta kertyy, kun kiertävät kovatasoisia kisoja kesän mittaan ja tarkkailevat muiden tekemistä ja vaihtelevat kokemuksiaan. Tässäkin asiassa lajin yleinen taso ja kilpailutilanne tulee vahvasti esille.
Näinhän se toki nykypäivänäkin on, mutta informaatiota on huomattavasti enemmän saatavilla. Yegot, Walcottit ja kumppanit ammensivat keihäsoppiaan Youtuben avulla.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomalaisen kuulantyönnön kultavuodet

ViestiKirjoittaja varis » 20.03.2024 11.05

Matti Yrjölä täyttää hyvin todennäköisesti ensi viikolla 86 vuotta ja luultavasti useamman vuoden sen jälkeenkin. Alla juttua hänen ensimmäisestä kirjastaan 1989. Uudempi teos syntyi 50 vuotta toissapäivänä täyttäneen Arsi Harjun olympiavoiton jälkeen vuonna 2001.

Kuva
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31


Paluu Tilastohöpinöitä, historiaa yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron