Neuvoja?

Timanttiliiga, GP-kisat, Hippokisat yms.

Valvoja: Tuomaristo

Neuvoja?

ViestiKirjoittaja nappe » 27.07.2019 18.20

Helou

Jos et jaksa koko juttua lukea, niin tiivistys alhaalla.

Olen 21v pojankoltiainen, keihäänheitto kiinnostaa kovasti, mutta onko harjoittelu liian myöhäistä aloittaa näin aikuisiällä? Keihäänheitto ja sen seuraaminen on aina kiinnostanut. Jokaiset kisat ja videot olen telkkarista ja myöhemmin youtubesta katsottua läpi, ja vielä usempaan otteeseen.

Nuorempana kiinnosti toki myös, mutta olin kauhean ujo. Lopulta osallistuin joihinkin koulukisoihin, missä heti ekojen heittojen jälkeen tultiin kyllä kyselemään, että haluaisinko valmennusta. Siinä uskalsin sanoa, että toki. Annoin numeroni, mutta eipä kukaan koskaan soittanut. Jälkeenpäin ymmärsin, että olin antanut vahingossa väärän numeron.

Anyways, nuorempana tuli heitettyä 400g ja 600g jokunen heitto kotinurmikolla, ehkä yhteensä 150-200 heittoa teiniaikoina. Heitot kantoivat silloin about 30 metriä ilman käsitystä tekniikasta tai muustakaan harjoittelusta.

Nyt jokunen vuosi myöhemmin, ostin käytettynä Polanikin 800g keihään. Leikkimielisesti menin sitä kavereiden kanssa heittämään kauheassa darrassa eräänä sateisena sunnuntaina. Heitin tuolloin siis ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen keihästä ja ensimmäistä kertaa ikinä miesten keihäällä. Oli darra ja oli jotkut tennarit jalassa. Ei tietoakaan tekniikasta. Lensi silti 45m.

Nyt olen miettinyt, että pitäisikö sitä alkaa oikeasti harjoittelemaan, ehkä jopa panostamaan. Hankkiutua johonkin valmennukseen? Vai onko liian myöhäistä? Mieli kovasti tekisi.
Vai pitäisikö vaan unohtaa koko juttu.

Tiivistys;
Ikää 21v, ostin miesten keihään ja ensimmäisellä heittokerralla heitin 45m.
Onko myöhäistä aloittaa tosissaan harjoittelu, hankkiutua valmennukseen ja aloittaa tähän panostaminen? Mielenkiintoa löytyy kyllä.
nappe
Pallopoika
 
Viestit: 3
Liittynyt: 27.07.2019 18.01

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja varis » 27.07.2019 18.47

Timo Tompuri aloitti kiekonheiton 26-vuotiaana ja heitti silti Suomen ennätyksen, joten miksei.
Suosittelen kuitenkin sateettomia ja darrattomia heitto-olosuhteita.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.07.2019 20.12

Paikalliseen yleisurheiluseuraan vaan yhteyttä ja selvittämään, että onko seurassa aktiivista aikuisurheilutoimintaa.
Internetistä toki löytyy nykypäivänä urheilu- ja harjoitustietoutta vaikka kuinka paljon, niin ihan yksin treenaamallakin voi päästä kolkuttelemaan kansallista hyvää tasoa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja chesswinner » 27.07.2019 20.49

Ei Rätykään heittotavasta päätellen treenannut kuin voimaa :D

Noin vakavasti suhtautuen tiedän keihäästä aika vähän, mutta vahva epäilys on, että on niin tekninen laji, että oot ainakin viimetipassa, ellet myöhässä.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja RobinHood » 28.07.2019 10.47

Kaveri - jalkapalloilija n. 170cm pitkä - heitti ensimmäisellä heitolla yli 50m aikoinaan. Ei tainnut olla aikoisten miesten keihäs kuitenkaan.

Ei ikä ole este huipulle nousemaan. Jos sulla on hyvä heittopaikka siitä vaan heittelemään ihan omatoimisesti. Youtuubesta näkee videoita tukuttain. Siitä vain mallia ottamaan. Näinhän se Julius Yegokin nousi aikoinaan huipulle youutuubia katselemalla. Ei keihäs kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää tähtitiedettä ole. Maallikokin pystyy näkemään, että jos ei ole hirveän isokokoinen tai vahva, pitää sitten olla nopea ja pitää omata hyvän vauhtijuoksun ja päinvastoin, jos ei ole nopea sitten pitää olla vahva.

Sitten kun saa yli 70m heittoja omatoimisesti ja mielellään ilman mitään hirveän hyvää tekniikkaa, kannattaa alkaa kyelemään jotain valmennuksia.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1726
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja finishbetter » 28.07.2019 18.35

Heitä niin että perse repee!
Soita rädylle, kerro sama tarina ja pyydä valmentamaan.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja nappe » 28.07.2019 21.38

Kiitoksia kaikille vastauksista!

Ongelma on se, että intoa olisi heitellä vaikka joka päivä, mutta seudun kaikille urheilukentille (50km sisällä),
tarvitsee ajanvarauksen, ennen kuin porteista pääsee sisään. Opiskelijana 30€/tunti ei ole noita helppo maksella.

Olen koittanut paljon analysoida erilaisten heittäjien tekniikoita ja heittotyyliä, ja miettiä omaa kroppaani ja miten sitä heittoa kannattaisi lähteä rakentamaan. Nyt kun vain pääsisi kentälle heittelemään ja ottamaan videoita, saisi nopeasti itse kehitystä aikaan.

Nyt olen kyllä ottanut vähän itseäni niskasta kiinni, mittanauha ja piikkarit on hankittu.
Myös kenttävarauksista olen ollut yhteydessä. Tuosta olen samoilla linjoilla, että kun sen 70 metriä puhkaisee, voisi oikea valmennus olla kohdallaan.

Tavoite voisi olla tänä kesänä 60 metriä, sitten katsoa ensi kesänä missä mennään.
Odottaisin, että alkuunsa metrejä saa heittoon aika helpostikkin.

Hyvä puoli minulla on se, että siinä missä lajiharjoittelu on nuoruudesta puuttunut, niin olen kuntosalilla käynyt aktiivisesti edelliset neljä vuotta. Treeniohjelmaan vaikutteet ja tavoitteellisuus on kyllä tullut lähinnä kehonrakennusmaailmasta, mutta on sitä voimaakin tarttunut. Reenit salilla kun muokkaa heittäminen mielessä, saa varmasti tulosta aikaan.

Eiköhän se siitä lähde.
nappe
Pallopoika
 
Viestit: 3
Liittynyt: 27.07.2019 18.01

Re: Neuvoja?

ViestiKirjoittaja RobinHood » 17.08.2019 09.40

Thomas Röhler on teknisesti yksi parhaimmista heittäjistä.

Tässä on ihan hyvä video hänen tyylistään ja tekniikastaan.
https://www.youtube.com/watch?v=euxemC7-JVk

Tässä on opetusvideo keihäänheiton biomekaniikasta
https://www.youtube.com/watch?v=oNi5jEYRHjU
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1726
Liittynyt: 22.10.2018 18.53


Paluu Kilpailut, tulokset yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron