Sivu 1/2

Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 02.02.2026 17.24
Kirjoittaja rulezman
Otetaan nyt vielä ainakin tulille perinteinen kisaveikkaus! Katsotaan onko foorumin viimeinen ainakin meikäläisen järjestämä. Lupaan kovasti yrittää myös pinnat saada laskettua tällä kertaa, mutta toki vapaaehtoiseksi saa ilmoittautua!

Kaikki kyssärit KYLLÄ tai EI väittämiä.
Peliaika loppuu lauantaina 7.2. klo 12.


1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia.
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta.
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.)
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja.
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia.
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa.
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa.
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä.
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys.
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin.
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun.
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin.
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun.
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen.
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa.
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä.
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä.
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon.
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä.
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista.
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan.
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa.
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen.
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn.
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun.
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen.
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella.
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin.
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa.
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja.
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta.
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia.
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle.

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa?

Kisan voittajalle 2 tähden jallupullo! (tai tätä vastaava summa fyffeä tilille)

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 03.02.2026 06.31
Kirjoittaja AH-fani
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. Ei
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. Ei
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) Kyllä
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. Kyllä
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. Kyllä
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. Kyllä
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. E
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. Kyllä
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. Ei
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. Ei
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. Ei
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. Ei
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. Ei
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. Kyllä
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. Ei
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. Kyllä
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. Ei
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. Ei
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. Kyllä
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. Ei
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. Ei
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. Kyllä
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. Ei
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. Kyllä
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. Kyllä
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. Ei
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. Kyllä
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. Kyllä
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. Kyllä
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. Kyllä
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. Ei
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. Ei
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. Ei

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 56

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 04.02.2026 07.08
Kirjoittaja 99v
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. EI
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. KYLLÄ
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) KYLLÄ
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. KYLLÄ
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. EI
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. EI
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. KYLLÄ
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. EI
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. KYLLÄ
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. EI
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. KYLLÄ
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. KYLLÄ
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. EI
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. EI
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. EI
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. EI
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. EI
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. EI
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. KYLLÄ
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. EI
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. EI
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. KYLLÄ
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. EI
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. EI
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. EI

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 8

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 04.02.2026 09.25
Kirjoittaja M1999
rulezman kirjoitti:Otetaan nyt vielä ainakin tulille perinteinen kisaveikkaus! Katsotaan onko foorumin viimeinen ainakin meikäläisen järjestämä. Lupaan kovasti yrittää myös pinnat saada laskettua tällä kertaa, mutta toki vapaaehtoiseksi saa ilmoittautua!

Kaikki kyssärit KYLLÄ tai EI väittämiä.
Peliaika loppuu lauantaina 7.2. klo 12.


1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. KYLLÄ
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) EI
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. EI
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. KYLLÄ
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. KYLLÄ
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. KYLLÄ
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. EI
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. KYLLÄ
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. KYLLÄ
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. EI
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. EI
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. EI
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. EI
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. EI
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. EI
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. KYLLÄ
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. KYLLÄ
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. EI
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. EI
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. KYLLÄ
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. KYLLÄ
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. KYLLÄ
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. EI

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 10

Kisan voittajalle 2 tähden jallupullo! (tai tätä vastaava summa fyffeä tilille)

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 06.02.2026 20.38
Kirjoittaja rulezman
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. KYLLÄ
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) KYLLÄ
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. EI
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. EI
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. KYLLÄ
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. KYLLÄ
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. KYLLÄ
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. EI
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. KYLLÄ
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. KYLLÄ
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. EI
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. KYLLÄ
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. KYLLÄ
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. KYLLÄ
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. EI
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. KYLLÄ
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. KYLLÄ
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. EI
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. EI
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. KYLLÄ
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. EI
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. EI
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. EI

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 12

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 06.02.2026 22.31
Kirjoittaja kirja
1. E
2. K
3. K
4. K
5. K
6. K
7. E
8. K
9. K
10. E
11. E
12. E
13. E
14. K
15. E
16. E
17. E
18. E
19. K
20. E
21. E
22. K
23. E
24. K
25. E
26. E
27. E
28. K
29. K
30. K
31. K
32. E
33. E
TPE 16.

~kirja

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 06.02.2026 22.41
Kirjoittaja RobinHood
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. KYLLÄ
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) KYLLÄ
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. KYLLÄ
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. KYLLÄ(Suvi Minkkinen)
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. EI
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. EI
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. KYLLÄ
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. KYLLÄ
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. EI
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. EI
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. KYLLÄ
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. KYLLÄ
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. KYLLÄ
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. EI
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. KYLLÄ
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. KYLLÄ
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. EI
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. KYLLÄ
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. EI
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. EI
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. KYLLÄ
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. EI
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. EI
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. KYLLÄ

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 2

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 06.02.2026 23.17
Kirjoittaja WebSlave
1. K
2. K
3. K
4. K
5. E
6. K
7. K
8. K
9. E
10. E
11. E
12. K
13. K
14. E
15. K
16. E
17. K
18. K
19. K
20. E
21. K
22. E
23. E
24. K
25. E
26. E
27. E
28. K
29. K
30. K
31. E
32. E
33. E

Tasapelierottelija: 21

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 07.02.2026 00.45
Kirjoittaja Volmari
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. KYLLÄ
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi). KYLLÄ
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. KYLLÄ
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. KYLLÄ
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. KYLLÄ
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. EI
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. EI
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. KYLLÄ
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. KYLLÄ
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. EI
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. EI
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. EI
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. EI
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. EI
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. KYLLÄ
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. KYLLÄ
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. KYLLÄ
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. KYLLÄ
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. EI
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. KYLLÄ
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. EI
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. EI
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. EI

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 12

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 07.02.2026 07.58
Kirjoittaja Zoe
1. ei
2. ei
3. kyllä
4. kyllä
5. kyllä
6. kyllä
7. ei
8. kyllä
9. kyllä
10. ei
11. ei
12. kyllä
13. ei
14. kyllä
15. ei
16. ei
17. ei
18. ei
19. ei
20. ei
21. ei
22. kyllä
23. ei
24. kyllä
25. ei
26. ei
27. ei
28. kyllä
29. kyllä
30. kyllä
31. ei
32. ei
33. ei

Tasapelierottelija: 14.

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 07.02.2026 09.47
Kirjoittaja varis
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. E
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. K
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) K
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. E
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. K
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. K
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. E
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. K
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. K
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. E
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. E
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. E
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. E
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. K
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. K
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. E
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. E
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. K
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. E
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. E
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. K
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. E
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. E
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. E
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. E
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. E
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. E
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. E
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. K
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. K
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. E
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. E
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. E

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 17.

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 07.02.2026 11.17
Kirjoittaja Pati
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. Kyllä
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta. Kyllä
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.) Kyllä
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja. Kyllä
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. Kyllä
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa. Kyllä
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. Ei
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. Kyllä
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys. Kyllä
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin. Ei
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. Ei
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. Kyllä
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. Kyllä
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. Kyllä
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. Kyllä
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. Ei
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. Ei
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon. Ei
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. Ei
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. Ei
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. Kyllä
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. Kyllä
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. Kyllä
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. Kyllä
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. Ei
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. Ei
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. Ei
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. Ei
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. Kyllä
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. Ei
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta. Kyllä
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia. Ei
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle. Ei

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa? 28

Kisan voittajalle 2 tähden jallupullo! (tai tätä vastaava summa fyffeä tilille)[/quote]

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 07.02.2026 14.11
Kirjoittaja rulezman
Kiitos osallistuneille, saatiin lopulta komeat 11 veikkaajaa mukaan!

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 19.02.2026 19.53
Kirjoittaja 99v
Mikä veikkauksen tilanne?

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 19.02.2026 20.28
Kirjoittaja rulezman
Vapaaehtoisia pistenikkareita edelleen odottaen!

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 19.02.2026 21.32
Kirjoittaja varis
Ehdotan että kisojen jälkeen (esim. viikossa) kaikki laskevat ja ilmoittavat omat pisteensä. Voittajan tulos tarkistetaan.

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 20.02.2026 07.44
Kirjoittaja rulezman
1. Suomi saa kisoista vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
2. Suomi saavuttaa mitalin jääkiekosta.
3. Suomalaisnaiset saavuttavat enemmän mitaleja kuin suomalaismiehet (joukkueen tai parin mitali lasketaan yhdeksi mitaliksi.)
4. Norja voittaa kisoissa eniten mitaleja.
5. Kisojen eniten mitaleja saanut urheilija voittaa vähintään 5 mitalia. KYLLÄ
6. Kanada voittaa kultaa miesten jääkiekossa.
7. Elian Lehto sijoittuu 10 parhaan joukkoon miesten syöksylaskussa. EI
8. Saksa saavuttaa ohjaskelkkailussa enemmän kultamitaleja kuin muut maat yhteensä. KYLLä
9. Pikaluistelussa nähdään vähintään yksi maailmanennätys.
10. Curlingissa vähintään kolme mitalia matkaa Pohjoismaihin.
11. Miesten skiathlonissa ensimmäisenä suksien vaihtoon (tai tätä lähinnä olevaan viralliseen ajaonttopisteeseen) saapuva voittaa myös koko kilpailun. EI
12. Anni Kärävä voittaa kisoista mitalin. EI
13. Domen Prevc voittaa miesten normaalimäen kilpailun. EI
14. Miesten ampumahiihdon normaalimatkan voittaja ampuu maksimissaan yhden sakkolaukauksen. KYLLÄ
15. Suomalaislaskija yltää finaaliin miesten kumparelaskussa. EI
16. Norja ottaa vähintään kolmoisvoiton miesten maastohiihdon sprintissä. EI
17. Johanna Matintalo on paras suomalainen naisten maastohiihdon sprintissä. KYLLÄ
18. Suvi Minkkinen sijoittuu kaikissa henkilökohtaisissa kisastarteissaan kymmenen parhaan joukkoon.
19. Paras suomalaisnainen on kahdeksan parhaan joukossa naisten 10 kilometrin maastohiihdon väliaikalähdössä. EI
20. Miesten ampumahiihdon pikamatkalla 20 parhaan joukossa on vähintään kaksi suomalaista. KYLLÄ
21. Ranskalaisnainen voittaa naisten ampumahiihdon pikamatkan. EI
22. Niko Kytösaho sijoittuu Antti Aaltoa paremmin miesten mäkihypyn suurmäen kisassa. EI
23. Norja voittaa miesten maastohiihdon 4 X 7,5 kilometrin viestin vähintään minuutin marginaalilla toiseksi tulleeseen. EI
24. Naisten mäkihypyn suurmäen mestari hyppää myös kisan pisimmän hypyn. EI
25. Eduard Hallberg keskeyttää miesten pujottelun. KYLLÄ
26. Miesten ampumahiihtoviestin voittajajoukkue kiertää kisassa sakkokierroksen. KYLLÄ
27. Ilkka Herola parantaa sijoitustaan vähintään viidellä sijoituksella yhdistetyn suurmäen kisan hiihto-osuudella. EI
28. Maastohiihdon parisprinteissä vähintään neljä mitalia matkaa Pohjoismaihin. EI
29. Miesten yhdistetyn joukkuekisassa mitalimaat ovat Itävalta, Norja ja Saksa. EI
30. Miesten ampumahiihdon yhteislähdössä nähdään suomalaisedustaja. KYLLÄ
31. Iivo Niskanen ottaa mitalin miesten 50 kilometrin hiihdosta.
32. Naisten 50 kilometrin hiihdon kärkikuusikossa nähdään vain Pohjoismaiden edustajia.
33. Miesten jääkiekkofinaali menee jatkoajalle.

Tasapelierottelija: Niilo Moilasen sijoitus sprinttikarsinnassa?

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 20.02.2026 16.13
Kirjoittaja WebSlave
Jos (ja näköjään kun) Rulezman toimittaa oikeat vastaukset kuhunkin kysymykseen, niin minä voin laskea pisteet. Minulla on kaikkien veikkausrivit ylhäällä. Jokaisen on toki suotavaa oman rivinsä osalta tarkistaa että menee oikein.

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 23.02.2026 02.06
Kirjoittaja WebSlave
Tulokset

Nämähän meni heti uusiksi, kun tarkistin että syntyikö pikaluistelussa maailmannennätystä. Ei syntynyt, vastoin aiempaa "tietoani". Tässä siis korjatut tulokset. Nyt kävi niin, että voitto meni jakoon, koska tasapelierottimetkin ovat yhtä paljon ohi oikean luvun.

Nimi pisteet (tasapelierotin)

AH-Fani 20 (+22)
Volmari 20 (-22)
RobinHood 20 (-32)
99v 19 (-26)
varis 18 (-17)
rulezman 18 (-22)
M1999 18 (-24)
kirja 17 (-18)
Zoe 17 (-20)
Peti 14 (-6)
WebSlave 13 (-13)

Re: Kisaveikkaus

ViestiLähetetty: 23.02.2026 02.08
Kirjoittaja WebSlave
Tarkistuksen ja virheiden löytämisen helpottamiseksi pistetaulukko:

Koodi: Valitse kaikki
OIKEA RIVI      KKEKK EEKEE EEEKE EKEEK EEEEK KEEEK EEK  pts 34 ero

AH-Fani         ---11 -1111 11111 --1-- 11-11 -1--1 11-  20  56 +22
Volmari         11-11 -111- 11-11 1-11- --1-1 --1-1 11-  20  12 -22
RobinHood       11-11 11--1 1-1-- 11-11 -11-- --1-1 111  20   2 -32
-------------------------------------------------------------------
99v             -1-1- 11111 1-11- 1-11- 111-- ----1 11-  19   8 -26
-------------------------------------------------------------------
varis           -1--1 -11-1 1111- 1--1- -111- --1-1 11-  18  17 -17
rulezman        11--1 111-1 1-11- 1---1 1-1-- --1-1 11-  18  12 -22
M1999           111-1 -11-1 11-11 1-11- 1-1-- --1-1 ---  18  10 -24
-------------------------------------------------------------------
kirja           -1-11 -11-1 11111 1-1-- 1-1-- ----1 -1-  17  16 -18
Zoe             ---11 -11-1 1-111 1-11- 1-1-- ----1 11-  17  14 -20
-------------------------------------------------------------------
Peti            11-11 -11-1 1--1- 1-11- ----- --1-- -1-  14  28 - 6
-------------------------------------------------------------------
WebSlave        11-1- --111 1---- 11--- -11-- ----1 -1-  13  21 -13