Urheilufoorumi

Otetaan nyt ihan oma aihe tälle polttavalle aiheelle.

Mikä on huippu-urheilun tärkein tarkoitus? Tottakai luoda kansalle viihdettä ja tärkeämpänä tekijänä innostaa katsojia, etenkin nuoria, liikkumaan.

Suomen iso ongelma huippu-urheilussahan alkaa jo ruohonjuuritasolta, koska suomalaiset eivät yksinkertaisesti liiku. Sama ongelma toki on isossa osassa muissakin länsimaissa, ihmisten ei yksinkertaisesti tarvitse liikkua. Jatketaan aiheesta myöhemmin.

Kykenevätkö kaikki olympialajit sitten parantamaan katsojien urheilumotivaatiota? Mielestäni eivät.
Jos Suomi saavuttaa vaikkapa purjehduksesta olympiakultaa, niin kiinnostaako tämä oikeasti ketään? Iso osa ihmisistä toki tuloksen noteeraa, jopa saa siitä hetkellisen hyvänolon tunteen ja kahvipöytäkeskusteluissa aihe on tapetilla pari päivää. Mutta mitä muuta?
Aiheuttaako tämä jonkun purjehdusbuumin ja ihmiset ryntäävät veneilykauppoihin ostamaan jollia ja optimismiveneitä ja Itämeri on kohta täynnä aloittelevia purjehtijanalkuja. Ei. Keskimääräistä nuorta ei kiinnosta yhtään, vaikka Suomi saisi purjehduksista ämpärikaupalla mitaleita olympiadin aikana.

Näin kansanterveydellisistä syistä on mielestäni päivän selvää, että huippu-urheilussa pitäisi panostaa juurikin niihin lajeihin, jotka kiinnostavat ihmisiä ja ovat toisaalta aloitteleville harrastajille helppoja lähestyä.
Tällaisia yksilölajeja ovat mm. yleisurheilu, uinti, voimistelu (joukkuevoimistelu on kaikinpuolin erinomainen laji, vaikkei olympialaji olekaan), sulkapallo, tennis ja kamppailulajeista etunenässä judo ja paini.
Joukkuelajit ovat tietenkin jalkapallon ylivoimaa, mutta kyllähän salibandy on kiistatta yksi parhaimmista lajeista liikuttamaan nuoria. Jokainen ammatikseen säbää pelaaja ihminen on toki yksi potentiaalinen olympiaurheilija vähemmän, mutta onko sillä mitään väliä?

Ja sitten päästäänkin seuraavaan kysymykseen, että mikä on olympiakomitean tehtävä? Onko se maksimoida Suomen olympiamitalien määrä täysin muista tekijöistä riippumatta? Onko sen tehtävä luoda Suomesta paremmin liikkuva ja terveempi maa, vai jotain tältä väliltä?

Olympiakomitean ihan säännönmukaisina tehtävinihän on:
- edistää koko elämänkulkua koskevaa liikuntaa ja urheilua, arjen fyysisestä
aktiivisuudesta terävimpään huippu-urheiluun
- vahvistaa liikunnan kansalaistoimintaa
- vahvistaa liikuntakulttuurin yhteiskunnallista asemaa
- tukea jäsentensä ja alueellisten organisaatioiden ja näiden jäsenten sekä
näissä järjestöissä toimivien ihmisten monipuolista toimintaa liikunnan
parissa
- edistää ja kehittää suomalaista huippu-urheilua ja sen
toimintamahdollisuuksia
- kehittää, edistää ja suojella olympialiikettä Suomessa olympialaisen
peruskirjan mukaisesti sekä päättää ja huolehtia Suomen osanotosta
olympiakisoihin
- edustaa suomalaisia liikuntajärjestöjä tehtäväalueensa kansallisessa ja
kansainvälisessä toiminnassa

Vain mitalitilin maksoiminenhan sotisi koko järjestön perusajatusta vastaan, joten tämä vaihtoehto voitanee poistaa mahdollisesta pelikirjasta kokonaan.

Tottakai suomalaisessa huippu-urheilussa on muitakin tekijöitä kuin se kuuluisa Olympiakomitea, esim. lajiliitot, seuratoiminta, kansainväliset liitot yms.
Minkälaisella rahavirralla vaikkapa eri lajiliittoja pitäisi tukea? Pitäisikö tukieurojen korreloida harrastajamääriä vai menestystä?

‐-----------------------------------------------------------------------------------------

Mutta mitempä sitten ongelmaa suomalaisten liikkumattomuuden, ja samalla myös huippu-urheilun alennustilan suhteen lähdettäisiin ratkomaan?

Sen tarkemmin suomalaisten liikuntatottumuksia nyt perkaamatta, niin ongelmahan lähtee liikkelle jo ihan lasten vanhemmista.
Aikuiset eivät yksinkertaisesti liiku tarpeeksi lastensa kanssa. Itsekin kun noita superjunnuja leikkipuistoon päivittäin raahaa, niin harvoin siellä aikuiset lasten kanssa touhuavat, vaan ruudun mielenkiinto vie voiton. Osaavat ne lapset toki varsin hyvin itsekin siellä touhuta, mutta valitettavasti ne päivän aktiviteetit kodin puolelta ovat tosiaan juuri tätä, että lapset ajaksi X leikkipuistoon päästämään pahimmat höyryt ulos ja sitten kotiin loppuillaksi kattelmaan Ryhmä Hauta tabletilta, jotta vanhemmat saavat rauhassa doomscrollata TikTokkia.

Kun tässä nyt jaaritellaan, niin jaaritellaan ihan kunnolla! Muistan edelleen junnuna, kun tuli asuttia rivitalolähiössä missä lapsia löytyi samasta pihapiiristä varmaan toistakymmentä. Ihmeteltiin aina kovasti, että miksi yhden kaverin isäukko ei ikinä osallistunut meidän leikkeihin, myöhäisillan futismatseihin, isät vs pojat-matseihin yms. Nykypäivänä päinvastoin ihmetellään, jos jonkun vanhempi raahautuu ulos ja alkaa touhuamaan lasten kanssa.

Iso osa lapsista (puhutaan nyt alakouluikäisistä) toki harrastaa jossain paikallisessa seurassa jotain lajia/lajeja.
Silti, nämäkin nuoret jäävät keskimäärin jälkeen siitä, mitä pidetään riittävänä määränä liikuntaa lapselle. Ne kolmesti viikossa pidettävät treenit eivät millään riitä, kun tosiaan muu aika menee lähinnä älylaitteiden parissa.

Puhumattakaan siitä yhdestä pirusta, eli koululiikunnasta varsinkin yläastetasolla. Puhutaan varmaan tuhansista ihmisistä, joiden mielenkiinnon urheiluun on suorastaan tappanut täysin ammattitaidoton liikunnan"opettaja". Onneksi nämä vanhat jäärät ovat tosin jo pitkälti eläkeiässä ja uusi opettajasukupolvi on pääsääntöisesti varsin pätevää sakkia.

Sama toki osaltaan myös pätee ihan urheiluseurojen valmennukseen. Ihan liian usein on tullut todistettua tilanteita, kun siellä joku oman elämänsä josemourinho huutaa pää punaisena lapsille, jotka yksinkertaisesti haluavat vain pitää hauskaa ja pelata ja treenata porukassa futista.
Ja kyllä, ehdottomasti tavoitteellisesti treenaavilla ja lajinsa huippuaan tavoitteleville pitää olla eri vaatimustasot, mutta iso osa valmentajista ei tunnu ymmärtävän, että valtaosa lapsista urheilee ihan urheilemisen ilosta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Hieno tapa taas päättää se liikunnan into huutamalla naama punaisena korvaan

No mikä tähän sitten lääkkeenä?

Itse toivoisin kovasti, että koulut ottaisivat asiassa ryhtiliikettä. Lapsille tekisi todella hyvää, jos koulut järjestäisivät koulupäivän päätteeksi monen muun tapaan erinäistä kerhotoimintaa, edes pari kertaa viikossa. Tutustumista eri lajeihin, leikkimistä, yleistä liikkumista. Ei toki tarvitsisi pelkkää ns. urheilua tämän olla, kirjakerhot sun muut myös kunniaan!

Mutta mitens sitten ihan siellä huipputasolla?

Ihan ensinnä itse toivoisin, että urheilijoiden rahallinen tuki kestäisi aina koko olympiadin. On todella kohtuutonta peliä, jos vaikka kesken olympiadin yhden syystä tai toisesta surkeasti sujuneen kauden jälkeen urheilija putoaa täysin tyhjän päälle tukiraha-asioissa.

Paraurheilijoiden tukia en itse poistaisi. On mielestäni tärkeää, että kymmenille tuhansille vamman omaaville nuorillekin löytyy upeita esimerkkiurheilijoita, jotka myös ovat huippu-urheilijoita.
Joku toki väittää, että paraurheilu on niin olematon marginaalilaji, että sitä ei ole mitään järkeä tukea. No niinhän vaikka on joku mäkihyppykin, jota sitäkään paraurheilun tapaan ei suurimmalla osalla maailman ihmisitä ole mitään saumoja alkaa harrastamaan.
Paralympialaiset myös ovat yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista. Miksi tämän pitäisi olla jotenkin vähäpätöisemmässä asemassa "terveiden" urheiluun verrattuna?

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että olympiakomitean suora rahallinen tuki voitaisiin rajata vain yksilölajien edustajille. Keskimäärin joukkuelajit ja joukkuelajien edustajat kykenevät kuitenkin pyörittämään sitä talouttaan vallan mainiosta ilman komitean (todella pientä) rahallista tukea. Ja johan pelkästään kunnat tunkevat valtavan määrän rahaa vaikkapa jäähalleihin.

Toisinsanoen, mielestäni tällä hetkellä Suomessa lajien tukemisessa ei ole juurikaan moitittavaa. Niitä lajeja tuetaan, jotka kiinnostavat niin urheilijoita kuin yleisöäkin. Joukkuelajien (etenkin jääkiekon) osalta kun vähän karsittaisiin, niin rahanjako näyttäisi jo varsin hyvältä.

Seuraavaksi toivoisin huomattavasti enemmän yhteistyötä ulkomaisten maajoukkueiden kanssa. Varsinkin pienemmissä suomalaislajeissa Suomi hyötyisi valtavasti yhdessä toimimisesta toisen maan, tai jopa useiden maiden kanssa.
Esimerkiksi vaikkapa ampumahiihdossa Suomi hyötyisi valtavasti vaikkapa Viron kanssa hynttyyt yhteen lyödessää. Kustannukset vähenisivät selvästi ja urheilijat hyötyisivät treeniseuran kasvaessa ja yleisen tason noustessa.
Ongelma tässäkin toki on se, että Suomi ei kovinkaan monessa lajissa ole kovin houkutteleva maa. Osittain maantieteellisen eristyneisyyden kautta, kun Ruotsilla on kuitenkin loogisina kavereina Norja ja Tanska ja Baltian mailla toisensa.

Summa summarum; ensin pitäisi todella keksiä, että miten suomalaiset saadaan pois sieltä sohvan pohjalta ja huippu-urheilu nousee tämän mukana jos on noustakseen. Mikään itseisarvohan tämä ei toki ole, eikä pidäkään olla. Onko yksilölajien aika länsimaisessa hyvinvointivaltiossa ohi?

(Pahoittelut kirjoitusvirheistä ja mahdollisen sakeasta ajatusvirrasta, kirjottelin nyt tässä joutessani mitä mieleen tupsahteli)

Mikä on huippu-urheilun tarkoitus.

1. Voittaminen
2. Voittaminen
3. Voittaminen
4. Se luo uusia työpaikkoja, kun nykyaikainen digimaailma on vienyt perinteiset työpaikat

Ei olympiakomitean tehtävä ole edistää mitään liikkumista. Kyllä liikkumisesta on vastuussa ihan ihminen itse.

Olympiakomitean tehtävä on nimensä mukaisesti maksimoida olympiamitallien määrä. Jos se tähän tehtävään ei tuo mitään lisäarvoa, kysymyksessä on täysin turha organisaatio, joka voidaan lopettaa.

Itse e-urheilijana jos jään kisassa neljänneksi, minulla lentää tietokone roskakoriin samalla tavalla kuin Iivo Niskasella sauvat maahan. Suomessa ei ole sitä voittamisen kulttuuria.

Luin tossa juuri, että kun Englannin urheilu on kriisissä joku 40-vuotta sitten paikallinen olympiakomitea alkoi seulomaan kouluista lahjakkuuksia ja panostettiin mm. ratapyöräilyyn. Suomessa mitään tällaista ei tehdä, kun olympiakomitea ei tee töitänsä veronmaksajien rahoilla.

RobinHood kirjoitti:Mikä on huippu-urheilun tarkoitus.

1. Voittaminen
2. Voittaminen
3. Voittaminen

Ei olympiakomitean tehtävä ole edistää mitään liikkumista. Kyllä liikkumisesta on vastuussa ihan ihminen itse.

Olympiakomitean tehtävä on nimensä mukaisesti maksimoida olympiamitallien määrä. Jos se tähän tehtävään ei tuo mitään lisäarvoa, kysymyksessä on täysin turha organisaatio, joka voidaan lopettaa.

No ei se nyt ole. Vai onko arvon Robbarilla siis oikeus kumota Olympiakomitean yhtiöjärjestyksessä luetellut määritelmät yhdistyksen tavoitteista?

rulezman kirjoitti:No ei se nyt ole. Vai onko arvon Robbarilla siis oikeus kumota Olympiakomitean yhtiöjärjestyksessä luetellut määritelmät yhdistyksen tavoitteista?

Tämä on tällaista paskaa, millä valtion byrokraatit ja Jan vapaavuoret oikeuttaa omat lihavat tulonsa. Suomalaista Kokoomussosialismia. Kyllä minä osaan liikkua ilman olympiakomiteaa.

Miksei olympiakomitea ja lajiliitot voisi maksaa vaikka suoraa palkkaa urheilijoille? Olympiakomitean johtaja Matti Heikkisen tulot ovat vuodessa yli 100 000 euroa. Tulot on suuremmat, kun hänellä oli hiihtäjänä. Ei mitään järkeä. Eikö parempi olisi, että Matti Heikkinen potkitaan pellolle ja jaetaan nämä rahat urheilijoiden palkkoihin?

Pitkää ja ansiokkasta aloituspohdintaa tyydyn tässä vaiheessa kommentoimaan vain toteamalla, että olympiamenestys ei ruoki kansalaisten keskuuteen liikuntainnostusta, eikä edes yksittäisten lajien suosiota, saati niiden kilpailumenestyksen jatkumista.

1970-luvulla, jonka muistan hyvin, oli vielä sellaista ajattelua, että Juha Väätäisen, Lasse Virenin ja Martti Vainion mitalit saivat suomalaiset lenkkeilemään, mutta ei se näin ollut. Lenkkeily- tai kuten silloin sanottiin hölkkäinnostus olisi levinnyt Suomeen kansainvälisenä muoti-ilmiönä ilman noita mitaleitakin. Muodin lisäksi hölkkäämisen innostivat myös kokonaan uuden laatutason lenkkitossut ja kevyet, sadetta ja tuulta pitävät lenkkeilyasut, jotka huonolla ilmalla puettiin verryttelypuvun päälle. Seuraavan vuosikymmenen uutuuksia olivat latukoneilla tasaisen varmasti aukipidetyt, valaistut kuntoladut, joilla pystyi hiihtämään enimmäkseen miellyttäviksi koetuilla lasikuitusuksilla. Helena Takalo ja Juha Mieto eivät olisi saaneet kansaa yksinään kuntohiihtämään.

1990-luvulta lähtien tai viimeistään tälle vuosituhannelle tultaessa on ollut muodikasta harrastaa kuntoliikuntaa yksityisissä kuntokeskuksissa monipuolisine laitteineen. Tämäkään innostus ei lähtenyt olympiamenestyksestämme, koska suomalaisen painonnoston taso on samaan aikaan päinvastoin romahtanut.

Lisää dopingia

Volmari kirjoitti:Pitkää ja ansiokkasta aloituspohdintaa tyydyn tässä vaiheessa kommentoimaan vain toteamalla, että olympiamenestys ei ruoki kansalaisten keskuuteen liikuntainnostusta, eikä edes yksittäisten lajien suosiota, saati niiden kilpailumenestyksen jatkumista.

Tästä on pakko olla eri mieltä. Ihan lähihistoriasta esimerkkeinä voidaan poimia vaikkapa Kaisa Mäkäräinen, joka on omalla tekemisellään suunnilleen tuplannut ampumahiihtoa kokeilevien nuorten määrän.
Samoin tämänhetken valovoimaisin urheilija, Wilma Murto on suorastaan räjäyttänyt lasten innostuksen seiväspatjaa kohtaan.

Tämäkään innostus ei lähtenyt olympiamenestyksestämme, koska suomalaisen painonnoston taso on samaan aikaan päinvastoin romahtanut.

Totta, toisaalta taas kuitenkin suomalaisten menestys voimannostolajeissa on suorastaan räjähtänyt.

Olympiakomitean reilusta 10 miljoonan euron vuosibudjetista tosiaan reilu 10 prosenttia menee hallinnollisiin kuluihin. Toki suoranaisten palkkamenojen lisäksi mm. seurakentillä digitalisoituminen, viestintä yms. vievät ison kakun komitean varoista. Vuodesta 2022 vuoteen 2023 tosin henkilöstökulut ovat pienentyneet noin 400 000 eurolla.

On selvää, että olisi syytä tarkastalle, että kuinka paljon siellä komitean johdossa istuu hessuja, joiden nostamaa palkkaa on vaikea millään perustella.
On myös päivänselvää, että näin isossa organisaatiossa johtotähtävissä työskenteleville on työstään maksettava riittävä korvaus, muutoin nämä kaikki karkaavat yksityiselle sektorille nostelemaan huomattavasti kovempaa palkkaa.

Työn puolesta ja juniorivalmennuksen kokemusten perusteella olen samaa mieltä Rullen kanssa, että suomalaisen urheilun alennustila lähtee lasten liikunnasta/urheilusta. Siihen on mielestäni seuraavia syitä:

1.koululiikunta
Tätä arvostetaan kouluissa liian vähän, muissa aineissa seurataan tarkasti opetussuunnitelmat, liikunnassa valitettavasti opettajat hoitavat asioita vasemmalla kädellä. Matematiikassa sinun pakko osata ja tehdä kokeita, harjoitella, pysyä muiden mukana. Liikunnassa jos sinua ei huvita, et jaksa yms. niin sinun ei tarvi tehdä. Olen eri mieltä Rullen kanssa nykyisistä opettajista, mielestäni heidän ammattitaito, ote, auktoriteetti, malli liikuntaan ei ole riittävällä tasolla. Voisiko jo alakouluun palkata liikunnanopettajat erikseen tai liikunnanohjaajat? Liikunnan vaatimustaso on hyvin matala. Kyllä mielestäni kaikki koululaiset pitää opettaa esim. uimaan, tehdä kuperkeikka, tehdä oikeita punnerruksia, juosta vaikka cooper tiettyyn aikaan, opettaa teknisesti heittämään oikein...jne. mutta mm. uimahalleissa työskentelevänä jos lapsi ei halua uida tai jaksa uida niin joko vanhemmat tai opettajat antavat periksi ja sitten ei tarvi uida. Olisiko tämä mahdollista matikassa? En halua laskea kertolaskuja...
Tähän parannusehdotukset:
- alakouluihin jo liikunnanopettajia/liikunnanohjaajia (jotka osaavat, vaativat, innostavat, kannustavat, näyttävät omaa esimerkkiä). Samalla nämä liikunta-alan ammattilaiset kartottaisivat ns.talentteja eri lajeihin ja ohjaisivat heitä sellaisen lajin pariin mihin voisi olla lahjoja. Luokanopettajilla tähän ei löydy välttämöttä silmää eikä mielenkiintoa
- liikunnan arvostus ylös kouluaineena. Tämä lähtisi rehtoreista liikkeelle. He painottaisivat tätä muille opettajille, vanhemmille ja oppilaille.
- liikuntatuntien lisääminen tai valinnaisuus jo alakoulusta lähtien. Taideaineista musiikki, kuvaamataito, tekninen työ, liikunta voi valita
- yläkoulussa viimeistään liikuntatunneille mahdollisuus yhteistyössä seurojen kanssa tehdä omaa lajia (esim uinnissa huipulle tähtäävä menee uimaan liikuntatunnille valmentajan/seuran vastuulla, ei tarvi väkisin mennä vaikka säbätunnille)
- tasoryhmiä jo liikuntatunneille (pallopeleihin luokassa vauhdikas peli ja kevyempi peli). Osittain lapsen oma valinta, osittain opettaja ohjaa valintaa. Näin saataisiin ns.tosissaan ottaville paremmat ja haastavammat tunnit/pelit

2. Vanhempien vastuu
Täsmälleen Rullen kanssa samaa mieltä vanhemmista. Heidän esimerkki, innostaminen, vaatiminen liikuntaan on tärkein juttu lapsen liikkumiselle.
Tähän kehitys ehdotuksia:
- media rummuttaa jutuilla päivästä toiseen tämän tärkeyttä. Tekee juttuja hyvistä esimerkeistä miten vanhemmat voivat toimia ja myös huonoista esimerkeistä. Näitä voi tuoda esiin ihan pääuutisiin. Vanhemmilta pitää myös vaatia, innostaa ja syyllistääkin, jos tarvetta
- kouluissa ja seuroissa opettajat ja valmentajat vaativat vanhemmilta osallistumista lasten liikuttamiseen, tehdään harjoituksia yhdessä, kuljetaan treenimatkat yhdessä pyörällä,,venytellään kotona valmentajan ohjeiden mukaan yhdessä....jne

3. Seuroissa ohjaajat ja valmentajat
- erotetaan selvästi tavoitteellinen toiminta ja ns.kevyempi harrastustoiminta
- valmentajat/ohjaavat tunnistavat itsessään kummassa vahvuudet. Tämä on valtava ongelma, kun tavoitteellisessa toiminnassa on sellaisia valmentajia jotka ei sinne kuulu. Se vaatii sitoutumista, otetta lapsiin, ammattitaitoa, innostavaa otetta ja tietoa vaatimuksista, treenimääristä yms...
- ongelmat on sekä vaatimisessa (vaatimustaso on liian alhainen varmaan joka lajissa Suomessa) että innostamisessa (valmentajien pitää heittäytyä, eläytyä, olla tunteella mukana) - nyt pelätään median, vanhempien..yms reaktioita
- tuodaan esimerkkejä mediaan, miten on hienoa kun lapset uskaltavat haastaa itseään, lähtevät satsaamaan tosissaan, tavoittelevat unelmiaan, miten harjoittelu/työnteko palkitaan
- tehdään positiivisia juttuja valmentajista jotka valmentavat intohimolla lapsia. Nythän juniorivalmentajat nousevat esiin mediassa vain silloin kun tulee epäasiallisia juttuja, kaikki uutisointi on negatiivista

Tässä jotain ajatuksia lasten liikunnasta. Tämä on toki yksi osa-alue vain huippu-urheilun nostamiseksi. Varmaan palaan muihin osa-alueisiin myöhemmin

Koululiikunnan moninkertaistaminen ja suunnitelmallinen kehittäminen on jo kansanterveyden kannalta välttämätöntä, kun arkiliikunta on korvattu kännykällä ja videopeleillä. Täytyy löytää keinot, joilla nykyisistä lapsista kehittyy tulevaisuuden olympiavoittajia. Täytyy löytää keinot, joissa nuorista urheilijoista kehittyy Brisbanen 2032 olympiavoittajia. Täytyy löytää keinot, joilla nykyisistä pistesijaurheilijoista kehittyy Los Angelesin 2028 olympiavoittajia. Vapaavuoret, Heikkiset ja muut pellet vaihtoon samantien.

Sanotaan, että Suomella ei ollut yhtään todellista mitalikandidaattia kisoissa, joilta voitiin odottaa realistisesti mitalia. Kuitenkin Suomen joukkueessa oli kolme urheilijaa, jotka kykenivät lajinsa edellisissä MM-kisoissa ottamaan mitalin. Nämä urheilijat olivat Wilma Murto, seiväs, Luukas Saha, Judo ja Eetu Kallioinen, skeet. Sen lisäksi Suomen joukkueessa oli muita urheilijoita, jotka olivat joskus urallaan kyenneet ottamaan mitalin joko MM-kisoissa tai olympialaisissa, kuten Matti Mattsson, uinti, Sinem Kurtby & Akseli Keskinen, purjehdus tai Aleksi Leppä, kivääriammunta. Näiden lisäksi Suomen joukkueessa oli kaikkinensa 11 urheilijaa, jotka kykenivät lajinsa edellisissä MM-kisoissa sijoittumaan 8 parhaan joukkoon.

Laskin huvin vuoksi ja vertasin tätä tilannetta vuoden 1996 tilanteeseen. Tuolloin Suomen olympiajoukkueessa oli ollut 5 urheilijaa, jotka ottivat mitalin lajinsa edellisistä MM-kisoista ja nämä urheilijat olivat silloin Mikaela Ingberg, keihäs, Valentin Kononen, kilpakävely, Mika Halvari, kuula, Jani Sievinen, uinti ja Antti Kasvio, uinti. Sen lisäksi löytyi se sama 11 urheilijaa, jotka olivat päässeet edellisissä MM-kisoissa 8 parhaan joukkoon. Sitten katsoin myös vuoden 1988 tilanteen ja silloin Suomen joukkueessa oli kaiketi vain yksi urheilija, joka oli kyennyt lajinsa edellisissä MM-kisoissa ottamaan mitalin ja tämä urheilija oli Seppo Räty.

Joten ei tämä tilanne eroa esimerkiksi vuoden 1996 tilanteesta juurikaan. Kyllä Suomen olisi pitänyt ainakin yksi mitali ottaa paremmalla viimeistelyllä. Kyllä mitalit meni siihen, että kärkiurheilijoilla oli kellä mitäkin ongelmaa, kellä oli loukkaantumista, kellä koronaa ja joku veti muuten vain kisat täysin vihkoon ja uransa huonoimman kisansa juuri olympialaisiin(Eetu Kalllioinen).

Eivät nuo edellisen vuoden MM-mitalit, vanhemmista puhumattakaan, tämän vuoden kunnosta kerro. Lähimpänä olympiamitalia mainitsemistasi nimistä olikin tämän vuoden MM-pronssimitalisti Luukas Saha.

Itse kiinnitin huomiota siihen, että suurimmat pettymykset kohdistuivat teknistä osaamista vaativiin lajeihin, kuten ammunta, purjehdus, judo, paini, keihäänheitto, korkeushyppy, aitajuoksu ja keihäänheitto. Säännön vahvistavina poikkeuksia olivat naisten moukari, rullalautailu ja puoliksi seiväshyppy. Odotuksia selvästi paremmin suomalaisedustajilta sujuivat enemmän fysiikkaan pohjautuvat naisten 5000 metriä ja estejuoksu.

Teknisten lajien urheilijoiden pettymysten syynä oli pitkälti huono keskittymiskyky oman suorituksen läpiviemiseen. Juha Mieto sanoi jo kauan sitten jotain siihen tyyliin, että arvokisoissa ”pitää kyetä sukkeroimahan ittensä hurmoksellisehen tilahan”, vaikka fysiikkaurheilija olikin. En noteerannut urheilijoistamme tuollaista tilaa ennen suoritusta, enkä jälkihaastatteluissaan. Poikkeuksena Eetu Kallioinen, joka myönsi, että ei pystynyt keskittymään ja henkilökohtaisista syistä tietenkin toinen ampuja Aleksi Leppä. Keskittymiskyvyn puutteeseen saattoivat osittain viitata myös Valentin Kononen ja Riikka Lehtonen todetessaan, että Suomesta on kadonnut ”voittamisen kulttuuri”, vaikka kritiikkinsä johtoportaaseen kohdistuikin.

Kun henkilövaihdoksia nyt toivottavasti ryhdytään tekemään, pitää vaihtaa myös se vuosikymmeniä Suomen olympiajoukkueessa roikkunut "kisapastori" johonkin osaavampaan tyyppiin. Pelkkä epäonnistujien olkapäänä toimiminen ei hänen tehtäväänsä riitä.

RobinHood kirjoitti:
Laskin huvin vuoksi ja vertasin tätä tilannetta vuoden 1996 tilanteeseen. Tuolloin Suomen olympiajoukkueessa oli ollut 5 urheilijaa, jotka ottivat mitalin lajinsa edellisistä MM-kisoista ja nämä urheilijat olivat silloin Mikaela Ingberg, keihäs, Valentin Kononen, kilpakävely, Mika Halvari, kuula, Jani Sievinen, uinti ja Antti Kasvio, uinti. Sen lisäksi löytyi se sama 11 urheilijaa, jotka olivat päässeet edellisissä MM-kisoissa 8 parhaan joukkoon. Sitten katsoin myös vuoden 1988 tilanteen ja silloin Suomen joukkueessa oli kaiketi vain yksi urheilija, joka oli kyennyt lajinsa edellisissä MM-kisoissa ottamaan mitalin ja tämä urheilija oli Seppo Räty.

Joten ei tämä tilanne eroa esimerkiksi vuoden 1996 tilanteesta juurikaan. Kyllä Suomen olisi pitänyt ainakin yksi mitali ottaa paremmalla viimeistelyllä. Kyllä mitalit meni siihen, että kärkiurheilijoilla oli kellä mitäkin ongelmaa, kellä oli loukkaantumista, kellä koronaa ja joku veti muuten vain kisat täysin vihkoon ja uransa huonoimman kisansa juuri olympialaisiin(Eetu Kalllioinen).

Sitten laskin väsyneenä huvin vuoksi samalla logiikalla Ruotsin tilanteen. Ruotsilla oli n. 10(virhemarginaali) urheilijaa, jotka olivat edellisissä MM-kisoissa saavuttanut mitalin ja n. 23(virhemarginaali) urheilijaa, jotka olivat päässeet 8 joukkoon. Mitä tästä voimme päätellä? Ainakin sen että Ruotsissa MM-kisojen taso säilyy olympialaisissa ja Ruotsissa 8 joukkoon päässeistä suurempi osa eli n. 50%:a saavuttaa mitalin. Tämä on ollut jo kauan tiedossa, että Ruotsi realisoi mitalimahdollisuudet Suomeen nähden korkeamalla prosentilla.

Suomen teesit uuteen nousuun.

Vaihe 1:Lobataan huippu-urheiluun enemmän rahaa. Tavoitteena talviolympialaisten mitalitaulukon voittaminen ja kesäolympialaisissa vähintään 5 mitalia.

Vaihe 2: Kartoitetaan menestyspotentiaalisia lajeja. Tätä työtä pitäisi tämän järjestelmän jatkuvasti tarkkailla.

Vaihe 3: Aloitetaan lahjakkuuksien kartoittaminen näihin lajeihin ja lopetetaan se harrastelu ja puuhastelu kulttuuri. On sallittua viedä lapsi vain näihin tiettyihin lajeihin. Joukkuevoimistelut, salibandyt, ringetet ja suunnistukset lopetetaan kokonaan. Samalla aloitetaan myös investoimaan näiden lajien olosuhteisiin ja uusiin suorituspaikkoihin. Samalla lopetetaan digitalisaatio ja IT-ala.

Vaihe 4: Panostetaan valmennukseen ja valmennusjärjestelmiin. Samalla järjestetään kansallinen kilpailusarja näihin tiettyihin lajeihin ja niitä näytetään mm. YLE:ssä. Tavoitteena niin urheilijoilla kuin valmentajilla ammattimaisuus ja olla edellä muita.

RobinHood kirjoitti:Suomen teesit uuteen nousuun.

Vaihe 1:Lobataan huippu-urheiluun enemmän rahaa. Tavoitteena talviolympialaisten mitalitaulukon voittaminen ja kesäolympialaisissa vähintään 5 mitalia.

Vaihe 2: Kartoitetaan menestyspotentiaalisia lajeja. Tätä työtä pitäisi tämän järjestelmän jatkuvasti tarkkailla.

Vaihe 3: Aloitetaan lahjakkuuksien kartoittaminen näihin lajeihin ja lopetetaan se harrastelu ja puuhastelu kulttuuri. On sallittua viedä lapsi vain näihin tiettyihin lajeihin. Joukkuevoimistelut, salibandyt, ringetet ja suunnistukset lopetetaan kokonaan. Samalla aloitetaan myös investoimaan näiden lajien olosuhteisiin ja uusiin suorituspaikkoihin. Samalla lopetetaan digitalisaatio ja IT-ala.

Vaihe 4: Panostetaan valmennukseen ja valmennusjärjestelmiin. Samalla järjestetään kansallinen kilpailusarja näihin tiettyihin lajeihin ja niitä näytetään mm. YLE:ssä. Tavoitteena niin urheilijoilla kuin valmentajilla ammattimaisuus ja olla edellä muita.

Pidän tästä ajattelutavasta:
- tavoitteet korkealla (eli vaatimustaso aivan eri luokkaa kuin nykyinen tyyli, tärkeintä päästä olympialaisiin ja tuntea siitä ylpeyttä + hyvä fiilis)
- tehdään raakoja valintoja ja lopetetaan turhat lajit ns.ylempää tulevalla käskyllä - kompromisseilla tai tasavertaisuudella Suomi ei tule ikinä pärjäämään. Johan tämä on jo nähty
- lapset kartoitetaan ja ohjataan tiettyihin lajeihin jo varhaisessa vaiheessa
- otetaan YLE mukaan tähän panostamiseen juuri esim.näin kun Robbari sanoi. YLE näyttää niitä lajeja mihin panostetaan - ei mitään muuta, samoin jutut koskee näitä lajeja

Nyt vielä pitää päättää ne lajit, mitkä on Robbarin lajit?

Sieltä semmosen totalitarismin ja diktatuurin kannatukset Noilla teeseillä suosittelisin kovasti muuttoa vaikkapa Kiinaan.

Eikös arvon Ämpsykkä ollut valmis ampumaan päättäjät, jotka rajoittivat nuorten liikuntamahdollisuuksia ja nyt kyseisessä (hypoteettisessa) skenaariossa suorastaan toivotaan moista vaihtoehtoa? Sallinetko sanoa, että nyt on taas hiukkasen sakeahkoa settiä.

rulezman kirjoitti:Sieltä semmosen totalitarismin ja diktatuurin kannatukset Noilla teeseillä suosittelisin kovasti muuttoa vaikkapa Kiinaan.

Eikös arvon Ämpsykkä ollut valmis ampumaan päättäjät, jotka rajoittivat nuorten liikuntamahdollisuuksia ja nyt kyseisessä (hypoteettisessa) skenaariossa suorastaan toivotaan moista vaihtoehtoa? Sallinetko sanoa, että nyt on taas hiukkasen sakeahkoa settiä.

Ei tässä rajoiteta, vaan ohjataan nuoret erittäin aktiivisesti tiettyihin lajeihin. Varmaan Rullekin ymmärtää että nykyinen meininki ei riitä huippu-urheiluun. Nyt ei käsittääkseni keskustella siitä onko oikein tavoitella huippua olympialaisissa. Se on eri keskustelu. Tässä on taas Rullella se ongelma ettet ymmärrä ettei huippu-urheilussa tehdä kompromisseja. Tässä keskustelussa on aina se ongelma, että jos yritetään tehdä muutoksia tai päätöksiä (ne on välillä koviakin), niin aina joku kukkahattusetä tai -täti (tai kukkahattusukupuolineutraali) on heristelemässä sormea.

Jospa arvon Rulle kertoisi omat teesinsä lyhyesti ja napakasti. Sanotaan vaikka neljä teesiä ja nämä jokainen yhdellä lauseella. Vai jaarittelemalla ja vähän joka suuntaan kumartelemallako tämä hoituu. Kuten huomasit Kiina oli aika korkealla mitalitilastoissa.

Ja edelleen emme keskustele siitä, että onko Kiinan malli oikea. Me keskustelemme mitä pitäisi tehdä jotta Suomi voittaisi kultamitaleita kesäkisoissa. Ja huomautan että olen jo aikaisemmin halunnut että esim voimistelulajit lopetetaan huippu-urheilun osalta Suomessa, koska niitä,ei voi täällä valmentaa olympiamenestyksen vaatimalla tasolla ainakaan naisissa. Huippu-urheilun osalta lopettaminen tarkoittaa sitä, että niitä ei tueta senttiäkään valtion toimesta...

Tarkennan että mitään lajia ei kielletä, lapset saavat puuhastella kyllä, mutta huippu-urheiluna tietyt lajit lopetetaan (ei tukea, ei näkyvyyttä, ei aktiivisista valmennuskoulutusta yms...)

Jos Rulle on sitä mieltä, ettei ole merkitystä olympiamitaleilla niin sano vaan

Mä en ole vielä varma mitä mieltä olen. Tietenkin jos mun mielestä ei ole merkitystä mitaleilla, niin näin ei tietenkään toimita. Mutta ehkä olisin kallistumassa siihen suuntaan että olisi merkitystä. Pieni tai vähän isompikin ravistelu kaikkeen nykymeininkiin olisi tarpeellista sieltä koululiikunnasta lähtien, vaatimustasoon jatkaen ja kaiken ymmärtämiseen päättyen.

Jospa arvon Rulle kertoisi omat teesinsä lyhyesti ja napakasti. Sanotaan vaikka neljä teesiä ja nämä jokainen yhdellä lauseella. Vai jaarittelemalla ja vähän joka suuntaan kumartelemallako tämä hoituu. Kuten huomasit Kiina oli aika korkealla mitalitilastoissa.

Avausviestissäni mielestäni avasin jo ajatuksia varsin riittävästi. Itse en väitä olevani olympiakomitean rakenteesta ja tehtäväjaosta niin hyvin selvillä, että olisi mielestäni mielekästä antaa jotain "neljää maagista ranskalaista viivaa".
No jos nyt yksi lisäys kuitenkin; Tärkein asia toki nyt ensin olisi päättää, että jatkaako OK liikunnan yleisjärjestönä vai luodaanko rinnalle toinen järjestö, joka ottaa joko huippu-urheilun tai harrasteurheilun vastuulleen. Kuinka paljon tämä sitten tuo lisäkustannuksia, koska kyllähän kahden erillisen organisaation pyörittäminen on väkisinkin, ainakin aluksi, kalliimpaa kuin yhden pyörittäminen.

Mielestäni on edelleen toki täysin absurdi ajatuskin näivettää lajeja (kuten vaikka voimistelu), jotka liikkuttavat valtavaa määrää nuoria vain sen verukkeella, että tämä massa ehkä ajautuisi jonkin toisen lajin pariin, missä olympiamenestys olisi marginaalisesti mahdollisempaa.
Ja kyllä, jos laji ei saa tukea valtiotasolta, se hyvin todennäköisesti näivettyy pois. Ja taas menetetty hienosti vähintäänkin satoja lapsia muiden aktiviteettien pariin, joista iso osa ei todennäköisesti ole liikuntaa

No, kaipa sitten joillekin se mitalitilasto on niin tärkeä, että tätä varten ollaan ottamassa potentiaalisesti isokin loikka taaksepäin nuorten yleisen liikkumisen osalta. Ei kyllä olisi aiempien viestiesi perusteella uskonut, että näin ajattelet.

Jäi nyt vaivaamaa vielä, joten haluaisin kovasti tietää, että mitä vaikkapa niille lähes 100 000 nuorelle voimistelun harrastajalle ja voimisteluliitolle itselleen tulee tapahtumaan, jos niitä "ei tueta sentilläkään valtion toimesta"?

Kuinka suuri prosentti voimisteluseuroista kykenee pyörittämään toimintaansa täysin jäsenmaksujen ja muiden oheishimmeleiden avulla harrastajien tästä kärsimättä? (Tähän väliin voinen huomauttaa, että käsittääkseni keskimäärin seuratasolla, lajista riippumatta, abouttiarallaa puolet seuran tuloista tulee jäsenmaksuista yms. sitä en nyt valitettavasti osaa sanoa, että onko voimisteluseurojen kulurakenne täysin samanlainen)
Toki samalla mahdolliset seurojen saamat sponsoritulot myös romahtaisivat, koska, noh, sitä huippu-urheiluaspektia ei enää lajissa ole.
Puhumattakaan nyt toki liikuntatilojen vuokrista, joihin ei kunnilta irtoaisi penniäkään avustusta.

Mitä sitten näille kymmenille tuhansille lapsille mielestäsi tapahtuu, kun eivät enää pääsekkään harrastamaan sitä lajia (ainakaan yhtä laadukkaasti ja laajasti), jonka harrastamisesta (oletettavasti) ovat nauttineet?

Tämä mielipiteesi sotii kyllä niin perustavanlaatuisesti kaikkea aiemmin sanomaasi vastaan, että en voi muuta kuin ihmetellä.

Tiettävästi meillä on voimistelusta yksi MM-mitali viimeiseltä 5-vuodelta. Mitalleja on tullut esimerkiksi yleisurheilusta samalta ajan jaksolta tasan yhtä monta ja tasan saman värinen. Emil Soravuo oli menossa olympialaisiin ja olisi voinut olympialaissakin ottaa mitalin, mutta loukkaantui. Voimistelu on harrastetuimpia ja se on naisten harrastetuin olympialaji. Ongelma voimistelussa vain on se, että siinä keskitytään liikaa ei olympialajeihin, kuten joukkuevoimisteluun tai cheerleading hassutteluun. Tässäkin pitää tehdä keskittämistä ja panostaa täysillä vain ja ainoastaan olympialajeihin.

Tässä tullaan siihen, että Suomella ei ole sisäsyntyistä jo perheistä lähtöisin olevaa kulttuurillista "olympiasilmää". Kun perhe vie lapsensa harrastuksiinsa, ei yhtään ajatella sitä, että voiko se minun Matti kenties joskus voittaa mitalin olympialaisissa. Minä tiedän mistä minä puhun, sillä oma isäni oli juuri tällainen. Se vei minut jalkapallo treeneihin, koska sillä oli joku hyvä kaveri siellä ja se itse tykkäsi jalkapallosta. Jos sillä olisi ollut edes vähän silmää, se olisi voinut viedä minut myös vaikka painitreeneihin tai maastohiihtotreeneihin. Itse asiassa Topi Raitanen on tästä hyvä esimerkki. Se harrasti suunnistusta ja omien sanojensa mukaan siirtyi yleisurheilun puolelle, koska se tajusi ei helvetti, enhän minä tässä suunnistuksessa minnekään olympialaisiin koskaan pääse. Tästä syystä olympiakomitean pitää tulla esille ja ohjata nämä oikeat lajit.

Sen sijaan, että poliitikot jauhavat sitä ilmastonmuutosta, johon Suomi ei voi vaikuttaa, yhteiskunnan on otettava tavoitteeksi talviolympialaisten mitalitaulukon voittaminen, johon se voi vaikuttaa. Tämä pitää ottaa yhteiskunnan ykkösprioriteetiksi. Olit sitten tiedemies, pankkivirkailija tai koomikko, kaikki työsi pitäisi palvella tämän tavoitteen edistämiseksi. Sillä samalla se kansakunnan liikkumattomuuskin hoituisi. Tuossa luin, että Suomi investoi about 200 miljardia euroa vihreään siirtymään vuosittain. Mitä jos nämä rahat investoidaankin huippu-urheiluun? 200 miljardia urheiluun lisää rahaa. Lopetetaan tämä maleksiminen ja nollan mitalitaulukon kisat tähän päivään. Jos sillä saataisiin edes se yksi mitali. https://www.youtube.com/watch?v=3Lgy8qAJdZ8