Sivu 1/2
Kisaveikkaus

Lähetetty:
20.07.2024 08.15
Kirjoittaja rulezman
Perinteinen kisaveikkaus taas tulille. Perinteiseen tyyliin kaikkiin kohteisiin riittää KYLLÄ tai EI.
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä.
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa).
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista.
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin.
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun.
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa.
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin.
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä.
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä.
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä.
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia.
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka.
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta.
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon.
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin.
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen.
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa.
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton.
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta.
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita.
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla.
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä.
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska.
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia.
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä.
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta.
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä.
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia.
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika:
Pelaaminen päättyy lauantaina 27.7. klo. 9:00
Ja myös perinteiseen tyyliin, skaban voittajalle 50 eugenia pätäkkää tilille! (yli 8 veikkaajaa vaaditaan, jotta homma mielekästä)
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
22.07.2024 07.25
Kirjoittaja varis
rulezman kirjoitti:23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 korin marginaalilla.
Joku näsäviisas saattaa väittää, että kori on n. 2 pistettä. Samalla voi toki täsmentää, että kyse on vain 5v5 koripallosta, niin ei jää protesteille minkäänlaista sijaa.
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
22.07.2024 09.54
Kirjoittaja rulezman
Odotinkin variksen tarkastusta, itse kun noi yleensä paskala istuessa nopeasti vääntää, niin voi löytyä vaikka mitä ylläryksiä

5v5 koripallo siis kyseessä ja 10 pisteen marginaali siinä oli tarkoitus olla.
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
23.07.2024 06.52
Kirjoittaja AH-fani
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. KYLLÄ
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta EI
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. KYLLÄ
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. KYLLÄ
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. EI
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. EI
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. EI
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. EI
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. KYLLÄ
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. KYLLÄ
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. KYLLÄ
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. EI
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska.KYLLÄ
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. KYLLÄ
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta.EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. EI
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 30 sek
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
23.07.2024 20.58
Kirjoittaja 99v
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. KYLLÄ
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta KYLLÄ
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. EI
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. EI
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. KYLLÄ
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. EI
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. KYLLÄ
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. EI
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. EI
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. KYLLÄ
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. KYLLÄ
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. KYLLÄ
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. KYLLÄ
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,07
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
23.07.2024 21.05
Kirjoittaja SirJ
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. KYLLÄ
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta. EI
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. EI
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. KYLLÄ
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. EI
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. EI
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. EI
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. EI
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. EI
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,21 s
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
23.07.2024 22.11
Kirjoittaja Gary
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. KYLLÄ
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta KYLLÄ
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. KYLLÄ
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. KYLLÄ
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. EI
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. EI
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. KYLLÄ
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. EI
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. KYLLÄ
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. KYLLÄ
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska.EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta.EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. EI
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,20 sek
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
23.07.2024 22.52
Kirjoittaja RobinHood
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. EI
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta KYLLÄ
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. EI
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. KYLLÄ
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. KYLLÄ
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. KYLLÄ
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. EI
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. KYLLÄ
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. KYLLÄ
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. KYLLÄ
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. EI
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. KYLLÄ
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. KYLLÄ
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. KYLLÄ
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta.EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia.KYLLÄ
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,20s
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
25.07.2024 01.02
Kirjoittaja WebSlave
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. EI
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta. KYLLÄ
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. EI
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. KYLLÄ
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. KYLLÄ
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. EI
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. KYLLÄ
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. EI
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. KYLLÄ
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. KYLLÄ
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. KYLLÄ
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. KYLLÄ
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. KYLLÄ
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. KYLLÄ
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. KYLLÄ
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,12
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
26.07.2024 11.30
Kirjoittaja Zoe
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. KYLLÄ
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta. EI
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. EI
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. EI
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. EI
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. KYLLÄ
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. KYLLÄ
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. KYLLÄ
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. EI
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. EI
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,10
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
26.07.2024 15.43
Kirjoittaja rulezman
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). KYLLÄ
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. EI
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta KYLLÄ
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. KYLLÄ
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. KYLLÄ
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. KYLLÄ
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. EI
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. KYLLÄ
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. EI
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. EI
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. KYLLÄ
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. KYLLÄ
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. EI
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. EI
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. EI
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. KYLLÄ
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. KYLLÄ
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. KYLLÄ
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. KYLLÄ
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 20,99
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
26.07.2024 22.40
Kirjoittaja kirja
1. E
2. E
3. K
4. K
5. E
6. E
7. K
8. E
9. K
10. E
11. K
12. E
13. K
14. E
15. E
16. K
17. E
18. E
19. E
20. E
21. E
22. E
23. E
24. E
25. E
26. E
27. E
28. E
29. E
30. K
TPE 21,00
~kirja
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
27.07.2024 00.02
Kirjoittaja Volmari
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). EI
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. EI
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta. EI
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. EI
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. EI
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. KYLLÄ
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. KYLLÄ
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. EI
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. KYLLÄ
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. EI
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. EI
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. KYLLÄ
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. KYLLÄ
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. EI
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. KYLLÄ
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. KYLLÄ
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. EI
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. EI
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. EI
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. EI
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. EI
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. KYLLÄ
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. EI
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. EI
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. EI
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. KYLLÄ
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 20,95
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
27.07.2024 06.43
Kirjoittaja varis
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. E
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). E
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. E
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta. E
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. K
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. E
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. E
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. E
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. E
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. K
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. E
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. E
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. E
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. E
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. E
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. K
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. K
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. E
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. K
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. E
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. E
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. E
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. E
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. E
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. E
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. K
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. K
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. E
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. K
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. K
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 21,05
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
27.07.2024 08.00
Kirjoittaja Höyhen
rulezman kirjoitti:Perinteinen kisaveikkaus taas tulille. Perinteiseen tyyliin kaikkiin kohteisiin riittää KYLLÄ tai EI.
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. Kyllä
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa). Ei
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista. Kyllä
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta Kyllä
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin. Ei
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. Kyllä
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. Kyllä
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. Kyllä
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä. Kyllä
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. Ei
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä. Ei
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. Ei
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia. Kyllä
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka. Kyllä
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta. Kyllä
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon. Kyllä
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin. Ei
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen. Kyllä
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa. Ei
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton. Ei
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta. Kyllä
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita. Ei
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla. Kyllä
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä. Ei
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska. Kyllä
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia. Ei
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä. Kyllä
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta. Kyllä
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä. Kyllä
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia. Kyllä
Tasapelieroittelija: Miesten 50 metrin vapaauinnin voittoaika: 19,59
Pelaaminen päättyy lauantaina 27.7. klo. 9:00
Ja myös perinteiseen tyyliin, skaban voittajalle 50 eugenia pätäkkää tilille! (yli 8 veikkaajaa vaaditaan, jotta homma mielekästä)
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
02.08.2024 11.28
Kirjoittaja rulezman
1. Kalle Koljonen voittaa vähintään kaksi ottelua miesten sulkapallon kaksinpelissä. EI
2. Vähintään yksi suomalaisratsastaja yltää lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon (Joukkuekisaa ei lasketa).
3. Kisojen eniten mitaleita saavuttanut uimari tulee Yhdysvalloista.
4. Suomi saavuttaa purjehduksessa vähintään kaksi top6-sijoitusta
5. Miesten rantalentopallon kultamitali matkaa Pohjoismaihin.
6. Antti Tekoniemi voittaa jousiammunnan pudotuspeleissä vähintään yhden ottelun. EI
7. Matti Mattsson yltää finaaliin miesten 200 metrin rintauinnissa. EI
8. Aleksi Leppä yltää kisoissa finaaliin. EI
9. Kiina ottaa vähintään kaksoisvoiton naisten pöytätenniksen kaksinpelissä.
10. Aku Partanen kävelee alle 1.20 ajan miesten 20 kilometrin kävelyssä. EI
11. Miesten golfturnauksen voittaja pelaa kaikki kierrokset alle 70 lyönnillä.
12. Suomalaisgolffari yltää kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
13. Naisten maantiepyöräilyn maantieajon voittajan ja toiseksi sijoittuneen eroa ei ole enempää kuin 5 sekuntia.
14. Vähintään kaksi suomalaista kamppailulajien edustajaa (paini, judo, nyrkkeily) yltää sarjassaan vähintään pronssiotteluun saakka.
15. Eetu Kallioinen ottaa mitalin miesten skeet-ammunnasta.
16. Silja Kosonen yltää moukarinheitossa kuuden parhaan joukkoon.
17. Elina Lampela sijoittuu naisten seiväshypyssä Wilma Murtoa paremmin.
18. Naisten seitsenottelun voittaja ottelee yli 7000 pisteen tuloksen.
19. Lassi Etelätalo on paras suomalainen miesten keihäänheitossa.
20. Neeraj Chopra voittaa miesten keihäänheiton.
21. Kenenisa Bekele ottaa mitalin miesten maratonilta.
22. Kaikki naisten rullalautailun parkin mitalistit ovat alle 16 vuotiaita.
23. USA voittaa naisten koripalloturnauksen kaikki ottelunsa vähintään 10 pisteen marginaalilla.
24. Pohjoismaiden edustajat saavuttavat vähintään yhden mitalin tenniksestä.
25. Ruotsi saavuttaa kisoista enemmän mitaleja kuin Tanska.
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia.
27. Yleisurheilussa nähdään vähintään kolme maailmanennätystä.
28. Suomi saavuttaa yleisurheilussa vähintään viisi top8-sijoitusta.
29. Suomalaiset tekevät yleisurheilussa vähintään kaksi Suomen ennätystä.
30. Suomi saavuttaa kisoista vähintään kaksi mitalia.
Tilanne 5/30
SirJ 5
Zoe 5
Volmari 5
99v 4
Gary 4
kirja 4
Varis 4
WebSlave 3
Ah-fani 3
RobinHood 2
rulezman 2
Höyhen 1
Vahvalla ei-rivillä mennään!
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
11.08.2024 07.38
Kirjoittaja varis
26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia.
Tässähän siis haettiin eniten mitaleja kahminutta urheilijaa, että saako joku kuutta mitalia?
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
11.08.2024 10.03
Kirjoittaja rulezman
varis kirjoitti:26. Kisojen menestynein urheilija voittaa vähintään kuusi mitalia.
Tässähän siis haettiin eniten mitaleja kahminutta urheilijaa, että saako joku kuutta mitalia?
Eniten mitaleita saavuttanut urheilija, väreillä ei väliä. Myönnän, että vähän huonosti muotoilta väite, toivottavasti kenenkään veikkaus ei tähän kaadu!
Vaikka olen harvinaisen huono laskemaan näitä pisteitä ajallaan, niin lupaan kyllä, että ensi viikolla tulee lopputulonset julki.
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
11.08.2024 10.37
Kirjoittaja varis
Ennen kisoja vähän tutkiskelin, ja tulin siihen tulokseen että aussiuimari O'Callaghan olisi ainoa mahdollinen ja jopa ihan todennäköinen. Eipä käynyt mielessäkään, että joku kiinalainen uimari siihen kuuteen mitaliin yltäisi.
Re: Kisaveikkaus

Lähetetty:
11.08.2024 12.50
Kirjoittaja rulezman
Itse uskoin ujosti Marchandin saumoihin, mutta kinuski tuli tosiaan aika puskista
