Yhdistetty & Mäkihyppy

Vuoden 2022 talviolympialaiset järjestetään Kiinan Pekingissä 4.2.2022 - 20.2.2022

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja Volmari » 09.02.2022 20.14

Olin unohtanut, että yhdistetyn miehet hiihtävät nykyään suurmäen kilpailun yhteydessä vain 10 kilometriä. Niin harvoin siinä kilpaillaan. Harmi näin suomalaisittain. Ei taida olla revanssin paikkaa, vaikka suomalaisten suksi luistaisikin liukkaammin kuin tänään.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja kirja » 09.02.2022 21.45

Herolalla oli tänään elämänsä mahdollisuus ottaa olympiakultaa. Normaalisuorituksella hiihdossa olisi tullut mitali. Näitäkin kisoja on vielä jäljellä eikä ikä estä seuraaviin olympialaisiin jatkamista, mutta saa nähdä, tuleeko enää yhtä hyvää tilaisuutta. Kukkonenkin vaikutti poikkeuksellisen pettyneeltä haastattelussa.

Oli syynä sitten korona, kalusto tai jotain muuta, Herola oli ladulla kaukana parhaastaan. Siltä näytti oikeastaan jo varhaisessa vaiheessa. Välillä heikolta näyttävä urheilija yllättää ja pärjääkin lopulta hyvin, mutta tänään arvio osui valitettavasti oikeaan. Mitali ei olisi vaatinut ihmeitä...

Toivotaan parempaa tulosta suurmäkeen.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2717
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja SirJ » 10.02.2022 07.53

Volmari kirjoitti:Olin unohtanut, että yhdistetyn miehet hiihtävät nykyään suurmäen kilpailun yhteydessä vain 10 kilometriä. Niin harvoin siinä kilpaillaan. Harmi näin suomalaisittain. Ei taida olla revanssin paikkaa, vaikka suomalaisten suksi luistaisikin liukkaammin kuin tänään.


Niin, ennenhän suurmäen kisassa hiihdettiin 7,5 km.
SirJ
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 84
Liittynyt: 26.07.2021 07.58

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja RobinHood » 10.02.2022 16.42

Aalto on hypännyt ison mäen harkkojen pisimmän kaaren 135m.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 11.02.2022 13.43

Aallolta hyvää tekemistä taas!
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja rulezman » 11.02.2022 13.52

Oli kyllä Antsalta hyvä hyppy varsin heikkoihin tuuliin. Huomenna jytkyn paikka.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yhdistetty & Mäkihyppy

ViestiKirjoittaja RobinHood » 11.02.2022 13.59

Aalto karsinnan 7. Tosin tämä on vain karsinta. Eiköhän sitten itse kisassa aleta ihan oikeasti hyppäämään.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Edellinen

Paluu Pekingin talviolympialaiset 2022

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa