Kiipeily

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Kiipeily

ViestiKirjoittaja varis » 14.04.2021 09.54

Kuva
2.-5.8.

Urheilukiipeily eriytyi vuorikiipeilystä 1980-luvulla, kun ryhdyttiin järjestämään kilpailuja, joissa tavoitteena ei ollut kokonaisen vuoren valloittaminen vaan lyhyen haastavan reitin selvittäminen. Kilpailut siirtyivät sisätiloihin, kun kiipeilyseinistä tuli kansainvälinen menestysilmiö 1990-luvun mittaan.

Ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1991. Urheilukiipeilyn kansainvälinen erikoisliitto IFSC perustettiin 2007. MM-kisoissa kilpaillaan kolmessa eri lajissa (lead, nopeus ja boulderointi), mutta Tokion olympiakisoissa mitalit jaetaan vain näistä muodostetussa kolmiottelussa.

Köysikiipeily eli Lead
Kilpailureitit kiivetään rakennetuilla kiipeilyseinillä (kiipeilyreitin minimipituus 15 m) köysivarmistuksella liidamalla eli alaköysikiipeilynä. Tässä lajissa nopeus ei ratkaise, vaikka kisassa onkin aikaraja 6-8 minuuttia reittiä kohti. Kisan voittaa korkeimmalle kiivennyt. Otteet on pisteytetty ja viimeinen ote, jota kiipeilijä koskettaa ennen putoamistaan, jää kiipeilijän tulokseksi. Kisareitit pyritään rakentamaan niin, että vain yksi kilpailija selvittää reitin ylös asti ja muut tipahtavat aiemmilta otteilta. Kisa kiivetään yleensä on-sight-kisana eli kiipeilijät eivät saa ennen kisasuoritusta kiivetä kisareittiä tai edes nähdä, että joku muu kiipeää sitä. Kisareitin ongelmat on siis ratkaistava omin päin.

Boulder
Boulderkiipeily on voima- ja taitolaji, jonka kisoissa kiivetään ilman köyttä matalampia, alle 5 metriä korkeita reittejä. Patjat turvaavat alastulon ja kisaajilla on useampi mahdollisuus yrittää kiivetä reitit, kuitenkin vähiten yrityksiä käyttänyt voittaa. Pisteitä saa reitin loppuun pääsystä ja ns. bonusotteista.

Nopeuskiipeily eli Speed
Tässä kilpailumuodossa ratkaisevaa on vauhti, eli voittaja on se, joka nopeimmin kiipeää kisareitin loppuun. Nopeuskilpailut kisataan parikilpailuna, eli kaksi kilpailijaa kiipeää samaan aikaan vierekkäisillä reiteillä. Voittaja on nopeampi kiipeilijä, häviäjä putoaa jatkosta.

Suomessa urheilukiipeilyä hallinnoi vuonna 1995 perustettu Suomen Kiipeilyliitto.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron