Sivu 1/2

Jalkapallo

ViestiLähetetty: 13.04.2021 09.42
Kirjoittaja varis
Kuva
21.7.-7.8.

Jalkapalloa pelattiin olympiakisoissa ensi kerran Pariisissa 1900. Laji on tämän jälkeen puuttunut olympiaohjelmasta vain kerran, Los Angelesissä 1932. Naisten jalkapallosta tuli olympialaji vasta Atlantassa 1996. Vuosien 1900, 1904 ja 1906 olympiaturnauksiin osallistui vain seura- tai kaupunkijoukkueita. Maajoukkueiden kesken mitaleista pelattiin ensi kerran Lontoossa 1908. Olympiaturnaus oli jalkapallomaailman tärkein kilpailu ennen MM-kisojen syntyä vuonna 1930.

KOK:n ja Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n erimielisyydet ovat leimanneet olympiajalkapallon kehitystä. KOK:n amatöörisäännöt estivät pitkään länsimaiden osallistumisen olympiaturnauksiin parhailla joukkueillaan. Itä-Euroopan maat hallitsivatkin tapahtumia vuosien 1952–80 kisoissa. Ongelmaksi muodostui myös FIFA:n pelko siitä, että olympiaturnauksesta tulisi kilpailija sen omille MM-kisoille. Kompromissina sallittiin Los Angelesissä 1984 ja Soulissa 1988 Euroopan ja Etelä-Amerikan maiden osalta sellaiset ammattilaispelaajat, jotka eivät olleet osallistuneet MM-kisojen karsintapeleihin. Soulin kisojen jälkeen FIFA määräsi, että jalkapallon olympiakarsintoihin saavat osallistua vain 23-vuotiaat ja sitä nuoremmat pelaajat. Lopputurnauksissa on vuodesta 1996 lähtien sallittu myös yli-ikäisten vahvistusten pelaaminen. Naisten olympiaturnauksia eivät ikärajoitukset koske.

Suomen jalkapallojoukkue osallistui olympiakisoihin ensi kerran jo Tukholmassa 1912. Suomi etenikin turnauksessa neljän parhaan joukkoon lyömällä Italian 3–2 ja Venäjän 2–1. Välierässä Iso-Britannia oli kuitenkin vahvempi maalein 4–0, ja pronssiottelu päättyi tappioon Alankomaille peräti lukemin 0–9. Tukholman olympiakisojen neljäs sija on kuitenkin yhä Suomen jalkapallon arvokisahistorian paras saavutus.

Suomi osallistui olympiakisoihin myös vuonna 1936 sekä isäntämaana 1952. Molemmat turnaukset päättyivät kuitenkin tappioon heti avausottelussa, Berliinissä Perulle 3–7, Helsingissä Itävallalle maalein 3–4. Vuoden 1960 kisoista lähtien olympiapaikoista on jouduttu kilpailemaan karsintaotteluissa. Suomi on osallistunut kaikkiin karsintaturnauksiin vuoden 1972 kilpailua lukuun ottamatta, mutta ei ole koskaan onnistunut lunastamaan niissä kisalippua. Vuonna 1980 Suomi kuitenkin hyväksyi kutsun Moskovan kisojen jalkapalloturnaukseen, kun sen edelle karsintalohkossa sijoittuneet Saksan liittotasavalta ja Norja päättivät boikotoida kisoja. Suomi hävisi kisoissa Jugoslavialle 0–2, mutta pelasi Irakin kanssa tasan 0–0 ja voitti Costa Rican 3–0. Ottelut päättyivät kuitenkin alkulohkoon.

https://en.wikipedia.org/wiki/Football_ ... r_Olympics

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 13.04.2021 09.44
Kirjoittaja varis
Hondurasilla ei toistaiseksi ole yhtään olympiamitalia mistään lajista. Rion jalkapalloturnauksessa sijoitus oli neljäs. Hondurasin tie Tokioon avautui, kun se pudotti Pohjois- ja Väliamerikan karsintojen välierissä USA:n.

Naisten viimeiset kaksi Tokioon matkaavaa maata ratkeaa tänään.
CHN-KOR (1. ottelu 2-1)
CHI-CMR (1. ottelu 2-1)

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.04.2021 14.05
Kirjoittaja varis
Lohkojaot suoritettu. Miehissä Rion finalistit samaan lohkoon.

Kuva

Kuva

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 12.30
Kirjoittaja RobinHood
Jos miesten jalkapallo ei ole ihan samalla tasolla MM-kisojen kanssa niin naisten puolella olympialaiset on ihan samalla tasolla MM-kisojen kanssa. Ruotsi heti 3-0 voittoon hallitsevasta maailmanmestarista USA:sta.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 12.40
Kirjoittaja varis
44 ottelun tappioton putki katkesi mallikkaasti.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 13.15
Kirjoittaja M1999
Ruotsi vakuuttava avauksessa. Saman tien kultasuosikiksi. Ruotsi taitaa näissä kisoissa ottaa repun täyteen mitaleita ja myös kultaisia

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 13.32
Kirjoittaja varis
Sjöström olisi uinut muutaman lisää ilman käsivammaa.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 13.49
Kirjoittaja chesswinner
Pakko se on brasseihin uskoa. Muut ei Ruotsia pysäytä.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 18.25
Kirjoittaja chesswinner
Pakko muuten kritisoida noita maanosapaikkoja. Voisi vaatia edes sen verran tasoa, että pystyy kiusaamaan.

Sambia ei kisoihin kuulu, paikan olisi voinut antaa jollekin eurooppalaiselle joukkueelle.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 18.31
Kirjoittaja rulezman
Sehän näissä palloilulajeissa ongelma onkin oikeastaan kaikissa kansainvälisissä arvokisoissa. Varsinkin vielä olympialaisissa, joissa joukkueita vain 12 tai 16 ja joka maanosasta pitää saada sakkia mukaan.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 18.40
Kirjoittaja varis
chesswinner kirjoitti:Sambia ei kisoihin kuulu, paikan olisi voinut antaa jollekin eurooppalaiselle joukkueelle.

Missä urheilumuodossa Afrikka ei ole edustettuna?

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 18.52
Kirjoittaja RobinHood
Niin kuin nähdään ei jalkapallo niin maailmanlaajuinen laji ole. Varsinkin Naisten sarja on ihan marginaalinen eurooppalainen laji höystettynä jollain USA:lla ja Brasilialla. Esimerkiksi miesten jääkiekossa MM-kisoissa oli 16 joukkueita, joista jokainen joukkue oli tasoltaan paljon lähempänä toisiaan, kuin naisten jalkapallon MM-kisoissa/olympialaisissa.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 21.07.2021 18.56
Kirjoittaja varis
Niin kauan kuin mannerlaatat pysyvät meren pinnan yläpuolella, ne kuuluvat olympiaperheeseen.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 11.32
Kirjoittaja RobinHood
Miesten jalkapallo saatiin tänään käyntiin ja avausotteluna Afrikan ja Euroopan U23 mestarit Espanja ja Egypti tasasivat pisteet 0-0 tuloksella.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 11.38
Kirjoittaja varis
Kai tuolla koronan takia on useampi yli 23-vuotias?

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 12.15
Kirjoittaja Urheilunkuluttaja
RobinHood kirjoitti:Miesten jalkapallo saatiin tänään käyntiin ja avausotteluna Afrikan ja Euroopan U23 mestarit Espanja ja Egypti tasasivat pisteet 0-0 tuloksella.


Oli Kyllä harvinaisen tylsä ottelu, onneksi oikeat olympialaiset koittaa pian. Alkaa nää olympia teaserit kyllästyttämään vanhaa ;)

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 12.40
Kirjoittaja RobinHood
Tänään iltapäivällä sitten todellinen herkkupala Brasilia-Saksa. Meksiko voitti jo aikaisemmin tänään vakuuttavasti Ranskan 4-1, Uusi-Seelanti Korean 1-0 ja Norsut Saudit 2-1.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 13.33
Kirjoittaja M1999
On tuo Espanjan futis karmeaa seurattavaa. Oikein futiksen syöpä koko maa, sellaista antifutista varman päälle pelaamista. Ei haasteta, ei aloitteita, ei uskalleta, ei keskitetä. Hierotaan vittu varman päälle palloa helpoilla syötöillä ilman ajatustakaan maalinteosta.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 14.01
Kirjoittaja RobinHood
Richarlison hattutemmpu puolessa tunnissa ja Brasilia 3-0 johtoon. Nyky Saksa on yhtä paska kuin EU.

Re: Jalkapallo

ViestiLähetetty: 22.07.2021 15.03
Kirjoittaja varis
Honduja ei näköjään vieläkään kiinnosta voittaa historiansa ensimmäistä olympiamitalia, heti turpaan Romaaneilta.