Paini

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Paini

ViestiKirjoittaja varis » 04.04.2021 22.56

Kuva
1.-7.8.

Paini on kuulunut olympiaohjelmaan kaikissa kisoissa lukuun ottamatta vuotta 1900. Kreikkalais-roomalainen paini oli mukana ensi kerran jo Ateenassa 1896, vapaapaini St. Louisissa 1904. Molemmat painimuodot ovat olleet kisaohjelmassa rinnakkain Antwerpenistä 1920 lähtien. Naisten painista tuli olympialaji vasta Ateenassa 2004.

Suomen ensimmäinen painin olympiavoittaja oli Verner Weckman, joka selätti kaikki keskisarjan vastustajansa Ateenan välikisoissa 1906. Kyseessä oli myös Suomen olympiahistorian ensimmäinen kultamitali kaikki lajit huomioiden. Kaksi vuotta myöhemmin Lontoossa Weckmanista tuli Suomen ensimmäinen voittaja myös virallisissa olympiakisoissa. Tukholman kisoihin 1912 osallistui peräti 37 suomalaista painijaa, jotka voittivat lähes puolet tarjolla olleista mitaleista. Antwerpenistä 1920 Suomeen tuotiin viisi kultamitalia ja Pariisista 1924 peräti 16 mitalia. Mitalisade jatkui vielä 1930-luvulla, vaikka Amsterdamista 1928 lähtien kuhunkin sarjaan sai osallistua enää yksi painija maata kohden. Kahteen olympiakultaan Weckmanin ohella ylsivät Emil Väre (1912 ja 1920), Kalle Anttila (1920 ja 1924), Oskar Friman (1920 ja 1924), Kustaa Pihlajamäki (1924 ja 1936) ja Väinö Kokkinen (1928 ja 1932). Anttila voitti ensimmäisenä painijana kultamitalin sekä vapaassa että kreikkalais-roomalaisessa painimuodossa. Eino Leino puolestaan ylsi mitalille neljissä peräkkäisissä kisoissa (1920–32).

Rauno Mäkinen ja Kyösti Lehtonen voittivat Melbournessa 1956 molemmat kultamitalin Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Seuraavissa olympiakisoissa Roomassa 1960 Suomen vuodesta 1906 jatkunut mitaliketju kuitenkin katkesi. Olympiavoittoihin ovat tämän jälkeen yltäneet vain Pertti Ukkola (1976) ja Jouko Salomäki (1984).

Suomen jäätyä vuoden 2019 MM-kisoissa ilman paikkoja Tokioon, kaikki toivo suuntautui kahteen keväällä järjestettävään turnaukseen – maaliskuun Euroopan olympiakarsintoihin Budapestissa ja toukokuun alussa Bulgariassa järjestettävään maailmankarsintaturnaukseen. Molemmissa turnauksissa meininki on raaka. Kisapaikan lunastavat kaikissa sarjoissa vain kaksi parasta, joten yhteenkään tappioon ei ole varaa.

Euroopan karsinnoissa Arvi Savolainen voitti 97 kilon sarjassa Suomelle maapaikan.

Suomalaisista Budapestiin lähtivät myös vapaapainijat Ville Heino (86 kg) ja Jere Heino (125 kg), naisten 50 kilon sarjassa otteleva Taru Vainionpää sekä kreikkalais-roomalaisen painijat Elmer Mattila (67 kg), Matias Lipasti (77 kg), Vili Ropponen (87 kg) ja Konsta Mäenpää (130 kg), mutta nämä jäivät ilman paikkaa.

Suomi olympiamolskilla
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5238
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Paini

ViestiKirjoittaja varis » 18.04.2021 13.21

97-kiloisissa ei järjestetä lisäkatsastusta. Painiliiton valinta on Arvi Savolainen, ja Elias Kuosmanen tavoittelee olympiapaikkaa raskaassa sarjassa kolmen viikon kuluttua. Ensi viikolla painitaan EM-mitaleista Varsovassa.

https://yle.fi/urheilu/3-11889874
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5238
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Paini

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.05.2021 16.23

Kuosmanen voiton päässä olympiapaikasta raskaassa sarjassa. Olisihan se aika kova temppu kisalippu saavuttaa valtavasti alipainoisena.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Paini

ViestiKirjoittaja varis » 08.05.2021 20.10

KYLLÄ
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5238
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Paini

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.05.2021 20.18

On se kova!! Olympialaisissa toki tulee kylmää kyytiä, kun sarjan hirmut aaettuvat vastaan, mutta kamppailulajeissa jo olympiapaikkakin on ihan mieletön suoritus!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Paini

ViestiKirjoittaja Volmari » 08.05.2021 20.38

Hienoa! Nyt ei sitten muuta kuin vain syömään ja kunnolla. Grillikausi alkaa jo tulevalla viikolla.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 1957
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Paini

ViestiKirjoittaja RobinHood » 09.05.2021 13.05

Kuosmanen hyötyi kevyemmästä ruuminpainostaan. Kaikissa otteluissa sama kaava. Raskastekoisemmat painijat väsyivät ottelun loppua kohden ja Kuosmanen sai tehtyä otteluiden viimeisimmän pisteen, joka lopulta ratkaisi.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Paini

ViestiKirjoittaja rulezman » 31.07.2021 08.24

Kuosmasen arpa ihan ok, ekalla kiekalla toki vastus kova, Georgian moninkertainen arvokisamitalisti Iakob Kajaia. Kuitenkin sarjan kovimmat hirmut, Kuuban neljättä kultaa hakeva Lopez ja tämän ykköshaastaja Kayaalp toisella puolella kaaviota.
Vaikka tappio Eliakselle tulisikin heti avausmatsissa, niin georgialaisenbfinaalisaumat varsin hyvät, joten keräilyerät voivat hyvinkin odottaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Paini

ViestiKirjoittaja SirJ » 31.07.2021 08.58

Positiivista:
- Keräilyeriin hyvät mahdollisuudet, jos häviää 1-2 kierroksilla
- Kaavion pohjalla, joten palautumisaika toiseen otteluun lyhyt, mutta itsellä pidempi kuin vastustajalla (jos siis jaksaa paremmin kuin vastustajat)

Negatiivista:
- Olisihan tuo 3. neljännes paljon kevyemmän näköinen.
SirJ
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 70
Liittynyt: 26.07.2021 07.58


Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron