Yleisurheilu

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 01.08.2021 19.03

Kuva
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 01.08.2021 19.50

1.8.

N 3-loikka

Yulimar Rojas kahmaisi kolmiloikkauksen voittopytyn ylivoimaisesti. Tuskin kukaan järjissään oleva muuta odottikaan. Rojas rojautti viimeisellään ME:n 15,67, jolloin Göteborgin MM-kisojen ihmeradalla vuonna 1995 tehdyistä 3-loikan ennätyksistä toinen siirrettiin historian lehdille. Kaikesta päätellen daamilla on varaa parantaakin; 16 metriä hätyyttelevä lojautus voi syntyä syksyn rahakisoissa.

Yulimar Rojasin 15,67 olisi ollut miesoletettujenkin ME vielä 13.8.1932 ennen kuin Nambu tälläsi 15,78 seuraavana päivänä Los Angelesin loikkausfinaalissa.

Portugalin Mamona pomppi ensimmäisen kerran päälle 15 metrin. Maan ennätyksellä 15,01 tuli hopea taskuun. Espanjan Ana Peleteiro kruunasi latinomimmien juhlat kilauttamalla maansa ennätykseksi 14,87.

Luotettavaksi arvokisajyräksi osoittautunut Kristiina Mäkelä oli 11:s. Hän kuuluu niihin suomalaisiin yleisurheilijoihin, jotka ovat ottaneet lajissaan loppukilpailupaikan kaksissa peräkkäisissä viiden renkaan kisoissa.

N kuula

Tänä vuonna ketoa 20 metrin paremmalla puolelta rautapallolla tärvellyt Gong Lijao voitti kisan tööttäämällä ennätyksensä 20,58. Kiinatar on vuoden 2008 jälkeen napsinut olympiakisoista sijat 1-2-3-4.

Kaikkien aikojen paras kuulantyöntäjä ja kahden lapsen äiti Dame Valerie Adams pukkasi itselleen neljännen olympiamitalin. Tällä kerralla pronssi. Väkevän maorittaren perintöä saattaa jatkaa toinen uusiseelantilainen, 22-vuotias Maddison-Lee Wesche, joka täräytti ennätyksensä 18,98 ja vei kuudennen sijan.

M 100 m

Kun Lament Marcell Jacobs kaasutti hallissa ylivoimaiseen 60 metrin Euroopan mestaruuteen viime talvena, alettiin kysellä, mikä tämä sälli on miehiään. Tuskin kukaan muisti, että onhan hän käynyt kisailemassa muun muassa Turun urheilupuistossa. Kävi ilmi, että kaveri on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta muuttanut mutsinsa maille Italiaan. Tokiossa hän yllätti kaikki kipaisemalla voittoon Euroopan ennätyksellä 9,80.

USA:n Kerleytä on päivitelty koko kausi. Batu menee vaihtamaan leipälajinsa 400 metriä sataseen ja kaksisataseen. Nyt Kerley voi tukkia viisastelijoiden turvat, sillä hopea tupsahti kouraan ennätyksellään 9,84. Suurten kilpailujen mies De Grasse lätkämaasta uusi Rion pronssinsa ajalla 9,89. A boy named Su Kiinasta valutti voimansa ilmeisesti välierään, jossa kihautti Aasian ennätyksen 9,83. Loppukilpailussa oli tyytyminen kuudenteen sijaan.

M korkeus

Tokion stadionilla käytiin ilmeisesti maailman kovatasoisin korkeuskisa, sillä seitsemän hemmoa yritti 237:stä. Qatarin Barshim ja Italian Tamberi jakoivat voiton (237). Foorumin suosikkipojalle Harrisonille ilmeisesti kelpasi vain voitto, sillä mies taktikoi ronskisti loppukorkeuksissa, mutta jäi lopulta seitsemänneksi. Korean yllätysmies Woo sai hulluuskohtauksen ja paransi maan ennätystä kerralla neljä senttiä lukemiin 235. Palkinnoksi siunaantui neljäs sija.

---

Eristä ja karsinnoista voisi horista niitä näitä, mutta Aasiassa pidettävien kisojen yleensä aiheuttama taisteluväsymys vaatii veronsa. Muun muassa 800 metrillä käytiin välierät, jotka viihdyttävyydessään pesivät timanttiliigan käsikirjoitetut jänisjuoksut 6-0.

https://www.yleisurheilu.fi/
https://athleticsweekly.com/
https://www.nzherald.co.nz/sport/tokyo-olympics-2020-bronze-for-valerie-adams-for-fourth-olympic-shot-put-medal/EXYDECTNUGF5BATQNDCL6UFMV4/
https://worldathletics.org/
Viimeksi muokannut Geb Mo päivämäärä 01.08.2021 19.57, muokattu yhteensä 7 kertaa
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja AH-fani » 01.08.2021 19.50

Aikas vetävä aussiaituri Liz Clay vaimikäseoli.
Viimeksi muokannut AH-fani päivämäärä 01.08.2021 20.00, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 01.08.2021 20.00

Liz Clay - jo huhtikuussa Australian aitamestaruuteen kiitänyt kaunis nainen.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja AH-fani » 01.08.2021 20.01

Geb Mo kirjoitti:Liz Clay - jo huhtikuussa Australian aitamestaruuteen kiitänyt kaunis nainen.


Mainio ahteri ja muutenkin kaunis
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.01

Eilen tuli höpistyä pienissä vehnänousuissa läpiä päähäni, joten pistetään nyt se virallinen sääntö, ettei jää vääriä luuloja.

Jos joku kilpailija ei lähde yrittämään jostain korkeudesta eli kieltäytyy, hänen katsotaan automaattisesti luopuneen tavoittelemasta ensimmäistä sijaa. Jos uusinnassa oli hänen kanssaan vain yksi muu kilpailija, tämä julistetaan voittajaksi riippumatta siitä, lähteekö hän enää tekemään yritystä.

Kullan jakaminen hyväksyttiin jo mm. 1908 https://en.wikipedia.org/wiki/Athletics ... pole_vault
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 02.08.2021 04.08

Suomalaisten olympiahistoria pituushypyssä:

3 Jorma Valkama 1956 (748)
4 Vilho Tuulos 1924 (707)
5 Jorma Valtonen 1952 (716)
5 ___Valkama 1960 (769)
9 Pentti Snellman 1952 (702)
9 Kristian Pulli 2021 (792)
10 Jarmo Kärnä 1988 (782)
10=q Paul Sandström 1924 (683)
11 Ari Väänänen 1972 (762)
11=q ___Tuulos 1928 (711)
13q Pentti Eskola 1964 (743)
16q Eero Lehtonen 1920 (628,5)
16=q Tommi Evilä 2008 (788)
17q ___Valkama 1952 (697)
18q Juhani Manninen 1960 (734)
18q Pertti Pousi 1968 (763)
19q Hugo Lahtinen 1920 (619)
19q Toimi Tulikoura 1928 (688)
21q Väinö Rainio 1924 (654)
24q Emil Kukko 1912 (611)
28q Wilhelm Porrassalmi 1956 (658)

Karsiutuneet ja tulosta ei mitattu

Martti Tolamo 1936
Onni Rajasaari 1936
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 05.09

Spyridon Louis 1896 - Marathon
Kostas Tsiklitiras 1912 - Standing Long Jump
Kostas Kenteris 2000 - 200m
Miltiadis Tentoglou 2021 - Long Jump
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 05.17

Jonnet ei muista Rodoksen Leonidasta :evil:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 02.08.2021 11.42

Kuva

Flashback: 85 vuotta sitten

Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo ottivat kolmoisvoiton tänään 85 vuotta sitten Berliinin olympialaisten ensimmäisenä yleisurheilupäivänä. Jäntevä Härmän trio hallitsi kisaa mennen tullen, jossa viimeisenä muunmaalaisena Japanin Murakoso nitkahti loppuringeiillä. Kymenlaakson pojat Salminen ja Askola kamppailivat tiukasti voitosta. Iso-Hollo Keravalta varmisti kolmannen mitalin.
https://www.youtube.com/watch?v=EmbLkKgcC58
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kymppitonnin-kolmoisvoitto-1936
https://www.olympedia.org/results/58230

Miesten kuulantyönnön voi isäntämaan Woellke, joka vasta viidennen kierroksen tööttäyksellään (16,20) onnistui ohittamaan Suomen Bärlundin (16,12). Kuulakehiä Berliinin kisoja edeltäneet pari vuotta hallinnut Amerikan Torrence epäonnistui pahoin ja jäi viidenneksi. Myöhemmin hän yritti tienata leipäänsä ryhtymällä ammattinyrkkeilijäksi, jolla alalla ura tosin kesti vain kahdeksan kuukautta. Mies kokeili myös kainalopallon pelaamista rahasta. Laittomuuksien toteutumista valvovan poliisi Woellken puolestaan partisaanit ampivat reikiä täyteen väijytyksessä Valko-Venäjällä sodan aikana 1943.
https://www.youtube.com/watch?v=m8F2NAh-bDQ
https://www.olympedia.org/results/58336

Korkeudessa yhdysvaltalaiset Johnson, Albritton ja Thurber ottivat kolmoisvoiton. Johnson kuittasi korkojen kanssa tappionsa Los Angelesin kisoista, joissa putosi medaljongeilta uusinnassa. Suomen Kotkas tappeli sisukkaasti jenkkirintamaa vastaan, pamautti tasarahan 200, mutta jäi neljänneksi uusinnassa. Kalima noukki jaetun kuudennen sijan, Peräsalo jakoi 12. tilan usean sällin kanssa.
https://www.youtube.com/watch?v=3ws4RPUy2XI
https://www.olympedia.org/results/58275

Naisten keihään voitti isäntämaan Tilly Fleischer, joka tirvaisi voittotuloksen 45,18 viimeisellään. Siviiliuran daami teki nahkatavarakaupan omistajana ja kuoli 94-vuotiaana vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Irja Lipasti (myöh. Sarnama) Suomesta kymmenes. Hän oli Suomen ensimmäinen olympiayleisurheilussa kilpaillut nainen.
https://www.youtube.com/watch?v=nWF9-GR6Pv0
https://www.olympedia.org/results/58475

Berliinin kisojen ensimmäisenä' kilpailupäivänä kuultiin myös Suomen ensimmäinen radioselostus olympialaisten yleisurheilukilpailuista. Kello 16 Berliinin stadionilta alkanutta suoraa lähetystä selostivat tri Jukola (suomeksi) ja von Willebrand (ruotsiksi).

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1983099?page=1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802915?page=1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2103754?page=1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1991637?page=1
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 02.08.2021 16.02

Loukkaantunut Oliver Helander, 24, on vetäytymässä keihäskarsinnasta – Kimmo Kinnunen latasi todella tylyä tekstiä:


Jepps, ennen miehet oli rautaa.
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 774
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 02.08.2021 23.04

https://arenan.yle.fi/1-4136275#autoplay=true

Sportmagasinet Vuodelta 2017 20% Ruotsiks, Kuivisto ja Suhonen. 4 Vuotta sitten
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 774
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 03.08.2021 18.59

3.8.

M 400 H

Pitkissä aidoissa nähtiin odotettu kaksinkamppailu Warholm-Benjamin. Norjalainen johti loppusuoralle kierryttäessä. Benjamin alkoi iskeä tassua rataan entistä tiheämmin, mutta menetti otteensa voittoon viimeisellä aidalla, jonka turskanpurija otti taiten. Norskille ME 45,94, Benjaminille Amerikan ennätys 46,17. Pronssimies Dos Santoskin pääsi 46,72 NR, joka lienee luomutossuisten epävirallienen ME.

Muutama tekijä selittää hyviä tuloksia. Tokion mondorata toimii mm. Sydney McLaughlinin todistuksen mukaan trampoliinin tavoin ja auttaa tulosten teossa. Siitä todisteena ovat Warholmin ja Benjaminin takana tehdyt mojovat noteeraukset. Esimerkiksi Mägi pudotti Viron ennätyksen 48,11:een.

Lisäksi kahdella ensimmäisellä oli käytössään Niken ja Puman teknovirsut.

Teknologisen kikkailun vuoksi nykypäivän tulokset eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien kanssa. Kaikkien aikojen parasta aituria etsittäessä ennätykset ja tilastotulokset voi heittää romukoppaan. Hedelmällisempää on verrata saavutuksia. 400 metrin aidoissa ovat kahteen olympiavoittoon yltäneet USA:n Davis (1956 & 1960), USA:n Moses (1976 & 1984), USA:n Taylor (2000 & 2008) ja Dominikaanisen tasavallan Sanchez (2004 & 2012). Warholmilla olympiavoittoja on yksi.

N pituus

Saksan maailmanmestari Malaika Mihambo hallitsi hermonsa ja lojautti voittohypyn 700 viimeisellä kierroksella. Suurten kilpailujen nainen Brittney Reese oli välivuosien höntsäilyjen jälkeen virittänyt itsensä jälleen teräkuntoon. Hopeaan oikeuttava tulos 697 kilahti tauluun kolmannella. Daami on nyt kerännyt olympiakisoista vuoden 2008 jälkeen sijat 4-1-2-2.

Alkukaudesta seitsemän metrin yli potkaissut ja naama iloisessa virneessä areenalle tepastellut Tara Davis jäi viidenneksi, ja itkuhan siitä tuli teksasittarelle.

M seiväs

Duplantis otti omansa tuloksella 602. Uusi ME 619 oli hilkulla. Brasilain Braz liittyi niiden harvojen seiväshyppääjien joukkoon, jotka ovat kahmaisseet mitalin kaksista olympiakisoista. Siihen ei kyennyt edes Bubka.

Filippiinien ennätysmies Obiena taivutti yhdenneksitoista.

N moukari

Anita Wlodarczyk palasi vaikean loukkaantumisen jälkeen kehiin ja rohmusi kolmannen perättäisen moukarikultansa olympiakisoissa. Kiinan kokenut Zheng Wang teki kuprun Malwina Kopronille ja ohitti tämän viimeisellä veivauksellaan. Hopea siis Kiinaan.

Alkukaudesta päälle 75 kaaria takoneneiden yhdysvaltalaisten kisa meni päin seiniä. Maailmanmestari Deanna Price kahdeksas, Brooke Andersen kymmenes ja poliittisesti tiedostava Gwen Berry yhdestoista.

N 800 m

Kahdella ratakierroksella USA:n tähdenlento Athing Mu teki rudishat ja puksutti kärjessä alusta loppuun. Tulos 1.55,21 on Amerikan ennätys. Toinen junioritähti Keely Hodgkinson Britanniasta toimitti Dame Kelly Holmesin Britannian ennätyksen historian lehdille kihauttamalla 1.55,88. Teksasin missi ja kärkikolmikon ainoa hieman kypsempään ikään ehtinyt Raevyn Rogers hyökkäsi loppupitkällä takamatkalta kolmanneksi.

Ensimmäisen kerran olympiahistoriassa naisten 800 metrin palkintokolmikko puhui äidinkielenään englantia.

N 200 m

Elaine Thompson-Herahista tuli ensimmäinen daami, joka on kipittänyt tuplat (100 & 200 m) kaksista peräkkäisistä olympiakisoista. Aikain kautta toiseksi nopein voittoaika 21,53 jäi 0,19 sekuntia Florence Griffith-Joynerin ME:stä. Merlene Otteyn Jamaikan ennätys sen sijaan poksahti hiutaleiksi. Elaine puski 100 metrin väliajaksi keskipakoisvoimaa uhmaten 10,99, kun taas FloJo oli 33 vuoden takaisessa ME-juoksussaan (21,34) kirmaissut samaan paikkaan ajassa 11,11 (lähde: PJ Vazel).

Namibian juniori-ihme Christine Mboma porhalsi loppusuoran lämä pohjassa ja liiskasi niin sanotuilla kalkkiviivoilla huonomuistisen Harvard-epidemiologin Gabby Thomasin ja Shelly Ann Fraser-Prycen.

400 metrille keskittyvä Viron miniä Shaunae Miller-Uibo vilkaisi muita jo kaarteessa ja totesi, että menkööt. Hölkötteli viimeisenä maaliin (24,00).

https://www.worldathletics.org/
https://www.theguardian.com/sport/2021/ ... redibility
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 04.08.2021 11.31

Bill Mallonin tutkimusten mukaan Sydney McLaughlin pujottaa kaulaansa olympiahistorian tuhannennen kultamitalin yleisurheilussa.

Laskelmissa ei ole kuitenkaan otettu huomioon Lontoon kisojen (2012) korkeutta, jossa Ukhov on hylätty mutta alun perin kakkoseksi tullutta Kynardia ei ole vielä virallisesti nostettu kultamitalistiksi.

Jos ja kun Kynard nousee voittopallille, menee tuhannennen mitalin titteli Elaine Thompson-Herahille ja Sydney saa medaljongin numero 1001.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 04.08.2021 21.07

Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 04.08.2021 21.32

Kovat kilpakumppanit Sydney McLaughlin ja Dalilah Muhammad ovat melkein naapurieta. Muhammad on kotoisin Jamaican kaupunginosasta New Yorkin Queensista, kun taas McLaughlin on lähtöisin New Jerseyn New Brunswickista. Eihän tuossa ole välimatkaa kuin 60 kilometriä linnuntietä.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja varis » 05.08.2021 06.06

Ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa yksilölajin mitalikolmikko on samassa järjestyksessä peräkkäisissä kisoissa.

M kuula 2016-2021
1 Ryan Crouser USA
2 Joe Kovacs USA
3 Tom Walsh NZL
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 05.08.2021 16.10

– Sieltä tuli aika tyly vastaus, kun Tuomo kävi asiasta puhumassa. Sieltä vastattiin, että te tarvitsette parempia urheilijoita, Murto sanoi


Hyvin servattu :D Loppu hyvin kaikki hyvin onneksi :ylos:
Ja kyllä noi korotukset oli tarpeen! muuten ois ollut 4 tunnin kisa.
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 774
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 06.08.2021 08.44

Neljä vuotta sitten Shaunae Miller ja Allyson Felix kävivät Rion 400 metrillä klassisen kaksinkamppailun, joka päättyi bahamattaren ja tulevan Viron miniän eduksi.

Ulkoradalle joutunut Shaunae päästeli 300 metriin saakka urku auki. Allysonkin joutui painelemaan täyttä karkua, ettei antaisi 185-senttiselle bahamalaiselle liikaa siimaa. Loppusuoralla Allysonin vauhti hidastui vähemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=cOK7DvZzo9g

Samat daamit kohtaavat uusintaottelussa tänään klo 15.35. Tällä kertaa ratajärjestys on päinvastainen: Allyson on sijoitettu ulkoradalle, Shaunae tarkkailee tilannetta seitsemännellä. Allysonin kunto ei ehkä enää kestä vetää alkumatkaa niin, että olisi Shaunaen edellä loppusuoralle kaarruttaessa. Tällä kerralla kisassa on muitakin varteenotettavia voittajaehdokkaita enemmän kuin Rio de Janeirossa 2016. Lähtötelineisiin kyyristyy luja Jamaikaa, Kuubaa ja Dominikaanista tasavaltaa edustava nelikko, joka puksutti joukolla alle 50 sekunnin jo välierissä.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja varis » 06.08.2021 08.52

Ei kyllä millään kampea Felix enää mitaleille. Huomenna sitten viestikultaa.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5230
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

EdellinenSeuraava

Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa