Maastohiihto

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestettiin Itävallan Seefeldissä 21.2. - 3.3.2019

Valvoja: Tuomaristo

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja Volmari » 21.02.2019 23.47

M1999 kirjoitti:Sinänsä sprintin vaisuudesta ei voi vetää juuri mitään johtopäätöksiä muille matkoille, sillä ainakin Kyllönen, Lylynperä, Vuorinen ja varmaan Mäkikin hiihtivät ainoan kisansa. Ja tuskin Pentsiseltä tai Monoselta mitään on kukaan odottanut. Naisten viestiä ajatellen näyttää siltä että Matintalon pakko olla top10 kunnossa, muuten menee mitalit. Korvalta odotin ehdottomasti parempaa.


Omituisena pitäisin, ellei Anne Kyllöselle annettaisi toista mahdollisuutta, kun häntä ei ole tähänkään asti pidetty erityisenä sprintterinä ja silti oli niukasti karsiutuen päivän paras suomalaisnainen. Lisäksi vaikuttaisi olevan nousukunnossa. Normaalimatkoille siirtynyt Antsi Penssinen tulee jatkamaan kisoissa ilman muuta. Sprintissä hän oli Laura Monosen tavoin mukana uhrimielellä, jotta ylipäätään saisimme neljä osallistujaa miehiin ja naisiin. Toivottavasti varhainen avauskisa niin sanotusti avasi molemmilta paikkoja tuleville matkoille. Korvalta minäkin odotin parempaa sijoitusta, mutta en kuitenkaan selviytymistä eriin. Suomessa harva on noussut aikuisten maastohiihdossa kansainväliselle tasolla junnuikäisenä. Mäkihyppy ja yhdistetty on asia erikseen.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja M1999 » 22.02.2019 00.01

Joo voi olla että Kyllönen on mukana skiathlonissa ja jos on siinä parempi kuin Mononen, niin saattaa viedä häneltä myös 10km paikan.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 10.29

M1999 kirjoitti:Sprintti paljasti juuri ne suomalaisen hiihdon ongelmat: voiman, nopeuden ja teknisen taidon puuttuminen. Taktisesti Mäki ja Rise hiihtivät ok. Kun nopeus ei loppusuoralla riitä niin se ei riitä. Se ei ole epäonnistuminen vaan harjoittelukysymys. Hakola ei loppusuoralla pärjää pariviestin tai viestin kirissä juuri ketään ankkuria vastaan joten se ainakin turha peruste esim. Pariviestiä varten.

Hyvinhän Hakola on pertsalla tällä kaudella pärjännyt, loppukireissäkin. Takuuvarmasti ainakin paremmin kuin Iivo. Täytyy muistaa, että vapaa on oikeastaan aina ollut Riselle se heikompia matka.
Rise oli myös Lahden parisprintissä ainoa, joka pysyi Kläbön perässä kovassa loppunousussa. Nyt se kova loppunousu tulee jo radan alussa ja siinä nähdään takuuvarmasti eroja ankkuriosuudella.
Järjestys Niskanen - Hakola on täysin oikea mielestäni.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja RobinHood » 22.02.2019 11.39

M1999 kirjoitti:Joo voi olla että Kyllönen on mukana skiathlonissa ja jos on siinä parempi kuin Mononen, niin saattaa viedä häneltä myös 10km paikan.


Huomioitavaa on se, että Fischerin hiihtäjät hiihtivät paremmin ja veivät voitot - 6 podiumista ainoastaan Pellegrinolla oli jonkun muun kuin Fischerin sukset. Ei ole mikään ihme sillä onhan Fischer Itävaltalainen firma ja nyt hiihdetään Itävallassa. Kyllönen hiihtää Fischerillä ja Mononen Rossignolilla.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 11.45

Tosiasiassa se nyt ei varmaankaan jurikaan vaikuta, että onko suksimerkki kotoisin Ranskasta vai Itävallasta. Kunhan nyt kukaan ei enää Salomonin paskakapuloilla hiihdä, puhumattakaan jollain kotimaisista. Toivottavasti Madshus saa Kristalle kilpailukykyisen kapulan alle.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja RobinHood » 22.02.2019 11.51

rulezman kirjoitti:Tosiasiassa se nyt ei varmaankaan jurikaan vaikuta, että onko suksimerkki kotoisin Ranskasta vai Itävallasta. Kunhan nyt kukaan ei enää Salomonin paskakapuloilla hiihdä, puhumattakaan jollain kotimaisista. Toivottavasti Madshus saa Kristalle kilpailukykyisen kapulan alle.


Korva hiihtää Peltosilla ja mm. Sveitsin Faehnrich, joka oli välierissä ja oli karsinnan kakkonen. Esim. Maja Dahlqvist, joka oli sprintin karsinnan ykkönen ja kaatui finaalissa hiihtää Salomonilla.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 11.54

Näillä pienillä suksitalleillahan ongelma on ollut se, että vaikeisiin olosuhteisiin on ollut vaikea saada kilpailukykyistä kapulaa. Heikkinenhän antoi vuosikausia valtavasti tasoitusta, kun Salomonilla hiihti. Kääri sieltä toki myös sellaiset rahat pois, että tuskin hirveästi haittasi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 11.56

Ebba kuulemma kipeänä ja huominen kisa jää välistä! Pärmiksen mitalin todennäköisyys kasvoi juuri n. 100%.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 22.02.2019 15.30

rulezman kirjoitti:Ebba kuulemma kipeänä ja huominen kisa jää välistä! Pärmiksen mitalin todennäköisyys kasvoi juuri n. 100%.


Veit sukset suustani:

https://www.expressen.se/sport/langdski ... iathlonen/

Norjalaisten mitalisaalis kasvaa myös tuon seurauksena. Aika järkyttävät kisat Ruotsin kannalta. Valtavasti tulivoimaa menetetään ties mistä syystä. Tuosta taudista seuraa, että Ebba on vajaakuntoinen joka matkalla, vaikka pääsisikin esim. viestiin jo

https://www.aftonbladet.se/sportbladet/ ... -skiathlon

Tuossa tosin ounastellaan, että tauti lievä ja parin päivän päästä olisi jo valmista, mutta ainahan noista joku jälki voi jäädä
Viimeksi muokannut AH-fani päivämäärä 22.02.2019 15.34, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 15.33

Iivo mukaan skiathloniin. Nälkää menestykseen on, riskillä lähdetään hakemaan kisoista jättipottia. Helppohan se on, kun käytännössä kaikki on jo voitettu aiemmin uralla.
Toivottavasti on se kuuluisa työmiehen keli huomenna, ei kuitenkaan lumisadetta toivottavasti. Ustin, Iversenin ja ehkä muutaman muun kanssa on hyvät saumat repiä pertsalla eroa.

Ja käyttäjän M1999 ulinoita odotellessa. Mitalisaumoja skiathlonissa ei ole, mitali meni parisprintistäkin, huono päätös...

Ruotsi tulee parisprintissä ilemaan kova, Calle ja Thorn ovat hyvässä iskussa. Tappelevat vahvasti mitalista.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja vilsu » 22.02.2019 15.35

Laitetaan nyt vielä kokonaisuudessaan huomisten skiathlonien suomalaiset.

Johanna Matintalo, Laura Mononen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski
Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen, Antti Ojansivu, Iivo Niskanen
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja M1999 » 22.02.2019 16.54

Ensiksi tärkein. Anderssonin poissaolo lähes varmistaa Kristan mitalin. Ja saattaa vaikuttaa muutenkin Anderssonin otteisiin kisoissa, esim. viestissä

Sitten tuo Niskasen case. Kun minun ulinoita kerran odotetaan, niin huomautan että rulezman oli myös itse sitä mieltä ennen kisoja ettei Niskasen kannata hiihtää skiathlonia. Ei se välttämättä mitalia vie parisprintistä, koska Suomi etukäteen täysin selvä mitalisti, mutta edun se vie ja tuo etu saattaa tarkoittaa kullan menestystä Norjalle. Joten minä uskallan kuitenkin mielipiteeni sanoa ja mielestäni Iivolta (ja valmennusjohdolta) väärä päätös. Voihan tänne kirjoitella niin ettei kerro omia mielipiteitään, mutta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä.

lisäksi Matintalon hiihtäminen todella outoa, hiihtää siis pelkän pertsan osuuden takia eli puolikkaan kisan käytännössä. Vapaalla on aivan harrastetasoa. Varmaan joitakin joukkueessa olevia urheilijoita saattaa tuo suorastaan vituttaa.

Toki tuohon Matintaloon vielä, että jos Suomella olisi pelisilmää, niin hiihtäisi Kristan apuhiihtäjänä pertsan osuuden ja jättäisi sitten siihen hiihdon, kuten pyöräilyssä on tapana tehdä. Silloin tuossa olisi järkeä.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja Volmari » 22.02.2019 17.09

Mikä Susanna Saapungin rooli näissä kisoissa olikaan?
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 17.10

Aika kovia puheita sanoa Kristan mitalia varmaksi. Johaug, Östberg, Jacobsen nyt ainakin paperilla jopa edellä. Diggins, Kalla, Sedova ja ehkä myös Nepryaeva ennakkoon aika tasoissa Kristan kanssa.

Näin kisakatsojana on hienoa, että Iivo hiihtä huomennakin. Onpahan enemmän jännättävää.

Kuka sinne sitten Matintalon tilalle olisi pitänyt laittaa? Nuorten MM-kisoistakin löytyy kuitenkin kyseiseltä matkalta mitalikin parin vuoden takaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja RobinHood » 22.02.2019 18.20

rulezman kirjoitti:Kuka sinne sitten Matintalon tilalle olisi pitänyt laittaa? Nuorten MM-kisoistakin löytyy kuitenkin kyseiseltä matkalta mitalikin parin vuoden takaa.


Korva, Kyllönen tai Niskanen.

Jos Mononen ja Matintalo hiihtävät heikosti skiathlonissa 10km:lle pitäisi ehdottomasti nostaa Kyllöstä ja Korvaa. Valmennusjohdon pitäisi olla hereillä.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 18.26

Millä näytöillä Korvaa edes harkitaan tuleville matkoille? Aikaisemmin on muutenkin ollut vapaalla hiukan vahvempi kuin pertsalla. Ainoa matka, jossa Korva voidaan vielä nähdä on päätösmatka.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja vilsu » 22.02.2019 19.32

Volmari kirjoitti:Mikä Susanna Saapungin rooli näissä kisoissa olikaan?

Statisti ja kisaturisti?
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja M1999 » 22.02.2019 19.42

Johaug tietysti omassa kastissaan, mutta ei Jakobssenia ja Östbergiä mielestäni voi asettaa Kristan etupuolelle skiathlonilla. Kristalla aika kovat näytöt tästä lajista viime vuosilta eikä Östberg ole viime kisoissa ollut Kristan etupuolella. Diggins ei ole skiathlonissa koskaan pärjännyt eikä Neprayevan viimeistelykisa vakuuttanut. Kalla voi toki olla kova. Mielestäni Krista kakkossuosikki nyt Anderssonin poissaollessa. Tämä on se matka, jolta etukäteen odotin Kristalta mitalia.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.02.2019 20.11

Vedonlyöntitoimistojen papereissa Krista on Östbergin ohella kolmossuosikki. Johaug selvä ykkönen tietty ja Jacobsen arvostetaan myös hiukan Kristan yläpuolelle.
Erehtymättömiä vedonlyöntitoimistot toki eivät ole, mutta aika hyvin yleensä pitävät kutinsa. Onhan kyse sentään raha-asioista.
Itse veikkaan Sedovan ottavan huomenna mitalin.

Kiva olisi, jos miesten kisassa norjalainen tai venäläinen ei voittaisi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihto

ViestiKirjoittaja WebSlave » 22.02.2019 20.17

Anita Korvan tuoreimman Instagram-päivityksen voisi tulkita niinkin, että kisat oli tässä:

"MM-startti done! Ens kesänä reenataan ja perkeleesti"
Avatar
WebSlave
Elävä legenda
 
Viestit: 1401
Liittynyt: 20.11.2017 21.06

EdellinenSeuraava

Paluu Seefeld 2019

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron