Sivu 1/1

NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 24.06.2009 21.35
Kirjoittaja Device
Dany Heatley siirtymässä Wildiin?

Pitkään tätä on huhuttu, saa nähdä toteutuuko nyt sitten. Siinä olisi ainakin Mikolle ja Miettiselle loistava ketjukaveri ja veikkaan, että he tulisivat yhdessä tekemään melkoista tuhoa. Voi olla myös, että Heatley vaikuttaisi huonosti näiden kahden suomalaisen peliin, meinaan Heatleykin kuuluu niihin pelaajiin, jotka ovat välillä kentällä aivan näkymättömissä ja peli ei nappaa ollenkaan. Jostain syystä olen saanut kaverista vähän fleguilija kuvan ja on noissa haastatteluissakin aina melko nyrpeä. Jos kuitenkin päätyy Wildiin, niin toivottavasti hän saa nostettua Mikon ja Antinkin uudelle tasolle.

Josh Harding poistuu Wildista

Ei ole kovin montaa joukkuetta tällä hetkellä, jotka tarvitsisivat ykkösmaalivahtia, ensimmäisenä tulee mieleen Atlanta, Colorado ja Detroit. Atlanta voisi olla jopa ihan mahdollinen paikka Hardingille, sillä Lehtonen on ollut paljon loukkaantuneena ja uskon, että Kärppä ei siellä enään jatka, vaan hakee uuden seuran. Hedbergistä en usko ykköseksi. Coloradossa taas pelaa Budaj ja Raycroft jotka eivät kumpikaan ole yltäneet sille tasolle, mitä kaikki ovat odottaneet, siellä on periaatteessa kaksi kakkosmaalivahtia. Detroitilla on sopimus Osgoodin kanssa, mutta sinne pitäisi saada kilpailija hänelle, joten tässäkin voisi olla yksi mahdollinen ponnahduslauta Hardingille. Tietenkin sitten on vielä KHL, mutta en kyllä usko miehen sinne siirtyvän.

Lecavalier Montrealiin ja Markov Tampaan?

Toteutuessaan ihan hyvä diili. Lecavaliersta saataisiin Montrealiin selvä ykkösketjun sentteri ja huikea määrä lisää maalintekotaitoa, on myös kohtuullisen fyysinen kaveri, joten toivotan miehen erittäin tervetulleeksi. Tampa taas saisi peräpäähän todellisen johtajan Markovista, ylivoimalla tekee välillä huikeita ratkaisuja. Omistaa myös suhteellisen hyvän laukauksen, tarpeeksi tarkka ja lähtee myös mukavan jämäkästi. Kyllä tässä kaupassa molemmat voittaa.

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 27.06.2009 19.43
Kirjoittaja rulezman
Selänne ilmoitti jatkavansa uraansa, toivottavasti Vancouveriinkin vielä sitten tulee

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 27.06.2009 19.57
Kirjoittaja Crick
rulezman kirjoitti:Selänne ilmoitti jatkavansa uraansa, toivottavasti Vancouveriinkin vielä sitten tulee

No aivan varmasti. Vancouveria silmällä pitäen Teemu aikoinaan tekikin kahden vuoden sopimuksen. On kyllä Vancouverissa jälleen erittäin tärkeä pelaaja Suomelle, etenkin ylivoimalla.

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 08.07.2009 20.35
Kirjoittaja rulezman
Saku Koivu siirtyy sitten Anaheimiin, Teemun sentterinä haluaisi vielä pelata, kattotaan mitä tulee [hesse_popcorn]

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 02.10.2009 06.16
Kirjoittaja rulezman
Änärikin sitten tänään starttasi, suomalaisista Niklas Hagman sai syöttötilinsä auki. Ja illalla siis tulee Florida - Chigaco suoraan helsingistä, Urheilukanava näyttää suorana kello 19:00

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 28.11.2009 09.33
Kirjoittaja rulezman
Aika kova suomalaiskierros kyllä Änärissä, mm. Selänteelle, Hagmanille ja Korpikoskelle 2+0, Mikko Koivulle 0+3, O. Jokinen 1+1 ja sitten vielä monet muut pääsivät pistelle.
Selänteellä kulkee kyllä edelleen peli ihan mahtavasti!

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 10.12.2009 19.15
Kirjoittaja yGo
Niklas Bäckströmille kauden eka nollapeli *Click*

Iltasanomat kirjoitti:Kuva Niklas Bäckström torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä, kun pelinsä löytänyt Minnesota otti arvokkaan vierasvoiton Coloradosta.

Bäckström torjui 20 kertaa ja Antti Miettinen teki kuuden minuutin jälkeen voittomaalin, kun Minnesota nappasi kuudennen voittonsa seitsemästä viime pelistä maalein 1-0.

Bäckströmillä on nyt 25 pelistä 12 voittoa ja 13 tappiota, joista kolme on tullut varsinaisen peliajan jälkeen.

Jakson aikana Minnesota voitti Coloradon kolmesti.

Miettinen on vihdoin löytänyt maalijyvänsä. Kauden 12 ensimmäistä ottelua maalitta pelannut laitahyökkääjä on nyt viimeistellyt Mikko Koivun rinnalla 7+2=9 pistettä kahdeksassa viime pelissä. Osuma Coloradoa vastaan oli Miettisen kolmas voittomaali tällä kaudella, joten ainakin suomalaishyökkääjä onnistuu tärkeissä paikoissa.

Miettisellä on nyt 8+7=15 pistettä kauden 27 ottelusta. Maalinsa Miettinen, 29, on tehnyt viime kuukauden aikana.

Koivu, Miettinen ja veteraani Andrew Brunette muodostavat Minnesotan parhaan ketjun.

Minnesota on jäänyt pisteittä vain kahdesti 11 viime ottelussa. Kahden pisteen voittoja on seitsemän.

Minnesotalla kesti pitkään tottua uuden valmentajan Todd Richardsin oppeihin sen jälkeen, kun seuraa koko sen aikaisemman historian ajan valmentanut Jacques Lemaire siirtyi New Jerseyyn.

Lemaire on jatkanut New Jerseyssä siitä, mihin Minnesotassa jäi. Tarkasti puolustava Devils on aivan NHL:n kärjessä.

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 13.12.2009 11.31
Kirjoittaja yGo
Aleksei Kovalev ylitti 400maalin rajan NHL:ässä
En edelleenkään ymmärrä miksi Montreal myi Kovalevin ja Koivun, sen verran kovia pelaajia on.

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 26.12.2009 22.12
Kirjoittaja James
Nyt päästään taas asiaan kun ensi yönä Detroit - Columbus pelissä Valtteri Filppula palaa loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon takaisin.
Punasiivillä on viime pelit menneet aika huonosti ja loukkaantumissuma on alkanut näkyä otteissa. Aluksi joukkue yllätti ja otti voittoja, mutta nyt on tahti hiipunut. Toivottavasti Filppula tuo hyökkäykseen uutta voimaa ja Red Wings alkaa taas palailemaan pikkuhiljaa pisteiden tielle.

Detroit - Columbus tullee muuten Viasat Hockeylta klo 2 alkaen [hesse_popcorn]

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 01.02.2010 08.07
Kirjoittaja SCHUMI

Re: NHL-kausi 2009-2010

ViestiLähetetty: 02.02.2010 14.05
Kirjoittaja SCHUMI
Nyt se siirto sitten varmistui; Olli Jokinen New York Rangersiin!
Jokisen mukana Rangersiin lähtee Brandon Prust. Calgary saa sen sijaan tilalle Christoper Higginsin ja Ales Kotaklikin.

Jokinen on kyllä vaihtanut seuraa tiuhaan parin vuoden sisällä. Ensin Floridasta Phoenixiin, sitten Phoenixistä Calgaryyn ja nyt Rangersiin. Toivottavasti tulee menestystä.