Omalta osaltani jääkiekkokausi alkoi tänään, kun Jokerit ja Pelicans iskivät yhteen Hartwall areenalla. Pienistä junaliikennehässäköistä huolimatta löysin tieni hallille ja näin myös melko viihdyttävän pelin
Jokereilla oli alla tappio ja HIFK peli painoi vielä vähän jaloissa. Pelicansilla oli siis hyvä saumat voittoon. Mielenkiintoista oli vihdoin nähdä Pelicansin iskukyky, kun joukkue on aika tavalla uudistunut viime kaudesta. Pelicans menikin heti johtoon paluumuuttaja Sindellin maalilla.
Kolmannessa erässä Pelicans meni jo 1-3 johtoon, kunnes jokerit heräsi 6 min ennen loppua ja nousi tasoihin. Lopulta rankkareilla 2 pistettä jäivät Ilmalaan.
Paljon saatiin kuitenkin vastauksia moniin asioihin, kuten Pelicansin maalivahtipeliin. Pasi Nurminen tehnyt näköjään taikojaan jälleen, sen verran vakuuttavasti Niko Hovinen pelasi tänään, vaikka häntä on jatkuvasti epäilty kykeneekö ottamaan ykkösveskan paikan. Näillä näytöillä kykenee. Myös uudet vahvistukset pääsivät melko hyvin pisteille, ainoastaan Lou Dickensonin pistetili ei auennut. Vielä kun NHL konkari Yorke saadaan kuvioihin mukaan, niin hyvältä näyttää.
Tiistaina Ilvekseltä käydään ryöstämässä pisteet.
Kierroksen muut pelit:
Blues - HIFK 0-2
Karalahden paluu SM-liigaan alkoi synkästi, kun mies sai suihkukomennuksen ajassa 6.23.
HPK - Ilves 4-2
Ilveksen kausi jatkui toisella tappiolla.
Jokerit - Pelicans 4-3
Ylempänä pientä analyysin tynkää.
JYP - Kärpät 2-1
Kärpät ei hieman yllättäen saanut vieläkään pistetiliään auki. Torstaina pisteet vei Saipa ja nyt JYP.