Nohnoh, eihän nyt yleisurheilusta mitään taukoa oteta. Kauden toinen pääkisa vielä tulossa, eli Ruotsi-ottelu. Päästään taas näkemään, että kumpi todella on se kovempi maa
Aikamoista vähättelyä sanoa, että Suomella ei olisi yhtään huippu-urheilijaa. Antti Ruuskanen kuudes kisoissa, kovaa buumia elävässä keihäänheitossa. Topi Raitanen kahdeksas. Kristiina Mäkelä, Simo Lipsanen ja Nolokin olivat yhdeksänsiä EM-kisoissa. Missä se huipun raja menee?
Tero Pitkämäen lasken myös hyvillä mielin yhdeksi 2000-luvun parhaista keihäänheittäjistä. Toivottavasti palaa ensi vuodeksi kehiin mukaan. Samoin ME-naisten, Wilma Murron uskallan ainakin itse laskea huippu-urheilijaksi. Tämä kausi ei todellakaan antanut kuvaa Wilman todellisesta tasosta.
Ja täytyy muistaa, että EM-kisat ovat vain yksi kisa, tärkein tosin, muiden joukossa.
Selvää on, että isoja ongelmia suomalaisessa urheilukulttuurissa on. Ongelmat alkavat jo koulun liikuntatunneilta, siellä jää monille nuorille semmoiset traumat, että urheilu ei kiinnosta välttämättä enää koskaa. Ylipäänsä nuorten liikkuminen on kovin vaikeaa nykypäivänä. Nuoret keksivät helposti paljon mukavampaa hommaa, missä ei tarvitse turhaan rääkätä itseään niin kovasti.
Yksi ongelma on myös joukkuelajien viehätys. Keskimäärin porukassa on mukavampi pelaja ja esim. lätkässä on mahdollista vuodessa tienata saman verran kuin huippuyleisurhelijan on koko urallaan. Tosiasia on, että jääkiekko, jalkapallo, salibandy ja koripallo vievät valtaosan urheilevista nuorista mennessään. Maakunnissa sitten vielä joku perhanen pesäpallo on viemässä lapsia.
Ja sitten on vielä talvilajit, mitkä jakavat yksilöurheilusta kiinnostuneet oikeastaan kahteen leiriin, yleisurheiluun ja talvilajien harrastajiin.
Rahaa tarttis jostain saada, mutta mistäpä sitä taiotaan?