Sivu 1/1

Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 30.01.2017 17.03
Kirjoittaja rulezman
Mäkihypyssä on yhteensä viisi eri kisamuotoa, kolme miehillä, yksi naisilla ja yksi sekajoukkuekisa.

Suomalaisilta on turha liian isoja mäkihypystä odotella. Tätä viestiä kirjoittaessa vain kolme suomalaista (Ahonen, Määttä ja Larinto) on selviytynyt miesten puolella maailmancupin pisteillä tämän kauden aikana. Naisten puolella Julia Kykkänen on taantunut parhaista vuosistaan ja kauden aikana löytynyt suurimmassa osassa kisoja 20. sijan huonommalta puolelta. Yllämainittun kolmikon tullee täydentämään Antti Aalto, joka on esiintynyt kauden aikana ihan positiivisesti, vaikka pistesijoja ei olekaan vielä irronnut. Naisten toinen edustaja lienee Susanna Forsström. Sekajoukkuemäessä tärkeässä roolissa.

Lahden mäki on kuitenkin suomalaisille tuttuakin tutumpi, joten oletettavaa on, että suomalaisjoukkue pärjää hieman paremmin verrattuna aiempaan maailmancupkauteen. Mitalisijoista on kuitenkin turha edes haaveksia, jo yksi top-10 sijoitus olisi kova temppu.

Mitaleista taistelevat miesten puolella etunenässä Kamil Stoch, Daniel Andre Tande, Andreas Wellinger, Prevcin veljekset ja Itävallan Fettner ja Kraft. Gregor Schlierenzauerin paluu on ollut myös väkevä, voi olla yllätyskortti. Saksan Severin Freundin kausi on valitettavasti paketissa loukkaantumisen takia.

Naisten puolella Japanin Sara Takanashi on voittanut tähän mennessä kisatuista 12. osakilpailusta kuusi. Yuki Ito, Norjan Maren Lundby ja Itävallan kokenut Daniela Iraschko-Stolz ehkä kovimmat haastajat. Vaikka Takanashi onkin mäkimaailmaa hallinnut, ei hän ole koskaan vielä voittanut henkilökohtaista mestaruutta. Joko nyt?

Miesten puolelta niin normaalimäen kuin suurmäenkin hallitsevat mestarit ovat poissa pelistä. Falunissa normaalimäen voittanut Rune Velta on uransa lopettanut, ja suurmäen voittanut Severin Freund on tosiaan loukkaantumisen vuoksi poissa. Norja puolustaa joukkuemäen kultaansa.
Naisissa hallitseva mestari on Saksan Carina Vogt. Sekajoukkuemäessä kultaa puolustaa Saksa.

Ohjelma mäkihypyn osalta:

24.2. Naisten HS100
25.2. Miesten HS100
26.2. Sekajoukkuekilpailu HS100
2.3. Miesten HS130
4.3. Miesten joukkuemäki HS130

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 14.10
Kirjoittaja rulezman
Ahonen 98 metriä koekierroksella, kierroksen kolmanneksi pisin leiskautus. Kovimmat nimet tosin pari lavaa alempaa. Kaikkien suomalaisten pitäisi karsinta selvittää turvallisesti.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 21.52
Kirjoittaja Volmari
Olipa yllätys, kun kaikki suomalaiset pääsivät loppukilpailuun kuin ennen vanhaan.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 22.50
Kirjoittaja rulezman
Volmari kirjoitti:Olipa yllätys, kun kaikki suomalaiset pääsivät loppukilpailuun kuin ennen vanhaan.


No eipä tuolla nyt karsituneet, kun Georgian ja Turkin kaltaisista tulevat hyppymiehet. Vain 66 miestä karsinnassa, hämmentävän vähän. Ainakin Etelä-Korean maajoukkue puuttuu kokonaan, Kazakstanillakin taisi olla vain pari kaveria mukana.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 23.24
Kirjoittaja Killosseum
Helvetin hyvin hyppäsi Janne. Odotan vähintään kahta suomalaista toiselle kierrokselle ja elättelen toiveita Jannen yllätysmitalista. Mitenköhän Stochille lopulta kävi, pystyykö kisaamaan?

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 23.28
Kirjoittaja rulezman
Ei Kamililla ilmeisesti sen kummempaa.
Realistisesti Jannelta voidaan odottaa top-15 sijoitusta ja Villeltä pääsyä tokalle rundille. Toki pientä tuuria ja huippuonnistuminen, niin mikä vain on mahdollista. Mitaliin ei Jannella eväät sentään riitä kuin ehkä täydellisessä tuulilottokisassa.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 24.02.2017 23.32
Kirjoittaja Volmari
Niin, karsintakisan tuloksiinhan ei laskettu mukaan maailmancupin kymmenen parhaan tuloksia, vaikka saivatkin hypätä.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 25.02.2017 13.22
Kirjoittaja finishbetter
Wellinger top 3 2.25...... siinä mun veikkaus / veto

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 25.02.2017 18.21
Kirjoittaja rulezman
Eipä saanu Janne suonenvetoa. No, suurmäessä uudestaan.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 03.03.2017 13.37
Kirjoittaja Speedmax
Ahonen se vaan on edelleen Suomen paras hyppääjä ainakin tosipaikassa. Toki Määttä ja Larinto samoilla sijoilla. Kova saavutus olla 23. mm-kisoissa vaikkei mitään ikäkompensaatiotakaan oteta lukuun.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 04.03.2017 17.22
Kirjoittaja rulezman
Suomalaiset esittäneet parastaan Lahden betonilta, tänään saumat jopa viidenteen sijaan. Eteenpäin pikkuhiljaa.

Re: Mäkihyppy

ViestiLähetetty: 04.03.2017 20.13
Kirjoittaja Volmari
No joo. Ainakin Japanin, Tshekin ja Slovenian taso on pudonnut.