Snooker -kausi 2009-10

Keskustelua biljardilajien kuninkaasta, snookerista.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.04.2010 11.56

Ei riittänyt Hendryn meno Allenia vastaan, vaikka jo erittäin hyvältä näytti, kun kaikkien aikojen snookeristi johti ottelua jo freimein 4-2. Mutta Allen voitti kolme freimiä putkeen ja eteni näin semeihin. Molemmilta herroilta nähtiin erittäin hienoja pussituksia, mutta myös pahoja virheitäkin. Yksi freimi ratkesi siihen, kun Hendry yritti ihan epätoivosta pussitusta, kun kaalissa alkoi keittämään, ei onnistunut ja Allen korjasi potin.

Ding Junhui ei saanut mitään ilmaiseksi Peter Ebdonia vastaan, joka pelasi jopa hänen tyyliinsä nähden erittäin varmaa ja hidasta peliä, yritti kaikin voimin välttää virheitä. Mutta se ei riittänyt, Ding kun sai paikan niin sen myös hyödynsi, johti jo 4-0, Ebdon voitti pari freimiä, mutta Ding päätti ottelun lukemiin 5-2.

Parin tunnin päästä siis King - Carter ja Fu - Williams.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 03.04.2010 18.43

Ei ollut Mark Allenista vastusta Dingille, vaikka pohjois-irlantilaiselle monia paikkoja aukesikin, mutta aina meni helppo punainen taikka väripallo ohi reiästä ja breikki loppui lyhyeen. Dingkään ei pelannut aivan yhtä hyvää peliä, kuin eilen Ebdonia vastaan, mutta silti komeita pussituksia ja helppo 6-2 voitto ja huomenna on kiinalaisyleisön mieliksi finaalissa mukana.

Ja vastustajan Ding saa Walesistä, Mark Williamsin nimittäin, tiukan väännön kävi Kapteenin kanssa, molemmilta nähtiin erittäin paljon virheitä, ja toisaalta taas aivan upeita pussituksia, Williams oli lopulta parempi 6-4 lukemin.

Finaali pelataan siis paras 19 systeemillä, kahdessa jakossa tuttuun tapaan, aamusessio alkaa kello 9:30, iltasessiota sitten ei suorana tulekkaan, koska Eurosportilta tulee yksi pyöräilyn klassikkokisoista, Tour of Flanders, mutta heti tämän päätyttyä seurataan finaali loppuun.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.04.2010 16.47

Aamusessio oli tiukkaa peliä, molemmilta nähtiin taas erittäin komeaita pussituksia, hyvää safetypeliä ja vain minimaalisesti virheitä, tauolle lähdettiinkin Dingin 5-4 johdossa.

Mutta "The Welsh Potting Machine" oli todellakin nimensä veroinen, Williams oli aivan omaa luokkaansa pussitusten osalta toisella jakossa, kun paikka hänelle aukesi, niin sitä ei jättänyt käyttämättä. Dingiltä pari virhettä kriittisessä paikassa, ja tämän takia Williams karkasi melko selvään 10-6 voittoon.
Ehkä vähän yllättäen "vain" kolme centuryä nähtiin, Williams avasi ottelun 106 breikillä, Ding iski tauluun 126 ja 116 mittaisen breikin.
Williamsille ensimmäinen rankingvoitto sitten neljän vuoden takaisin China Openin, yksi ennakkosuosikeista, kun Crucibleen lähdetään parin viikon päästä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.04.2010 13.27

Pahoittelen heti näin alkuun kirjoitusvirheitä, aivan varmasti niitä löytyy. Ja tätä ei sitten ihan hetkessä kirjoitettukkaan, että olloshyvä.

MM-kisat pelataan siis tuttuun tapaan Cruciblen teatterissa, Sheffieldissä, maailman 32 parasta snookeristia on kokoontunut paikalle taistelemaan mestaruudesta ja huomattavasta summasta rahaa.
Otteluthan pelataan tuttuun tapaan maratonotteluina, ensimmäinen kierros paras 19, toinen kierros ja neljännesvälierät paras 25, välierät paras 33 ja finaali sitten paras 35 sysyteemillä. Tästä johtuen monet ottelut ovat kaksipäiväisiä, kuten myös finaali.
Palkintorahoista jos vähän kerrotaan, niin maailmanmestari kuittaa peräti 250 tuhatta puntaa, kakkonenkin nappaa 125 tuhatta ja kaikki 32 joukkoon selvinneetkin saavat 12 tuhatta. Puhumattakaan sitten maksimibreikistä, josta kuittaa juuri sen 147 tuhatta puntaa. Viime vuonnahan Stephen Hendry komeasti teki maksimin neljännesfinaalissa Shaun Murphyä vastaan.
Karsintaturnaushan käytiin jo hyvissä ajoin, isoimmasta breikistä siinä vastasi Thaimaan kaikkien aikojen snookeristi, James Wattana, breikillä mittaa 140, mutta hänellä tuli kuitenkin tie vastaan neljännellä karsintakierroksella Marcus Campbellia vastaan.
Nimekkäimmät karsiutujat turnauksesta olivat Matthew "Welsh Dragon" Stevens, Nigel Bond, aina hyvin Cruciblessa pärjännyt Joe Swail, toissavuotinen Shanghain voittaja Ricky Walden, Stuart "Bingo" Bingham sekä ikuinen kakkonen, Jimmy White.
Steve Davis sensijaan selvitti itsensä peräti 30 kertaa itse MM-turnaukseen, hattua nostettava.

Otteluparit on jo arvottu ensimmäiselle kierrokselle, niitä on nyt hyvä ruveta ennakoimaan. Ja turnauksen kaaviohan on samassa järjestyksessä, kuin tämä ennakkoni tässä, eli voittaja ottelusta Higgins - Hawkins kohtaa toisella kierrokselle voittajan ottelusta King - Davis ja niin eespäin

John Higgins (1) Kuva - Barry Hawkins Kuva
KuvaKuva

John Higgins
Ikä: 34
Ammattilaisena: 1992-
Virallinen rankingsijoitus: 4
Provisional ranking: 1
Viime MM-kisat: Mestari
Rankingturnauksissa: 21 turnausvoittoa, maailmanmestari 1998, 2007, 2009
Suurin breikki: 147 (viisi kertaa)

Barry Hawkins
Ikä: 30
Ammattilaisena: 1996-
Virallinen rankingsijoitus: 17
Provisional ranking: 20
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Paras saavutus: neljä semifinaalipaikkaa
Suurin breikki: 145

Ehdottomana suosikkina tottakai John "Wizard on Wishaw" Higgins lähtee otteluun, paperilla jos katsotaan, niin Hawkinsista ei pitäisi olla mitään vastusta. Kausihan on ollut Higginsille loistava, Shanghaissa ja Grand Prixissa eteni semeihin, UK Championshipissä eteni finaaliin asti ja Welsh Openin Higgins voitti. Juuri päättyneessä China Openissa tie nousi tosin pystyyn jo 16 kaaviossa. Eli Higgins on ollut ehdottomasti tämän kauden paras snookeristi.
Barry Hawkins joutui pelaamaan yhden karsintaottelun, siinä hän kaatoi Ian McCullochin 10-7 lukemin. Kausi on ollut ihan kelvollinen Hawkinsille. Shanghain turnauksessa hän eteni 16-joukkoon, toki selvisi sinne pelaamatta, kun avauskierroksen vastustaja Stephen Maguire ei pystynyt pelaamaan. Grand Prixissa ja UK:ssa Hawkins ei selvinnyt 32 joukkoon, Welsh Openissa sensijaan selvisi 16 joukkoon kaatamalla Peter Ebdonin upeasti ensimmäisellä kierroksella 5-0. Ja juuri päättyneessä China Openissa hän selvisi myös 32 joukkoon, häviten siellä Stephen Maguirelle.
Jättiyllätyksenä voidaan pitää, jos ottelu ei selvästi mene Higginsille, hallitsevalle maailmanmestarille.


Mark King (16) Kuva - Steve Davis Kuva
KuvaKuva

Mark King
Ikä: 36
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 16
Provisional ranking: 14
Viime MM-kisat:16 joukossa
Rankingturnauksissa: Kaksi kertaa finaalissa
Suurin breikki: 146

Steve Davis
Ikä: 52
Ammattilaisena: 1978-
Virallinen rankingsijoitus: 23
Provisional ranking: 25

Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 28 turnausvoittoa, maailmanmestari 1981, 1983, 1984, 1987, 1988, 1989
Suurin breikki: 147

Yksi kaikkien aikojen snookeristeista, Steve Davis on siis jo mukana 30 kertaa MM-turnauksessa, hurja saavutus. Menestystoiveita enää tuskin on, mutta Steve nauttii pelaamisesta edelleen niin paljon, että edelleen on nuorempiaan kiusaamassa. Kausi ei ole ollut Davisille kovinkaan kummoinen, on selvinnyt 32 joukkoon vain UK:ssa, ja siinä tuli ensimmäisellä kierroksella turpiin Stephen Hendrylle. Davis joutui yhden karsintaottelun pelaamaan, siinä hän kukisti Adrian Gunnelin luvuin 10-4.
Mark King väläytti jo viime viikolla China Openissa, missä hän ylsi jo neljännesvälieriin voitettuaan James Wattanan ja Tiang Pengfien, mutta häviten Ali Carterille. Muuten kausi ei ole ollut kovinkaan mairitteleva, Shanghaissa ensimmäisellä kierroksella tappio Ricky Waldenille, Grand Prixissa eteni 16 joukkoon, häviten siellä Robert Milkinsille. UK:ssa myös 16 joukkoon, siellä tappio Liang Wenbolle, kuten myös Welsh Openissa 16 joukkoon, tappio Mark Selbylle.
Ottelussa voi oikeastaan käydä ihan miten vain, Steve Davis on näyttänyt, että jos kaikki natsaa, niin peli kulkee edelleen loistavasti, ja MM-turnauksessa on ollut aina kova nimi. Mark KIngin ongelmahan on ollut oikeastaan aina kalpean hallinta, se on aina tupannut kriittisessä paikassa karkaamaan omille teilleen...


Neil Robertson (9) Kuva - Fergal O'Brien Kuva
KuvaKuva

Neil Robertson
Ikä: 28
Ammattilaisena: 1998-
Virallinen rankingsijoitus: 9
Provisional ranking: 4
Viime MM-kisat: Välierissä
Rankingturnauksissa: 4 turnausvoittoa
Suurin breikki: 147

Fergal O'Brien
Ikä: 38
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 31
Provisional ranking: 47
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 1 turnausvoitto
Suurin breikki: 143

Aussic Ace, Neil Robertson on ollu tällä kaudella varsin tervässä vedossa, tältä kaudelta jo yksi rankingturnausvoitto, se tuli Grand Prixista, jossa hän kaatoi finaalissa Ding Junhuin. Ja China Openissahan tuli upeasti maksimibreikki, valitettavasti siitä ei kuvamateriaalia ole, koske kyseisellä pöydällä ei ollut kameroita. Maksimista huolimatta matka loppui kiinassa kuitenkin jo 16 kaavioon. Kauden avausturnauksessa, Shanghaissa Robertson jäi ensimmäiselle kierrokselle, 16 joukkoon hän eteni niin UK:ssa kuin Walesissäkin.
Fergal O'Brian on kokenut kettu, jonka viime kaudet ovat tosin olleet varsin vaisuja, ainosta rankingturnausvoitostakin on vierähtänyt jo 11 vuotta aikaa. Tämän vuoden puolella Fergal on kuitenkin päässyt kohtuu kivaan kuntoon, hän ylsi Welsh Openissa ja China Openissa 32 joukkoon, muissa turnauksissa ei ole paikka pääsarjassa auennut. Yhden karsintaottelun joutui O'Brien käymään, siinä hän kukisti skotlannin Alan McManuksen melko selvästi 10-4 lukemin.
Melbourne Machine siis ehdoton suosikki, erittäin taitava on aussi rakentamaan breikkejä, pientä heikkoutta löytyy ehkä safetypelistä.


Marco Fu (8) Kuva - Martin Gould Kuva
KuvaKuva

Marco Fu
Ikä: 32
Ammattilaisena: 1998-
Virallinen rankingsijoitus: 8
Provisional ranking: 13
Viime MM-kisat: 16 joukossa
Rankingturnauksissa: 1 turnausvoitto
Suurin breikki: 147

Martin Gould
Ikä: 28
Ammattilaisena: 20032004, 2007
Virallinen rankingsijoitus: 46
Provisional ranking: 45
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Parhaimmillaan 16 joukossa
Suurin breikki: 137

Enemmän on kyllä Marco Fulta odotettu, kuin mitä on saatu, "vain" yksi rankingvoitto tilillä, vaikka kaikki saumat olisi useampaankin miehen taitotaso huomioonottaen. Tämä kausi on ollut aika tasapaksu hongkongilaiselle. Kausi alkoi pääsyllä 16 joukkoon Shanghaissa, Ronnielta tuli pataan siellä, grand Prixissä Fu ei edennyt 32 kaaviota pidemmälle, samoin kävi UK:ssa sekä Welsh Openissa, China Openissa Fu sentään ylsi neljännesfinaaleihin asti.
Martin Gouldin kausi on ollut varsin kehno, hän ei ole kertaakaan selvinnyt tällä kaudella rankingturnauksissa 32 joukkoon. Karsinnoissa Gould kaatoi Belgian Björn Haneveerin ja kokeneen Nigel Bondin.
Fun pitäisi kyllä peruspelillä jatkoon edetä. Marco Fuhan tunnetaan erittäin pahana vastustajana varsinkin etukäteen kovimmille pelaajille, etenkin Ronnielle, jolla on vuosien saatossa ollut kovia vaikeuksia Fu kukistaa, tällä kaudella Fusta ei kuitenkaan ole Ronnielle ollut vastusta.


Ali Carter (5) Kuva - Jamie Cope Kuva
KuvaKuva

Ali Carter
Ikä: 30
Ammattilaisena: 1996-
Virallinen rankingsijoitus: 5
Provisional ranking: 3
Viime MM-kisat: 16 joukossa
Rankingturnauksissa: 1 turnausvoitto
Suurin breikki: 147

Jamie Cope
Ikä: 24
Ammattilaisena: 2001-
Virallinen rankingsijoitus: 18
Provisional ranking: 16
Viime MM-kisat: 16 joukossa
Rankingturnauksissa: Kaksi kertaa finaalissa
Suurin breikki: 147 (2 kertaa)

Ennakkoon ajateltuna varsin mielenkiintoinen ja tasainen pari, Jamie Cope on nyt parin vuoden aikana päässyt varsin kovaan lyöntiin, ja on jo provisionalissa noussut 16 parhaan joukkoon. Ali Carterillakin kausi on ollut erittäin hyvä, vielä on mahdollisuuksia nousta maailmanlistalla toiseksi, mikäli Ronnie vähän epäonnistuu ja Kapteeni etenee vähän pidemmälle.
Ali "The Captain" Carterin kausi alkoi Shanghaissa sijoituksella 16 joukkoon, siellä tuli tylysti pataan kiinan nuorelta Liang Wenbolta 5-0. Kausi jatkui vielä heikommin, kun Grand Prixissa ei Ali selvinnyt ensimmäistä kierrosta edemmäs. UK:ssa sitten aukesi jo neljännesvälieräpaikka, turnauksen voittaja, Ding Junhui oli kuitenkin niukasi etevämpi. Welsh Open meni sitten vielä paremmin, tuloksena finaalipaikka, John Higgins oli kuitenkin selvästi parempi finaalissa. Ja juuri päättyneessä China Openissa Carter eteni välieriin asti.
Jamie Cope eteni myös kauden avausturnauksessa 16 joukkoon, kuten myös Grand Prixissakin. UK:ssa matka katkesi sitten jo 32 kaaviossa, Welsh Openissa selvisi myös 16 joukkoon, kun taas China Openissa tie nousi pystyyn jo ensimmäisellä kierroksella. Yhden karsintaottelun joutui Copekin pelaamaan, siinä hän kukisti Mark Joycen 10-5 lukemin.
Oikeastaan molemmilla on varsin hyvät mahdollisuudet ottelun voittoon, mutta toki Carter lähtee suosikkina peliin.

Joe Perry (12) Kuva - Michael Holt Kuva
KuvaKuva

Joe Perry
Ikä: 35
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 12
Provisional ranking: 21
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran finaalissa
Suurin breikki: 145

Michael Holt
Ikä: 31
Ammattilaisena: 1996-
Virallinen rankingsijoitus: 24
Provisional ranking: 23
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Parhaimmillaan 16 joukossa
Suurin breikki: 145

Joe Perry on minulle oikeastaan aika tuntematon kaveri, vaikka on top-16 rankinglistoilla viihtynyt, ensi kaudeksi tipahtaa sieltä kuitenkin, tämä kausi on sen verran heikko ollut. Hän on jäänyt ensimmäiselle kierrokselle Shanghaissa, UK:ssa ja Welsh Openissa. Grand Prixissa hän ylsi sentään neljännesfinaaleihin ja China Openissa 16 joukkoon.
Michael Holtkin on aika tuntematon nimi meikäläiselle, kuitenkin kovan luokan peluri ja tulee pistämään Perryn ahtaalle. Holt ylsi 32 kaavioon Shanghaissa, mutta Grand Prixissä ei. UK:ssa selvisi sitten taas 32 joukkoon, mutta ei sitä seuranneessa Welsh Openissa, kuten ei sitä seuranneessa China Openissakaan. Yhden karsintottelun joutui Holt pelaamaan, hän kukisti Irlannin David Morrisin.
Tasainen ottelu etukäteen kaavailtuna tulossa, miehet ovat provisional rankingissä melko samoilla sijoilla.


Ding Junhui (13)Kuva - Stuart Pettman Kuva
KuvaKuva

Ding Junhui
Ikä: 23
Ammattilaisena: 2003-
Virallinen rankingsijoitus: 13
Provisional ranking: 5
Viime MM-kisat: 16 joukossa
Rankingturnauksissa: 4 turnausvoittoa
Suurin breikki: 147 (kahdesti)

Stuart Pettman
Ikä: 34
Ammattilaisena: 1992-
Virallinen rankingsijoitus: 37
Provisional ranking: 35
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran semifinaalissa
Suurin breikki: 142

Ding Junhui, tämän kauden ehkä paras snookeristi, tuskin kokee vielä ongelmia ensimmäisellä kierroksella, sen verran kovassa formussa Ding on tällä kaudella ollut. Shanghain turnauksesta irtosi heti neljännesfinaalipaikka, mutta kauden seuraava turnaus, Grand Prix meni jo loistavasti, kun Ding eteni finaaliin. Kaataen matkalla sinne mm. Stephen Maguiren ja Mark Williamsin. Ja meno vain parani UK:ssa, kun kiinalainen otti uransa neljännen rankingvoiton, kukistamalla finaalissa itsensä John Higginsin. Welsh Open menikin sitten vähän heikommin, kun tuli heti ekalla kierroksella turpiin, China Openissa sensijaan eteni taas kotiyleisön riemuksi finaaliin, Mark Williams oli kuitenkin siinä etevämpi hyvän toisen jakson ansiosta.
Stuart Pettman onkin sitten minulle ainakin aivan tuntematon nimi, ei ole tällä kaudella selviytynyt kertaakaan 32 joukkoon. Karsinnoissa tänne kaatoi David Roen ja Stuart "Bingo" Binghamin.
Ottelussa voi olla vain yksi voittaja, ja se tulee olemaan kiinan tähti, Ding Junhui, joka myös yksi suurimmista suosikeista maailmanmestariksi, sehän toisi varsin mukavat rahat jollekin kiinalaiselle liikemiehelle.


Shaun Murphy (4) Kuva - Gerard Greene Kuva
KuvaKuva

Shaun Murphy
Ikä: 27
Ammattilaisena: 1997-
Virallinen rankingsijoitus: 3
Provisional ranking: 8
Viime MM-kisat: Finaalissa
Rankingturnauksissa: 3 turnausvoittoa, maailmanmestaruus 2005
Suurin breikki: 147

Gerard Greene
Ikä: 36
Ammattilaisena: 1993-
Virallinen rankingsijoitus: 32
Provisional ranking: 28
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran semifinaalissa
Suurin breikki: 143

Shaun "The Whiston Warrior" Murphy, vuoden 2005 maailmanmestari on tietenkin ehdoton suosikki otteluun lähdettäessä, vaikka Murphyn tämä kausi ei olekkaan ollut aivan odosten mukainen.
Kausi alkoi hyvin, kun Murphy eteni Shanghaissa välieriin asti, häviten ottelun kuitenkin niukasti Liaang Wenbolle. Sitten on mennyt Murphyn kausi alamäkeä ja kovaa vauhtia, ensimmäiselle kierrokselle hän jäi niin Grand Prixissä, Welsh Openissa kuin China Openissakin, UK:ssa hän eteni toiselle kierrokselle.
Gerry Greene on sitten esiintynyt tämänkin kauden omalla tasollaan, eli saanut olla tyytyväinen jos on selvinnyt 32 joukkoon. Ja 32 joukkoon hän onkin selvinnyt Grand Prixissä, UK:ssa. häviten juuri Murphylle sekä China Openissa. Yhden karsintaottelun joutui käymään, kaatoi siinä Rory McLeodin katkaisufreimissä.
Murphy voi olla vaikeuksissa, mutta se on selvää, että tasoa pitää paljon parantaa tästä kaudesta, jos "The Magician" haluaa turnauksessa menestyä.


Stephen Maguire (3) Kuva - Stephen Lee Kuva
KuvaKuva

Stephen Maguire
Ikä: 29
Ammattilaisena: 1998-
Virallinen rankingsijoitus: 2
Provisional ranking: 6
Viime MM-kisat: Kahdeksan joukossa
Rankingturnauksissa: 4 turnausvoittoa
Suurin breikki: 147 (kaksi kertaa)

Stephen Lee
Ikä: 35
Ammattilaisena: 1992-
Virallinen rankingsijoitus: 25
Provisional ranking: 22
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 4 turnausvoittoa
Suurin breikki: 145

Kaksi Stepheniä vastakkain, toinen on vähän nuorempi ja toinen on vähän isompi. Aloitetaan siitä nuoremmasta, eli Stepehen Maguiresta. Ei ole ollut Maguiren tämä kausi aivan odotetuntasoinen, vaikka ei tosin missään nimessä huono kausi ole menossa. Kausi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hän mursi kätensä juuri ennen Shanghain turnausta ja joutui jättämään sen väliin. Grand Prixissa Maguire oli kuitenkin jo täydessä iskussa, tie ei kuitenkaan auennut toista kierrosta pitemmälle. UK meni sitten jo hyvin, selvisi välieriin, mutta hävisi siinä Dingille, Welsh Openissakin välieriin, siellä Ali Carter oli parempi. China Open meni taas penkinalle ja lähtö tuli toisella kierroksella. Ja Masters-turnausessahan Maguire myös selvitytyi semeihin.
Stephen Lee joutui yhden karsintaottelun pelaamaan, siinä hän kukisti selvästi 10-2 lukemin Mike Dunnin. Kausi on ollut varsin kehno, sillä hän on selvinnyt 32 joukkoon vain kahdessa rankingturnauksessa, Shanghaissa jäi juuri ensimmäiselle kierrokselle, mutta UK:ssa eteni 16 joukkoon.
Maguirella ei pitäisi etukäteenajateltuna olla ongelmia, mutta Lee on kuitenkin kokenut kaveri joka tietää miten otteluita voitetaan, voi tulla tiukka matsi.


Peter Ebdon (14) Kuva - Graeme Dott Kuva
KuvaKuva

Peter Ebdon
Ikä: 39
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 14
Provisional ranking: 17
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 8 turnausvoittoa, maaimanmestari 2002
Suurin breikki: 147 (kahdesti)

Graeme Dott
Ikä: 32
Ammattilaisena: 1994-
Virallinen rankingsijoitus: 28
Provisional ranking: 19
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 2 turnausvoittoa, maailmanmestari 2006
Suurin breikki: 147

Kaksi takavuosien maalimanmestaria vastakkain, jotka myös kohtasivat vuonna 2006 MM-turnauksen finaalissa, Dott oli silloin etevämpi. Molemmilla ollut viime aikoina vähän vaikeaa, etenkin Peter Ebdonilla hänen tasoonsa nähden. Ebdonin kausi alkoi varsin kehnosti, kun hän jäi ensimmäiselle kierrokselle Shanghaissa, samoin kävi Walesissä. Grand Prixissa selvisi sentään neljännesvälieriin, UK:ssa jäi 16 kaavioon ja China Openissa taas neljännesfinaaliin.
Dott selvisi heti kauden avausturnauksessa 32 joukkoon, mutta hävisi ottelunsa 5-0 lukemin Ronnielle. Grand Prixissä hän ei selvinnyt 32 joukkoon, mutta UK:ssa selvisi, mutta joutui luovuttamaan ensimmäisen kierroksen ottelunsa. Welsh Openissa selvisi jo 16 joukkoon, häviten kuitenkin maamiehelleen John Higginsille. China Openissa tie katkesi myös 32 kaaviossa. Yhden karstintaottelun joutui pelaamaan, kaatoi Jimmy Michien helposti.
Jos nyt jotain voisi ennustaa, niin ottelusta tulee varmasti pitkä ja puuduttava, sen verran tarkasti ja riskit minimoiden Ebdon pelaa, ja nyt etenkin kun peli ei muutenkaan oikein kulje.


Mark Allen (11) Kuva - Tom Ford Kuva
KuvaKuva

Mark Allen
Ikä: 24
Ammattilaisena: 2005-
Virallinen rankingsijoitus: 11
Provisional ranking: 10
Viime MM-kisat: Välierissä
Rankingturnauksissa: Kolme kertaa välierissä
Suurin breikki: 146

Tom Ford
Ikä: 26
Ammattilaisena: 2000-
Virallinen rankingsijoitus: 49
Provisional ranking: 41.
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kahdeksan joukossa kerran
Suurin breikki: 147

Mark Allen on noussut ryminällä kohti snookerin terävintä kärkeä, viime vuonna jo välierissä, nyt vielä pidemmälle? Mark Allenhan tunnetaan myös erittäin rohkeana kaverina, joka ei kaihda vaikeitakaan pussituksia, tämä voi joskus tuoda ongelmia. Shanghai Mastersissa Allen jäi kuitenkin heti ensimmäiselle kierroksella, kun vastassa oli Mathew Stevens. Grand Prixissä hän eteni jo neljännesfinaaliin, mutta UK:ssa jäi taas 32 kaavioon. Welsh Openissa hän ylsi taas neljännesfinaaliin, häveten kuitenkin "The Rocketille". Ja viime viikolla China Openissa Allen ylsi jo semeihin, kaatoi matkalla sinne kolme skottia, Dottin, Maguiren ja Hendryn.
Tom Ford on minulle sitten oikeastaan aika tuntematon nimi, silloin tällöin saattaa yltää 32 joukkoon turnauksissa, mutta kovin usein ei sitä pidemmälle. Tällä kaudella hänet on nähty UK:ssa ja Welsh Openissa 32 joukossa. Hän joutui käymään kolme karsintaottelua, kaatoi niissä David Hoganin, Anthony Hamiltonin sekä Judd Trumpin.
Ja taas, jymy-yllätyksenä voidaan pitää, jos Mark "The Pistol" Allen ei seuraavalle kierrokselle etene.


Ryan Day (6) Kuva - Mark Davis Kuva
KuvaKuva

Ryan Day
Ikä: 30
Ammattilaisena: 1999-
Virallinen rankingsijoitus: 6
Provisional ranking: 9
Viime MM-kisat: Kahdeksan joukossa
Rankingturnauksissa: Kolme kertaa finaalissa
Suurin breikki: 145

Mark Davis
Ikä: 37
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 47
Provisional ranking: 27
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran kahdeksan joukossa
Suurin breikki: 143

Ryan "The Dynamite" Day on kivunnut maailmanlistalla tasaisesti kohti kärkeä, ja on jo noussut kymmenen kärkeen. Kausi alkoi varsin mallikkaasti, kun Shanghaista irtosi puolivälieräpaikka. Grand Prix ei sujunut aivan yhtä hyvin, kun hän jäi ensimmäiselle kierrokselle, kuten kävi myös UK:ssa. Welsh Openissa hän selvisi taas puolivälieriin, ja viime viikolla pelatussa China Openissa day eteni 16 kaavioon.
Mark Davishän on voittanut tällä kaudella jo maailmanmestaruuden, nimittäin kuuden punaisen pelissä. Muutenkin kausi on mennyt ihan kivasti. Shanghaissa ei tosin 32 joukkoon yltänyt, mutta Grand Prixissa ylsi 16 kaavioon. UK:ssa ei sitten taas selvinnyt pääsarjaan, mutta Welsh Openissa selvisi 32 joukkoon, mutta ei taas China Openissa.
Ehdottomasti pitäisi Dayn jo pelkällä rutiinilla hoitaa ottelu nimiinsä.


Mark Selby (7) Kuva - Ken Doherty Kuva
KuvaKuva

Mark Selby
Ikä: 26
Ammattilaisena: 1999-
Virallinen rankingsijoitus: 7
Provisional ranking: 12.
Viime MM-kisat: Kahdeksan joukossa
Rankingturnauksissa: Yksi turnausvoitto
Suurin breikki: 147

Ken Doherty
Ikä: 40
Ammattilaisena: 1990-
Virallinen rankingsijoitus: 44
Provisional ranking: 30
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kuusi turnausvoittoa, maailmanmestari (1997)
Suurin breikki: 145

Mark Selby, The Jester from Leicester, ehdottomasti yksi maailman taitavimmista pelaajista, jolla on vielä erittäin valoisa tulevaisuus edessään, ja ei menneisyyskään näytä kovin huonolta. Hänhän voitti tälläkin kaudella Master-turnauksen, toistamiseen urallaan. Kausi ei kuitenkaan alkanut kovinkaan hääppöisesti, kun Shanghaissa Selby jäi ensimmäiselle kierrokselle. Samoin kävi Grand Prixissä, kun juuri Ken Doherty kukisti Selbyn 5-3 lukemin. UK:ssa Selby sentään eteni jo puolivälieriin, häviten siellä kuitenkin O'Sullivanille. Walesissä hän selvisi myös puolivälieriin ja China Openissa 16 joukkoon.
Ken Dohertyn maailmanmestaruudesta on jo hetkinen vierähtänyt, eikä kokenut irlantilaispelaaja ole kyllä enää aivan samanlaisessa iskussa, mutta edelleen kuitenkin onnistuessaan kova pala. Kausi alkoi upeasti Shanghaissa puolivälieräpaikalla. Gran PRixkin meni mukavasti, kun "The Darlin of Dublin" selvisi 16 kaavioon. Mutta UK:ssa, Walesissä ja China Openissa Doherty ei sitten selvinnyt 32 joukkoon. Kaksi karsintaottelua joutui käymään, kaatoi niissä kokeneet Jimmy Whiten ja Joe Swailin.
Kerran on jo Doherty tällä kaudella Selbyn voittanut, miksei toistakin?


Stephen Hendry (19) Kuva - Zhang Anda Kuva
KuvaKuva

Stephen Hendry
Ikä: 41
Ammattilaisena: 1985-
Virallinen rankingsijoitus: 10
Provisional ranking: 11
Viime MM-kisat: Kahdeksan joukossa
Rankingturnauksissa: 36 turnausvoittoa, 7 maailmanmestaruutta
Suurin breikki: 147 (9 kertaa)

Zhang Anda
Ikä: 18
Ammattilaisena: 2009-
Virallinen rankingsijoitus: -
Provisional ranking: 71
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Ei 32 joukossa
Suurin breikki: 134

Kaikkien aikojen snookeristi, seitsenkertainen maailmanmestari tuskin esittelyjä kaipaa. Ikä alkaa jo vähän painaa, eikä Hendry enää missään nimessä ole 90-luvun takaisessa hurjassa iskussaan, silti jos kaikki menee nappiin, niin kaikki mahdollisuudet on kahdeksannen maailmanmestaruuden ottamiseen. Taitoa löytyy edelleen, mutta taktinen puoli edelleen pettää sillointällöin, kuten China Openissa, jossa hänellä alkoi kaalissa keittämään ja hän lähti hakemaan aivan idioottimaista pussitusta, mikä ei onnistunut ja sen takia Hendry hävisi freimin ja ottelun. Tällä kaudella Hendryllä ei ole ollut ongelmaa ensimmäisellä kierroksella, mutta toinen on ollut sitäkin tuskaisempi. Kausi alkoi Shanghaissa pääsyllä 16 joukkoon, sama toistui Grand Prixissa sekä UK:ssa ja Welsh Openissa, China Openissa eteni sentään jo neljännesvälieriin.
Zhang Anda onkin sitten aivan uusi tuttavuus, ensimmäistä kertaa selviää urallaan nyt 32 joukkoon rankingturnauksessa. Karsinnoissa hän kaatoi Craig Steadmanin, John Parrotin, Adnrew Higginsonin ja Ricky Waldenin, kovia päänahkoja kaikki.
Ennakkosuosikista ei liene epäselvyyttä, voitaneen puhua yhdestä snookerhistorian suurimmista yllätyksistä, jos nuori Zhang "Mighty Mouse" Anda ottelun veisi nimiinsä.


Mark Williams (15) Kuva - Marcus Campbell Kuva
KuvaKuva

Mark Williams
Ikä: 35
Ammattilaisena: 1992-
Virallinen rankingsijoitus: 15
Provisional ranking: 7
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: 17 turnausvoittoa, Maailmanmestari (2000, 2003)
Suurin breikki: 147

Marcus Campbell
Ikä: 37
Ammattilaisena: 1991-
Virallinen rankingsijoitus: 45
Provisional ranking: 40
Viime MM-kisat: Ei 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran kahdeksan joukossa
Suurin breikki: 147

Mark Williams on ollut tällä kaudella aivan eri tasolla, kuin viime kaudella, mikä oli aikamoista taapertamista. "Welsh Potting Machinehan" voitti juuri pelatun China Openin, upealla pelillä, tuntui kuin mikään lyönti ei olisi ollut Williamsille mahdoton. Kauden alku meni Williamsiltakin vähän penkin alle, kun joutui Shanghaissa pelaamaan käsi paketissa, silti eteni toiselle kierrokselle. Grand Prixissa hän eteni sitten jo välieriin asti, mutta hävisi kuitenkin siinä Dingille. UK:ssa hän eteni luovutusvoitolla 16 joukkoon, mutta ei sitä pidemmälle ja Welsh Openissa meno riitti neljännesfinaaliin asti. Ja Masters turnauksessahan Williams pääsi myös välieriin, hävisi kuitenkin Ronnielle siellä.
Marcus Campbell onkin sitten vähän tuntemattomampi kaveri, ainakin minulle, vaikka on jo vuosia kiertänyt turnauksia, ja aina sillointällöin selvinnyt itse pääsarjaankin, onpahan hänellä toissavuodelta tehtynä maksimibreikkikin. Kausi alkoi varsin kelvollisesti Campbellilla, kun hän selvisi 32 joukkoon Shanghaissa, hävisi kuitenkin maamiehelleen Stephen Hendrylle. Grand Prixissa, China Openissa ja UK:ssa hän ei selvinnyt 32 joukkoon, mutta Welsh Openissa hän sinne ylsi, hävisi kuitenkin ensimmäisellä kierroksella.
Jos Williams jatkaa samaan malliin, kuin tällä kaudella ja etenkin kuin China Openissa, niin voittajasta ei ole mitään epäselvyyttä, vain luvut ovat epäselvät ja nekin tulevat olemaan aika murskaavat.


Ronnie O'Sullivan (2) Kuva - Liang Wenbo Kuva
KuvaKuva

Ronnie O'Sullivan
Ikä: 34
Ammattilaisena: 1992-
Virallinen rankingsijoitus: 1
Provisional ranking: 2
Viime MM-kisat: 16 joukossa
Rankingturnauksissa: 22 turnausvoittoa, 3 maailmanmestaruuta (2001, 2004, 2008)
Suurin breikki: 147 (9 kertaa)

Liang Wenbo
Ikä: 23
Ammattilaisena: 2005-
Virallinen rankingsijoitus: 27
Provisional ranking: 15
Viime MM-kisat: 32 joukossa
Rankingturnauksissa: Kerran finaalissa
Suurin breikki: 147

Ronnie "The Rocket" tuskin esittelyjä sen enempää kaipaa. Kaikki lienevät varmasti yhtä mieltä, että hän on kaikkien aikojen taitavin snookeristi. Mutta päästä se on paljon kiinni, Ronnielle alkaa aina välillä vähän keittämään, kuten viime viikolla kiinassa, jolloin hän pelasi aivan idioottimaisesti, hyökkäsi vaikka se ei olisi ollut mahdollistakaan, tämän takia hävisi heti ensimmäisellä kierroksella. Muuten Ronnien kausi on ollut varsin hyvä, heti kauden avausturnauksen, Shanghai Mastersin hän voitti, kukisti juuri Liang Wenbon finaalissa. Grand Prixissa sensijaan lähtö tuli jo toisella kierroksella, kun vastassa oli Wizard of Wishaw. UK:ssa Ronnie hävisi taas Higginsille, nyt välierissä, kuten myös Welsh Openissakin. Kiinassa siis jäi ensimmäiseen kierrokseen, mutta hänhän voitti joulukuussa käydyn Masters-turnauksen, mistä ei tosin saa rankingpisteitä, mutta sehän on yksi snookerin kovimmista skaboista.
Vasenkätinen Liang Wenbo on sitten nuori kaveri, joka tällä kaudella todelle löi itsensä läpi Shanghaissa, jossa hän eteni jopa finaaliin asti, kaataen mm. Peter Ebdonin, Ali Carterin ja Shaun Murphyn, finaalissa tosiaan tuli sitten pataan Ronnielta. Myös UK:ssa hän pelasi erinomaisesti, edeten neljänesfinaaleihin asti. Myös Grand Prixissa hän selvisi 32 kaavioon, mutta Walesissä ja China Openissa tie ei auennut pääsarjaan asti. Hän joutui käymään neljä karsintaottelua, kaataen niissä Craig Steadmanin, John Parrotin, Andrew Higginsonin sekä Ricky Waldenin.
Tämäkin on ottelu missä voi käydä ihan miten vain, erittäin paljon riippuu siitä minkälaisella asenteella Ronnie lähtee kisaan mukaan, aliarvioida nuorta kiinalaista ei ainakaan saa. Ja Wenbo ei ole tämän vuoden puolella ollut aivan samanlaisessa tikissä, kuin viime vuoden puolella, mutta silti hän tullee nostamaan itsensä ensi kaudeksi top-16. Jos Ronnie ei onnistu, niin Ali Carterilla on mahdollisuus pudottaa hänet ensi kaudeksi maailmanlistan kolmoseksi.

Muutama varsin komea pussitus Ronnielta Welsh Openissa
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.04.2010 19.22

Kisathan ovat jo täydessä vauhdissa, yllätyksiltä on tässä vaiheessa vielä vältytty, mutta todellinen jymypaukkukin on tänään illalla vielä mahdollinen.
Sillä Stephen Hendry ja nuori Zhang Anda aloittavat tunnin päästä toisen jaksonsa, eilen pelattu ensimmäinen jakso päättyi tiukimmin mahdollisin lukemin, 5-4 Hendrylle, kun Hendry johti ottelua jo 4-0. Mutta sitten nuori kiinalainen sai aivan uskomattoman vaihteen päälle, aivan upeita pitkiä ja lyhyitä pussituksia tuli kuin liukuhihnalta, kun taas Hendry sortui taktiikkavirheisiin. Todellakin olisi kyllä aikamoinen jymypaukku, jos nuori Anda jatkoon etenisi, mutta se on varma, että tästä kiinalaisesta tullaan vielä tulevaisuudessa kuulemaan ja paljon.

Kolme ottelua on jo saatu päätökseen. John Higgins onnistui kuin onnistuikin kampemaan itsensä jatkoon Barry Hawkinsin kustannuksella, vaikka ensimmäisen jakson jälkeen ottelu olikin tiukassa 5-4 tilanteessa Higginsille. Toisessa jaksossa Higgins kuitenkin meni menojaan, iski pari satastakin tauluun, lopulta 10-6 voitto.
Mark Allen kukisti Tom Fordin helposti 10-4 lukemin, kuten myös Mark Selby entisen mestarin Ken Dohery samoin luvuin.

Kolme muutakin on jo aloitettu, kaksi niistä vaikuttaa ratkenneita, kun Kapteeni johtaa Jamie Copea 7-2 ja Joe Perry Michael Holtia samoin lukemin. Marco Fun ja Martin Gouldin välillä sensijaan on tiukkaa, 5-4 peli Fulle, Fu johti jo 4-2, mutta Gould nousi hienosti ihan imuun.

Hienoa, että Robin Hull on jo nyt saapunut Akin kaveriksi selostamoon, on kyllä niin loistava selostuskaksikko kuin voi olla, tietämystä ja näkemystä todella löytyy.
Tänään siis kello 21:00 alkaa iltasessio, peleinä Hendy - Anda ja Perry - Holt, pelit pelataan siis ratkaisuun asti.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.04.2010 17.28

Ensimmäinen yllätys on nähnyt päivänvalon, kun Marco Fu hävisi Martin Gouldille katkaisufreimissä. Fu johti moneen kertaan ottelussa parilla freimillä, mutta aina Gould vaan väänsi itsensä sieltä lähemmäs, ja lopulta ohi. Yhden satasen iski Gould toisella jaksolla pöytään.

Stephen Hendryhän oli eilen todella tiukilla Andaa vastaan toisella jaksollakin, lopulta jopa katkaisufreimiin asti jouduttiin, mutta Hendry kuitenkin sen seitsemän maailmanmestaruuden kokemuksella käänsi edukseen. Hendry oli jo 9-7 tappiolla, mutta nuori kiinalainen ei vielä tänä vuonna onnistunut käyttämään tilaisuutta hyväkseen.

Ali Carter ja Joe Perry voittivat ottelunsa lopulta helposti 10-4 lukemin.
Ja Mark Williamskin aloitti tänään päivällä urakkansa Marcus Campbellia vastaan, 5-4 tilanteessa Williamssille lähdettiin tauolle, tänään illalla pelataan loppuun.
Ja juuri tällä hetkellä on käynnissä Ronnie ja Wenbon välinen peli, neljän freimin jälkeen tilanne 3-1 The Rocketille.

Iltajaksossa tänään otteluina Williams - Campbell loppuun ja Mark King ja Steve Davis aloittavat urakkansa, Eurosportilta valitettavasti lähetys vasta puolenyön jälkeen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 21.04.2010 15.52

Ei riittänyt kuitenkaan Liang Wenbon takaa-ajo Ronnieta vastaan, vaikka toiseen jaksoon kiinalainen tulikin aivan uudella asenteella, ensimmäinen jaksohan meni Ronnielle 7-2. Kiinalainen onnistui nousemaan 9-7 tilanteeseen, mutta sen lähemmäs ei Ronnie häntä päästänyt. Paljon on edelleen The Rocketin pelissä parantamista, pitkät pallot eivät edelleen ota upotakseen, lukuunottamatta muutamaa aivan maagista upotusta, mitä Ronnie teki ja osoitti taas miksi hän on kuningas.

Steve Davis ja Mark King kävivät erittäin tiukan väännön, joka lopulta päättyi vasta katkaisufreimissä, ja siinä Steve Davis kolmannenkymmenennen esiintymisensä kunniaksi Cruciblessa nappasi voiton. Vaikka ikää jo on, niin kyllä Davisin taktiikka on edelleen silmiä hivelevä, löyntiasento on niin liikkumaton kuin vaan voi olla.

Toinenkin Davis, nimittäin Mark David selvitti itsensä yllättäen jatkoon, kun hän kaatoi "The Dynamiten" lukemin 10-8. Jo ensimmäisen jakson jälkeen ottelu oli Davisille 5-4, eikä Day saanut oikein missään vaiheessa sitä kunnon otetta pöydästä. Ehdottomasti suuri yllätys.

Stuart Pettmannista ei ollut odotetusti minkäänlaista vastusta Dingille, puhdas 10-1 voitto kiinan tähdelle, loistavaa peliä Dingiltä, mutta toisaalta Pettmankin pelasi aivan alle oman tasonsa, kun Ding hänelle paikan antoi, niin Pettman lähes poikkeuksetta löi jonkin helpon pallon ihan minne sattuu.

Peter Ebdonin umpisurkea kausi näyttää saavan jatkoa, Graeme Dott johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jo 7-2 lukemin, tänään illalla pelataan ottelu loppuun.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 21.04.2010 18.33

Todellinen superottelu on käynnissä Neil Robertsonin ja Fergal O'Brienin välillä, kumpikaan ei todellakaan anna kummallekkaan mitään ilmaiseksi.
13 freimi oli aivan upeaa katsottavaa, freimi kesti noin 70 minuuttia ja kaikki huipentui vielä uusintamustalle. Molemmilta nähtiin kyllä sellaista freimipeliä, että oksat pois. Ja Fergal O'Brienhan on koko ottelun pelannut tuttuun tyyliinsä, jos ei ole takuuvarmaa pussitusta tiedossa ja siitä päällevetoa, niin turvalyönnin tekee. Valitettavasti pieneen tuomarivirheeseen taisi Fergalin freimivoitto kaatua, kun Michaela Tabb ilmeisesti tuomitsi, että Fergal teki virheen osumalla mustaan palloon kiinalaisessa snookerissa, mutta näin ei ainakaan hidastusten perusteella ollut. Ilman näitä seitsemää pistettä Robertsonille O'Brien olisi luultavasti freimin nimiinsä vienyt. Nyt siis jouduttiin uusintamustalle, Fergalin avauslyönti oli heikko ja Robertson pääsi siitä heti lyömään mustan sisään.
Tilanne on siis tällä hetkellä 8-5 Robertsonille, ottelu olisi tarkoitus pelata nyt loppuun, mutta ei taida keretä, kun kello 21:00 alkaa toinen peli pöydällä. O'Brienilta kuitenkin komea nousu, kun oli pahimmillaan 1-5 tappiolla eilen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.04.2010 12.48

Ensimmäinen kierros on nyt sitten kokonaan pelattu, neljä top-16 pelaaja putosi pois, he ovat Marco Fu, Peter Ebdon, Mark King sekä Ryan Day.

Toisen kierroksen otteluparit ovat: Higgins - S. Davis, Robertson - Gould, Carter - Perry, Ding - Murphy, Maguire - Dott, Allen - M. Davis, Selby - Hendry ja Williams - O'Sullivan.

Muutama otteluista on jo aloitettu, todellinen jymypaukku on jo tulossa, sillä "The Nugget", eli Steve Davis johtaa maailman ykkösta, hallitsevaa mestaria John Higginsiä jo 6-2 lukemin.
Ja juuri nyt on käynnissä ottelu Robertsonin ja Gouldin välillä, ja Gould johtaa jo 4-0, ehdoton superyllätys jos Gould etenee puolivälieriin asti.
Otteluthan pelataan siis paras 25, eli 13 freimivoittoa tarvitaan.
Ja kierroksen ehdottomasti mielenkiintoisin ottelu on Williams - Ronnie, joka alkaa tänään illalla.

Suurimmasta breikistähän tähän mennessä on vastannut Mark "The Pistol" Allen, breikillä mittaa 146, eli kerran joutui pinkkiä lyömään. Suurimmasta breikistä kuittaa muutes palkintorahoja 10 000 puntaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 24.04.2010 20.08

Elokuussa 53 vuotta täyttävä, 80-luvun hallitsija, yksi kaikkien aikojen snookeristeista, Steve Davis aiheutti kyllä aikamoisen jymypaukun. Hänen johtonsa nimittäin kesti loistavan ensimmäisen jakson jälkeenkin ja Davis pudotti maailman ykkösen, John Higginsin jatkosta, aikamoinen paukku.
Tänään en valitettavasti ottelua nähnyt, mutta eilen ja toissapäivänä kyllä Davis pelasti upeaa snookeria, ja erittäin viisasta, ei oikeastaan tullut minkäänlaisia taktiikkavirheitä ollenkaan. Isoilla breikeillä ei tosin mässäilty. Jos Davis jatkaa samanlaista peliä edelleen, niin ties mitä tulee tapahtumaan. Ottelu siis lopulta 13-11 lukemin The Nuggetille.

Neil Robertsonkin on ottamassa pataan Martin Gouldilta, ottelu on tilanteessa 12-10 Gouldille ja viimeinen freimi on juuri käynnissä

Skottilaisten kaksintaistelu, Dottin ja Maguiren välinen ottelu siis on kääntymässä vuoden 2006 maailmanmestarille, joka johtaa ottelua jo 12-4, vaaditaan jo varsin isoa ihmettä, jos Maguire ottelun vielä nimiinsä vie. Ottelu on iltasession ohjelmassa, Dott saa äkkiä löydä viimeisen naulan arkkuun.

Mark Allen ei kokenut pienten alkuvaikeuksen jälkeen sen suurempia onhelmia Mark Davisiä vastaan, 13-5 lukemat löi pohjois-irlantilainen tauluun.

E: Mutta näin, Neil Robetson nousi kuitenkin vielä voittoon tukalasta tilanteesta, Tilannehan oli peräti 11-5 Gouldille viimeiseen jaksoon lähdettäessä, eli aikamoisen nousun Robertson teki. Ja ei tuollaiseen nousuun kyllä pysty, ellei kaveri jäädy ja pahasti, kuten nyt valitettavasti kävi Gouldille, ehdottomasti hänen uransa kovimmassa paikassa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.04.2010 06.32

Tänään pelataan sitten 16-kaavion ottelut loppuun, ja todella tiukkoja otteluita onkin menossa.
Koko kierroksen ehkä mielenkiintoisin ottelu, Williams - O'Sullivan on kahden jakson jälkeen superjännässä tilanteessa, tasan 8-8. Ronnie oli parhimmillaan jo 7-5 tappiolla, mutta punnersi vielä tasoihin. Ihan mukavia breikkejä nähty molemmilta, mutta ei kuitenkaan satasia. Williams on paukuttanut 99 mittaisen sarjan.

Hendryn ja Mark Selbyn ottelu on ensimmäisen jakson jälkeen tilanteessa 4-4, Hendryltä kyllä selvää parannusta Anda pelistä. Tasainen ottelu käynnissä, valitettavasti en ole itse ehtinyt seuraamaan, mutta satasia ei tässäkään ole rikottu, Hendryltä yksi 96 pisteinen sarja.

Tasaisissa lukemissa mennään myös Dingin ja Murphyn välillä, 5-3 peli kiinalaiselle. Ding on yhden satasenkin saanut tehtyä, 103 breikillä mittaa.

Ali Carter sensijaan näyttää olevan matkalla puolivälieriin Joe Perryn kustannuksella, kaksi jaksoa on pelattu ja ottelu on lukemissa 10-6 Kapteenille. Carterilta varsin mukavia breikkejä: 88, 72, 71, 69 ja tasan 100.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.04.2010 15.54

Kaikki puolivälieräparit ovat nyt selvillä. Ei ollut Stephen Hendryllä enää mitään sanottavaa ottelun kahdessa viimeisessä jaksossa, 4-4 tilannehan oli ekan jakson jälkeen, mutta Selby voitti yhtä vaille kaikki seuraavat freimit, eli eteni lukemin 13-5 seuraavalle kierrokselle.
Ali Carter sai kuitenkin varsin kovan vastuksen Joe Perryltä, mutta Kapteeni vei ottelun nimiinsä 13-11 lukemin.
Ding Junhuikin joutui nöyrtymään, eli mestaruus ei matkaa kiinan tänäkään vuonna, paikallinen liikemies ei saanut isoja rahoja. Ottelu lukemin 13-10 Murphylle.
Ja Ronnie otti Williamsin päänahan todella kovassa ottelussa, viimeisessä jaksossa Ronnielta nähtiin kolme satasta ja Williamsilta yksi, ottelu Rocketille 13-10 lukemin. Ja huomaa, että Ronnien pääkopassa pikkuhiljaa alkaa taas kiuhumaan, nyt oli alkanut toimittajille vähän sanailemaan, koskien Ronnien tyytymättömyyttä itseensä.

Kaikki puolivälieräparit ovat siis selvillä, ja ottelut ovat: Davis - Robertson, Carter - Murphy, Dott - Allen ja Selby - O'Sullivan, eli mukana on vielä kaksi sijoittamatonta pelaajaa. Ja muun maailman paineet ovat Robertsonin harteilla, joka nyt mestaruus matkaa brittein saarten ulkopuolelle?
Pari ottelua on jo alkanut, Davisistä ei näyttäisi olevan enää vastusta Robertsonille, ottelu on ensimmäisen jakson jälkeen nimittäin 7-1 tilaneessa Melbourne Machinelle. Robertsonilta pari varsin mukavaa breikkiä, 89 ja 92.
Toinen ottelu, mikä on aloitettu on huomattavasti tasaisempi, Mark "The Pistol" Allen johtaa Graeme "The Pocket Dynamo" Dottia 5-3 lukemin, eli tasainen vääntö menossa. Allen sai kyllä varsin lentävän startin otteluun, kun hän johti jo 4-0 lukemin, mutta Dott pääsi pian pelirytmistä kiinni, ja voitti kolme seuraavaa freimiä, Allen kuitenkin voitti jakson viimeisen freimin tasan 100 breikillä.
Ja juuri nyt on käynnissä kaksi ottelua, Ronnie - Selby ja Murphy - Carter, eli telkkari auki ja kanavaksi Eurosport.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.04.2010 06.28

Graeme Dott on kyllä nyt sitten todella palannut aivan maailman huipulle parin erittäin vaikean vuoden jälkeen, voitto Mark Allenista varmisti sen, että "The Pocket Dynamo" aloittaa taas ensi kaudella top-16 joukosta.
Ja oli kyllä upea taisteluvoitto Dotille, koko ottelu mentiin erittäin tasaisissa merkeissä, aivan lopussa Allen onnistui karkaamaan jo 12-10 johtoon, mutta Dott ei antanut periksi ja voitti kolme seuraavaa freimiä. Dottin peli muutenkin erittäin hienoa katseltavaa, vaikeatkin pussitukset onnistuvat hyvin, mutta Dott ei kuitenkaan lähtenyt yrittämään mitään supervaikeita palloja, vaan pelasi aina erittäin viisaasti turvalyönnin. Ja tälläisella pelillä MM-turnauksen pitkissä otteluissa pärjätään. Dottilla loisomahkut uusia neljän vuoden takainen temmpu, ja se olisi kyllä ihan yhtä iso paukku kun sillonkin.

Steve Davisistä ei sensijaan ollut enää vastusta NEil Robertsonille, ottelu lopulta selvästi 13-5 lukemin aussille, mutta Davis saa kyllä olla enemmän kuin tyytyväinen peliinsä, upea saavutus selvitä 8 joukkoon.

Ali Carter ja Shaun Murphy kävivät sitten todellisen väännöön, katkaisufreimiin tässäkin ottelussa mentiin. Carter oli pahimmillaan jo 8-4 tappiolla, mutta nousi kakkosjakson päätteeksi vielä tasatilanteeseen. Siitä eteenpäin mentiinkin erittäin tasaisissa merkeissä loppuun asti, Carter oli lopulta karvan verran parempi katkaisufreimissä. Viimeisessä freimissä molemmat missasivat ensin pinkin, mutta Carter onnistui seuraavalla yrittämällä ja vei ottelun nimiinsä.

Ja eipä yltänyt Ronnie finaaliin asti tällä kertaa, Mark Selby oli liian kova vastus äärettömän tiukassa ottelussa. Ronniehan johti toisen jakson päätteeksi ottelua 9-7 lukemin, mutta niin vaan Selby nousi sieltä hetkessä rinnalle ja painoi samantien ohi. Selbyltä erittäin viisasta peliä, mitä vähän näin ottelua, aina kun paikka tuli, niin pelasi hyvää safetypeliä, tietäen että sellaista Ronnie tuskin kovin kauaa jaksaa.

Välieräparit ovat siis selvillä, Robertson - Carter ja Dott - Selby. Itse toivon finaaliksi Carter - Dottia, Kapteeni on ehdottomasti suosikkini vielä jäljellä olevista pelaajista ja Dottille toivotaan menestystä, kun on hienosti top-16 ulkopuolelta tiensä tänne raivannut.
Semit alkavat tänään ja remmiin hyppää mukaan Robin Hull.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 01.05.2010 14.32

Ei vaan anna Dott yhtään periksi, on onnistunut hienosti pitämään Selbyn takanaan. Eilenhän Dottilta nähtiin jopa 146 breikki, sivusi Mark Allenin turnauksen suurinta.
23 freimin jälkeen tilanne on Dotille 13-10, Selbyllä on ollut muutamia tosi hyviä paikkoja, mutta etenkin keskipussit ovat olleet erittäin vaikeita, muutaman kerran on siitä löynnyt pallon ohi ja tämän ansiosta Dott on freimivoittoon yltänyt. Dottilta muutenkin muutamia aivan upeita pussituksia. Sefetypelin tasokin aivan upeaa, Dott siinäkin ehkä vähän edellä. Kolmatta jaksoa on vielä freimi pelaamatta, illalla sitten ottelu ratkeaa.

Neil Robertson sensijaan on jo erittäin lähellä finaalipaikkaa, johtaa Alia lukmein 15-9, eli on vain kahden freimivoiton päässä finaalista, vaatisi kyllä aikamoista notkahtamista Robertsonilta, ja aivan upeaa peliä Alilta, jos vielä halajaisi finaaliin. Upea 140 breikki nähty Robertsonilta.

Ja on kyllä Robin & Aki aivan loistava selostuskaksikko, tiedon määrä on aivan valtavaa ja muutenkin juttu lentää mukavasti, ja kiva myös kun vastaavat noinkin paljon noihin kysymyksiin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 01.05.2010 19.51

Ali Carter yritti vielä vähän taistella, mutta lukemiin 12-17 Robertson päätti ottelun, ja hänestä tuli kautta aikojen ensimmäinen aussi, joka pelaa itsensä finaaliin Cruciblessa.

Muutamia hauskojakin hetkiä on jo mahtunut MM-turnaukseen.

Michaela Tabb iskussa, pienoinen lapsus ja hauskaa on

Rob Walker kuuluttaa Steve Davisin sisään väärällä nimellä

Legandaarisen vuoden 1985 finaaliin uusinta, aivan loistava
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.05.2010 09.28

Kuka olisi uskonut ennen kisojen alkua, että Graeme Dott pelaa finaalisa? Tuskin kovin moni, mutta näin nyt kuitenkin päässyt käymään. Eli finaalissa ei olekkaan yhtään englantilaispelaajaa, viimeksi näin on käynyt vuonna 2003.
Dotthan johti ottelua ennen viimeistä jaksoa luvuin 14-10, Selby aloitti jakson erinomaisesti, voittamalla pari ekaa freimiä, toki paikat aukesivat molemmissa Dottin pussitusvirheistä. Dott kuitenkin sisuuntui, eikä antanut Selbyn tulla edes tasoihin, muutamia upeita pitkiä pussituksia, päällevetojen kustannuksella, mutta aina vaan löysin jonkun pallon sieltä. Selby onnistui parhaimmillaan nousemaan 15-14 tilanteeseen, mutta ohi ei enää löpö riittänyt. Dott voitti ottelun lopulta lukemin 17-14.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 03.05.2010 06.36

Tasaisissa merkeissä mennään superjännittävässä finaalissa, kun kaksi jaksoa on pelattu. Itse näin vain ensimmäisen jakson, joka oli kyllä aika tasaista puurtamista. Kummaltakaan ei juuri virheitä nähty, mitä nyt Robertsonin restipeli oli vähän epävarmaa. Safetypeli taas erittäin tärkeässä osassa, kumpainenkin hoiti sen kyllä erittäin hyvin, ei juuri huonoja safetylyöntejä nähty. Pussituksetkin upposivat molemmilta erittäin hyvin, Dottilta etenkin muutama aivan upea pitkä punainen. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli siis 5-3 Dottille.
Toiseen jaksoon Robertson sai sitten aika loistavan alun, kun hän voitti viisi ekaa freimiä putkeen, Dott oli täysin vastaantulija, tiedä sitten mikä oli vikana, jonkinnäköisestä kevätflunssastahan mies on käsittääkseni kärsinyt. Dott kuitenkin sisuuntui ja voitti kaksi seuraavaa freimiä kaventaakseen tilanteeksi 8-7, mutta Robertson vei nimiinsä jakson viimeisen ja lähti yötauolle 9-7 lukemissa.

John Higginsin ympärillähän kuohuu myös ja paljon, häntä ja hänen manageriaan on syytetty otteluiden järjestämisestä. Videomateriaalia on, kun Higgins saa ukrainan maaperällä rahaa epäilyttävän näköisiltä tyypeiltä. Otteluita ei käsittääkseni vielä ole pelattu, vaan ne olisivat vuorossa MM-kisojen jälkeen. Higgins on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon. Aikamoinen paukku kyllä, eikö Higginsin rahat muka riittäneet?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja Jonzku92 » 03.05.2010 11.27

rulezman kirjoitti:John Higginsin ympärillähän kuohuu myös ja paljon, häntä ja hänen manageriaan on syytetty otteluiden järjestämisestä. Videomateriaalia on, kun Higgins saa ukrainan maaperällä rahaa epäilyttävän näköisiltä tyypeiltä. Otteluita ei käsittääkseni vielä ole pelattu, vaan ne olisivat vuorossa MM-kisojen jälkeen. Higgins on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon. Aikamoinen paukku kyllä, eikö Higginsin rahat muka riittäneet?

Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet lisätulot. Aika perseestä kyllä, jos tuo nyt sitten pitää paikkansa. Lajin suurimpia nimiä kuitenkin.

Itselläni mennyt MM-kisat vähän sivusilmällä seurailuksi, enkä ole jaksanut mitään edes kirjoitella. Sain ensinnäkin vasta pari päivää sitten järkättyä digiboksin, joka tuntee myös Eurosportilla suomenkielen (entinen tunsi vain ruotsin- ja norjankielen), niin ei ole edes oikein innostanut katsoa. Eilen sitten katsoin finaalin toisen jakson, ja miltä siinä se peli näytti, niin ei kyllä häikäissyt. Suhteellisen paljon virheitä, osa melko helppojakin. Tuntuivat molemmat olevan todella yllättyneitä finaalipaikastaan. Keskipussin pussitukset jäivät ainakin useamman kerran liian ohuiksi, etenkin Robertsonilla.
"No niin, nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin."
-Voitto Liukkonen, Jalkapallon MM-kisoissa 1978
Jonzku92
Mr. Urheilu
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 05.08.2008 23.19
Paikkakunta: Kotka

Re: Snooker -kausi 2009-10

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.05.2010 19.10

Robertsonhan lopulta mestariksi kruunattiin, vieläpä varsin selvin lukemin, 18-13. Ottelun taso ei kyllä enää päätä huimannut maanantainanaan, paljon helppoja virheitä molemmilta hepuilta nähtiin, mutta ihan ymmärrettävää, aika iso ottelu oli kyseessä.
Molemmat herrat saavat olla kyllä enemmän kuin tyytyväisiä turnaukseensa, kuinka moni olisi uskonut, että Robertson mestaruuden nappaa? Ja Graeme Dott palasi taas huipulle muutaman huonon vuoden jälkeen, nyt kun samanlainen vire säilyy ensi kaudellakin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Edellinen

Paluu Snooker

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron