Sivu 1/2

MM 2017

ViestiLähetetty: 03.04.2017 11.32
Kirjoittaja rulezman
On taas aika yhden kevään kohokohdista, snookerin MM-kisojen legendaarisessa Crucible-palatsissa Sheffieldissä. Juhlaturnaus myös kyseessä, sillä ensimmäisen kerran Cruciblessa miteltiin maailmanmestaruudesta vuonna 1977, jolloin mestaruuden nappasi englannin John Spencer. Tasan 80 vuotta on kulunut myös siitä, kun ensimmäiset snookerin MM-kisat järjestettiin, legendaarinen lajin pioneeri, Joe Davis nappasi silloin ensimmäisen maailmanmestaruuksistaan ja pokkasi komean kuuden punnan ja 10 shillingin palkintopotin.

Ajat muuttuvat ja summat kasvavat. Tänä vuonna palkintopotti on historian suurin. Viime vuonna palkintorahaa jaettiin 1 500 000 puntaa josta voittajan osuus oli 330 000 puntaa. Tänä vuonna kokonaispotti on 1 910 000 puntaa, josta voittajan osuus 375 000 puntaa. Ensi vuodelle potti on tarkoitus nostaa tasan kahteen miljoonaan. Huimia summia.

Hallitsevana mestarina turnaukseen tosiaan lähtee leicesteriläinen Mark Selby, jonka mestaruus tuli hämmentävästi samana päivänä kun Leicester City varmisti Valioliigan voittonsa. Aikamoiset pippalot varmasti olivat Leicesterin kaduilla.
Finaalissa Selby kaatoi Aasian ja Kiinan ykköspelaajan, Ding Junhuin jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 18–14.

Karsinnat kisoihin käynnistyvät tämän viikon keskiviikkoa. Kaikkien voitettava kolme matsia, jos Crucibleen aikoo selviytyä. Robinilla kävin ihan kelvollinen arpaonni. Ensimmäisellä kierroksella vastaan nais-snookerin legenda, Reanne Evans. Viime vuonna Evans tosin kiusasi Ken Dohertyä aina 10-8 lukemiin, mutta pitäisi olla Roopelle suupala. Toisella kierroksella vastus on walesiläinen, joko entinen huippunimi Matthew Stevens tai kokenut Lee Walker. Viimeisellä karsintakierroksella vastus löytyy joukosta Noppon Saengkham - Jak Jones / Anthony Hamilton - Craig Steadman. Anthony Hamilton näistä ehdottomasti vaarallisimman oloinen kaveri. Uran neljäs Crucible-paikka kuitenkin haussa Roopella ja ihan hyvin otettavissa.

Samanlaista ennakkoa on tullut taas kirjoitettua kuin viime vuonnakin. Pukkaan sen ulos, kun karsinnat ja kaavion arvonta on saatu suoritettua.
Aikaa tullut taas viime vuotisen ennakon tapaan käytettyä aika roimasti, kuitenkin valmiilla pohjalla työtä oli selkeästi vähemmän kuin viime vuonna. Toivottavasti snookerin ystävät jaksavat kahlata läpi.
Kirjoitus, -ajatus -ja asiavirheitä varmasti löytyy, onneksi Word sentään vähän avustaa. Selvistä asiavirheistä saa ja pitää ehdottomasti huomauttaa, ei meikäläinenkään mikään kaikkitietävä snookervelho ole.

Sama loppukaneetti pätee kuin viime vuotisessakin ennakossa. Viimeisimmän turnauksen ennen MM-turnausta, China Openin voittaja ei ole koskaan kyennyt saman vuoden MM-turnausta voittamaan. Nyt tosin tämänkin taidan murtamiseen on hyvät mahdollisuudet, kun yksi turnauksen ykkössuosikeita, Mark Selby nappasi China Openin voiton.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 05.04.2017 14.52
Kirjoittaja rulezman
Karsinnat käynnissä, Roope pelaa aikamoista pubisnookeria, 5-4 johto ekan session jälkeen. Etenkin safetypeli oli aivan järkyttävää. Evans sen sijaan pelasi ihan mukavasti.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 05.04.2017 23.58
Kirjoittaja rulezman
Semmonen eli Roopelta, 10-8 turpiin. Tota huonommin ei enää ole mahdollista pelata. Vittu mitä paskaa

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 06.04.2017 02.10
Kirjoittaja varis
Suomen paras snooker-pelaaja häviää akoille, ja vieläpä MM-turneessa. Hyvin menee...

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 06.04.2017 08.13
Kirjoittaja rulezman
Jotain Evansin tasosta kertoo sekin, ett Roopesta tuli toinen ammattilainen, joka on Main tour-ottelussa Evansille hävinnyt.
Toki Evans pelasi eilen hyvin. Pussituspeli on ihan vertailukelpoista koviakin miespelureita vastaan. Valkoisen hallinta break-building sitten vähän heikommalla tasolla. Lyöntivoima vaikutti olevan myös aika alhainen verrattuna miespelureihin. Hienosti kykenee kuitenkin pelaamaan molemmilla käsillään.

Ilmeisesti tämö myös tarkoittaa sitä, että ens kaudeksi Roope putoaa 64 joukosta maailmanlistalla pois ja ranking sitä myöten nollaantuu. Liekö ura pikkuhiljaa taputeltu?

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 07.04.2017 08.28
Kirjoittaja rulezman
Toinen jättipaukku karsinnoissa, Ricky Walden hävisi Hammad Miahille 10-7. Gary Wilson nykäs myös maksimin.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 09.04.2017 12.08
Kirjoittaja Killosseum
Kyllä tätä on taas vuosi odotettu kuten rulezmanin ennakkoakin :ylos: Robertsonin kannalta näyttää huonolta, mutta toivottavasti mestari pääsee vihdoin omalle tasolleen. Hull oli kyllä älyttömän suuri pettymys, jollekin Hamiltonille häviämisen olisi vielä ymmärtänyt. Kovimmat ennakkosuosikit mielestäni Mark Selby ja Marco Fu. Fu on kyllä niin unettava kaveri, etten toivoisi hänen pelaavan pitkässä finaalissa, mutta onhan hän pelannut upean kauden.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 09.04.2017 16.16
Kirjoittaja rulezman
Miten Robertson-fani voi ketään pelaajaa haukkua unettavaksi? ;)

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 10.04.2017 11.14
Kirjoittaja rulezman
Masters-finalisti Joe Perry myös ulkona, Thaimaan nuori nimihirviö Akani Songsermsawad vei matsin katkaisufreimissä.
Sveitsin Ursenbacher voitti Donaldsoninkin, yksi voitto enää, niin mies nähdään Cruciblessa. Vimpolla rundilla vastassa Kiinan nuori sensaatio, Yan Bingtao, ainakin yksi ensikertalainen siis Teatterissa nähdään.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 10.04.2017 16.01
Kirjoittaja Killosseum
rulezman kirjoitti:Miten Robertson-fani voi ketään pelaajaa haukkua unettavaksi? ;)


Robertson ei ole sen "unettavampi" kuin esimerkiksi Selby, Bingham tai moni muu. Fu taas on tyypillinen ilmeetön kiinalainen, joka kävelee kuin zombi ja lyöntitekniikan rauhallisuus on kuin Peter Ebdonilta kopioitu. Ebdon-Fu finaali olisikin hauska kokemus. Peterhän on voiton päässä MM-kisoista.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 10.04.2017 16.22
Kirjoittaja rulezman
Fun kylmähermoisuushan tekee miehestä äärimmäisen mielenkiintoisen. Huomattavasti Robertsonia nopeampihan Fu normaalisti on. Itse en myöskään Futa "tyypilliseksi kiinalaiseksi" mieltäisi. Snookeroppinsa ammensi kuitenkin Kandassa ja Englannissa asuessaan. Herrasmies ja hieno mies :ylos: Selby - Fu oli meikän mielestä viime turnauksen jännin matsi, huimaa safetyä.
No, makuasioista turha kiistellä.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 10.04.2017 17.07
Kirjoittaja Killosseum
rulezman kirjoitti:Fun kylmähermoisuushan tekee miehestä äärimmäisen mielenkiintoisen. Huomattavasti Robertsonia nopeampihan Fu normaalisti on. Itse en myöskään Futa "tyypilliseksi kiinalaiseksi" mieltäisi. Snookeroppinsa ammensi kuitenkin Kandassa ja Englannissa asuessaan. Herrasmies ja hieno mies :ylos: Selby - Fu oli meikän mielestä viime turnauksen jännin matsi, huimaa safetyä.
No, makuasioista turha kiistellä.


En Futa hitaaksi väittänytkään vaan juuri tuo täydellinen rauhallisuus joka tilanteessa (kävely, lyöntiasentoon meneminen, lyönti, yleinen olemus) tekee miehen otteet hieman unettaviksi varsinkin iltaisin. Kiinalaisuudella hain sitä samaa ilmeettömyyttä, mitä on Dingilläkin ja on kiinalaisille tyypillinen juttu, koska he eivät "saa" näyttää pettymyksen tunteita. Herrasmies ja loistava pelaaja kuitenkin kyseessä ja makuasioitahan nämä ovat, kenen pelistä tykkää.

Ricky Walden on sellainen pelaaja, jota ei jaksa katsella monen freimin ajan. Suu auki ja kieli pitkällä pyörii pöydän ympäri :D

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 10.04.2017 17.53
Kirjoittaja rulezman
Tää Lee Walker, joka pelaa nyt Evansia vastaan, vasta hidas pelaaja onkin. Miettii lyöntejään kauemmin kuin Ebdon. Nyt saaneet 2 ja puolessa tunnissa just neljä freimiä pelattua.

Eri mieltä myös kiinalaisten ilmeettömyydestä. Ding toki on Ding, silmä vaan nykii, mutta joku Wenbo ainakin aika tunteella vetää mukana :D

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 11.04.2017 14.43
Kirjoittaja rulezman
King ottaa käkättimeen ihan kunnolla, Guodong johtaa jo 6-0. Saatetaan nähdä ennätysmäärä kiinalaisia Cruciblessa.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 11.04.2017 15.13
Kirjoittaja Killosseum
Olisi ollut suhteellisen helppo tie Robinilla Crucibleen, nyt siellä pelaa Saengkham Lee Walkeria vastaan. Turhaa jossitella, mutta Evans-Walker-Saengkham kolmikon olisi ollut etukäteen niin "helppo" kolmikko kuin voi tuolla tasolla voi toivoa. Harmi, että homma tyssäsi jo Evansiin.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 11.04.2017 22.55
Kirjoittaja rulezman
Aikamoista tervanjuontia tää Walker - Saengkham peli. Seiskalta illalla alotettiin, nyt pelataan kaheksatta freimiä, kun kello on just 12... Walker miettii jokaista lyöntiä kyllä järkyttävän kauan. Ja kun kumpikaan ei saa breikkejä aikaan, niin tässä tulos. Jopa ituhippi Ebdon on nopea Walkeriin verrattuna.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 12.04.2017 12.21
Kirjoittaja Killosseum
rulezman kirjoitti:Aikamoista tervanjuontia tää Walker - Saengkham peli. Seiskalta illalla alotettiin, nyt pelataan kaheksatta freimiä, kun kello on just 12... Walker miettii jokaista lyöntiä kyllä järkyttävän kauan. Ja kun kumpikaan ei saa breikkejä aikaan, niin tässä tulos. Jopa ituhippi Ebdon on nopea Walkeriin verrattuna.


Tällä hetkellä niin Ebdon kuin Walkerkin vieläpä menossa kisoihin. Katsojia käy sääliksi.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 12.04.2017 13.31
Kirjoittaja rulezman
Hitman Holt kuulemma käynyt vähän jutskaamassa valmentajavelho Terry Griffitshin kanssa ja johtaakin jo Psychoa 7-6. :ylos:

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 12.04.2017 17.00
Kirjoittaja Killosseum
Jotenkin Ebdon kairasi itsensä Crucibleen :D Oli kyllä älyttömän jännittävä katkaisufreimi, joka kyllä ratkesi Ebdonin upeilla lyönneillä sinisestä mustaan. Muuten oli molemmilta ihan älyttömän surkeaa peliä.

Re: MM 2017

ViestiLähetetty: 13.04.2017 08.43
Kirjoittaja rulezman
Siellä oli eilen Fergal O'Brienilla ja David Gilbertillä aikamoista vääntöä katkiksessa, freimi kesti lopulta 123 minuuttia. Kaikkien aikojen pisin freimi kyseessä. Irlannin O'Brien lopulta freimin vei ja matkaa Crucibleen :ylos: