Ampumahiihdon veikkauskisa 2025-2026
KORIVEIKKAUS
Urheilijat on sijoitettu neljään valintakoriin maailmancupsijoitusten mukaan (1-5, 6-15, 16-30, 31->). Valitse kustakin korista yksi urheilija, naisista ja miehistä erikseen. Siis neljä naista ja neljä miestä. Korin edustajaksi voi valita myös alemman korin urheilijan, muttei ylemmän. Käyttäkää myös etunimiä, jos pelkän sukunimien osalta on sekaantumisvaara.
Riviä saa muuttaa ensimmäiseen sitä koskevaan starttiin saakka. Muokkauksen aikaleiman tulee olla viimeistään minuutti ennen kisan alkamisaikaa (täysinä minuutteina).
Koriveikkaus on voimassa kolme kisaviikonloppua, mikäli veikkaaja ei tee uutta riviä. Voimassaolevan rivin tarvitsee noudattaa korisääntöä vain tekoviikonloppuna. Mutta jos sitä haluaa muuttaa seuraaviin viikonloppuihin (esim. urheilijan poissaolon vuoksi), on koko rivi jälleen korisäännön alainen, koska kyseessä on silloin uusi rivi. Naisten ja miesten rivejä käsitellään erillisinä, eli toinen voi periytyä edelliseltä kisaviikonlopulta, vaikka toiseen tekisikin uuden rivin. Edelliskauden rivit eivät ole voimassa kesätauon yli.
Veikkaajan valitsemien urheilijoiden viikonlopun aikana keräämät maailmancup-pisteet lasketaan yhteen ja veikkaajat laitetaan niiden perusteella paremmuusjärjestykseen. Sijoitusten perusteella viikonlopusta saa pisteitä seuraavasti:
1. 15 p
2. 12 p
3. 9 p
4. 7 p
5. 6 p
6. 5 p
7. 4 p
8. 3 p
9. 2 p
10. 1 p
VIESTIVEIKKAUS
Miesten ja naisten viesteihin sekä seka- ja pariviesteihin veikataan kuutta parasta maata. Kuhunkin viestityyppiin erikseen. Oikein osuneesta sijoituksesta saa 6 pistettä. Yhdellä pieleen menneestä 5 pistettä ja niin edelleen 4, 3, 2, ja 1. Viestiveikkaukset ovat voimassa kolme käyttökertaa, ellei tee uutta riviä. Edelliskauden rivit eivät viestiveikkauksessakaan ole voimassa kesätauon yli.