Sivu 1/12

Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 25.11.2024 22.32
Kirjoittaja WebSlave
KORIVEIKKAUS

Urheilijat on sijoitettu neljään valintakoriin maailmancupsijoitusten mukaan (1-5, 6-15, 16-30, 31->). Valitse kustakin korista yksi urheilija, naisista ja miehistä erikseen. Siis neljä naista ja neljä miestä. Korin edustajaksi voi valita myös alemman korin urheilijan, muttei ylemmän. Sisarusten vuoksi käyttäkää myös etunimiä.

Riviä saa muuttaa ensimmäiseen sitä koskevaan starttiin saakka. Muokkauksen aikaleiman tulee olla viimeistään minuutti ennen kisan alkamisaikaa (täysinä minuutteina).

Veikkaus on voimassa kolme kisaviikonloppua, mikäli veikkaaja ei tee uutta riviä. Voimassaolevan rivin tarvitsee noudattaa korisääntöä vain tekoviikonloppuna. Mutta jos sitä haluaa muuttaa seuraaviin viikonloppuihin (esim. urheilijan poissaolon vuoksi), on koko rivi jälleen korisäännön alainen.

Veikkaajan valitsemien urheilijoiden viikonlopun aikana keräämät maailmancup-pisteet lasketaan yhteen ja veikkaajat laitetaan niiden perusteella paremmuusjärjestykseen. Sijoitusten perusteella viikonlopusta saa pisteitä seuraavasti:

1. 15 p
2. 12 p
3. 9 p
4. 7 p
5. 6 p
6. 5 p
7. 4 p
8. 3 p
9. 2 p
10. 1 p

VIESTIVEIKKAUS

Miesten ja naisten viesteihin sekä seka- ja pariviesteihin veikataan kuutta parasta maata. Kuhunkin viestiin erikseen. Oikein osuneesta sijoituksesta saa 6 pistettä. Yhdellä pieleen menneestä 5 pistettä ja niin edelleen 4, 3, 2, ja 1.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 25.11.2024 22.34
Kirjoittaja WebSlave
KONTIOLAHTI

Lauantai 30.11.2024
14.15 Pariviesti (N+M)
16.45 Sekaviesti (N+M)

Sunnuntai 01.12.2024
14.45 Miesten viesti
18.25 Naisten viesti

Tiistai 03.12.2024
17.20 Miesten lyhyt normaalimatka

Keskiviikko 04.12.2024
17.20 Naisten lyhyt normaalimatka

Perjantai 06.12.2024
17.20 Miesten pikamatka

Lauantai 07.12.2024
18.10 Naisten pikamatka

Sunnuntai 08.12.2024
15.30 Miesten yhteislähtö
18.10 Naisten yhteislähtö


Ensimmäisen kisan korit totuttuun tapaan edelliskauden lopputilanteen mukaan. Lisa Vittozzi ja Roman Rees tiettävästi ovat poissa avauksesta mutta muiden osalta kannattaa odottaa lähtölistoja sen suhteen ketkä lähtölistalla todellisuudessa ovat.

Viime kauteen lopettaneista on kattava (muttei välttämättä täydellinen) lista Wikipediassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/2023%E2%8 ... etirements


MIEHET

KORI 1


1 BOE Johannes Thingnes
2 BOE Tarjei
3 DALE-SKJEVDAL Johannes
4 LAEGREID Sturla Holm
5 CHRISTIANSEN Vetle Sjaastad

KORI 2

6 JACQUELIN Emilien
7 STROEMSHEIM Endre
8 GIACOMEL Tommaso
9 SAMUELSON Sebastian
10 PONSILUOMA Martin
11 PERROT Eric
12 KUEHN Johannes
13 DOLL Benedikt (lopettanut)
14 STRELOW Justus
15 NAWRATH Philipp

KORI 3

16 FILLON MAILLET Quentin
17 RASTORGUJEVS Andrejs
18 CLAUDE Fabien
19 STALDER Sebastian
20 HORN Philipp
21 BIONAZ Didier
22 CLAUDE Florent
23 NELIN Jesper
24 FAK Jakov
25 HOFER Lukas
26 SOERUM Vebjoern
27 REES Roman (ei valittu Kontiolahdelle)
28 KRCMAR Michal
29 BOTN Johan-Olav
30 EDER Simon

KORI 4

30+


NAISET

KORI 1


1 VITTOZZI Lisa (jättää Kontiolahden väliin)
2 JEANMONNOT Lou
3 TANDREVOLD Ingrid Landmark
4 BRAISAZ-BOUCHET Justine
5 SIMON Julia

KORI 2

6 HAECKI-GROSS Lena
7 OEBERG Elvira
8 VOIGT Vanessa
9 KNOTTEN Karoline Offigstad
10 HETTICH-WALZ Janina
11 PREUSS Franziska
12 OEBERG Hanna
13 ARNEKLEIV Juni
14 BRORSSON Mona (lopettanut)
15 MAGNUSSON Anna

KORI 3

16 VOBORNIKOVA Tereza
17 LAMPIC Anamarija
18 DAVIDOVA Marketa
19 GANDLER Anna
20 CHAUVEAU Sophie
21 GESTBLOM Linn (ent. PERSSON Linn, loukkaantunut)
22 GUIGONNAT Gilonne
23 TOMINGAS Tuuli
24 DZHIMA Yuliia
25 BASERGA Amy
26 JISLOVA Jessica
27 SCHNEIDER Sophia
28 LIE Lotte
29 GROTIAN Selina
30 SKOGAN Marit Ishol

KORI 4

30+

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 26.11.2024 13.23
Kirjoittaja Zoe
Onpas kiva ruveta taas miettimään tätä. :cool:

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 29.11.2024 18.55
Kirjoittaja Zoe
Pariviesti:
1. Ranska
2. Norja
3. Itävalta
4. Saksa
5. Ruotsi
6. Latvia

Sekaviesti:
1. Ranska
2. Norja
3. Ruotsi
4. Italia
5. Sveitsi
6. Tsekki

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 29.11.2024 22.44
Kirjoittaja WebSlave
Pariviesti
1. Ranska
2. Saksa
3. Norja
4. Latvia
5. Suomi
6. Itävalta

Sekaviesti
1. Ranska
2. Italia
3. Norja
4. Ruotsi
5. Tsekki
6. Sveitsi

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 29.11.2024 23.34
Kirjoittaja kirja
Pariviesti
1. Ranska
2. Itävalta
3. Saksa
4. Norja
5. Ruotsi
6. Italia

Sekaviesti
1. Ranska
2. Norja
3. Ruotsi
4. Italia
5. Saksa
6. Tsekki

~kirja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 29.11.2024 23.43
Kirjoittaja RobinHood
Pariviesti

1. Norja
2. Ranska
3. Saksa
4. Italia
5. Ruotsi
6. Suomi

Sekaviesti
1. Norja
2. Saksa
3. Ruotsi
4. Ranska
5. Sveitsi
6. Suomi

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 30.11.2024 07.45
Kirjoittaja rulezman
Parihassuttelu:

Ranska
Norja
Latvia
Saksa
Suomi
Viro

Sekaviesti:

Norja
Ranska
Italia
Saksa
Ruotsi
Tsekki

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 30.11.2024 08.35
Kirjoittaja AH-fani
Pariviesti:

1. Ranska
2. Norja
3. Saksa
4. Itävalta
5. Ruotsi
6. Italia

Sekaviesti:

1Ranska
2Norja
3Ruotsi
4Saksa
5Italia
6Sveitsi

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 05.47
Kirjoittaja rulezman
Miehet:

Norja
Ranska
Ruotsi
Saksa
Ukraina
Italia

Naiset:

Ranska
Saksa
Norja
Ruotsi
Italia
Viro

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 08.58
Kirjoittaja Zoe
Viesti M:
1. Norja
2. Ranska
3. Saksa
4. Italia
5. Ruotsi
6. Sveitsi

Viesti N:
1. Ruotsi
2. Norja
3. Ranska
4. Saksa
5. Sveitsi
6. Italia

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 11.24
Kirjoittaja RobinHood
Viesti Miehet:

1. Norja
2. Ruotsi
3. Ranska
4. Saksa
5. Italia
6. Suomi

Viesti Naiset:
1. Ranska
2. Norja
3. Ruotsi
4. Saksa
5. Tsekki
6. Suomi

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 11.47
Kirjoittaja WebSlave
Miesten viesti:
1. Norja
2. Ranska
3. Italia
4. Ruotsi
5. Saksa
6. Itävalta

Naisten viesti:
1. Ranska
2. Norja
3. Ruotsi
4. Saksa
5. Viro
6. Tsekki

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 15.17
Kirjoittaja kirja
Ai niin, tänäänkin kisattiin...

N
1. Norja
2. Ranska
3. Ruotsi
4. Tsekki
5. Italia
6. Saksa

~kirja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 01.12.2024 17.55
Kirjoittaja AH-fani
Hei unohdin viestit ja muistin vasta pitkälle kävelylle lähdettäessä. Sopiiko, että miesten viestin ivini olisi viime kevään viimeinen viestiveikkaus? En ole luntannut, millainen se oli.

Naiset:
1. Ruotsi
2. Ranska
3. saksa
4. Norja
5. Tshekki
6. Italia

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 03.12.2024 00.52
Kirjoittaja WebSlave
En äkkiseltään lämpene ajatukselle, että sääntöjä muutetaan jälkikäteen jonkun hyväksi pelkän unohduksen takia. Se ei olisi reilua rivinsä muistaneita kohtaan. Mutta ajatus siitä, että edelliskauden rivi olisi voimassa sen kolme kisaviikonloppua myös yli kesätauon on sinällään ihan varteenotettava ehdotus. Pistän harkintaan seuraavaa kesätaukoa ajatellen.

Ettei unohdu:

MIEHET:

BOE Johannes Thingnes
GIACOMEL Tommaso
FILLON-MAILLET Quentin
SEPPÄLÄ Tero

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 03.12.2024 07.50
Kirjoittaja AH-fani
WebSlave kirjoitti:En äkkiseltään lämpene ajatukselle, että sääntöjä muutetaan jälkikäteen jonkun hyväksi pelkän unohduksen takia. Se ei olisi reilua rivinsä muistaneita kohtaan. Mutta ajatus siitä, että edelliskauden rivi olisi voimassa sen kolme kisaviikonloppua myös yli kesätauon on sinällään ihan varteenotettava ehdotus. Pistän harkintaan seuraavaa kesätaukoa ajatellen.

Ettei unohdu:

MIEHET:

BOE Johannes Thingnes
GIACOMEL Tommaso
FILLON-MAILLET Quentin
SEPPÄLÄ Tero


Aiemminhan oli joltain unohtunut ja sai sitten katsoa jälkikäteen edellisen kisaveikkauksen rivin omakseen, vaikka ei ollut sanonut jatkavansa etukäteen. Eikä ollut siis koko kisaviikonlopun veikkaus, vaan yksi osio. Ajattelin, että säännöt eivät tässä muuttuisi, vaikka katsottaisiin vain edellisvuodelta viimeisin.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 03.12.2024 08.29
Kirjoittaja rulezman
Jacquelin
Samuelsson
Fabien Claude
Wright

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 03.12.2024 08.48
Kirjoittaja Zoe
Lægreid
Nawrath
Eder
Wright

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2024-2025

ViestiLähetetty: 03.12.2024 10.24
Kirjoittaja WebSlave
AH-fani kirjoitti:Aiemminhan oli joltain unohtunut ja sai sitten katsoa jälkikäteen edellisen kisaveikkauksen rivin omakseen, vaikka ei ollut sanonut jatkavansa etukäteen. Eikä ollut siis koko kisaviikonlopun veikkaus, vaan yksi osio. Ajattelin, että säännöt eivät tässä muuttuisi, vaikka katsottaisiin vain edellisvuodelta viimeisin.


Kauden aikana rivit ovat voimassa automaattisesti kolme kisaviikonloppua, samoilla jatkamista ei tarvitse erikseen ilmoittaa. Toki se vähän vetäjää helpottaa, jos sen tietää etukäteen, eikä vasta sitten, kun kisa on alkanut.