Sivu 1/13

Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 24.11.2022 12.21
Kirjoittaja WebSlave
Paluu normaaliin, paitsi ettei. Koronan jälkeen kalenteri menee taas normaalia kaavaa, mutta Ukrainan sota pyyhki starttilisoilta venäläiset ja valkovenäläiset. IBU myös muutti pisteytystä ja poisti MM-kisat maailmancupista. Mutta tässä veikkauksessa MM-kisat on mukana, kuten tähänkin asti on ollut cupin ulkopuoliset olympialaiset.

KORIVEIKKAUS

Urheilijat on sijoitettu neljään valintakoriin maailmancupsijoitusten mukaan (1-5, 6-15, 16-30, 31->). Valitse kustakin korista yksi urheilija, naisista ja miehistä erikseen. Siis neljä naista ja neljä miestä. Korin edustajaksi voi valita myös alemman korin urheilijan, muttei ylemmän. Sisarusten vuoksi käyttäkää myös etunimiä.

Riviä saa muuttaa ensimmäiseen sitä koskevaan starttiin saakka. Muokkauksen aikaleiman tulee olla viimeistään minuutti ennen kisan alkamisaikaa (täysinä minuutteina).

Veikkaus on voimassa kolme kisaviikonloppua, mikäli veikkaaja ei tee uutta riviä. Voimassaolevan rivin tarvitsee noudattaa korisääntöä vain tekoviikonloppuna. Mutta jos sitä haluaa muuttaa seuraaviin viikonloppuihin (esim. urheilijan poissaolon vuoksi), on koko rivi jälleen korisäännön alainen.

Veikkaajan valitsemien urheilijoiden viikonlopun aikana keräämät maailmancup-pisteet lasketaan yhteen ja veikkaajat laitetaan niiden perusteella paremmuusjärjestykseen. Sijoitusten perusteella viikonlopusta saa pisteitä seuraavasti:

1. 15 p
2. 12 p
3. 9 p
4. 7 p
5. 6 p
6. 5 p
7. 4 p
8. 3 p
9. 2 p
10. 1 p

VIESTIVEIKKAUS

Miesten ja naisten viesteihin sekä seka- ja pariviesteihin veikataan kuutta parasta maata. Kuhunkin viestiin erikseen. Oikein osuneesta sijoituksesta saa 6 pistettä. Yhdellä pieleen menneestä 5 pistettä ja niin edelleen 4, 3, 2, ja 1.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 24.11.2022 12.25
Kirjoittaja WebSlave
KONTIOLAHTI

Tiistai 29.11.2022

14.15 Miesten normaalimatka

Keskiviikko 30.11.2022
14.15 Naisten normaalimatka

Torstai 01.12.2022
12.00 Miesten viesti
14.35 Naisten viesti

Lauantai 03.112.2022
11.45 Miesten pikamatka
14.45 Naisten pikamatka

Sunnuntai 04.12.2022
13.15 Miesten takaa-ajo
15.15 Naisten takaa-ajo


Ensimmäisen kisan korit totuttuun tapaan edelliskauden lopputilanteen mukaan. Olen laittanut lisätiedon joistakin tiedetyistä tapauksista, mutta kannattaa odottaa lähtölistoja sen suhteen ketkä Kontiolahdella todellisuudessa ovat.

Viime kauteen lopettaneista on kattava (muttei välttämättä täydellinen) lista Wikipediassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/2021%E2%8 ... etirements


MIEHET

KORI 1


1 FILLON MAILLET Quentin
2 LAEGREID Sturla Holm
3 SAMUELSSON Sebastian
4 CHRISTIANSEN Vetle Sjaastad
5 JACQUELIN Emilien

KORI 2

6 BOE Tarjei
7 DESTHIEUX Simon (lopettanut)
8 DOLL Benedikt
9 BAKKEN Sivert Guttorm
10 LESSER Erik (lopettanut)
11 KUEHN Johannes
12 SEPPALA Tero
13 BOE Johannes Thingnes
14 CLAUDE Fabien
15 EDER Simon

KORI 3

16 REES Roman
17 LOGINOV Alexandr (bannattu)
18 NAWRATH Philipp
19 SMOLSKI Anton (bannattu)
20 HOFER Lukas
21 ANDERSEN Filip Fjeld
22 PONSILUOMA Martin
23 GUIGONNAT Antonin
24 BORMOLINI Thomas (lopettanut)
25 STROLIA Vytautas
26 LATYPOV Eduard (bannattu)
27 WEGER Benjamin
28 KRCMAR Michal
29 LEITNER Felix
30 KHALILI Said Karimulla (bannattu)

KORI 4

30+


NAISET

KORI 1


1 ROEISELAND Marte Olsbu (ei Kontiolahdella)
2 OEBERG Elvira
3 HAUSER Lisa Teresa
4 OEBERG Hanna
5 CHEVALIER-BOUCHET Anais

KORI 2

6 HERRMANN-WICK Denise
7 ALIMBEKAVA Dzinaira (bannattu)
8 BRAISAZ-BOUCHET Justine (vauvalomalla)
9 WIERER Dorothea
10 DAVIDOVA Marketa
11 ECKHOFF Tiril (ei Kontiolahdella)
12 SIMON Julia
13 VOIGT Vanessa
14 BESCOND Anais (lopettanut)
15 TANDREVOLD Ingrid Landmark

KORI 3

16 BRORSSON Mona
17 JISLOVA Jessica
18 SOLA Hanna (bannattu)
19 PERSSON Linn
20 REZTSOVA Kristina (bannattu)
21 PREUSS Franziska
22 CHEVALIER Chloe
23 BATOVSKA FIALKOVA Paulina
24 HILDEBRAND Franziska (lopettanut)
25 NIGMATULLINA Uliana (bannattu)
26 HINZ Vanessa (ei Kontiolahdella)
27 EDER Mari
28 LIE Lotte
29 KNOTTEN Karoline Offingstad
30 NILSSON Stina


KORI 4

30+

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 27.11.2022 15.06
Kirjoittaja Gary
Kontiolahti:

Miehet:
1 FILLON MAILLET Quentin
2.BOE Johannes Thingnes
3.ANDERSEN Filip
4.DALE Johannes

Naiset:
1.Ukko Mustilainen
2.HERRMANN Denise
3.VITTOZZI Lisa
4.SKOTTHEIM Johanna

Miesten viesti:
1.Norja
2.Ranska
3.Ruotsi
4.Saksa
5.Italia
6.Sveitsi

Naisten viesti:
1.Ranska
2.Ruotsi
3.Saksa
4.Italia
5.Norja
6.Tsekki

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 28.11.2022 10.33
Kirjoittaja Zoe
M:
Fillon Maillet
J. Bø
Ponsiluoma
Stalder

N:
E. Öberg
Tandrevold
Batovska-Fialkova
Vittozzi

Viesti M:
1. Norja
2. Ranska
3. Saksa
4. Ruotsi
5. Sveitsi
6. Kanada

Viesti N:
1. Ruotsi
2. Ranska
3. Norja
4. Saksa
5. Italia
6. Sveitsi

Edit: muutos Preussin poisjäännin takia

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 28.11.2022 22.00
Kirjoittaja AH-fani
1. Lagreid
2. JT Bö
3. R Rees
4. Johannes Dale

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 28.11.2022 22.09
Kirjoittaja kirja
Q Fillon Maillet
J T Bø
M Ponsiluoma
F F Andersen

~kirja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 28.11.2022 22.30
Kirjoittaja rulezman
Lägreid
J. Bö
Nawrath
Rastorgujevs

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 06.44
Kirjoittaja Gary
AFF éi voi olla 4.s korissa.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 11.21
Kirjoittaja WebSlave
Gary kirjoitti:AFF éi voi olla 4.s korissa.


On se. Alexander Fjeld Andersenin sijoitus viime kauden cupissa oli 34. Veljensä Filip oli 21. ja kolmoskorissa.

-Edit- Eikun juu, kirjalla onkin Filip. Alexander olisikin AFA.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 13.23
Kirjoittaja WebSlave
Miehet:

LAEGREID Sturla Holm
BOE Tarjei
ANDERSEN Filip Fjeld
FAK Jakov

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 21.05
Kirjoittaja AH-fani
Naiset:
1. Elviira Öberg
2. Denise Herrmann-Wick
3. F Preuss
4. Lisa Vitozzi

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 22.36
Kirjoittaja kirja
Mitäköhän sekoilin Andersenin kanssa?

Naiset:
E Öberg
J Simon
F Preuss
L Vittozzi

~kirja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 29.11.2022 22.43
Kirjoittaja rulezman
Hauser
Voigt
Eder
Kinnunen

E: laitetaanpa Eder Brorssonin tilalle.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 02.23
Kirjoittaja WebSlave
Rulezmanille tiedoksi, että Brorsson ei ole Kontiolahdella, vaan Idressä IBU Cupin puolella (lähtee huomenna takaa-ajoon sijalta 5).

Naiset:

OEBERG Elvira
SIMON Julia
PREUSS Franziska
SKOTTHEIM Johanna

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 13.58
Kirjoittaja Zoe
Preussille tuli viime hetken DNS, joten muokkasin riviäni.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 18.27
Kirjoittaja AH-fani
Zoe kirjoitti:Preussille tuli viime hetken DNS, joten muokkasin riviäni.


Toiset ne on niin innoissaan työmaalla, että eivät älyä tuollaisia juttuja tarkistaa prkl

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 19.20
Kirjoittaja AH-fani
Vistit:
Miehet:
1. Norja
2. Saksa
3. Ranska
4. Ruotsi
5. Ukraina
6. Itävalta

Naiset:
1. Ruotsi
2. Saksa
3. Ranska
4. Italia
5. Tshekki
6. Norja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 20.20
Kirjoittaja Gary
Miesten viesti:
1.Norja
2.Ranska
3.Ruotsi
4.Saksa
5.Sveitsi
6.Itävalta

Naisten viesti:
1.Ruotsi
2.Ranska
3.Saksa
4.Norja
5.Itävalta
6.Sveitsi
Viesti joukkueita duunattu lähtölistojen ilmestyttyä.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 20.37
Kirjoittaja kirja
M
1. Norja
2. Ranska
3. Saksa
4. Ruotsi
5. Ukraina
6. Sveitsi

N
1. Ruotsi
2. Ranska
3. Saksa
4. Norja
5. Italia
6. Tsekki

~kirja

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2022-2023

ViestiLähetetty: 30.11.2022 22.23
Kirjoittaja rulezman
Miehet

Norja
Saksa
Ranska
Ruotsi
Itävalta
Suomi

Naiset

Ruotsi
Saksa
Ranska
Norja
Tsekki
Slovakia