Sivu 1/13
Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
22.11.2021 18.41
Kirjoittaja WebSlave
Ja taas mennään. Uskotaan, että IBU kykenee tälläkin kaudella viemään kisat jossain muodossa läpi, vaikka korona vaikeuttaa asioita edelleen.
KORIVEIKKAUS
Urheilijat on sijoitettu neljään valintakoriin maailmancupsijoitusten mukaan (1-5, 6-15, 16-30, 31->). Valitse kustakin korista yksi urheilija, naisista ja miehistä erikseen. Siis neljä naista ja neljä miestä. Korin edustajaksi voi valita myös alemman korin urheilijan, muttei ylemmän. Sisarusten vuoksi käyttäkää myös etunimiä.
Riviä saa muuttaa ensimmäiseen sitä koskevaan starttiin saakka. Muokkauksen aikaleiman tulee olla viimeistään minuutti ennen kisan alkamisaikaa (täysinä minuutteina).
Veikkaus on voimassa kolme kisaviikonloppua, mikäli veikkaaja ei tee uutta riviä. Voimassaolevan rivin tarvitsee noudattaa korisääntöä vain tekoviikonloppuna. Mutta jos sitä haluaa muuttaa seuraaviin viikonloppuihin (esim. urheilijan poissaolon vuoksi), on koko rivi jälleen korisäännön alainen.
Veikkaajan valitsemien urheilijoiden viikonlopun aikana keräämät maailmancup-pisteet lasketaan yhteen ja veikkaajat laitetaan niiden perusteella paremmuusjärjestykseen. Sijoitusten perusteella viikonlopusta saa pisteitä seuraavasti:
1. 15 p
2. 12 p
3. 9 p
4. 7 p
5. 6 p
6. 5 p
7. 4 p
8. 3 p
9. 2 p
10. 1 p
VIESTIVEIKKAUS
Miesten ja naisten viesteihin sekä seka- ja pariviesteihin veikataan kuutta parasta maata. Kuhunkin viestiin erikseen. Oikein osuneesta sijoituksesta saa 6 pistettä. Yhdellä pieleen menneestä 5 pistettä ja niin edelleen 4, 3, 2, ja 1.
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
22.11.2021 18.43
Kirjoittaja WebSlave
ÖSTERSUND 1
Lauantai 27.11.2021
12:45 Naisten normaalimatka
16:00 Miesten normaalimatka
Sunnuntai 28.11.2021
12:00 Naisten pikamatka
14:45 Miesten pikamatka
MIEHET
KORI 1
1 BOE Johannes Thingnes
2 LAEGREID Sturla Holm
3 FILLON MAILLET Quentin
4 BOE Tarjei
5 DALE Johannes
KORI 2
6 SAMUELSSON Sebastian
7 JACQUELIN Emilien
8 HOFER Lukas
9 DESTHIEUX Simon
10 PONSILUOMA Martin
11 FAK Jakov
12 PEIFFER Arnd (lopettanut)
13 CHRISTIANSEN Vetle Sjaastaad
14 DOLL Benedikt
15 EDER Simon
KORI 3
16 LESSER Erik
17 LOGINOV Alexander
18 LATYPOV Eduard
19 CLAUDE Fabien
20 GUIGONNAT Antonin
21 ELISEEV Matvey
22 WEGER Benjamin
23 KRCMAR Michal
24 LEITNER Felix
25 PIDRUCHNYI Dmytro
26 SMOLSKI Anton
27 GARANICHEV Evgeniy
28 REES Roman
29 NELIN Jesper
30 RASTORGUJEVS Andrejs (dopingpannassa)
KORI 4
30+
NAISET
KORI 1
1 ECKHOFF Tiril
2 ROEISELAND Marte Olsbu
3 PREUSS Franziska
4 OEBERG Hanna
5 WIERER Dorothea
KORI 2
6 HAUSER Lisa Theresa
7 ALIMBEKAVA Dzinara
8 TANDREVOLD Ingrid Landmark
9 CHEVALIER-BOUCHET Anais
10 HERRMANN Denise
11 DAVIDOVA Marketa
12 OEBERG Elvira
13 SIMON Julia
14 PERSSON Linn
15 BRAISAZ-BOUCHET Justine
KORI 3
16 VITTOZZI Lisa
17 DZHIMA Yuliia
18 BESCOND Anais
19 MIRONOVA Svetlana
20 NIGMATULLINA Uliana
21 KNOTTEN Karoline Offigstad
22 HETTICH Janina
23 SOLA Hanna
24 HINZ Vanessa
25 ZDOUC Dunja
26 LUNDER Emma
27 HAECKI Lena
28 BRORSSON Mona
29 LIEN Ida
30 KRUCHINKINA Elena
KORI 4
30+
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
24.11.2021 12.21
Kirjoittaja rulezman
Tänä vuonna lupaan perhana yrittää jaksaa koko kauden lävitse!
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 04.07
Kirjoittaja WebSlave
Laitetaanpa mallisuoritus, että muutkin uskaltaa veikata.
Östersund 1:
Naiset:
ROEISELAND Marte Olsbu
OEBERG Elvira
VITTOZZI Lisa
SCHWAIGER Julia
Miehet:
LAEGREID Sturla Holm
HOFER Lukas
WEGER Benjamin
ANDERSEN Filip Fjeld
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 06.42
Kirjoittaja rulezman
Naiset:
H. Öberg
E. Öberg
Brorsson
Eder
Miehet:
Lägreid
Jacquelin
Loginov
Seppälä
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 07.18
Kirjoittaja AH-fani
1. Roiseland
2. Tandrevold
3. Vitozzi
4. Chloe Chevalier
Miehet:
1. JT Bö
2. Jacquelin
3. Loginov
4. FF Andersen
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 08.40
Kirjoittaja Zoe
No niin, yritetäänpä nyt sitten.
Naiset:
Roeiseland
E. Öberg
Sola
Tomingas
Miehet:
Laegreid
Ponsiluoma
Leitner
Giacomel
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 09.34
Kirjoittaja RobinHood
Östersund 1:
Miehet:
BOE Johannes Thingnes
SAMUELSSON Sebastian
LOGINOV Alexander
ANDERSEN Filip Fjeld
Naiset:
OEBERG Hanna
TANDREVOLD Ingrid Landmark
DZHIMA Yuliia
EDER MARI
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 10.18
Kirjoittaja kirja
H Öberg
L T Hauser
L Vittozzi
J Schwaiger
J T Bø
L Hofer
A Loginov
D Komatz
~kirja
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
27.11.2021 12.37
Kirjoittaja Gary
1.OEBERG Hanna
2.TANDREVOLD Ingrid Landmark
3.VITTOZZI Lisa
4.HOJNISZ-STAREGA Monika
1.LAEGREID Sturla Holm
2.SAMUELSSON Sebastian
3.LOGINOV Alexandr
4.BAKKEN Sivert Guttorm
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
28.11.2021 22.48
Kirjoittaja WebSlave
Tervetuloa uusille veikkaajille! Mukava saada lisää väkeä.
TULOKSET JA TILANNE
Tiukaksi meni kisa avausviikonlopun voitosta vaikka rivit eivät toisiaan muistuttaneetkaan.
15 rulezman 63+66+126+103=358
12 RobinHood 50+51+83+171=355
9 AH-Fani 80+56+62+154=352
7 Gary 49+99+74+129=351
6 WebSlave 82+70+82+62=296
5 kirja 82+48+80+79=289
4 Zoe 60+81+126+14=281
Torstaina jatketaan. Ensimmäisten kilpailujen vaihtelevien tulosten vuoksi korilistat on vielä hieman erikoiset. Uusille veikkaajille muistutan, että nyt mukana on myös viestit, joista veikataan kuuden parhaan maan järjestystä. Erikseen miesten viestistä ja naisten viestistä.
ÖSTERSUND 2
Torstai 02.12.2021
14:45 Naisten pikamatka
17:30 Miesten pikamatka
Lauantai 04.12.2021
14:00 Naisten takaa-ajo
16:10 Miesten viesti
Sunnuntai 05.12.2021
13:35 Naisten viesti
16:15 Miesten takaa-ajo
NAISET
KORI 1
1 DAVIDOVA Marketa
2 ALIMBEKAVA Dzinara
3 ROEISELAND Marte Olsbu
4 HAUSER Lisa Theresa
5 HERRMANN Denise
KORI 2
6 NIGMATULLINA Uliana
7 OEBERG Hanna
8 OEBERG Elvira
9 WEIDEL Anna
10 CHEVALIER-BOUCHET Anais
11 PREUSS Franziska
12 BRORSSON Mona
13 SOLA Hanna
14 LIE Lotte
15 REZTSOVA Kristina
KORI 3
16 BENDIKA Baiba
17 BRAISAZ-BOUCHET Justine
18 BESCOND Anais
19 LUNDER Emma
20 KALKENBERG Emilie Aagheim
21 TANDREVOLD Ingrid Landmark
22 KNOTTEN Karoline Offigstad
23 PERSSON Linn
24 VOIGT Vanessa
25 LIEN Ida
26 PUSKARCIKOVA Eva
27 MAGNUSSON Anna
28 EGAN Clare
29 VITTOZZI Lisa
30 TACHIZAKI Fuyuko
KORI 4
31+
MIEHET
KORI 1
1 BOE Johannes Thingnes
1 DESTHIEUX Simon
3 BOE Tarjei
4 CHRISTIANSEN Vetle Sjaastad
5 BAKKEN Sivert Guttorm
KORI 2
6 CLAUDE Fabien
7 LATYPOV Eduard
8 LAEGREID Sturla Holm
9 SAMUELSSON Sebastian
10 GOW Christian
11 JACQUELIN Emilien
12 GOW Scott
13 EDER Simon
14 SEROKHVOSTOV Daniil
15 SMOLSKI Anton
KORI 3
16 FILLON MAILLET Quentin
17 ANDERSEN Filip Fjeld
18 NELIN Jesper
19 FAK Jakov
20 NAWRATH Philipp
21 BROWN Jake
22 DUDCHENKO Anton
23 PIDRUCHNYI Dmytro
24 KOBONOKI Tsukasa
25 DOLL Benedikt
26 LOGINOV Alexander
27 LEITNER Felix
28 GUIGONNAT Antonin
29 STRELOW Justus
30 REES Roman
KORI 4
31+
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
29.11.2021 21.03
Kirjoittaja Gary
laitanpa alustavan veikkauksen jo nyt ettei tarvitse viime tipassa hosua niinkuin eka kierroksella.
1. BOE Johannes Thingnes
2. SAMUELSSON Sebastian
3. FILLON MAILLET Quentin
4. DALE Johannes
1. OLSBU ROEISELAND Marte
2. OEBERG Hanna
3. TANDREVOLD Ingrid Landmark
4. ECKHOFF Tiril
Viestit:
Miehet:
1.Norja
2.Ranska
3.Ruotsi
4.Venäjä
5.Saksa
6.Ukraina
Naiset:
1.Norja
2.Ruotsi
3.Ranska
4.Venäjä
5.Saksa
6.Valko-Venäjä
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
01.12.2021 04.11
Kirjoittaja WebSlave
Tuskin vaikuttaa veikkauksiin, mutta pieniä muutoksia isojen maiden joukkueisiin:
IBU Cup jatkuu Sjusjoenissa jo keskiviikkona, joten sen lähtölistat on jo näkysällä. Garanichev ja Eliseev siirtyvät IBU Cupiin, kuten kerroin. Korvaajat Tomshin ja Povarnitsyn nousevat maailmancupiin.
Naisissa Stina Nilssonin ja Rebecca Passlerin nimet pomppaavat esiin heti IBU Cupin starttilistan alkupäästä. Nilssonin tilalle maailmancupiin nostetaan Johanna Skottheim, Passlerin korvaaja on todennäköisesti Hannah Auchentaller.
Saksan Vanessa Voigt voitti viime kauden naisten IBU Cupin, mikä takasi hänelle ja Saksalle 7. maapaikan maailmancupin avausviikonloppuna. Voigt onnistui hyvin ja saa jäädä maailmancupiin, joten ylimääräisen paikan menetyksen myötä Juliane Frühwirtiä ei nähdä enää Östersundissa.
-Edit- Miesten IBU Cup -voittaja Filip Fjeld Andersen sen sijaan ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa MC-joukkueessa, vaan kilpaili tänään (keskiviikkona) IBU Cupissa Sjusjoenissä.
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
01.12.2021 07.43
Kirjoittaja AH-fani
Alustava:
Naiset:
1. Röiseland
2. Hanna Öberg
3. Tandrevold
4. Tiril Eckhoff
Miehet:
1. JT Bö
2. Jacquelin
3. Fillon MAillet
4. T Seppälä
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
01.12.2021 21.47
Kirjoittaja RobinHood
1. BOE Johannes Thingnes
2. SAMUELSSON Sebastian
3. FILLON MAILLET Quentin
4. DALE Johannes
1. OLSBU ROEISELAND Marte
2. OEBERG Hanna
3. TANDREVOLD Ingrid Landmark
4. ECKHOFF Tiril
Viestit:
Miehet:
1.Norja
2.Ranska
3.Ruotsi
4.Venäjä
5.Saksa
6.Ukraina
Naiset:
1.Norja
2.Ruotsi
3.Ranska
4.Venäjä
5.Saksa
6.Valko-Venäjä
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
02.12.2021 00.54
Kirjoittaja rulezman
Jatketaan voitokkaalla rivillä.
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
02.12.2021 08.20
Kirjoittaja Zoe
Naiset:
Røiseland
E. Öberg
Persson
Wierer
Miehet:
JT Bø
Lægreid
Fillon Maillet
Ponsiluoma
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
02.12.2021 08.30
Kirjoittaja Gary
Robinhood oisit nyt vaihtanu edes yhtä viestijoukkueen paikkaa.

Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
02.12.2021 12.15
Kirjoittaja kirja
Ai niin, nämähän alkavat jo tänään. Katsotaan viestejä lähtölistojen jälkeen. Henkilökohtaiset:
M O Røiseland
H Öberg
J Braisaz-Bouchet
T Eckhoff
J T Bø
S H Lægreid
Q Fillon Maillet
T Seppälä
~kirja
Re: Ampumahiihdon veikkauskisa 2021-2022

Lähetetty:
02.12.2021 12.30
Kirjoittaja WebSlave
Joo, olisi se kirjoittamattoman säännön mukaan kohteliasta olla peesamatta jonkun toisen riviä ihan 1:1 sentään. No, ehkä tilanne vielä muuttuu, kun viestimiehitykset julkistetaan.
Tosiaan uusille tiedoksi, ettei viestiveikkausta tarvitse ilmoittaa kuin vasta ennen viestien alkua. Johtuen juuri siitä, että viestijoukkueen kokoonpano vaikuttaa sen iskukykyyn olennaisesti. Samoin kummankin sukupuolen rivit ovat muutettavissa ensimmäiseen starttiin asti, jos esim. tänään vaikka tulisi miesten lähtölistaan viime hetken poisjäänti. Toivon, että laitatte muutoksesta kokonaan uuden viestin sen alkuperäisen veikkauksen muokkauksen sijaan.
Seuraamisen mielenkiinnon vuoksi vähän erilaista riviä:
Naiset:
ALIMBEKAVA Dzinara
OEBERG Elvira
VITTOZZI Lisa
WIERER Dorothea
Miehet:
DESTHIEUX Simon
LATYPOV Eduard
FILLON MAILLET Quentin
SEPPÄLÄ Tero
Viestirivit kokoonpanojen jälkeen.