Sivu 1/1
Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
17.10.2010 15.24
Kirjoittaja rulezman
Kauden alku on jo todentotta ihan ovella, sillä tulevana lauantaina taas mennään, Söldenin jäätiköllä tuttuun tapaan, ohjelmassa niin miesten kuin naistenkin suurpujottelut.
Suomalaisittain kaudestahan on tulossa erittäin mielenkiintoinen, sillä Kalle Palanderin kauan odotettu paluu tapahtuu Söldenissä, 2 ja puoleen vuoteenhan Kalle ei ole päässyt kisalaskuja vetämään, joten alku on varmasti aikamoista hakemista. Saa tosin Söldenin avaukseen lähtönumeron ihan 20 tuntumassa, joten rata ei kovin huonoksi ehti pahimmillaankaan mennä, parhaimmillaan se kuin uuden veroinen. Harjoituslaskuissakin Kallella on omien sanojen mukaan varsin hyvin kulkenut, on kuulemma ollut parhaimmillaan yhtä nopea, kuin Marcus Sandell. Ja se on jo aika kova saavutus, kun Marehan on aina harkkalaskuissa ollut erittäin nopea, sama tatsi vielä kisoihin mukaan, niin josko tällä kaudella todellinen läpimurto? Muiden mieslaskijoiden osalta onkin sitten vähän hiljaisempaa, Andreas Romar saattaa päästä jopa hyvällä tuurilla vauhtilajeissa pisteiden makuun.
Naisten puolella sitten kaikki katseet keskittyvät Tanja Poutiaiseen ja (etenkin) Sanni Leinoseen, Puotiaisen päätavoite tottakai napata nyt se ensimmäinen maailmanmestaruus, ja Sanni yrittää vakiinnuttaa paikkansa kymppisakissa pujottelussa, jopa pallipaikkaa haetaan. Nuoret Kristiina Rove ja Tii-Maria Romar ovat saaneet jo edellisinä vuosina muutamia mc-pisteitä kasaan puikassa, lisää vaan nytkin tulemaan.
Paha sanoa, kuka nyt näin alkukaudesta on vahvoilla, mutta eiköhän siellä kärjessä varsin tutut nimet pyöri. Naisten puolella tekniikkalajeissa Kathrin Zettel, Marlies Schild, Maria ja Susanne Riesch, Lindsey Vonn, Tina Maze, Poutiainen, Sandrine Aubert, Anja Pärson, Sarka Zahrobska, Kathin Hölzl ja kumppanit. Vauhtilajeissa sitten Vonn, Riesch, Pärson, Fabienne Suter, Julia Mancuso, Emily Brydon, Nadia Styger, ja kumppanit.
Miesten puolella sitten tekniikkalajeissa hyvät tulevat pärjäämään varmasti mm. Reinfried Herbst, Julien Lixeroux, J-P Grange, Ivica kostelic, Benni Raich, Manu Pranger, Ted Ligety, Carlo Janka, Aksel Lund Svindal, Davide Simoncelli ja kump. vauhtilajien puolella kärjessä keikkunevat Didier Cuche, Janka, Svindal, Didier Defago, Werner Heel, Erik Guay ja Michael Walchhofer näin etunenässä.
Kausi on pitkä ja varmasti erittäin mielenkiintoinen, vaikka nyt meikäläisen suuri suosikki, Liechtensteinin jätti Marco Büchel onkin heittänyt sukset kaappiin.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
18.10.2010 16.12
Kirjoittaja kirja
Muutamia poimintoja kaudesta:
Saksa. Nuoria tuli jo viime kaudella esille, mutta vanhemmatkin, varsinkin Riesch, pärjäsivät hyvin. Riesch taitaa olla viimeinen Saksan laskijasukupolvestaan. Joko aika on ajanut ohi? Kestääkö nuoriso paineet? Neureuther on mielenkiintoinen.
Sveitsi. Onko Cuche yhä vireessä? Meneekö Defagolta koko kausi sivuun? Pärjääkö Janka paremmin myös pujottelussa? Onko Albrecht yhä huipulla? Miten pärjäävät Gut & Stuger?
Suomi. Miten Palanderin paluu onnistuu? Pääseekö Sandell jo lähelle palkintopallia? Pärjääväkö nuorisokaartimme pisteiden arvoisesti? Saako Poutiainen tasapainoisemman kauden?
Itävalta. Miehissä hiipuu (Raich, Herbst, Hirscher, Walchhofer, Scheiber), naisissa lisää huipulle on tulossa (Zettel, Görgl, Fischbacher, Schild, Kirchgasser).
Entä pääseekö Jose Maria Rienda Contreras vielä kerran top 10 -sijoitusten paikkeille? Vieläkö Pärson jaksaa?
Monissa maissa uusi sukupolvi on murtautumassa esille. Saksassa se on onnistunut parhaiten, kun taas Norjassa heikosti. Kauden aikana voi jännittää ainakin sitä, murtautuvatko nuoret joukkueisiin ohi vanhusten vai vieläkö vanhukset jaksavat?
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
18.10.2010 18.26
Kirjoittaja rulezman
Itteltä unohtu ainakin yksi erittäin kova nimi miesten pujottelun kannalta, nimittäin olympiavoittaja Giuliano Razzoli. Äärettömän nopea kaverihan kyseessä, usein mennään meiningillä tulos tai ulos.
Maria Jose Riendan kohdalla tulee ainakin FIS:in profiilissa loukkaantunut. Ja ikääkin jo 35 vuotta, niin josko olisi lopettamisen aika? Espanjan puolelta katseet kannattaakin varmaan kääntää Carolina Ruiz Castilloon, joka on jo vuosia keikkunut keskikastissa, ikääkin tosin jo 19 vuotta. Voitti juuri Jose Riendan huhtikuussa Espanjan mestaruuskisoissa suurpuikassa, ja vielä reilusti, melkein kahdella sekunnilla.
Ja meikäläinen seuraa myös erittäin suurella suurennuslasilla miten Japanilaiset pärjäävät, Akira Sasakilla ja Kentaro Minagawalla oli jo viime kaudella aika-ajoin näytteitä paremmasta, ulosajoja tosin vähän liikaa. Naoki Yusakin viime kaudella todenteolla löi itsensä läpi, kaksi voittoa pujottelussa Eurooppa cupissa ja muutamia kertoja maailmancupissakin kymppisakissa. Elikkäs joku nyt Japanilaisista pujottelussa palkintopallille taas pitkän tauon jälkeen.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
23.10.2010 11.22
Kirjoittaja kirja
Saksalla kolmoisjohto, Poutiainen neljäntenä. Leinonen laski ulos. Ei aivan puhdas lasku Poutiaiselta, mutta sijoitus oli hyvä. Pari kymmenystä eteenpäin, pari taaksepäin. Toinen kierros reippaan tunnin kuluttua.
rulezman kirjoitti:Maria Jose Riendan kohdalla tulee ainakin FIS:in profiilissa loukkaantunut. Ja ikääkin jo 35 vuotta, niin josko olisi lopettamisen aika?
Niin hän vain osallistui kisaan, tosin laski ulos.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
23.10.2010 19.18
Kirjoittaja rulezman
Kyllä näyttäisivät sakemannit jatkavan siitä, mihin viime kaudella jäivät, hurjassa tikissä heti kauden alusta lähtien. Tanjaltakin hyvä kauden avaus, Levillä sitten jo palkintopallilla. Lindsey Vonn oli tänään ainakin ihan hukassa, mutta suurpuikka tosiaan hänen heikoin lajinsa.
Sanni oli aika mahdottomassa paikassa, ei sillä lähtönumerolla käytännössä olisi ollutkaan mahdollisuuksia tokalle rundille.
Ja sitten jo jännittämään huomista miesten kisaa, Kallen lähtönumero tulee siis todennäköisesti olemaan 21, ja kuten tänään nähtiin, niin ei niiltä numeroilta juurikaan mahdollisuuksia enää kärkikymmenikköön ole. Paha nyt sanoa, mitä Kallelta pitäisi odottaa, ainakin nyt tokalle kierrokselle ja sitten siellä kaikki peliin ja hurja nousu aikaan. Voittajaksi veikataan vaikka sitten Italian Davide Simoncelliä.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
24.10.2010 11.05
Kirjoittaja rulezman
On se Kalle vaan kova, ei voi kyllä muuta, kun hattua nostaa. Ties todellakin mihin riittää itellään rahkeet
Simoncelli tois aika hyvin rahaa kaksarista
![Porpcorn [hesse_popcorn]](./images/smilies/hali_popcorn.gif)
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
24.10.2010 15.04
Kirjoittaja kirja
Toinen kierros (ja samalla koko kilpailu) peruttiin liiallisen sumun takia.
Sääli! Kalle veti uskomattoman ensimmäisen laskun pitkän poissalon jälkeen ja hän olisi ansainnut sijoituksen kymmenen kärjessä.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
13.11.2010 12.44
Kirjoittaja kirja
Ensimmäisen kierroksen jälkeen jälleen saksalaisilla kaksoisjohto (M Riesch - Dürr). Hosp teki mahtavan paluun tauon jälkeen (kolmantena) ja Poutiainen on sitten neljäntenä. Kakkossijaan ainakin mahdollisuuksia ilman muiden virheitä. Rove laski maaliin, mutta 2 sekuntia 30. sijasta ja Leinoselta irtosi sauva. Toivonen jäi paljon ja Soppela laski ulos Tanja siis ainoana meiltä kakkoskierrokselle. Mainittavaa on myös saksalaisten huikea panos: 10 osallistuneesta Perner jäi sijalle 46 sekunnin jatkopaikasta, mutta muut pääsivät toiselle kierrokselle. Uskomatonta.
- Koodi: Valitse kaikki
1. Maria Riesch GER 56,13
2. Katharina Duerr GER +0,58
3. Nicole Hosp AUT +0,74
4. Tanja Poutiainen FIN +0,75
5. Marlies Schild AUT +0,81
6. Lindsey Vonn USA +0,92
7. Tina Maze SLO +1,05
8. Sarka Zahrobska CZE +1,16
9. Elisabeth Görgl AUT +1,22
10. Susanne Riesch GER +1,37
11. Michaela Kirchgasser AUT +1,42
12. Maria Pietilä-Holmner SWE +1,47
13. Manuela Moelgg ITA +1,48
14. Christina Geiger GER +1,66
15. Anja Pärson SWE +1,74
16. Fanny Chmelar GER +1,75
17. Denise Feierabend SUI +1,76
18. Bernadette Schild AUT +1,89
19. Marusa Ferk SLO +1,95
20. Barbara Wirth GER +1,97
21. Anemone Marmottan FRA +2,02
22. Veronika Zuzulova SVK +2,25
23. Monica Hübner GER +2,30
24. Lena Duerr GER +2,32
25. Kathrin Hölzl GER +2,36
26. Nicole Gius ITA +2,38
27. Alexandra Daum AUT +2,40
28. Nastasia Noens FRA +2,43
29. Therese Borssen SWE +2,43
30. M-M Gagnon CAN +2,54
31. Brittany Phelan CAN +2,56
32. Marion Bertrand FRA +2,69
33. Marina Nigg LIE +2,76
34. Frida Hansdotter SWE +2,83
35. Tessa Worley FRA +2,84
36. Johanna Schnarf ITA +3,06
37. Irene Curtoni ITA +3,11
38. Nathalie Eklund SWE +3,13
39. Lene Löseth NOR +3,14
40. Ana Jelusic CRO +3,15
41. Jessica Depauli AUT +3,20
42. Wendy Holdener SUI +3,26
43. L.S. Sejersted NOR +3,34
44. Eve Routhier CAN +3,36
45. Taina Barioz FRA +3,42
46. Nina Perner GER +3,44
47. Sarah Schleper USA +3,49
48. Megan McJames USA +3,49
49. Lara Gut SUI +3,53
50. Claire Dautherives FRA +3,61
51. Jana Gantnerova SVK +3,63
52. Sanni Leinonen FIN +3,75
53. Hailey Duke USA +3,90
54. Federica Brignone ITA +3,92
55. Katja Jazbec SLO +3,97
56. Erin Mielzynski CAN +4,09
57. Emelie Wikström SWE +4,32
58. Esther Good SUI +4,43
59. Katarzyna Karasinska POL +4,47
60. Kristiina Rove FIN +4,48
61. Sandra Gini SUI +4,60
62. Anna Goodman CAN +4,89
63. Karen Persyn BEL +4,90
64. Aline Bonjour SUI +5,04
65. Camilla Borsotti ITA +6,01
66. Lelde Gasuna LAT +7,11
67. Noe Okamoto JPN +8,01
68. Lotta Toivonen FIN +8,14
69. Michaela Smutna CZE +10,94
70. A-S Barthet FRA +15,24
71. Sandrine Aubert FRA ei aikaa
72. Emi Hasegawa JPN ei aikaa
73. Rebecca Bühler LIE ei aikaa
74. Mireia Gutierrez AND ei aikaa
75. Merle Soppela FIN ei aikaa
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
14.11.2010 19.14
Kirjoittaja kirja
Laitetaan vielä tulokset.
Naisten kisassahan Tanja pääsi kärkikastiin, mutta saksalaiset epäonnistuivat. Dürr laski ulos ja Riesch varmisteli liikaa. Toivottavasti tuloksista saa selvää, kun on niin paljon tietoja.
sijoitus - lähtönumero - joku turha koodi - nimi - syntymävuosi - aika (1. kierros) - aika (2. kierros) - yhteisaika - ero - kilpailupisteet (jotain turhaa) - suksimerkki
Miehissä ulosajoja riitti: Herbst, Raich, Sasaki, Neureuther... Palanderin Kallekin laski kepin väärältä puolelta -> hylkäys. Kaikki paitsi yksi suomalaisista laskivat ulos, mutta mainittavaa on Romarin kärkiväliaika! Voitti seitsemällä sadasosalla Grangen. Uskomatonta. Valitettavasti laski ulos. Grange sai lopulta selkeän voiton. Hän oli II kierroksen toiseksi nopein (nopein oli Myhrer, kakkonen, kolmanneksi nopein Kostelic, kolmonen, ja neljänneksi nopein kymmenen sijaa noussut saksalainen Dopfer.)
1. kierroksen jälkeen
Tulokset:
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
14.11.2010 19.47
Kirjoittaja rulezman
Aika odotetusti Kalle ainakin laski mun mielestä, suurpuikka sopii jalalla tällä hetkellä ehdottomasti paljon paremmin. Ja oli Andyn väliaika aika maaginen, mutta mitäs väliä sillä on, rata kun pitäisi maaliin asti selvittää. Ja J-B Grange yllätti kyllä mut ainakin ihan täysin, kun vasta on polvivammoista toipunut, jätin veikkauslapultakin ihan kokonaan pois...
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
15.11.2010 18.42
Kirjoittaja kirja
Kyllä minä ainakin odotin Kallelta maaliin pääsyä. Siis minimitavoitteena. Toinen tavoite oli sitten toisen kierroksen paikka, varsinkin, kun ulosajaneita oli niin paljon. Tiedossa oli, että pujottelu on hankalampi, mutta odotin sitä maaliinpääsyä siltikin.
Romarin väliaika oli mahtava. Siksi onkin harmi, että hän keskeytti. Eihän noilla numeroilla pitäisi noin kovaa päästäkään vaikka radan kuluminen on vähäistä. Uskomaton suoritus, harmi, kun jäi kesken.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
29.11.2010 16.06
Kirjoittaja kirja
Viikonlopun kooste Aspenista:
Suurpujottelu: Leinonen 35. ja hylättiin (varaslähtö). Poutiainen ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmas (0,02 kärkeen), mutta surkea kakkoslasku => sija 10. Worley-Rebensburg-Hölzl.
Pujottelu: Leinoselta irtosi suksi, Poutiainen kolmas. Ruotsiin meni voitto (Pietilä-Holmner), M Riesch kakkonen.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
11.12.2010 21.45
Kirjoittaja kirja
Palanderille pari pistettä, Sandell laski ulos, Ligety oli ylivoimainen. Jos Hirscher ei olisi tehnyt suurta virhettä laskullaan, voittokamppailusta olisi tullut tasainen. Niin huiman pohja-ajan oli Hirscher asettamassa. Saksan Dopfer kierroksen nopein, 1. kierroksen sijalta 29 nousi noin 15 sijaa. Toinen saksalainen, Neureuther, melkein laski ulos => Palanderinkin takana. Cuchekin jäi Kallen taakse, kun taisi satuttaa selkänsä. Sveitsiin lisää loukkaantumisia - Defago, Gut, Janka (tosin on jo palannut), Walchhofer ja muutama, joita en muista... Surkeaa tuuria. Kolmosen selostajat haukkuivat Cuchea aika rajusti, melkein ikälopuksi, täysin aiheetta - kokonaiscupin kakkonen.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
13.12.2010 07.21
Kirjoittaja rulezman
Val D'Iseressä nähtiin kyllä eilen aikamoinen puikkakisa. Rata oli tuttuun tapaan erittäin vaikea, pahoja kummunylityksiä ja heti perään tiukkoja neulansilmiä. Tämä tekikikin tepposen monelle kaverille, mm. isäntämaan toivoille Julien Lizerouxille ja J-B Grangelle, jotka molemmat ajoivat ulos. Kallellakin oli suuria vaikeuksia, mutta selvisi lopulta maaliin ja nippanappa tokalle rundille. Ekan kiekan jälkeen johdossa oli Manfder Mölgg.
Tokan kiekan rata oli sitten vähintäänkin yhtä vaikea, joten ulosajoja nähtiin taas paljon. Ranskalaisten kannatti kuitenkin raahautua takaisin ylös kattomaan toistakin kierrosta, sillä Steve Missilier järjesteli aikamoista jymypaukkua, oli ekan laskun jälkeen sijalla 25, mutta toien lasku oli aivan ilmiömäinen, melkein sekunnin nopeampi, kuin kellään muulla. Tämä riittikin nostamaan ranskalaisen peräti kolmanneksi. Kahdelle itävaltalaselle ei kuitenkaan mitään mahtanut, Benni Raich oli kakkonen ja Marchel Hirchel selvä voittaja. Kallen lasku oli vielä vaikeampi, kuin ensimmäinen, tamppauksien jälkeen kuitenkin sujutteli maaliin sallitun ajan sisällä, ja nappasi itselleen kahdeksan mc-pistettä.
Tanja jatkoi hienoja esityksiä suurpuikassa, oli kakkonen Tessa Worleyn jälkeen, hävisi hälle Mietaan lukemin
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
14.12.2010 18.07
Kirjoittaja rulezman
Kalle nappasi tänään komean voiton, nimittäin Eurooppa Cupin puolella suurpuikassa. Oli ekan kiekan jälkeen kolmantena, mutta hyvä toinen lasku nosti voittoon ennen Italian Giovanni Borsottia. Mare Sandellkin oli mukana, neljäs sija, eka lasku meni vähän plörinäksi, mutta tokalla rundilla oli toiseksi nopein.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
21.12.2010 18.11
Kirjoittaja Iffe
Täytyy kyllä sanoa että Poutiainen on laskenut hienon alkukauden. Tänäänkin tuli kakkossija, kolmas jäikin Poutiaisesta jo aika lailla. Sanni Leinosellakin olisi mahdollisuudet kirkkaasti pisteille, mutta harmi vain että melkein joka laskuun mahtuu jokin iso virhe joka vie mahdollisuudet toisen kierroksen paikkaan.
Palander alkukaudella on ollu pienoinen pettymys, tosin enpä häneltä mitään mahtisuorituksia ole odottanutkaan. Sandelilla menny persiilleen kans.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
28.12.2010 21.06
Kirjoittaja rulezman
Ei kulkenut tänään Tanjalla totutulla tavalla Semmeringin suurpuikassa, laskuissa ei näyttänyt olevan mitään vikaa, mutta vauhti oli yllättävän hidasta, vasta 11 sija tuloksena. Tiedä sitten oliki välineiden kanssa ongelmiä vai missä vika oli. Kolmanteen peräkkäiseen voittoon laski kuitenkin Ranskan Tessa Worley, joka on kyllä äitynyt kovaan kuntoon. Maria Riech otti tärkeän kakkostilan kokonaiscupin kannalta, kun Vonn oli seitsemäs. Huomenna iltapujottelu ohjelmassa, Tanjalta odotetaan parempaa ja Sannikin voisi pikkuhiljaa pistetiliään availla.
Huomenna myös aina mielenkiintoinen Bormion syöksy miesten osalta, loukkaantumisilta ei taaskaan vältytty, harjoituksissa Marco Sullivan Louis-Pierre Helie kaatusivat pahasti ja molemmat jouduttiin viemään sairaalaan lisätutkimuksiin.
Harjoitusten perusteella Klaus Kröll ja Didier Cuche suurimmat suosikit.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
18.01.2011 20.24
Kirjoittaja rulezman
Meni sitten Sanni loukkaantumaan Eurooppa cupin puikkakisassa Tarvisiossa, polvi sökönä ja kausi ohi.
Kallellakin meni tänään huonosti suurpuikassa Eurooppa cupissa, ulosajo.
Re: Alppihiihtokausi 2010-2011

Lähetetty:
22.07.2011 20.24
Kirjoittaja Vettel-Fani
Katselen kyllä alppihiitoa, mutta minun mielestäni Suomalaisilla ei mennyt kovin hyvin, varsinkaan miesten puolella. Miller on kyllä hyvä.