Sivu 1/3
Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
12.09.2009 12.23
Kirjoittaja rulezman
Mäkeä taas kohtapuoliin lasketaan kovaa vauhtia alaspäin, kausi alkaa 25 päivä lokakuuta Söldenistä.
Suomalaisittain kaudesta odotetaan taas komeaa. Poutiainen toivottavasti jatkaa siitä, mihin viime kaudella jäi, nyt voisi myös kristallipallon tai pari napata, olympiatalvikin edessä...
Sanni Leinoselta odotetaan vieläkin aivan sitä lopullista läpimurtoa maailman eliittiin, pistesijojen pitäisi olla tällä kaudella edelleen selvää pässinlihaa puikasta.
Tii-Maria Romariltakin voidaan puikasta pisteitä odottaa.
Miehissä sitten taas vaihteeksi hyviä uutisia, kun Kalle on saanut jalkansa hyvään kuntoon, ja omien sanojensa mukaan on huipputikissä, tavoitteena Vancouver ja sieltä mitali tai pari.
Sandellilta taas odotellaan sijoittumisia kymppisakkiin, Leinon Jukkaa pisteille myös odotellaan.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
28.09.2009 15.28
Kirjoittaja rulezman
Meni Sandell sitten loukkaamaan itsensä hajoituksissa, ja tosi pahasti vielä. Leikkaushoitoa vaatii ja ilmeisesti jonkinlaisia sisäisiä vammoja oli. Eli kausi on luultavasti ohi, ei ainakaan tämän vuoden puolella kilpaile.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
28.09.2009 15.41
Kirjoittaja Jonzku92
Toinen munuainen tullaan mahdollisesti poistamaan.
Pernassa repeytymä, mutta se ei vaadi leikkausta. Ranne ja nenä murtuneet.
Todella paskajuttu kyllä. Ehdottomasti sellainen alppihiihtäjä, jota Suomi olisi tarvinnut. Läpimurto olisi varmaan tapahtunut seuraavien kausien aikana.
Toivotaan kuitenkin, että huililla selvitään ja ensi kaudella nähdään jälleen motivoitunut Sandell rinteessä.
E: Munuainen onkin jo poistettu.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
10.10.2009 10.08
Kirjoittaja rulezman
Söldenin cup-avauskin on vaarassa, lunta ei vaan tarpeeksi ole, ensi viikolla päätös tulee lasketaanko siellä, 25 päivähän kisojen pitäisi alkaa. Levihän on sitten seuraava paikka missä lasketaan.
Marcus Sandellille sensijaan kuluu hyvää, pääsi jo lentämään kotosuomeen parantumaan, näillä näkymin saattaa jo rinteeseen päästä tämän vuoden puolella, Vancouverissa saatetaan Mare hyvinkin nähdä.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
11.10.2009 16.12
Kirjoittaja rulezman
Vähän jos ennakoidaan vaikka tulevaa kautta. Jutun taso nyt on vähän mitä on, mutta tulipahan jotain väännettyä....
Aloitetaan miesten osalta, lajikohtaisesti suurimpia ennakkosuosikkeja mahdollisia menestyjiä kerrotaan.
Pujottelu
Tuleeko tästäkin kaudesta taas ranskalaisten kausi? Hyvinkin mahdollista, kaksi sen verran kovaa kaveria sieltä löytyy. Jean-Babtiste Grange oli viime kaudella etenkin alkukaudesta aivan upeassa lennossa, tuli voittoja voittojen perään, loppukaudesta sitten vähän hyytyi ja alkoi jo ulosajojakin näkymään, tosi nopea laskija, yleensä myöskin hyvin radalla pysyy. Toinen ranskan nähti on sitten nuori Julien Lizeroux, viime kaudella nousi ihan lopullisesti maailman eliittiin, hopeaahan tuli kotikisoista, olympialaisiin lähtee varmasti mitalia kirkastamaan.
Haastajia fransmanneille toki löytyy ja paljon, etenkin iso kasa Itävaltalaisia, Benni Raich, maailmanmestari Manfred Pranger, muutama vuosi sitten suvereenisti pujottelubaanoja hallinnut Mario Mattkin on taas osoitellut elonmerkkejä, sitten vielä Reinfreid Herbst ja nuori superlupaus Marcel Hirscher, vasta 20-vuotias kaveri, josta odotellaan täydellistä hallitsijaa tekniikkalajeihin.
Sitten on tietenkin muutama kovi Italialainen, Manfred Mölgg ja Giorgio Rocca, joka tosin ei ole enää samaan lentoon päässyt, kuin kaudella 05-06.
Eikä tottakai voi Ivica Kosteliciakaan väheksyä, ei aivan onnistunut voittamaan pujottelun maailmancuppia viime kaudella, mutta tällä kaudella sitä haetaan, ja samalla olympiamitalia.
Sitten vielä nostetaan esille Sveitsin Marcit, Berthod ja Gini. Ruotsin Larssonia, Myhreriä ja Broleniusta ei myöskään sovi unohtaa.
Suurpujottelu
Didier Cuche vastaan muut? Tuskin nyt kuitenkaan sentään, mutta Sveitsin suksitaituri tulee taas tosi kova aivan varmasti olemaan, vaikka ehkä kuitenkin super-g ja syöksy ovat vahvemmat lajit, mutta sentään voitti viime kaudella suurpuikan maailmancupin...
Aksel Lund Svindal ehkä kovin haastaja, Viime kaudella komea paluu pahan loukkaantumisen jäljiltä, ehjänä jos pysyy, niin on varteenotettava mies kaikissa lajeissa.
Itävallalla tottakai taas kivikova ryhmä mukana, Benni Reich ehkä kovimpana, nuori Romed Baumann nousi jo viime kaudella hätyyttelemään sillointällöin kärkeä. Bode Miller joko voittaa tai ajaa ulos, viime kaudella se tuppasi melkein aina ulosajoon päättymään, josko vähän sitä varmuutta nyt paremmaksi... Jenkkilän maalta toinen tosi kova jannu on sitten Ted Ligety, aina nopea ja vaarallinen, pysyy vähän paremmin yleensä radalla kuin Miller.
Sveitsin nuori Carlo Janka nousi hienosti sveitsin kakkosmieheksi viime kauden aikana, kun Dani Albrecht valitettavasti pahasti loukkaantui...
Onnistuessaa korkealla tulevat varmasti myös olemaan mm. Kostelic, Didier Defago, Stefan Görgl...
Super-G
Super-G:hän on vähän tällänen välimaaston laji, suurpuikassa ja syöksyssä pärjäävät pärjäävät lähes aina super-g:ssäkin.
Eli tutut nimet tullevat olemaan kärjessä superissakin tällä kaudella, Svindal, Cuche... Herminaattorilta odotetaan taas hienoja esityksiä, viime kaudellahan nappasi peräti yhden voiton, sitten tosin loukkaantui, mutta on taas täydessä iskussa.
Italian Werner Heel tulee myös olemaan varmasti kova, super-G:n erikoismies. Sveitsiltä myös kovia Didier Defago ja Ambrosi Hoffman.
Bode Milleria ei toki myöskään sovi unohtaa, eikä myöskään Liechtensteinin Marco Bücheliä, joka vielä vanhoilla päivillään yrittää olympialaisissa menestyä.
Yllätyskorteiksi voisi nostaa USA:n Marco Sullivanin ja Kanadan Robbie Dixonin.
Syöksy
Alppihiihdon kuninkuuslaji, pitää olla hullu jos sitä uskaltaa laskea, ja vielä hullumpi jos siinä aikoo pärjätä.
Samat nimet pitkälti varmasti pyörivät syöksyssäkin kärjessä, kuin yllämainituissa lajeissa, Walchofer, Defago, Svindal, Cuche, Miller, Heel...
Kanadasta myös tulee ihan hyvä syöksyporukka cuppiin mukaan, Osborne-Paradis, Erik Guay ja John Kucera. Ruotsin nuori Hans Olsson voi myöskin joissakin kisoissa olla ihan podiumilla asti.
Mahdollisia yllättäjiä voisi olla Ranskan David Poisson ja Slovenian kokenut Andrei Jerman
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
11.10.2009 16.27
Kirjoittaja kirja
Mihin unohtui Neureuther?
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
13.10.2009 15.46
Kirjoittaja kirja
Maier lopettaa uransa!
Aikamoinen yllätys.
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
13.10.2009 17.47
Kirjoittaja rulezman
Loukkaantuminen alla + ei enää mikään nuori mies = vaikea palata enää huipulle, eikä Herminaattori lähde kisoista mitään muuta hakemaan, kuin voittoja. Ja kun on kaikki mahdollinenkin voitettuna, niin ei kyllä mikään yllätys ollut.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
19.10.2009 18.26
Kirjoittaja rulezman
Kallehan ei sitten Söldenissä laske, harjoituksissa tullut pieni tälli nilkkaan estää kisaamisen... Levissä toivottavasti on jo kunnossa.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
22.10.2009 17.08
Kirjoittaja rulezman
Ennakkoa, naiset
Pujottelu
Viime kausi oli pujottelun osalta kyllä aika komeaa näytöstä Saksan Marie Riechiltä, aivan ylivoimainen oli pujottelucupissa ja vauhdin puolesta oli melko ylivoimainen, vain ulosajot hänen voittonsa estivät viime kaudella.
Kovimpia haastajia sitten Tsekin pujotteluspesialisti Sarka Zahrobska, joka komeasti myös MM-kisoissa ylsi hopealle Riechin jälkeen. Lindsey Vonn (Kildow) on aina vaarallinen, lajissa kuin lajissa, viime kaudella pujottelucupista kolmostila ja kokonaiscupin voitto. Erittäin nopea laskija hänkin, varmuuden kanssa tekniikkalajeissa pieniä ongelmia. Nicole Hospille viime kausi oli paha pettymys, Zagrebin kilpailun lämmittelyssä tuli polvivamma, joka piti Nicolen poissa MM-kisoista, ja kausi meni muutenkin pilalle. Nyt Nicole on kuitenkin täydessä iskussa ja hakee ehdottomasti kultaa Vancouverista.
Tanja Puotiainen on myös tosi kova nimi kun tekniikkalajeista puhutaan, viime MM-kisoistahan tuli pronssia niin suurpuikasta kuin puikastakin, aina Tanja on siellä kympin sakissa, voittoja ei ihan niin usein nähdä...
Muita kovia kavereita ovat sitten Itävallan Kathrin Zettel, Ranskan Sandrine Aubert, joka viime kaudella todellisen läpimurtonsa teki. Ruotsin nelikko Pärson, Pietilä-Holmner, Hansdotter ja Borssen on myöskin kova.
Kauden potentiaalisiksi yllättäjiksi nostaisin Slovakian pujotteluässän Veronika Zuzulovan ja Slovenian nuoren lupauksen Marusa Ferkin
Suurpujottelu
Viime kaudellahan Tanja nappasi kristallia suurpuikasta, tasaisia sijoituksia kuuden sakkiin, vaikka vain yksi voitto tulikin, niin Zettel jäi seitsemän pisteen päähän Tanjasta. Ja ehdottomasti voittoa lähdetään tälle kaudelle uusimaan, helppoa se ei tule olemaan, mutta kaikki on mahdollista,
Zettelin lisäksi Tanjalle kovan vastuksen antavat mm. Lindsey Vonn, jolle suurpuikka oli viime kaudella heikoin laji, mutta silti aika-ajoin aivan upeasti siinä pärjäsi. Tina Maze on myöskin varmasti tosi kova, hänhän otti Val d'Isesessä hopeaa Saksan Kathrin Hölzlin jälkeen. Italian kaksikko Denise Karbon ja Manuela Mölgg tullee myös olemaan kovia.
Sveitsin nuorelta superlupaukselta Lara Gutilta menee valitettavasti kausi melkein kokonaan pilalle, kun harjoituksissa loukkaantui aika pahasti, Vancouveriin saatta kuitenkin päästä mitalijahtiin.
Mahdollisiksi yllättäjiksi voisi nostaa Ranskan vasta 20-vuotiaan Tessa Worleyn, ei tosin enää kyllä mikään yllättäjä ole, kun viime kaudella tuli jo uran ensimmäinen palkintopallipaikka. Sensijaan Saksan nuori Viktoria Rebensburg voisi tällä kaudella tehdä todellisen läpimurtonsa, on Saksan kurssi muutenkin mennyt kokoajan hyvää vauhtia ylöspäin.
Super G
Lindsey Vonn taas kovin ennakkosuosikki tulevaan super-g kauteen, kristallipallo tuli viime kaudella 45 pisteen erolla Italian vauhtilajiekspertti Nadia Fanchiniin. Sveitsin Fabienne Suter oli sitten cupissa kolmas.
Anja Pärsonille super-g on ehkä se vahvin laji, viime kausi kuitenkin aika heikko oli, mutta eikös aina vähän heikomman kauden jälkeen tule tosi kova kausi?
Sveitsin Andrea Dattling tuli viime kaudella ryminällä mukaan aivan terävimpään kärkein melkeimpä tyhjästä, tuskin juuri kukaan hänestä oli mitään kuullu ennen viime kautta, nyt sitten peli on avattu ja Dettling voi lähteä Vancouveriin jo mitalinkiilto silmissä.
Koti-MM-kisojen yllättäjää, Marie Marchand-Arvieria ei myöskään saa laskuista unohtaa, eikä Itävallan Andrea Fisbacheria, eikä myöskään Marie Riechiä.
Syöksy
Tuttuun tapaan Lindsey Vonn oli viime kaudella aivan ylivoimainen syöksyssä(kin), vaikka nyt osakilpailuvoittoja tulikin vain kaksi, niin hyvin viihtyi palkintopallilla.
MM-kakkonen Nadia Fanchini tulee ainakin kovan haasteen Vonnille antamaan, kuten myös Fischbacher ja Riech ainakin.
Tina Mazea ei saa myöskään pois laskuista jättää, kuten ei myöskään Sveitsin 24-vuotiasta Dominique Gisiniä.
Kanadan kaksikko Kelly Vanderbeek & Emily Brydon voi myöskin kova olla, kun kotikisoja lähestytään, varmasti on heille Whistlerin syöksyrinne tuttu paikka.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
23.10.2009 11.11
Kirjoittaja kirja
Nimi kirjoitetaan Maria Riesch. :)
Miten Rienda Contreras? Onko jo kunnossa? Minkälainen kunto?
~kirja
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
23.10.2009 11.58
Kirjoittaja rulezman
kirja kirjoitti:Nimi kirjoitetaan Maria Riesch. :)
Miten Rienda Contreras? Onko jo kunnossa? Minkälainen kunto?
~kirja
Maria on loukkaantuneena, en kyllä tarkempaa tietoa löytänyt...
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
24.10.2009 10.04
Kirjoittaja rulezman
Starttia jouduttiin vähän siirtämään, kun lumivelleja piti kauemmas laittaa, mutta varttia yli startti tapahtuu.
Tanja starttaa numerolla kolme, ihan hyvä paikka, ehtii ehkä juuri kuulemaan onko radalla mitään erikoisia paikkoja. Sannin numero on 70, toivottavasti rinne pysyy kunnossa, että on Sannilla mahdollisuuksia toiselle kierrokselle
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
24.10.2009 11.10
Kirjoittaja rulezman
Italialaisten komennossa mennään, Denise Karbon on ykkösenä ja Manuela Mölgg kakkosena, Tanja on sitten hienosti kolmantena, vaikka paha virhe laskuun sattuikin, ilman sitä saattaisi johtaa.
Nicole Hosp valitettavasti loukkaantui aika pahasti, jalka vääntyi ulosajossa, paareilla piti pois viedä...
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
24.10.2009 14.04
Kirjoittaja SCHUMI
TANJA! TANJA! TANJA! TANJA!
Karbon hyytyi lopussa, ja Poutiainen voitti! Mahtavaa! Zettel jäi vain sadasosan

Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
24.10.2009 14.05
Kirjoittaja rulezman
Upeaa Tanja, mahtava voitto sadasosan erolla Zetteliin!

Loistava kauden alku!!
Vaikka ei se Tanjan lasku nyt kyllä niin erikoisen hyvä ollut, mutta muut kun myös vähän epäonnistuivat, niin upea voitto tuli. Zettel etenkin oli aivan hurjassa vauhdissa, mutta teki tosi ison virheen, silti vain sadasosan Tanjalle hävisi. Denise Karbon putosi sitten kolmanneksi.
Huomenna ei miehissä valitettavasti samanlaista juhlaa ole luvassa, mutta jos Jukka nyt pääsisi toiselle kierrokselle...
E: Liian hidas

Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
24.10.2009 20.24
Kirjoittaja rulezman
Lähtönumerot saatu arvottua, ensimmäisenä huomenna rinteeseen starttaa Sveitsin vauhtitykki Didier Cuche. Jukka Leino starttaa numerolla 38 ja Andreas Romar numerolla 61. Jukan pitäisi ehdottomasti päästä toiselle kierrokselle, jos vaan saa sen käsijarrun pois päältä ja selviää maalin. Romarilta ei sitten ihmeempiä odoteta, ratakin varmasti kuluu, mutta nappilaskulla kaikki on mahdollista....
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
25.10.2009 11.48
Kirjoittaja rulezman
Didier Cuche starttasi ensimmäiselle kierrokselle ensimmäisenä, toiselle kierrokselle sitten saa startata viimeisenä. Komeasti kyllä runttasi menemään, hyötyi kyllä siitä, että sai ensimmäisenä laskea, rata kului aika pahasti. Ted Ligety on toisena 36 sadasosaa jäljessä ja Carlo Janka kolmantena 51 sadasosaa perässä. Ja nyt jos jotain pitäisi veikata, niin Janka tulee voittamaan, eka lasku oli tosi hyvä, mutta radan kuluman takia ei ihan Cuchen imuun päässyt.
Leino oli ihan hyvässä vauhdissa, mutta ajoi ulos... Romar ei vielä ole laskenut.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
25.10.2009 15.30
Kirjoittaja rulezman
Onnistui Cuche kuitekin piikkipaikkansa pitämään, kiitos taas aivan upean loppuliu'un, siinä tuli yli puol sekkaa eroa lisää Ligetyyn, joka myös laski hienosti. Carlo Janka piti sitten kolmostilansa sadasosan turvin Blardoneen.
Re: Alppihiihtokausi 2009-10

Lähetetty:
26.10.2009 09.53
Kirjoittaja chesswinner
Jes, kausi avattu ja suomalaisittain kohtuullisen hyvin. Vielä kun Palander ja Sandell saataisiin sairastuvalta niin alkaisi näyttää hyvälle miestenkin puolella.
Kyllä alppihiihto sentään on ihan oikeaa urheilua, paitsi silloin kun Itävaltalainen voittaa. Ellei voitto tule suomeen, niin sen pitää mennä Kanadaan tai Sveitsiin jotta mä olisin lopputuloksiin tyytyväinen. Kanukit on kohtuu-uusi, sveitsiläisiä olen jostain syystä sympannut aina.