Lentomäen MM 2020

Keskustelua mäkihypystä, yhdistetystä ja alppihiihdosta.

Valvoja: Tuomaristo

Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.12.2020 16.31

Kisat käydään Planicassa näin joulukuussa, alunperinhän kisat oli tarkoitus viedä läpi jo maaliskuussa Planican karnevaaleilla, mutta koronavirus sotki suunnitelmat. Onneksi kisat nyt kuitenkin saadaan pidettyä, vaikka aika ankeaahan Planicassa on hyppiä pimeässä ja ilman karnevaalihenkistä yleisömerta...

Suomi lähettää peräti kuusihenkisen joukkueen, niin on kaksi huonointa varaa jopa pudottaa kisasta pois: Aalto, Kytösaho, Määttä, Alamommo, Nousiainen ja Pohjola.

Etenkin Itävallan joukkueella on ollut niin pahoja koronaongelmia, että saa nähdä ketä sieltä saadaan lopulta paikalle lähetettyä. Itse MM-mittelöhän on myös kaksipäiväinen ja nelikierroksinen, niin toivottavasti korona siltä osin tilannetta pääse sotkemaan.

Torstaina mennään harkkojen ja karsinnan merkeissä, perjantaina ja lauantaina henkilökohtainen kisa ja sunnuntaina joukkuemäki.

Tande ja Norja lähtevät kisoihin hallitsevina mestareina.

Suomen viimeisin mäkihypyn arvokisamitali on juurikin Planican lentomäestä, vuoden 2010 joukkuemäen MM-pronssi. Reilu 10 vuotta siis menty ilman arvokisamitalia. Tuskin nyt Planican joukkuemäessä tilanne ainakaan muuttuu, mutta eihän sitä koskaan tiedä minkälaiseen lentoon Aalto kisoissa yltää.

Vuoden 92 maailmanmestaria Noriaki Kasaita ei valitettavasti kisoissa nähdä, mutta ei hätää, hyviä uutisia Noriaki faneille! (joihin itsekin kuulun koko sydämestäni) Kasai on japanilaislähteiden mukaan tulossa Eurooppaan ja osallistumassa Engelbergin CC-kisoihin joulupyhien jälkeen!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.12.2020 22.00

Tsekki ja Sveitsi lähtevät kisoihin käsittääkseni vain kaksihenkisillä joukkueilla, eli Suomi tulee ainakin kahdeksan joukkoon joukkuemäessä yltämään. USA saa myös jalkeille vain kolme miestä.
Huomenna sitten lopulliset starttilistat tiukempaan syyniin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 09.15

61 miestä osallistuu harkkoihin. Lentomäessä tosiaan 40 ukkoa pääsee kisaan mukaan. Kun maiden edustajat typistetään neljään (Norja 5), niin äkkiseltään ynnäiltynä 48 miestä osallistuu karsintaan. Etukäteen ajateltuna mukana muutama huumoritason ukko Ukrainasta ja Jenkkilästä, joten ihan ilmaiseksi eivät suomalaiset kisaan pääse.

Vain tosiaan kahdeksan vähintään nelimiehistä joukkuetta mukana. Harmin paikka. Vaikkapa Kazakstanin, Ranskan ja E-korean mäkijoukkueet puuttuvat vielä kokonaan kansainvälisistä ympyröistä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 16.49

Kytösaho, Määttä, Nousiainen ja Aalto Suomen nelikko kisaan. Keneltäkän ei ihmeitä harkoissa, Aalto rikkoi ainoana kahden markan rajan. 47 miestä karsinnassa mukana.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 17.22

Aallolta hyvä hyppy :ylos: Samanlaisia vaan lisää tulevina päivinä, niin sauma 10 sakissa on realismia.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 10.12.2020 19.07

Fluvh! Aalto epäonnistuneesta alastulosta huolimatta 19...Normaalilla alastulolla olisi taistellu 10 sakkiin pääsystä. Karsinnat ovat karsintoja ja harjoitukset ovat harjoituksia. Tosikisat alkavat vasta huomenna.
Viimeksi muokannut RobinHood päivämäärä 10.12.2020 19.08, muokattu yhteensä 1 kerran
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 10.12.2020 19.08

..myös Määttä ja Nousiainen kisaan mukaan osallistumaan.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2020 20.11

RobinHood kirjoitti:Fluvh! Aalto epäonnistuneesta alastulosta huolimatta 19...Normaalilla alastulolla olisi taistellu 10 sakkiin pääsystä. Karsinnat ovat karsintoja ja harjoitukset ovat harjoituksia. Tosikisat alkavat vasta huomenna.


Normaalilla alastulolla sijoitus olisi ollut 18... Jos olisi kaikilta dumareilta saanut 20 pojoa, niin olisi ollut 12.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 11.12.2020 18.14

Aalto 15. ensimmäisen kierroksen jälkeen.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 11.12.2020 18.58

Geiger kyllä tuli aika puskista ainakin omissa papereissa mitalikamppailuun mukaan, upeaa tekemistä. Jännä tulee huomisesta. Slovenialaisilla surullinen taso ja norjalaisillakin vaikeaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 11.12.2020 19.01

Aalto 16. ensimmäisen kisan jälkeen. Ei mitään loisteliaisuutta vaan ihan perus hyppyä.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.12.2020 16.21

Slovenian Timi Zajc haukkui päävalmentajansa, valmentaja otti nokkiinsa ja irtisanoutui ja samalla Timi potkittiin pois maajoukkueesta. Semmosta. Onhan slovenialaisilla toki etenkin nyt koti MM-kisat mennyt ihan perseelleen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.12.2020 17.42

Aalto jatkaa tasaisia otteitaan sijalla 16. Lentomäen MM on menossa Geigerille. Pronssista taistelee Eisebichler ja Hayboch.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.12.2020 18.16

Aalto hyppää viimeisen henk. koht. hyppynsä 207m.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.12.2020 18.40

...ja Geiger tiukassa taistelussa lentomäen maailmanmestari.

This is deutch
https://www.youtube.com/watch?v=MbRVPSkx3-s
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.12.2020 18.42

Aalto lopulta tasaisilla hypyillä 16. Päivän paras suomalainen.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.12.2020 18.59

RobinHood kirjoitti:Aalto lopulta tasaisilla hypyillä 16. Päivän paras suomalainen.


Jimi Salonen oli kylläkin yhdeksäs freestylen MC-kisassa... Suomi oli naisten ah-viestissäkin 14. Valtteri Bottas ajoi kakkoseksi tänään aika-ajoissa. Kimmokin taisi olla 16.

Tulee tosi jännä joukkuekisa. Saksa vaikuttaa lähtökohtaisesti suosikilta, mutta Puola vaanii aika lähellä takana. Puolalaiset tuppaavat myös onnistumaan aina hyvin joukkuekisoissa. Norjan menestys riippuu Tanden ja Forgangin vireestä. Muita maita tuskin mitalikamppailuun huolitaan.

Suomalaisille huomenna tavoitteena kolme hyvää hyppyä ja toivottavasti omat ennätyslukemat ovat vaarassa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.12.2020 19.07

rulezman kirjoitti:
Jimi Salonen oli kylläkin yhdeksäs freestylen MC-kisassa...


Lentomäen MM:n 16.sija ajaa ohi mc:n sijan.


rulezman kirjoitti:Suomi oli naisten ah-viestissäkin 14.


Aalto tulee olemaan huomenna lentomäen MM:n viestikisassa korkeamalla. Voi lähteä rennoin mielin tavoittelemaan vaikka omaa pituusennätystä.


rulezman kirjoitti:Valtteri Bottas ajoi kakkoseksi tänään aika-ajoissa. Kimmokin taisi olla 16.


:lol: :lol: :lol:


Hyvä Aalto!!
https://www.youtube.com/watch?v=sfuvu6NhF5U
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.12.2020 19.26

Ai tähän sä sitten vastasit. Mikset uskalla vastata mihinkään muihin viesteihin :(

Eikös sun mielestä muutes Aalto ollut Rukan perjantain paras karsintakisan perusteella (mikä ei toki ollut edes päivän sijoituksellisesti paras suoritus)? :D
Sori, yritän löytää jotain sisäistä logiikka näistä horinoista.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Lentomäen MM 2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 13.12.2020 18.25

Tiukkaa taistelua lentömäen joukkuekullasta. Kaksi kierrosta vielä jäljellä ja Saksa, Norja ja vielä Puolallakin on mahdollisuus voittoon.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1738
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Seuraava

Paluu Mäkihyppy, yhdistetty ja alppihiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron