Sivu 1/3

Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 04.05.2018 16.07
Kirjoittaja vilsu
A-maajoukkueeseen nimetty Antti Aalto, Andreas Alamommo, Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen. Haastajaryhmä nimetään myöhemmin. Lisäksi mainittakoon, että Lauri Hakola valittu mäkimaajoukkueen päävalmentajaksi 2+2 -vuotisella sopimuksella.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.10.2018 13.25
Kirjoittaja rulezman
Kesäkausi paketissa. Parhaaksi saavitukseksi suomalaisittain jäi Eetu Nousiaisen neljäs sija Tsekin Fernstatin normaalimäen kisassa Continental cupissa. Eeto johti kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen, eli tuulilla saattoi olla osuutta asiaan.
Ilmeisesti Eeto suorittaa tällä hetkellä myös inttiä, joku punkkaan hyppäämisvideo pyöri jossakin.

Muutoin kesäkausi oli suomalaisittain aika onneton. Alamommo ja Aalto nappasivat muutamat Grand Prix-pisteet Japanista, jossa osallistujia oli melkoisen vähän. Jarkko Määttä oli myös yhdessä CC-kisassa kymppisakissa.
Ylläoleva A-maajoukkuenelikko lienee se kiertuetta kiertävä. Haastajista Henri Kavilo, Niko Kytösaho ja pari muuta kiersivät ahkerasti kesällä kisoja, ei mitään edes kelvollisia suorituksia.

Venäjän Evgeni Klimov voitti kesäcupin. Voitti tosin vain yhden kisan, mutta kärkinimistä osallistui kisoihin ahkerimmin. Kamil Stoch voitti turneen kolme ensimmäistä kisaa, sen jälkeen kesälomille.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 28.10.2018 01.01
Kirjoittaja WebSlave
Janne Ahonen ilmoitti lopettavansa (taas), mutta ei hyppäämistä kokonaan, vaan kilpailemisen. Tasonsa puolesta (tai ehkä pikemmin nuorempien tason puolesta) olisi kyllä edelleen mahtunut edustusjoukkueeseen.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 29.10.2018 16.35
Kirjoittaja vilsu
Jää varmaan odottelemaan että poikansa pääsee riittävälle tasolle, jotta voivat yhtiestuumin olla maajoukkueen mukana. ;)

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 14.11.2018 19.17
Kirjoittaja Pedrosa
Ei taida Niko Kytösahosta tulla mitään!

Wislan Karsinta

ViestiLähetetty: 16.11.2018 20.15
Kirjoittaja Onzah
Ensimmäinen karsinta Wislasta taputeltu, olipas mukavaa seurata karsintaa :)
Positiivisia yllättäjiä/onnistujia: Evgeni Klimov, saksalaisista Leyhe ja Geiger onnistuivat, Antti Aallolta hyvä hyppy (7.sija), Jarkko Määtältä myös ihan OK suoritus, japanilaisista onnistujia Kobayashit ja Daiki Ito, sekä Bulgarian Zografski. Pettymykset: vain 2 suomalaista karsinnasta kisaan, norjalaiset pettymys, Kamil Stoch kolmanneksi viimesenä kisaan ja vanha herra Noriaki Kasai jäi karsintaan, alkaa ikä pikkuhiljaa painamaan. Innolla odotellessa joukkuemäkeä ja sunnuntain kisaa.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 16.11.2018 21.43
Kirjoittaja rulezman
Klimov näyttää jatkavan siitä, mihin kesällä jäi. Voi olla tosi kova tällä kaudella. Etenkin Aallon suoritus herättää toiveita. Mielestäni Suomen nykytilanteessa positiivista on, että edes pari kaveria saadaan kisaan asti mukaan.

Joukkuemäessä toisen kierroksen paikka olisi Suomelle selvää venymistä. Vain Kazakstan selvästi Suomen takana, Tsekki, Venäjä ja Sveitsi lähtökohtaisesti Suomea parempia.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 17.11.2018 20.07
Kirjoittaja vilsu
Eipä tullut venymistä, vaan tuloksena yhdeksäs sija. Todellisuudessa sijoitus olisi ollut kymmenes mikäli norjalaishyppääjää ei olisi hyppypuvun takia hylätty..

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.11.2018 01.01
Kirjoittaja Volmari
Toisaalta Eetu Nousiainen hyppäsi niin pitkän hypyn, että ilman kaatumistaan Suomi olisi voinut selvitä toiselle kierrokselle. Harmillisia tuollaiset haaverit, jotka mielestäni kertovat pikemmin halusta venyä. Mikä parasta, Suomen taso näyttäisi olevan nousussa, vaikka mukana ei enää olekaan luottohyppääjä Janne Ahonen.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.11.2018 10.50
Kirjoittaja rulezman
Aallolla tosiaan tänään erittäin realistiset saumat 20 parhaan joukkoon. Perjantain harkoissa oli ensimmäisissä yhdeksäs ja toisissa 13. Klimov, Kobayashit ja saksalaiset ennakkoon kovimmin voittokamppailuissa mukana, Stoch ei ainakaan itseäni ole vielä vakuuttanut.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.11.2018 19.19
Kirjoittaja rulezman
Aalto :ylos: Ihan näin hyvää tulosta en sentään uskaltanut toivoa, upeaa! Ja Määttäkin harmittavasti sijalla 31, parempaa sielläkin.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.11.2018 19.27
Kirjoittaja vilsu
Joo, todellakin huippusuorius. Pitkästä aikaa suomalaishyppääjä kymmenen joukossa..

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 18.11.2018 20.05
Kirjoittaja varis
No niin, melkein kolme vuottahan siinä kesti. Venäjälle eka miesten mc-voitto ikin.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 19.11.2018 00.49
Kirjoittaja rulezman
Niimpäs muutes onkin. Muistelin, että Pavel Karelinilta olisi voitto löytynyt, mutta olikin vain kakkonen Garmichissa. Harmittavan lyhyeksi miehen ura tosin jäi.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 21.11.2018 19.38
Kirjoittaja finishbetter
Juu Antille :ylos:
Oli kyllä mahtava kaudenavaus!
Pitkästä aikaa, tuli katsottua mäkihyppyä. Kiitos myös Ylelle siitä että ostivat oikeudet.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 23.11.2018 21.00
Kirjoittaja vilsu
Rukan mäkikarsinta siirretty huomiselle kovan puuskittaisen tuulen vuoksi.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 24.11.2018 10.53
Kirjoittaja rulezman
Saatiin yksi harkkarundi aamulla vedettyä. Antti Aalto näyttää olevan ihan oikeasti kovassa kunnossa, harjoitusten neljäs 138 metrin hypyllä, joka oli myös kierroksen pisin. Tuulirako toki mitä mainioin. Myös Eetu Nousiainen mukavasti 16 ja Jarkko Määttä 19. Toki yhden hyppykierroksen perusteella ei kannata liikaa johtopäätöksiä vedellä. Karsinta sitten illalla ennen kisaa.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 24.11.2018 19.10
Kirjoittaja rulezman
Lupasin joskus vuosia sitten lopettaa mäkihypyn seuraamisen, kunhan Noriaki lopettaa uransa, mutta ei taida sitä päivää tulla koskaan :D
Huomaa kyllä, että Norskilla alkaa jo ikä painamaan, ei millään enää normaalikokoisissa mäissä taistele edes top 20-sijoituksista. Toki lentomäissä tilanne voi olla ihan toinen. No, Seefeldiin jos selviää, niin mukava 30 vuoden arvokisaura tulee täyteen. :clap:

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 25.11.2018 22.56
Kirjoittaja Volmari
Ei mennyt suomalaisittain ihan putkeen Rukalla. Toivottavasti asia korjautuu talven mittaan.

Re: Mäkihyppykausi 18-19

ViestiLähetetty: 26.11.2018 06.25
Kirjoittaja rulezman
Rukan perusteella Antti Aalto on kuitenkin epäonnistuneillakin hypyillä siellä 30 sijan tuntumassa, vielä viime kaudella samat sijoitukset vaativat huippuonnistumisia.

Ryoyu Kobayashi aivan hirmuiskussa, toivottavasti kestää koko kauden.