Yhdistetty 18-19

Keskustelua mäkihypystä, yhdistetystä ja alppihiihdosta.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yhdistetty 18-19

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.09.2019 17.29

En jaksa uskoa, että kenelläkään on näin harhaisia kuvitelmia, että maastohiihto, saatikka yhdistetty olisivat sellaisia lajeja, jotka voisi omaksua ja masteroida (onpa hieno finglishiä) parissa vuodessa, kun lähtötasot ovat nollissa. Ihan verenpaine kasvaa näin paskasta rapalasta.

Meinaatko, että Huntingtonilla on kestävyysominaisuudet kovemmat kuin yhdistetyn urheilijoilla?

Geragty Moats ei kovin kaukana ole Julia Kykkäsen tasosta, ainakaan viime kauden perusteella. Pitää huomioida, että naismäkihypyn taso kasvaa ja laajenee valtavasti vuosi vuodelta. Ja yhdistetty ei ole mäkihyppyä, Geraghty-Moatsin vahvuus on ehdottomasti hiihto. Hannu Manninenkin oli sysipaska mäkihyppääjä, eikä varmasti olisi selvinnyt erikoismiesten kisoissa edes kisaan asti, silti se kummasti dominoi yhdistettyä.

Ampumahiihtoesimerkki sen takia, että jos pääset ah:n mc:ssä 40 joukkoon, on sinun oltava todella myös todella kova hiihtäjä. Maaatohiihdosta Moatsilla ei kisoja juuri ole, kuusi vuotta sitten kilpaili Ruotsissa ja hävisi esim. Maja Dahlqvistille minuutin kympin kisassa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yhdistetty 18-19

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.09.2019 17.45

Korjataan nyt samaan hengenvetoon toki sen verran, että maailmancupissa Moats ei ole a-hiihdossa kisannut. Junnujen MM-kisoista paras sijoitus 18. Avoimissa EM-kisoissa ollut pari kertaa 40 sakissa. Ampumahiihtoura päättyi kauteen 13/14, kun päätti keskittä mäkihyppyyn ja yhdistettyyn.

Ja vaikka Geraghty-Moats yhdistettyä viime kaudella hallitsikin, tilanne takuuvarmasti muuttaa lähivuosina, kun sieltä tosiaan tulee lahjakkaita nuoria tyttöjä isoista talviurheilumaista.
Tällaisillä nuorilla urheilijanaluilla on valtava etumatka jokaiseen, joka ajattelee, että "nappaanpa nyt parit helpot mitalit ensimmäisistä yhdistetyn kisoista".

Kai sekin kertoo jotain mäkihypyn vaativuudesta, että Kiina, joka on nyt viime vuosien aikana panostanut talvilajeihin ennennäkemättömästi, ei ole onnistunut loihtimaan käytännössä yhtään edes lähelle kansainvälistä tasoa pääsevää mäkimiestä. Eikä kyllä käytännössä yhtään hiihtäjääkään, vaikka hiihdossa pitäisi kuulemma olla helppo päästä huipulle kunhan vähän treenailee. Ja siellä kuitenkin on valtaisasta massasta valittu ne kaikkein potentiaalisimmat urheilijat ohjelmaan, jossa resurssit ovat rajattomat ja olosuhteet optimaaliset, eikä urheilijoilla ole muuta elämää.

Mielenkiintoista onkin parin vuoden päästä nähdä, että minkälaiseen tulokseen Kuopion Kiinan mäkiprojekti tulee, hurja saavutus olisi, jos yksikin mies pääsisi edes CC-tasolla pinnoille.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yhdistetty 18-19

ViestiKirjoittaja RobinHood » 04.09.2019 18.19

rulezman kirjoitti:En jaksa uskoa, että kenelläkään on näin harhaisia kuvitelmia, että maastohiihto, saatikka yhdistetty olisivat sellaisia lajeja, jotka voisi omaksua ja masteroida (onpa hieno finglishiä) parissa vuodessa, kun lähtötasot ovat nollissa. Ihan verenpaine kasvaa näin paskasta rapalasta.


En väitä, että muutamassa vuodessa voi masteroida lajia, mutta voi olla jo sellaisella tasolla, että saa jo kohtuullisia sijoituksia. On olemassa tällainen ns. 10-vuoden laki. Tämä tarkoittaa sitä, että urheilija saavuttaa lajinsa ns. huippusuoritukset 10-vuoden harjoittelulla. Mira Potkonen aloitti nyrkkeilyn harjoittelun oliko 24-vuotiaana ja n. 10-vuotta tästä hän oli olympiamitalisti. Myös Kaisa Mäkäräinen, vaikka taustalla oli hiihtoa, aloitti ampumahiihdon reilu 20-kymppisenä 2000-luvun alussa ja n. 10-vuotta tästä hän oli uransa huipulla. Myös Denise Herrmann voitti ampuamhiihdossa mc:n osakilpailun muutaman vuoden harjoittelulla. Lahjakkuus voittaa harjoittelun. Jos sinulla ei ole lahjoja on ihan sama vaikka harjoittelisit 100-vuotta lajia niin et huippua saavuta.

rulezman kirjoitti:Meinaatko, että Huntingtonilla on kestävyysominaisuudet kovemmat kuin yhdistetyn urheilijoilla?


Voisi kuvitella, että puhdas mäkihyypääja vastaan yu:n ottelija niin ottelijalla on lähtötasoltaan paremmat kestävyysominaisuudet. Niin kuin sanoin; tämä on uusi laji ja juuri kukaan ei ole harjoitellut yhdistetyn vaatimalla tavalla. Jollain on puhdasta mäkihyppyä taustalla, jollain toisella hiihtoa, mutta ei näiden yhdistelmää.



rulezman kirjoitti:Geragty Moats ei kovin kaukana ole Julia Kykkäsen tasosta, ainakaan viime kauden perusteella.


Geragty Moats on kaukana Julia Kykkäsen tasosta, vaikka sijoituksellisesti se ei siltä näytä. Esimerkiksi Sapporon mc:ssa Kykkänen oli sijalla 29. hypäten ensimmäisellä kierooksella 93,5m ja toisella kierroksella 94m. Geragty Moats oli samassa kisassa sijalla 39.(toiseksi viimeinen) hypäten ensimmäisellä kierroksella 80,5m.


rulezman kirjoitti:Ampumahiihtoesimerkki sen takia, että jos pääset ah:n mc:ssä 40 joukkoon, on sinun oltava todella myös todella kova hiihtäjä. Maaatohiihdosta Moatsilla ei kisoja juuri ole, kuusi vuotta sitten kilpaili Ruotsissa ja hävisi esim. Maja Dahlqvistille minuutin kympin kisassa.


Maja Dahlqvist on sprinttihiihtäjä ja oli kuusi vuotta siiten ihan raakile ja jos häviää minuutin tälle 10km:llä kuusi vuotta sitten, on ihan surkea hiihtäjä. Suomen naisten 10km:n SE nainen Annemari Kiekara on ollut parhaimillaan hiihdon sm-kisoissa 10. veteraanipäivillään. Tämä on suhteessa kovempi tulos, kun tuo Moatsin suoritus. Jos Kiekara pystyy vajavaisella hiihtotekniikalla tällaiseen, luulisi, että Huntightonkin muutaman vuoden harjoittelulla. Yhdistetty ei vaadi niin hirveitä kestävyysominaisuuksia maastohiihtoon verrattuna.
"Ajat eivät riitä"
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 1737
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Yhdistetty 18-19

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.09.2019 18.42

Niin kuin sanoin; tämä on uusi laji ja juuri kukaan ei ole harjoitellut yhdistetyn vaatimalla tavalla. Jollain on puhdasta mäkihyppyä taustalla, jollain toisella hiihtoa, mutta ei näiden yhdistelmää.

Olet väärässä. Luonnollisesti, laji on vielä nuori, mutta esimerkiksi aikaisemmissa viesteissä mainittu 17-vuotias Jenny Nowak on kilpaillut yhdistetyssä vuodesta 2014 alkaen Alpen Cup, CC ja junnukisoissa. Sama pätee lukuisiin muihin nuoriin tyttöihin, jotka todennäköisesti lajia tulevat hallitsemaan tulevina vuosina.
Jenny Nowak oli viime talvena mukana Saksan nuorten naisten hopeaa ottaneessa erikoismäen joukkueessa.

Geragty Moats on kaukana Julia Kykkäsen tasosta, vaikka sijoituksellisesti se ei siltä näytä. Esimerkiksi Sapporon mc:ssa Kykkänen oli sijalla 29. hypäten ensimmäisellä kierooksella 93,5m ja toisella kierroksella 94m. Geragty Moats oli samassa kisassa sijalla 39.(toiseksi viimeinen) hypäten ensimmäisellä kierroksella 80,5m.

Ja vaikkapa loppukaudesta Venäjän osakilpailussa Moats oli 31., kun Kykkänen oli 25. Moats hyppäsi ekalla kiekalla metrin pidemmälle, hävisi toki kokonaisuudessaan muutaman pisteen.
Muutenkin kun katsoo Moatsin mäkituloksia viime vuosilta, niin näkee selvästi, että hiihtoon on panostettu entistä enemmän, kun yhdistettyyn keskityttynyt. Ja menestyksekkäästi on keskittynytkin.

Maja Dahlqvist on sprinttihiihtäjä ja oli kuusi vuotta siiten ihan raakile ja jos häviää minuutin tälle 10km:llä kuusi vuotta sitten, on ihan surkea hiihtäjä.

Ihan samanlainen raakile se Moats oli silloin, 18-vuotiaana. Dahlqvist oli ikäluokkansa huippua Ruotsissa vuonna 2012 (vuosi jolta Moatsilta löytyy pari hiihtokisaa)

Myös Kaisa Mäkäräinen, vaikka taustalla oli hiihtoa, aloitti ampumahiihdon reilu 20-kymppisenä 2000-luvun alussa ja n. 10-vuotta tästä hän oli uransa huipulla.

Aikas vanha on Kaisa jo, kukaan otranut Guinessiin yhteyttä? Maastohiihtäjän ei ole kovinkaan vaikea siirtyä ampumahiihtoon. Kesälajin urheilijan sensijaan on käytännössä mahdotonta ilman minkäänlaisia pohjia siirtyä talvilajiin (poislukien joku kelkkailu-pikajuoksu ja pienin varauksin pyöräily-pikaluistelu kombo juurikin pyöräilyn pohjalta).

Jos sinulla ei ole lahjoja on ihan sama vaikka harjoittelisit 100-vuotta lajia niin et huippua saavuta.

Tämähän nyt ei millään muotoa pidä paikkaansa, lukuunottamatta joitain harvoja taitolajeja (vaikkapa shakki) tai tiettyä ruumiintyyppiä (koripallo, penkkipunnerrus) vaativia lajeja.
Esimerkiksi snookerpelaaja (laji, jota yleisesti pidetään lajina, jossa huipulla voi olla vain lahjakkuuden (Alex Higgins, Ronnie jne.) ja kovan työn yhteisvaikutuksella) Mark Kingiä pidetään tekniikan ja muunkin puolesta varsin huonona snookeristina. Silti mies on vuosikymmeniä tahkonnut aivan terävimmän huipun takana ja tienannut keppiä heiluttamalla useampia miljoonia puntia, koska on nähnyt lajin eteen valtavasti työtä.
Puhdasta fyysistä suorituskykyä vaativissa lajeissa tilanne on paljon helpompi Mark Kingmäisille urheilijoille.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16314
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Edellinen

Paluu Mäkihyppy, yhdistetty ja alppihiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa