Yhdistetty 2012-2013

Keskustelua mäkihypystä, yhdistetystä ja alppihiihdosta.

Valvoja: Tuomaristo

Yhdistetty 2012-2013

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.11.2012 18.46

Kuoleva laji, ei kai siitä mihinkään pääse. Etenkin Suomessa, mutta myös muualla Euroopassa. Ikävä juttu sinänsä, kisat ovat yleensä varsin mielenkiintoisia, vaikka nykyjään vähän turhan hiihtopainotteisia ovatkin.

Viime kausi oli varsin mielenkiintoinen, maailmancupissakin saatiin peräti 11 ero voittajaa kisoihin. Toisaalta taas uusista kilpailimuodoista "sakkokierroskisa" oli aivan täysi susi. Parisprintti sensijaan varsin mielekiintoinen tuttavuus. Kyseiset kisamuodot tälläkin kaudella mukana peruskisan, eli yksi hyppy ja 10 kilsan hiihdon ohella.

Jason Lamy Chappuishan voitto viime kaudella maailmancupin, ranskalainen on lositava mäessä ja myöskin oiva hiihtäjä. Akito Watabe nousi viime kaudella maailman huipulle, muutama voitto ja maailmancupin kakkostila. Watabekin viime kaudella oli yksi parhaista mäkimiehistä, hiihdossa ylempää keskitasoa. Mikko Kokslien ja Alessando Pittin edustavat sitten kovaa hiihtovoimaa, mutta vähän heikompaa mäkikuntoa, kuten Magnus Moankin.

Suomalaisittain on ollut vähän hiljaisempaa Mannisen ja Koivurannan lopetettua. Janne Ryynänen oli viime kaudella kerran kakkonen heti kauden alusta Rukalla, loppukausi meni huonosti ja loppupisteissä 26. Myös nuoret Jim Härtull ja Eetu Vähäsöyrinki nappasivat muutamia irtopisteitä.

Lillehammeriin lähtevän meikäläisistä Ryynänen, Ilkka Herola ja Mikke Leinonen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Paluu Mäkihyppy, yhdistetty ja alppihiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron