Urheilufoorumi

Alkoi vielä tällaista tilastoautistia kiinnostamaan aiemmin käyty sananvaihto, niin luodaampa katsaus miten Suomi on pärjännyt viimeisen 30 vuoden aikana ampumahiihdon ykköstasolla ja käytetään viiteryhminä Ruotsia, Latviaa, Bulgariaa ja Viroa. Nämä maat siksi, että ovat, tai ovat olleet niitä maita, joita on nähty samoilla sijoilla mm. viestikisoissa ja maapisteissä.

Tarkastellaan urheilijoiden määrää MC-pinnoilla sekä maiden menestystä arvokisoissa sekä maailmancupissa. (En nyt mitenkään supertarkkaan tilastoja pläräillyt, joten vieheitä voi ilmetä.)

90-luku:

Suomi: 27 urheilijaa MC-pisteillä(12 miestä ja 15 naista)
Ruotsi: 20 (10+10)
Latvia: 7 (5+2)
Bulgaria: 13 (3+10)
Viro: 13 (9+4)

Vaikka 90-luvulla Suomella olikin tason laajuuden osalta paras joukkue, niin menestyksessä hävittiin silti selvästi Ruotsille ja Bulgarialle.

Ruotsiin irtosi vuosikymmeneltä peräti neljä maailmancupin kokonaisvoittoa (Löfgren ja Forsberg), kaksi olympiamitalia ja 7 MM-mitalia. Miesten viesteissäkin Ruotsi oli vakiokamaa podiumilla.

Bulgaria saavutti vuosikymmenen aikana mm. olympiavoiton (Dafovska) ja 5 MM-mitalia, joista mm. yksi viestissä. Lisäksi ison tukun MC-pallisijoja useamman naisen voimin. Huomionarvoista on, että Bulgarialla oli jalkeilla ennenkaikkea vahva naisten joukkue, kun taas miesten saavutukset jäivät varsin köykäisiksi. Järjestipä Bulgaria MM-kisatkin vuonna 93.

Suomen saldoksi saatiin kaksi olympiamitalia sekä kaksi MM-mitalia ja lisäksi muutama podiumpaikka maailmancupissa, pari viesteistä.

Myös Viro ylsi kertaalleen MM-kisoissa pronssipallille, maailmancupissa oli tyytyminen lähinnä sijoihin 15-30.

Latvian saldoksi jäi yhteensä 7 podiumpaikkaa maailmancupissa höystettynä mm. MM-viestin vitossijalla ja olympiaviestin kutostilalla. Lisäksi peräti kolme eri miestä ylsi arvokisoissa kuuden sakkiin, yksi miehistä vielä useampaan kertaan.

Huomioitavaa myös, että iso osa Suomen pisteurheilijoista tuli ikäänkuin 80-luvun hyöryillä. Neuvostovallat antoivat myös tasoitusta vuosikymmenen parin ensimmäisen vuoden uudelleenjärjestäytymisen aikana. Viro tulikin heti itsenäistyttyään ryminällä peleihin mukaan.

Tasaisesti kärkeä suomalaisista pystyi hätyyttelemään oikeastaan vain Vesa Hietalahti, kun muut podiumpaikat olivat ennemminkin yksittäisiä suonenvetoja. Huomionarvoista on, että Harri Elorannan ja Ville Räikkösen ainokaiset top3-sijoitukset tulivat molemmille olympialaisista.

2000-luku

Suomi: 15 (6+9)
Ruotsi: 21 (12+9)
Bulgaria: 10 (3+7)
Latvia: 10 (8+2)
Viro: 10 (8+2)

Uudelle vuosituhannelle tultaessa jäätiinkin sitten entistä pahemmin jälkeen maailman kärjestä, suurimpana syynä tässä ampumahiihdon suosion suoranainen räjähtäminen. Monissa maissa ampumahiihto ohitti jo maastohiihdon suosiossa ja kilpailullisissa harrastajamäärissä. Suomessa tätä muutosta ei nähty.

Ruotsi oli vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen selvä ykkösmaa. 7 olympiamitalia, 13 MM-mitalia sekä valtaisasti MC-menestystä.

Bulgarian naisten joukkue oli vielä vuosituhannen alussa yksi kiertueen kovimmista. Saldona olympiamitali, podiumpaikkoja MC-viesteistä sekä iso tukku henkilökohtaisia MC-podiumeja useamman urheilijan voimin.
Bulgarian naisten joukkueen taso kuitenkin suorastaan romahti tämän menestyssukupolven lopetettua uransa vuosikymmenen aikana.
Kuitenkin, miehet alkoivat nostamaan jo päätään, mikä tulisi konkretisoitumaan arvokisamitaleina seuraavalla vuosikymmenellä.

Latvian miesten joukkue oli varsin laaja, ykkösnimenään Ilmars Bricis, joka ylsi kahdesti MM-mitaleille ja useampaan otteeseen cupissa podiumille. Viesteissä Latvia oli vakiokamaa kympin kärjessä.
Naisten puolella Madara Liduma koputteli useampaan otteeseen top10-sijoituksia, ollen mm. olympiakymppi.

Viro sai myös jalkeille varsin laajan miesten joukkueen, etenkin vuosikymmenen edetessä Viro oli etenkin miesten puolella selvästi Suomea edellä. Roland Lessing ylsi kerran peräti podiumille asti.
Naisten puolella Eveli Saue kilpaili pitkään tasapäisesti samoista sijoista Kaisan kanssa ja ollen vakiokamaa kympin sakissa, kunnes Kaisa otti urallaan ison harppauksen eteenpäin.

Suomi saavutti arvokisojen osalta vielä hyvää menestystä Puurusen MM-kullan ja pronssin, sekä Hietalahden hopean myötä. Näistä Hietalahti onnistui myös hyvin MC-tasolla, kun taas Paven neljä parasta kisaa osuivat kaikki arvokisoihin. Arvokisamenestyksestä huolimatta Pave ylsi maailmancupissa kympin sakkiin "vain" 11 kertaa, kun arvokisoissa mies teki tämän peräti kymmenesti!
Tämän kaksikon lopetettua Suomen miesampumahiihdon taso kuitenkin suorastaan romahti. Tima Antila kykeni Jarkko Kauppisen ohella yltämään satunnaisesti MC-pinnoille.
Naisten puolella uransa 2002 vuoteen lopettanut Katja Holanti onnistui nousemaan cupissa kertaalleen jopa ykköspallille. Myös Sanna-Leena Perunka ylsi kertaalleen kolmoskorokkeelle. Näiden lopettamisen myötä vuosikymmenen puoliväli sujuikin naisilta todella hiljaisissa merkeissä, kunnes Kaisa alkoi nousemaan kohisten kohti maailman kärkeä vuodesta 2006 eteenpäin.

Ruotsi nousi 2000-luvulla ampumahiihtomaailman top5-maaksi, etenkin miesten puolella nähdyn pienen lamavaiheen jälkeen. Bulgarian naisten ja Latvian käyrät näyttivät pikkuhiljaa alaspäin vanhan polven siirtyessä sivuun.

2010-luku

Suomi: 13 (6+7)
Ruotsi: 31 (13+18)
Bulgaria: 9 (5+4)
Latvia: 6 (3+3)
Viro: 15 (6+9)

Ruotsi meni 2010-luvulla tässä sakissa jo maisemaan, muut maat varsin tasaisia.
Ilman Kaisa Mäkäräisen henkilökohtaista panosta 2010-luku olisi ollut suomalaisilta suorastaan järkyttävän huono. No, Mari Laukkanen sentään pariin otteeseen kykeni soittamaan kakkosviulua.

Yhteensä ruotsalaiset ylsivät 2010-luvulla neljään olympiamitaliin, 12 MM-mitaliin ja valtaisaan cupmenestykseen.

Suomi oli tosiaan täysin Kaisan varassa, etenkin vuosikymmenen ensimmäisen puoliskon. Kaisan seitsemän MM-mitalin lisäksi Mari Laukkanen ylsi kolmasti palkintopallille ja Jarkko Kauppinen kertaalleen kymmenenneksi ja Tero Seppälä kuudenneksi maailmancupissa Muutoin menestys oli surkeaa, etenkin vuosikymmenen alkuvuosina.

Bulgarian nouseva miesten joukkue näytti kyntensä huipentaen vuosikymmenen Vladimir Ilievin MM-hopeaan vuonna 2019. Ilievin lisäksi Krasimis Anev oli vakiokamaa kympin sakissa sekä Anton Sinapov ja Michael Kletcherov varmoja pistemiehiä.

Latvialaisten valopilkkuina toimivat Rastorgujevsin, Piksonsin ja Bendikan esitykset. Rastorgujevs ylsi pariin kertaan pallille asti ja yhteensä kymmenen kertaa viiden sakkiin asti. Edgar Piksonsin parhaaksi saavutukseksi voidaan laskea 2011 MM-kisojen 11:s sija. Naisten puolella Baiba Bendika ylsi cupissa kahdesti viidenneksi.

Viron parhaan saavutuksen on oltava kakkostila maailmancupin pariviestikisasta.
Muutoin, kuten luvuistakin voi päätellä, saavuttivat virolaiset maailmancupin pisteitä varsin laajalla joukolla, etenkin naisten puolella.

2020-luku

Ruotsi: 15 (7+8)
Suomi: 8 (4+4)
Bulgaria: 5 (4+1)
Viro: 6 (2+4)
Latvia: 3 (1+2)

Vuosikymmen on vasta aluillaan, mutta Ruotsia ei mikään näistä maista tule kiinni saamaan.

Suomella on tosiaan nousemassa etenkin miesten puolella niin vahva joukkue, että tässä aiheessa käsitellyn kolmikon voi hyvinkin jättää kauas taakseen.
Naisten puolella tilanne Marin takana ei näytä niin ihmeelliseltä, varsinkin kun Kinnunen lopettaa tähän kauteen. Suuri mielenkiinto kohdistuukin ennenkaikkea, että kykeneekö Suvi nostamaan vielä tasoaan ja mitä tekee mm. 15-vuotias superlupaus Inka Hämäläinen.

Virolla onkin varsin vahva naisten tiimi kasassa Tuuli Tomingasin johdolla. Rene Zahkna ja Kalev Ermits ovat myös hyviä MC-tason pistemiehiä.

Bulgarialla uusi sukupolvi tekee tuloaan, kun mm. Anev ja Kletcherov ovat aseensa naulaan ripustaneet. MM-mitalisti Iliev on vielä joukkueessa mukana ja naisten joukkuetta entisaikojen vireeseensä virittelee nuori Milena Todorova, joka on kyennyt jo kärkikymmenikköön cupissa murtautumaan.

Latvialla on tällä hetkellä kaksi kovaa kansainvälistä ampumahiihtäjää, Andrejs Rastorgujevs sekä Baiba Bendika.

Yhteensä siis: (toki eri vuosikymmenillä on samoja nimiä, mutta en nyt todellakaan ala erittelemään)

Ruotsi 87
Suomi 63
Viro 44
Bulgaria 37
Latvia 25

Summasummarum; Suomi kykeni vielä 90-luvulla kilpailemaan varsin lähellä kärkeä, pitkälti sen takia, että ampumahiihto haki vasta muotoaan Euroopan suosituimpana suksilajina. Vahvana hiihtomaana Suomelta löytyi väkisinkin vähintäänkin jämäpisteille yltäviä urheilijoita varsin paljon.
Siltikin, menestys jäi varsin laihaksi ja näennäisesti tasonlaajuudesta huolimatta ja yksittäisiä arvokisojen suonenvetoja lukuunottamatta Suomella oli käytännössä yksi säännöllisesti kärkisijoilla viihtyvä urheilija, Vesa Hietalahti.

2000-luvulle tultaessa tilanne huononi entisestään, vaikka Hietalahti jatkoi edelleen huipputasolla ja Puurusen Pave ja Katja Holanti saivat aikaan muutamia suonenvetoja. Kollektiivinen taso jatkoi kuitenkin laskuaan vanhojen jermujen eläköityessä.

2010-luvulla Suomi oli käytännössä Kaisa Mäkäräinen muun joukkueen tason laskiessa laskemistaan. Jos Kaisa Mäkäräinen ei olisi ampumahiihtoa valinnut lajikseen, niin Suomen ampumahiihtoa vertailtaisiin näiden maiden sijaan vaikkapa Liettuaan ja Japaniin.

2020-luvulla harrastajamäärien jatkuva kasvu ja Kaisan luoma hype alkaa selvästi tuottamaan laajempaa tulosta ja vuosikymmenestä on tulossa todella valoisa. Suomen miesjoukkue on nimenomaan juuri tällä hetkellä parhaalla tasolla sitten aivan 2000-luvun alkuvuosien. Ja tosiaan, ampumahiihdon tason laajentuessa ja kovetessa jatkuvasti, ei tämä ole mikään vähäpätöinen temppu.


Kokonaisuudessaan Ruotsi menee menojaan ja arvokisamenestyksen osalta ja tason laajuutta miettiessä niin Bulgaria, Latvia ja Suomikin ovat varsin lähellä toisiaan, ihan riippuen mitä tekijää arvioinnissaan painittaa. Esim. Latvialla on tästä joukosta ehkä kovin yksittäinen nimi (Rastorgujevs), Suomella laajin taso ja Bulgarialla viimeisin arvokisamitsli.
Viro sitten aavistuksen verran tämän kolmikon perässä.
Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että tulevina vuosina Suomi tulee kaikilla mittareilla jättämään kyseisen kolmikon taakseen.

Jos vielä loppuun otetaan katsaus muutamiin edellisiin nuorten MM-kisoihin, niin vuodesta 2017 viime vuoteen asti;
Ruotsi on saavuttanut 9 mitalia,
Suomi 7,
Bulgaria 5,
Viro 1
Ja Latvia 0 (Latvialta tosin löytyy IBU:n mestatuuskisoista peräti viisi mitskua samalta ajanjaksolta)

On vielä loppuun lisättävä, että näiden itä-euroopan maiden ylle on laskettava varsin harmittava dopingviitta. Bulgariassa, Ukrainassa, Latviassa ja myös Virossa dopingtapaukset ovat harmittavan yleisiä.

Tämä kyllä on kattava yhteenveto. Täytyy myöntää että oli itselle yllätys, että Bulgarialla ja Latvialla on näinkin hyvää menestystä ollut

Otetaanpa vertailuun vielä kyseisen tasaisen nelikon sijoituskeskiarvot maacupissa vuodesta 2000 eteenpäin.

Miehet:

Suomi: Keskiarvosijoitus 16,1

Piikkisijoituksena 7, heti vuodelta 2000. Vuosituhannen muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen tasaista suorittamista sijoilla 17-21, kunnes jälleen 2020-luvun koittaessa ollaan noustu jo koputtelemaan kympin kärkeä.


Viro: 17,0

Piikkisijoitus 14 vuodelta 2003. Kaikki sijoitukset välille 14-20, joten Viro on loistanut tasaisuudellaan. Se yksittäinen huipputekijä on Virolta jäänyt puuttumaan.

Latvia: 17,6

Piikkisijoitus 8 vuodelta 2000. Ensimmäinen vuosikymmen sujui tasaisesti sijan 15 molemmin puolin. Jälkimmäinen vuosikymmen oli kuitenkin vaikea ja sijoitus putosikin alhaisimmillaan pykälään 26. Latvia onkin koko 2010-luvun ollutkin pitkälti Rastorgujevsin (ja osittain Piksonsin) varassa ja viestijoukkueen heikko menestys näkyy.

Bulgaria: 18,1

Piikkisijoitus 11 vuosilta 2016 ja 2019. Bulgaria oli vuosituhannen alkuvuosina lilliputtimaa miesten ampumahiihdossa, mutta toiselle vuosikymmenelle tultaessa se nousi koputtelemaan useana vuona kympin kärkeä ja onkin tässä neljän maan ryhmässä selvä ykkönen.


Suomi ja Latvia olivat 00-luvun parhaat maat, menestyksen kuitenkin painottuessa vuosikymmenen alkupuoliskolle.
Bulgaria oli selkeästi 10-luvun paras maa, menestyksen kuitenkin hiipuessa vuosikymmenen edetessä.
20-luvusta on ainakin parin ensimmäisen vuoden perusteella tulossa taas vahvasti Suomen vuosikymmen.
Viro on ollut ilahduttavan tasainen vuodesta toiseen, toivottavasti sinnekin se yksi huippunimi tulevaisuudessa siunaantuu.
Ruotsin sijaluku olisi näin nopeasti silmämääräisesti arvioituna siellä 7-7,5 paikkeilla.

Naiset ehkäpä sitten tuonnempana.

No maacupissa voidaan ainakin asettaa rima tuohon 7.sijaan ja Venäjän/Vvenäjän poissaollessa 5-6.sija. jolloin tasaisesti näillä sijoilla viesteissä ja sitten muutama top3 sija vuodessa. Lisäksi joku yksittäinen vakioksi top10 ja onnistuminen niin top3 muutaman kerran. Lisäksi pari muuta onnistumisella top10 sijoille pari kertaa kaudessa. Ei mielestäni ole mahdoton rima tai vaatimustaso. Näilläkään panostuksilla. Miksi asetettaisiin alemmaksi rimaa kuin 2000 luvun alussa.

Ja mitä tulee yksilöihin, niin kaikesta surkeasta panostuksesta huolimatta meillä oli 2010 luvulla ehkä maailman valovoimaisin yksilö naisissa, joten turha siinäkään mennä sen taakse, etteikö hyvällä tekemisellä voisi Suomesta nousta jopa parhaaksi.

Vai mikä pitäisi olla se vaatimustaso joka riittää? Yleisesti ajattelen, että huippu-urheilussa sellaista ei ole vaan pitää pystyä koko ajan parantamaan. Siinä vaiheessa kun ollaan tyytyväisiä niin kehitys ja työnteko loppuu

Kyse on siitä, että pitäisi löytää oikeita lahjakkuuksia oikeisiin lajeihin. Ei kaikista ole ampumahiihtäjiksi. Esimerkiksi itsestäni ei olisi koskaan tullut ampumahiihtäjää, koska minä karsastan ja minulla on suhtellisen huono näkö. Armeijassa olin komppanian huomoimpia ampujia. Mutta varmaan maastohiihtäjä minusta olisi voinut tulla, sillä kellotin komppanian täyspakkausmarssissa kärkiaikoja, vaikka en ollut mitään kestävyyslajeja harrastanut ja iso-mummini voitti aikoinaan hiihtokisan 50-luvulla.

Yksittäinen huipputekikä ei toki kerro maan kokonaistasosta tai lajin hyvinvoinnista oikeastaan yhtään mitään.
Kaisaahaan voidaankin oikeastaan aika hyvin verrata lajilegenda Magdalena Forsbergiin, joka hänkin siirtyi ampumahiihtoon varttuneemmalla iällä maastohiihdon puolelta ja oli joukkueen yksinäinen tähtiurheilija. Ruotsissa sitten pikkuhiljaa lumipallo lähti vyörymään Forsbergin menestyksen myötä ja tulos on nyt nähtävissä. Suomessa jää nähtäväksi, että mikä Kaisan luoman hypen tuoma vaikutus tulee olemaan.

Toiseen laariin menevät sitten Kroatian Jakov Fakin kaltaiset poikkeusyksilöt, jotka kykenevät ponnistamaan huipulle maista, joissa edes maastohiihtokulttuuri ei ole voimissaan.

Et myöskään tunnut nyt käsittävän, että kuinka valtavasti ampumahiihdon taso on maailmanlaajuisesti kasvanut siellä 90-luvulta asti. Suomi ei ole tosiaan kelkassa pysynyt, koska kiinnostusta lajiin ei ole ollut. Iso kiitos tästä toki menee IBU:lle, joka on sysännyt valtavasti rahaa pienten maiden liittojen toiminnan pyörittämiseen.

Ja toki, tavoitehan todentotta pitäisi olla, että Suomi olisi maailman parhaita ampumahiihtomailta. Tämänhetkisillä resursseille kyseinen tavoite nyt ei vaan ole kovin realistinen.

Joko kykenit sisäistämään, että miksi Suomen ampumahiihtoa vertaillaan Latvian tapaisiin tekijöihin?

rulezman kirjoitti:Yksittäinen huipputekikä ei toki kerro maan kokonaistasosta tai lajin hyvinvoinnista oikeastaan yhtään mitään.
Kaisaahaan voidaankin oikeastaan aika hyvin verrata lajilegenda Magdalena Forsbergiin, joka hänkin siirtyi ampumahiihtoon varttuneemmalla iällä maastohiihdon puolelta ja oli joukkueen yksinäinen tähtiurheilija. Ruotsissa sitten pikkuhiljaa lumipallo lähti vyörymään Forsbergin menestyksen myötä ja tulos on nyt nähtävissä. Suomessa jää nähtäväksi, että mikä Kaisan luoman hypen tuoma vaikutus tulee olemaan.

Toiseen laariin menevät sitten Kroatian Jakov Fakin kaltaiset poikkeusyksilöt, jotka kykenevät ponnistamaan huipulle maista, joissa edes maastohiihtokulttuuri ei ole voimissaan.

Et myöskään tunnut nyt käsittävän, että kuinka valtavasti ampumahiihdon taso on maailmanlaajuisesti kasvanut siellä 90-luvulta asti. Suomi ei ole tosiaan kelkassa pysynyt, koska kiinnostusta lajiin ei ole ollut. Iso kiitos tästä toki menee IBU:lle, joka on sysännyt valtavasti rahaa pienten maiden liittojen toiminnan pyörittämiseen.

Ja toki, tavoitehan todentotta pitäisi olla, että Suomi olisi maailman parhaita ampumahiihtomailta. Tämänhetkisillä resursseille kyseinen tavoite nyt ei vaan ole kovin realistinen.

Joko kykenit sisäistämään, että miksi Suomen ampumahiihtoa vertaillaan Latvian tapaisiin tekijöihin?

Ehkä paremmin, mutta tuo ei voi olla rima mihin tyydytään. Kaiken voi tehdä paremmin: rahan hankkimisen, harrastajien houkuttelun, lahjakkuuksien etsimisen (ja pitämisen lajissa), sponsoreiden etsimisen, valmentamisen niin lapsissa kuin maajoukkueessa, urheilijoiden oma tekeminen yms.

En pysty sisäistämään sitä, että sinä tyydyt tähän ja ikäänkuin nostat kädet pystyyn, että emme voi pärjätä paremmin. Toivotaan ettei samaa asenneilmastoa ole maajoukkueessa tai seuroissa

Negatiivisuudella ei voita mitään. Onnistumiset ne intoa ja motivaatiota tuo. Jos onnistumisetkin lytätään, että "ei riitä, tee paremmin", niin se into loppuu eikä laji pian enää kiinnosta aktiiveja, saati uusia harrastajia.

Pitkän linjan tavoite voi ja pitää olla maailman huippu, mutta on väärin suhteuttaa nykyinen tekeminen siihen, koska se on täysin epärealistinen nykyisistä lähtökohdista. Nykyisiä tuloksia pitää arvioida sen mukaan mikä on nykyisillä lähtökohdilla realistista. Ja iloita onnistumisista sen mukaan.

En ole koskaan ymmärtänyt fanikulttuuria, jossa lähtökohtaisesti etsitään epäkohtia ja haukutaan ne, joita muka ollaan kannustamassa. Eikö fanittamisen pitäisi tuoda positiivisia eikä negatiivisia tunteita?

WebSlave kirjoitti:Negatiivisuudella ei voita mitään. Onnistumiset ne intoa ja motivaatiota tuo. Jos onnistumisetkin lytätään, että "ei riitä, tee paremmin", niin se into loppuu eikä laji pian enää kiinnosta aktiiveja, saati uusia harrastajia.

Pitkän linjan tavoite voi ja pitää olla maailman huippu, mutta on väärin suhteuttaa nykyinen tekeminen siihen, koska se on täysin epärealistinen nykyisistä lähtökohdista. Nykyisiä tuloksia pitää arvioida sen mukaan mikä on nykyisillä lähtökohdilla realistista. Ja iloita onnistumisista sen mukaan.

En ole koskaan ymmärtänyt fanikulttuuria, jossa lähtökohtaisesti etsitään epäkohtia ja haukutaan ne, joita muka ollaan kannustamassa. Eikö fanittamisen pitäisi tuoda positiivisia eikä negatiivisia tunteita?

Mä en itse koe itseäni faniksi oikeastaan missään lajissa. Katson urheilua eri lähtökohdista. En fanita ketään urheilijaa hiihdossa, ampamahiihdossa, yleisurheilussa enkä edes futiksessa. Toivon suomalaisten pärjäävän, mutta en arvioi asioita fanina. Itse sain paljonkin positiivisia kokemuksia urheilun seuraamisesta tänä vuonna: talviolympialaisten hiihdot, yleisurheilun EM kisat, jääkiekon olympiakulta (vaikka en lajia aktiivisesti seuraakaan) ja paljon muuta. Olkoon sitten negatiivista, jos en hehkuta sijoja 10-30 missään lajissa. Itse pidän sitä enemmän neutraalina asiana.

M1999 kirjoitti:

rulezman kirjoitti:Yksittäinen huipputekikä ei toki kerro maan kokonaistasosta tai lajin hyvinvoinnista oikeastaan yhtään mitään.
Kaisaahaan voidaankin oikeastaan aika hyvin verrata lajilegenda Magdalena Forsbergiin, joka hänkin siirtyi ampumahiihtoon varttuneemmalla iällä maastohiihdon puolelta ja oli joukkueen yksinäinen tähtiurheilija. Ruotsissa sitten pikkuhiljaa lumipallo lähti vyörymään Forsbergin menestyksen myötä ja tulos on nyt nähtävissä. Suomessa jää nähtäväksi, että mikä Kaisan luoman hypen tuoma vaikutus tulee olemaan.

Toiseen laariin menevät sitten Kroatian Jakov Fakin kaltaiset poikkeusyksilöt, jotka kykenevät ponnistamaan huipulle maista, joissa edes maastohiihtokulttuuri ei ole voimissaan.

Et myöskään tunnut nyt käsittävän, että kuinka valtavasti ampumahiihdon taso on maailmanlaajuisesti kasvanut siellä 90-luvulta asti. Suomi ei ole tosiaan kelkassa pysynyt, koska kiinnostusta lajiin ei ole ollut. Iso kiitos tästä toki menee IBU:lle, joka on sysännyt valtavasti rahaa pienten maiden liittojen toiminnan pyörittämiseen.

Ja toki, tavoitehan todentotta pitäisi olla, että Suomi olisi maailman parhaita ampumahiihtomailta. Tämänhetkisillä resursseille kyseinen tavoite nyt ei vaan ole kovin realistinen.

Joko kykenit sisäistämään, että miksi Suomen ampumahiihtoa vertaillaan Latvian tapaisiin tekijöihin?

Ehkä paremmin, mutta tuo ei voi olla rima mihin tyydytään. Kaiken voi tehdä paremmin: rahan hankkimisen, harrastajien houkuttelun, lahjakkuuksien etsimisen (ja pitämisen lajissa), sponsoreiden etsimisen, valmentamisen niin lapsissa kuin maajoukkueessa, urheilijoiden oma tekeminen yms.

En pysty sisäistämään sitä, että sinä tyydyt tähän ja ikäänkuin nostat kädet pystyyn, että emme voi pärjätä paremmin. Toivotaan ettei samaa asenneilmastoa ole maajoukkueessa tai seuroissa

Ihan mielenkiinnosta, millä tavalla se "tähän tasoon tyytyminen" tulee viesteistäni ilmi? Onko siis se, että kykenee suhteuttamaan asiat oikealle tasolleen tätä? Mielenkiintoista.
Teikäläiseltä jatkuvasti ikäänkuin puuttuu kyky käsitellä asioita objektiivisesti, vaan aika keskitytään täysin vääriin asioihin tai ei edes yritetä ymmärtää käsiteltävissä olevaa asiaa.
Ikävä nähdä, että sinun on edelleen harmittavan vaikeaa yrittää käsitellä asioita muuten kuin tasan yhden yleensä varsin virheellisen näkökulman kautta.

Pitkän linjan tavoite voi ja pitää olla maailman huippu, mutta on väärin suhteuttaa nykyinen tekeminen siihen, koska se on täysin epärealistinen nykyisistä lähtökohdista. Nykyisiä tuloksia pitää arvioida sen mukaan mikä on nykyisillä lähtökohdilla realistista. Ja iloita onnistumisista sen mukaan.

Tässäpä se tulikin todella hyvin sanottuna. Todella vaikea ymmärtää, että tämä tuntuu olevan jollekin ihmiselle suorastaan mahdottoman vaikea asia ymmärtää. Sitä en myöskään ymmärrä, että miksi kukaan harrastaisi penkkiurheilua minkään muun kuin tämän pääohjenuoran mukaan.

Ja M1999:n viestihistoriaa selaamalla kovin positiiviselta miehen elämä ei ainakaan vaikuta

Tuo rullen kysymys että miten näkyy hänen viesteissä tyytyminen tiettyyn tasoon. No ehkä parhaiten siitä, että hehkutat melkoisen kovasti hiihdossa sijoja 10-20 ja ampumahiihdossa mc pisteille pääsyä. Ehkä pienempikin hehkutus riittäisi näistä sijoista, että jäisi jotain ylisanoja sitten oikeasti koviin suorituksiin.

Mutta niinkuin jo laitettu moneen kertaan meillä tämä urheilun seuraaminen on erilaista. Jännästi kaikesta väitetystä negatiivisuudesta huolimatta vaan viikonlopusta toiseen seuraan oikeastaan kaikki hiihto ja nykyisin jopa ampumahiihtokisatkin, ja kesällä yleisurheilut, vaikka olen futisihminen. Mitenköhän tähän pystyn kaiken negatiivisuuden keskellä?

Eksyy vähän aiheesta, mutta hiihdon puolella tässä forumissa nimenomaan minä olen tuonut esille eniten vaikka Suomen hiihdon hyvää tulevaisuutta esiin, varsinkin miesten puolella.

Otan vielä yhden futiksen puolelta. Suomella ei mitään historiaa futiksen puolella menestymisestä, ei kunnon lajikulttuuria, eikä ole saatana edes isoin laji Suomessa. Eli voidaan varmaan sanoa että ei minkäänlaista realistista mahdollisuutta pärjätä ikinä? Meidän pitäisi tyytyä nykyiseen tasoon? Marokko välieriin, Australia 16 joukkoon nollalla futiskulttuurilla ja paljon muita esimerkkejä Islannista lähtien. Asioita voi tehdä paremmin lähtökohdista huolimatta. Onneksi en futiksessa ole törmännyt laji-ihmisten puolelta siihen ettei meillä olisi realistista pärjätä näistä lähtökohdista. Aivan varmasti on kun asiat tehdään paremmin ja ihan vaan maajoukkueessa valmennus onnistuu hyvin.

Meillä,on futiksessa hallit, olosuhteet. Ampumahiihdossa lunta Suomessa. Näistä on hyvä aloittaa. Nämä jo mahdollistaa Suomesta huipulle pääsyn.

Sori tosiaan kun eksyi aiheesta, mutta tämä on sitä mielenkiintoista keskustelua omasta mielestäni. Ja ehkä huomaat että pyrin siihen etten jokaisessa viestissäni erikseen hauku vastapuolta (en aina toki onnistu siinä)

No ehkä parhaiten siitä, että hehkutat melkoisen kovasti hiihdossa sijoja 10-20 ja ampumahiihdossa mc pisteille pääsyä.

No sieltä taas todellakin hyvä osoitus, että olet edelleen täysin pihalla kuin lumiukko.
Kyllä, ehdottomasti hehkutan jos joku Lauri Lepistö yltää maailmancupissa sijalle 20 ja tekee uransa parhaan tuloksen. Toisaalta jos Iivo yltää samoille sijoille, niin en edes minä ole sitä hehkuttamassa.
Mutta eipä tästä nyt sen enempää, koska kisan seuraaminen urheilijan lähtötasoon suhteuttamalla on itsellesi täysin vieras konsepti. Eipä onneksi ole koskaan tullut ketään muuta näin vinoutuneesti ajattelevaa ihmistä vastaan, joten menkööt tämä sitten sinne paskojen mielipiteiden ö-laariin.

Mitenköhän tähän pystyn kaiken negatiivisuuden keskellä?

No mutta enhän minä voi tietää. Jotkut ihmiset toki tuntuvat elävän suorastaan puhtaan negatiivisuuden kautta.

Futis toki myös hieno esimerkki " " Jalkapallo nyt sentään sattuu olemaan ylivoimaisesti Suomen suorituin urheilulaji.

Ja ehdottomasti, lupaan niin kauan vittuilla ja haukkua sinua tyhmäksi, kunnes opit yhdistelemään edes auttavasti asioiden syy-seuraussuhteita ja ymmärtämään ja jopa sisäistämään lukemaasi tekstiä. Hengitystäni en toki silti pidättele.

No ei siinä mitään - senkus vittuilet. Sullahan se ainoa oikea tapa on asioita ajatella.

Lepistöä voi hehkuttaa sijasta 20. vaikka koko uransa, kun ei ole ylempänä ollut niin ei sitä sitten voi vaatiakaan ikinä.

Tässä olen samaa mieltä Rulezmanin kanssa, että ongelma on yhteiskunnallinen ja poliittinen. On turha odottaa menestystä, jos rahalliset satsaukset ovat minimaaliset. Mutta jos ongelma on raha, silloin sitä rahaa pitää tehdä ja tässä tulee se ongelma. Suomalaiset ovat kykenemättömiä tekemään sitä rahaa..



Näin Jussi Halla-Aho kirjoittaa

Suomalaisella medialla, etenkin Hesarissa ja Ylessä, on pääministeri Mariniin (ja hänen henkilönsä kautta nykyiseen hallitukseen) hyvin samanlainen suhde kuin venäläisillä on Putiniin ja häntä ennen Staliniin ja keisareihin.
Julkista taloutta, hillitöntä velkaantumista, energiakriisiä, oppimistason romahdusta, terveydenhoidon jonoja ja soteuudistuksen aiheuttamaa rahoituskatastrofia, nuorten väkivaltarikollisuutta tai Suomen surkeaa EU-edunvalvontaa käsittelevissä analyyseissä näkyy kasvava oivallus ja huoli siitä, että asiat eivät ole hyvin ja että jotain pitäisi tehdä.

Kuitenkin samaan aikaan pääministeri on koskematon ja täydellinen. Siten myös hänen tekonsa ovat täydellisiä ja kritiikin tuolla puolen. Jos joku, etenkin poliittisen opposition puolelta, esittää minkäänlaista kritiikkiä mitään hallituksen linjauksia tai päätöksiä kohtaan, Hesari ja Yle rientävät todistamaan, että kritiikissä on kyse naisvihaisten ja kateellisten kalapuikkoviiksien populistisesta hyökkäyksestä. Sannaa sentään ihaillaan kautta maailman!
Samaa, kuten sanottua, näkee Venäjällä. Julkisetkin kommentaattorit ovat yhtä mieltä siitä, että päin persettä menee, mutta kritiikki ei koskaan kohdistu Putiniin eikä hallitukseen, joiden linjaa tuetaan sataprosenttisesti. Syy on surkeiden ja epälojaalien virkamiesten, arkojen ja lahjottujen kenraaleiden tai laiskan kansan mutta EI johtajan.

Syyllinen Suomen ongelmiin löytyykin usein EDELLISTEN hallitusten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Vastuu nykyisten ongelmien ratkaisemisesta taas sysätään SEURAAVILLE hallituksille. Talous- ja pääkirjoitustoimittajat oikein herkuttelevat sillä, miten paljon tulevan hallituksen on keksittävä leikkauskohteita ja työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä kestävyysvajeen umpeenkuromiseksi. Marinille ja hänen hallitukselleen ei tällaisia vaatimuksia ole esitetty. Päinvastoin, aina on löytynyt asiantuntija vääntämään musta valkoiseksi ja osoittamaan tehtyjen päätösten välttämättömyys ja erinomaisuus.

Tässä Mauri Kyssäri antaa esimerkkiä Ketonen ja Myllyrinne ohjelmassa.
https://www.youtube.com/watch?v=4LTpdKcZTD0

Rahallisten satsausten suuruuteen vaikuttaa lajikulttuurin vahvuus, joten vähän sellainen kana vain muna -kysymys tämäkin. Jos ajatellaan nimenomaan ampumahiihtoa, tuntuu hullulta satsata ampumahiihtoratoihin eri puolilla maata, jos vaikuttaa siltä, ettei niille ole lopulta käyttäjiä. Ja toisaalta käyttäjänäkymät vaikuttavat heikoilta, jos juuri tällä hetkellä ei ole edes siedettäviä ratoja.

Kuten on tullut monesti todettua, ampumahiihtoa voi Suomessa harrastaa varsinkin väestökeskuksissa heikosti. Matkat radoille ovat yleensä pitkät, eikä asiantuntevaa valmennusta urheiluseuroista niin vain löydy, pois lukien lajin muutamat lajikeskukset. Ei aivan niin heikko tilanne kuin mäkihypyssä, mutta surkea verrattuna vaikkapa maastohiihtoon. Puhun tässä siis junnuista.

Ensimmäinen latvialainen nainenkin nähtiin nyt MC:ssä podiumilla, kun kaksikko Bendika & Rastorgujevs nappasi parihassuttelussa kolmostilan.

Latvian osalta tällaista tilastoautistia myös ilahduttaa, kun maan junnukisojen tuloksia katsomalla sieltä tulee varsin tuttuja nimiä vastaan; ainakin nimet Libietis, Upenieks, Slotina ja Brisics tulevat esille toisen sukupolven muodossa.

Vähän aihetta sivuten, Romanian miesten taso on noussut suorastaan räjähdysmäisesti tällä kaudella, jo neljä ukkoa MC-pinnoilla ja MM-viestissäkin kahdeksansia sekä maacupissakin komeasti sijalla 14.
Eikä kuitenkaan venäläistaustainen taida olla kuin Dimitri Shamaev, muutoin puhtaita romanialaisia, ainakin miesten puolella.