Koripallo

Vuoden 2016 kesäolympialaiset käytiin Brasilian Rio de Janeirossa 5.8. - 21.8.

Valvoja: Tuomaristo

Koripallo

ViestiKirjoittaja rulezman » 01.10.2015 10.19

Kuva

Koripallo
6.-21.8.2016, Olympic Training Center

Koripallo lienee suurimmalle osalle varsin tuttu laji, varsinkin nyt viime vuosina villinneen Susijengikiiman jälkeen.
Olympiatasolla palloa on koriin heitelty miesten osalta jo vuodesta 1936 lähtien, tosin jo vuonna 1904 koripallo oli näytöslajina. Naisten vuoro tuli 1976 kisoissa.

Yhdysvallat on dominoinut koripalloa olympiatasolla, mikä ei varmaankaan yllätyksenä suurimmalle osalle tule. Miesten puolella viimeisimmistä kuudesta olympialaisista USA on voittanut viisi, vain Ateenassa Argentiina onnistui yllättämään jenkkitähdet. Ja muutenkin, kun olympiatasolla koripalloa on pelattu 18 kertaa, on USA voittanut niistä 14, ja Moskovan kisojahan USA vielä boikotoi.

MM-tasolla on myös Yhdysvaltojen dominanssi ollut aika kovaa, miesten puolella USA voittanut kaksi viimeisintä mestaruutta, naisten puolella samoin.
Muita varteenotettavia maita USA:n takana on mm. Ranska, Venäjä Liettua, tuore EM-ykkönen Espanja, Argentiina, Brasilia ja etenkin naisten puolella Australia.
Naisten puolella tilastot ovat aika pitkälti samansuuntaisia, USA voittanut viisi viimeisintä mestaruutta, ja vain kolme kertaa historian aikana on kulta matkannut muualle, kuin jenkkilän tytöille.

Miesten puolella Suomi on osallistunut koripalloon olympiatasolla vain kaksi kertaa, Helsingin kotikisoissa ja Tokiossa 1964. Kotiin tuomisina Helsingistä yhdeksäs sija, Tokiossa jäätiin sijalle 11. Naiset eivät ole toistaiseksi koripalloon olympiatasolla osallistuneet.

Niin miehissä kuin naisissakin tullaan mukana näkemään 12 joukkuetta, jotka sisältävät 12 pelaajaa.

Miesten turnaukseen jo selvinnyt:

Brasilia (isäntämaa)
USA (maailmanmestari)
Australia (Oseanian mestari)
Nigeria (Afrikan kisat)
Venezuela (Amerikan kisat)
Argentiina (Amerikan kisat)
Espanja (EM-kisat)
Liettua (EM-kisat)
Kiina
?
?
?

Yksi paikka jaetaan vielä Aasian mestarille ja kolme viimeistä paikkaa jaossa maailman karsintaturnauksessa.


Naisten turnaukseen jo selvinnyt:

Brasilia (emäntämaa)
USA (maailmanmestari)
Serbia (Euroopan mestari)
Kanada (Amerikan kisat)
Australia (Oseanian mestari)
Japani (Aasian mestari)
Senegal
Valko-Venäjä
Kiina
Ranska
Espanja
Turkki

Yksi paikka jaetaan Afrikan mestarille, loput viisi paikkaa jaossa maailman karsintaturnauksessa.

Varmasti foorumilta löytyy kovempiakin korismiehiä, kun meikäläinen. Palautetta saa antaa, korjata virheitäni, kommentoida yms.

Ja loppuun parit linkit:
https://www.koripallo.com/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koripallo
https://www.youtube.com/watch?v=3JLGAgM9Jm8 Lontoon miesten olympiafinaalin parhaat palat
https://www.youtube.com/watch?v=OK3jNSfm3rM perussäännöt
https://www.youtube.com/watch?v=rL--gQ2AvJY kaikkien aikojen kovimman, MJ:n parhaita.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Koripallo

ViestiKirjoittaja varis » 19.01.2016 09.35

USA:n 30-miehinen joukkue, josta sitten 12 valitaan Rioon:

LaMarcus Aldridge (San Antonio Spurs)
Carmelo Anthony (New York Knicks)
Harrison Barnes (Golden State Warriors)
Bradley Beal (Washington Wizards)
Jimmy Butler (Chicago Bulls)
Mike Conley (Memphis Grizzlies)
DeMarcus Cousins (Sacramento Kings)
Stephen Curry (Golden State Warriors)
Anthony Davis (New Orleans Pelicans)
DeMar DeRozan (Toronto Raptors)
Andre Drummond (Detroit Pistons)
Kevin Durant (Oklahoma City Thunder)
Kenneth Faried (Denver Nuggets)
Rudy Gay (Sacramento Kings)
Paul George (Indiana Pacers)
Draymond Green (Golden State Warriors)
Blake Griffin (Los Angeles Clippers)
James Harden (Houstin Rockets)
Gordon Hayward (Utah Jazz)
Dwight Howard (Houston Rockets)
Andre Iguodala (Golden State Warriors)
Kyrie Irving (Cleveland Cavaliers)
LeBron James (Cleveland Cavaliers)
DeAndre Jordan (Los Angeles Clippers)
Kawhi Leonard (San Antonio Spurs)
Kevin Love (Cleveland Cavaliers)
Chris Paul (Los Angeles Clippers)
Klay Thompson (Golden State Warriors)
John Wall (Washington Wizards)
Russell Westbrook (Oklahoma City Thunder)
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31


Paluu Rio 2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron