Ranska

Jalkapallon MM-kisat käydään Etelä-Afrikassa kesällä 2010

Kisat ovat päättyneet. Espanja voitti kultaa, Hollanti hopeaa ja Saksa pronssia.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Ranska

ViestiKirjoittaja Verbal » 01.06.2010 14.28

Pitkästä aikaa tännekin. Domenech valitsi siis kosmeettisen 30-miehisen joukkueen, vaikka 24-miehinen joukkue seurasi vain pari päivää perässä, eikä kuutta ylimääräistä miestä ikinä nähty edes kisajoukkueen ensimmäisessä kokoontumisessa. Nimet Landreau, Rami, Fanni, Ben Arfa, Briand ja etenkin M'Vila olivat siis yhtä kutsuttuja MM-kisoihin kuin mattimeikäläisetkin.

24-miehinen joukkue kutistui kahteenkymmeneen kolmeen Lassana Diarran vatsavaivojen takia. Alun perin yhtä ylimääräistä pelaajaa pidettiin mukana siltä varalta jos William Gallasin jalka ei kestäisi, mutta kahden harjoitusottelun (45+60 minuuttia) perusteella voidaan arvioida Gallasin jalan kestävän MM-kisojen rasitukset.

Domenechin tuorein kuningasajatus on ollut 4-3-3 -muodostelma, jota joukkue on kahdessa harjoitusottelussa vaihtelevalla menestyksellä käyttänyt. Uusi keskikenttä vaikuttaa kieltämättä varsin kilpailukykyiseltä, mutta puolustus (ennen kaikkea Abidal) ei ole vakuuttanut, ja hyökkäys huutaa edelleen onnistumisia maalien muodossa.

Tämän näköisellä formaatilla Ranska on siis aloittanut kahdessa harjoitusottelussaan, sillä erotuksella että ensimmäisessä ottelussa Costa Ricaa vastaan maalilla pelasi Mandanda puhtaasti rotaation vuoksi. Toisessa ottelussa Tunisiaa vastaan maalille palasi itseoikeutettu ykkösvahti Lloris.

Koodi: Valitse kaikki
                    Anelka

  Ribery                               Govou

             Malouda     Gourcuff

                   Toulalan

   Evra       Abidal      Gallas       Sagna

                    Lloris


Huomionarvoista tässä on siis myös se, että Ribery on saanut haluamansa paikan, ja Henry on siirretty supervaihtomiehen rooliin. Samalla kapteeninnauha on siirtynyt Henrylta Evralle.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ranska

ViestiKirjoittaja Verbal » 04.06.2010 20.17

Ranskan viimeinen harjoitusottelu ennen Etelä-Afrikkaan siirtymistä päättyi noloon 1-0 -tappioon Kiinalle. Réunionilla pelatussa ottelussa Ranska noudatti täsmälleen edellisottelun avausta, mutta maalinteko tuntuu edelleen ylivoimaisen vaikealta joukkueelle. Raporttien mukaan kehuja ansaitsivat lähinnä vaihdosta kentälle tulleet Abou Diaby, André-Pierre Gignac ja Mathieu Valbuena, joiden viimeisen vartin suoritukset olisivat hyvin voineet tuottaa tulosta paremmalla onnella.

Harjoitusotteluista ei tietenkään voi vetää liian rajuja johtopäätöksiä. Ranskassa muistetaan edelleen hyvin tuskainen harjoitusottelu keväällä 1998, jolloin Zidanen johtama miehistö kaatoi Suomen vaisusti 1-0 -tuloksella. Itse kisoissa meno olikin kovin toisennäköistä...
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ranska

ViestiKirjoittaja Verbal » 24.06.2010 13.18

Yhteenvetoa Ranskan raskaasti flopanneesta MM-matkasta.

Kirjoitin maaliskuussa tähän samaiseen ketjuun:
Verbal kirjoitti:Jos Domenech ei tee radikaaleja muutoksia taktiikkaansa ennen MM-kisoja niin Ranska ei maaleilla juhli ainuttakaan vastustajaansa vastaan.


Enkä ihan väärässä ollutkaan. Kolmessa alkulohko-ottelussa Ranska teki vain yhden ainoan maalin, kiitos Florent Maloudan jonka osuma päästi Ranskan piinasta - vaikkei se Ranskan asemia mitenkään parantanutkaan.

Domenechin suuri kuningasajatus kisoihin lähtiessä oli harjoitusotteluissa varsin vähäisellä menestyksellä lanseerattu 4-3-3 -muodostelma, jonka oli tarkoitus paikata Lassana Diarran jääminen pois kisoista, ja tarjoamalla Yoann Gourcuffille enemmän tukea keskikentälle toisen hyökkäävähkön keskikenttäpelaajan muodossa. Samassa rytäkässä Franck Ribéry päästettiin mielipaikalleen ja kapteeni Thierry Henry siirrettiin penkkiä lämmittämään. Kapteeninnauhan peri Patrice Evra.

4-3-3 ei kuitenkaan varsinaisesti toteutunut kisoissa kertaakaan. Avausottelussa Florent Malouda oli siirrretty penkille Abou Diabyn tieltä, kuulemma sen takia että mies oli ollut sanaharkassa valmentajan kanssa. Diaby tuli kentälle puolustavampaan rooliin kuin missä Malouda olisi ollut, ja siten Ranskan systeemi olikin jo lähellä tuttua ja tehotonta 4-2-3-1 -muodostelmaa. Toki Diabyn kunniaksi on sanottava, että hän esiintyi Uruguayta vastaan edukseen.

Toisessa ottelussa 4-2-3-1:n paluu oli vielä selvempää. Malouda palasi avaukseen mutta vasemmalle laidalle, jolloin Ribéry siirrettiin keskelle ja Gourcuff penkille. Tässä pelissä korostui näkyvästi Ranskan pelin liiallinen yksipuolisuus. Miltei kaikki hyökkäykset lähtivät vasemmalta laidalta, jossa pelasivat siis Malouda, kovasti nouseva Patrice Evra ja kaiken kukkuraksi Ribéry surffasi vanhasta muistista usein omalle laidalleen. Oikealla laidalla ei tapahtunut oikeastaan mitään.

Kolmannessa ottelussa peli oli jo miltei menetetty, ja joukkueen ilmapiiri oli revitty rikki. Nicolas Anelka lähetettiin kotimatkalle tämän haukuttua valmentajaa edellisen ottelun tauolla. Patrice Evra puolestaan johti ranskalaispelaajien kapinaa, ja lopulta kentälle raavittiin hyvinkin erilainen joukkue kuin edellisissä otteluissa. Tulos ei kuitenkaan muuttunut. Uudetkaan pelaajat eivät saaneet Ranskan hyökkäyspeliin eloa, joskin Yoann Gourcuffin aikaisella ulosajolla oli varmasti tähän myös osansa.

Suurimpana ongelmana kentän ulkopuoliset asiat

Ranskalla on käsissään kelpo nippu maailmanluokan pelaajia, mutta katastrofin ennustaminen ei sittenkään ollut kovin vaikeaa. Itse ennustin Ranskan jäävän alkulohkoon, ja näin lopulta myös kävi. Onko syy sitten virkansa vihdoin jättävässä Raymond Domenechissa vai joukkueen kuppikunnissa - mene ja tiedä. Joka tapauksessa joukkuehengen surkea tola näkyi kentälle asti, kun huippunimet pelasivat kukin itselleen, eivätkä joukkueensa eteen.

Ranskan 4-3-3 -muodostelmassa olisi saattanut olla potentiaalia, sillä varauksella että Ranskan oikea laita on edelleen vaikea tapaus. Bacary Sagna ei nouse yhtä hanakasti kuin Patrice Evra toisella laidalla ja Sidney Govou ei tunnu enää pärjäävän tällä tasolla alkuunkaan. Sagnan puolesta sanottava että mies oli puolustuspäässä kuitenkin lopulta Ranskan parhaimmistoa.

Uudella päävalmentajalla Laurent Blancilla on edessään melkoinen taistelutanner. Joukkueen yhteishenki on rakennettava alusta, kisoista ulos jätetyt nuorukaiset on uudelleen lämmitettävä maajoukkueen paitaan ja oikean laidan tapaiset taktiset puutteet korjattava. Ranska ei ole Saksan, Italian tai Brasilian tasoinen jalkapallomaa, mutta tämä suoritus ei sittenkään ollut joukkueen arvolle sopiva.

Loppuarvosana: 4½
Paras pelaaja: Abou Diaby, nousi avaukseen ja varsinkin avausottelussa lunasti paikkansa erinomaisella kahden suunnan pelillään.
Huonoin pelaaja: Nicolas Anelka, mies jotta Domenech ei suotta kritisoinut Meksiko -ottelun tauolla. Halutonta ja toivotonta räpeltämistä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ranska

ViestiKirjoittaja vilsu » 02.08.2010 16.21

Vaikka toki olenkin jo pitemmän aikaa kannattanut Ranskan maajoukkuetta niin näissä MM-kisoissa oli itselleni oikeastaan ihan sama kuinka joukkueelle käy. Toki kukaan ei varmasti odottanutkaan Ranskalta mitään ihmeitä tänä vuonna, mutta toisaalta tämä on kyllä jo jonkilainen katastrofi ja pohjanoteeraus, josta suunta ei ole muuta kuin ylöspäin.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3365
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Edellinen

Paluu Jalkapallon MM-kisat 2010

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa