Yleistä

Jalkapallon MM-kisat käydään Etelä-Afrikassa kesällä 2010

Kisat ovat päättyneet. Espanja voitti kultaa, Hollanti hopeaa ja Saksa pronssia.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 27.11.2009 16.10

Ei missään nimessä ole heikoin, ei ainakaan silloin kun pääsee kotiyleisönsä edessä pelaamaan. Potentiaalia MM-historian heikoimmaksi kisaisännäksi kuitenkin on, riippuen hieman siitä millaiseen alkulohkoon Etelä-Afrikka satutaan arpomaan.

Uusi-Seelanti on minunkin näkemykseni kisojen heikoimmasta joukkueesta.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 28.11.2009 18.00

HS.fi:

Pohjoiskorealaiset eivät näe MM-jalkapalloa paitsi jos Pohjois-Korea voittaa

Pohjois-Korean jalkapallojoukkueen suorituksista kesän MM-kisoissa näytetään kotimaassa vain kohokohdat jälkilähetyksinä. Valtion johtaja Kim Jong-il on kieltänyt suorat lähetykset, ja maajoukkueen hävitessä on tuskin odotettavissa mitään raportointia.

Mikäli Pohjois-Korea ei voita maailmanmestaruutta ja tuskin voittaa , pohjoiskorealaiset eivät saa tietää, mitä kisoissa on käynyt.

"Pohjois-Korea ei maksa tv-oikeuksista, mikä tarkoittaa, että pelejä ei edes voitaisi lähettää suorana valtion kanavilla. Todennäköisemmin he saavat ottelulähetykset Etelä-Koreasta ja editoivat niitä rankasti valtionjohdon mielen mukaisiksi", kertoo Mike Breen englantilaiselle The Sun -lehdelle. Breen on kirjoittanut kirjan Kim Jong-il: North Korea's Dear Leader.

Muiden joukkueiden otteluista ei Breenin mukaan välitetä Pohjois-Koreaan mitään tietoa, ja koostepätkistä editoidaan pois mainokset ja muiden maiden kannattajat.

"Vain johtavalla eliitillä on pääsy satelliittikanaville, joiden kautta he voivat katsoa muiden maiden otteluja. Tavallinen kansa joutuu tyytymään hyvin yksipuolisiin kohokohtakoosteisiin, jotka lähetetään tunteja tai jopa päiviä ottelun jälkeen. Jokaisesta tappiosta joko vaietaan tai tyydytään pienimpään mahdolliseen mainintaan", Breen kertoo.

"Kun Pohjois-Korea putoaa jatkosta, MM-kisoista tuskin mainitaan enää mitään."
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja yGo » 28.11.2009 18.07

Hyvä että en asu Pohjois-koreassa, tekisin itsemurhan [ill]
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 02.12.2009 12.24

Korijako on lopulta seuraavanlainen:

Kori 1
Etelä-Afrikka
Argentiina
Brasilia
Englanti
Saksa
Italia
Hollanti
Espanja

Kori 2
Australia
Japani
Pohjois-Korea
Etelä-Korea
Honduras
Meksiko
USA
Uusi-Seelanti

Kori 3
Algeria
Kamerun
Ghana
Norsunluurannikko
Nigeria
Chile
Paraguay
Uruguay

Kori 4
Tanska
Ranska
Kreikka
Portugali
Serbia
Slovakia
Slovenia
Sveitsi

edit: Lisätään vielä että kaksi samasta maanosasta tulevaa joukkuetta ei voi joutua samaan lohkoon, paitsi Euroopan tapauksessa.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja yGo » 03.12.2009 17.06

Voihan perse, ei lisÄTuomareita MM-kisoihin, samalla tavalla kuin eurooppaliigassa.. Lähde
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 03.12.2009 17.28

MM-kisat on kuitenkin kaikista kilpailuista se arvokkain, joten mitään muutoksia siellä ei syystäkään haluta tehdä ilman kattavaa kokemusta muutoksen seurauksista (niin positiivista kuin negatiivisistakin).
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja yGo » 03.12.2009 17.36

Omasta mielestä videokamerat/lisätuomarit kuitenkin pitäisi ottaa mukaan, miksi tästä halutaan niin vitun dramaattista
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 03.12.2009 19.30

Verbal kirjoitti:Leikkimielinen triviapläjäys tähän kohtaan: mikä on ainoa joukkue joka ei MM-karsinnoissa hävinnyt ainuttakaan ottelua, mutta ei silti selvinnyt lopputurnaukseen asti?


Mikä oli siis vastaus tähän?
''Luulin, että hän tulisi pyytämään minulta anteeksi, mutta sen sijaan hän käski minua painumaan helvettiin.'' Marco Melandri kolaristaan Mika Kallion kanssa 16.8.2009 :mrgreen:
Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 04.12.2009 13.55

Hyvä kun muistutit. Oikea vastaus on Brittiläiset Neitsytsaaret.

Joukkue arvottiin Pohjois- ja Väli-Amerikan karsintojen ensimmäisellä kierroksella Bahamaa vastaan. Koska neitsytsaarelaisilta ei löytynyt riittävään hyvää kenttää, määrättiin molemmat osaottelut pelattavaksi Bahamalle Thomas Robinson Stadiumille. Avausottelu jossa kotijoukkueeksi oli määritelty Bahama päättyi 1-1 -tasapeliin. Jälkimmäisessä osaottelussa Brittiläiset Neitsytsaaret olivat paperilla kotijoukkue, ja se nousi ottelun viimeisen vartin aikana 2-0 -tappioasemasta tasoihin, mutta putosi siis jatkosta vierasmaaleilla yhteismaalien ollessa 3-3.

Vielä voidaan lisätä että Bahamalle arvottiin kakkoskierrokselle vastustajaksi Jamaika, mutta se hävisi otteluparin peräti yhteismaalein 13-0.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja yGo » 04.12.2009 14.55

Ei voi paljon vaikeammaksi mennä :laugh:
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 04.12.2009 19.15

Lohkoarvonnat menossa [headbang]
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 05.12.2009 15.29

''Luulin, että hän tulisi pyytämään minulta anteeksi, mutta sen sijaan hän käski minua painumaan helvettiin.'' Marco Melandri kolaristaan Mika Kallion kanssa 16.8.2009 :mrgreen:
Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.06.2010 15.28

Helvetti toi Sammy Väisänen on aika läppä selosta, ei yhtää huonompaa Yle löytäny?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 13.06.2010 22.49

rulezman kirjoitti:Helvetti toi Sammy Väisänen on aika läppä selosta, ei yhtää huonompaa Yle löytäny?

Voiko tota oikeesti selostajaksi sanoa? Kertoo vaan neutraalisti mitä kentällä tapahtuu ja tekee senkin surkeasti. Voisin vannoa että mäkin selostaisin paremmin.. Ton rinnalla jopa syvästi vihaamani Jarmo Lehtinen alkaa kuulostaa jo Tuomas Virkkuselta :lol:
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Jonzku92 » 14.06.2010 00.54

Antti Ennakarille kyllä Kuva (Miksei peukkua olla muuten vieläkään lisätty hymiöihin???) Lajituntemus ja selostustyyli kohdillaan. Jokaisesta sanasta saa selvää.
"No niin, nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin."
-Voitto Liukkonen, Jalkapallon MM-kisoissa 1978
Jonzku92
Mr. Urheilu
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 05.08.2008 23.19
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Allan » 14.06.2010 08.01

r2-d2 kirjoitti:
rulezman kirjoitti:Helvetti toi Sammy Väisänen on aika läppä selosta, ei yhtää huonompaa Yle löytäny?

Voiko tota oikeesti selostajaksi sanoa? Kertoo vaan neutraalisti mitä kentällä tapahtuu ja tekee senkin surkeasti. Voisin vannoa että mäkin selostaisin paremmin.. Ton rinnalla jopa syvästi vihaamani Jarmo Lehtinen alkaa kuulostaa jo Tuomas Virkkuselta :lol:

Ei se Sammy selosta, korkeintaan sanoo jotain. Töksähtelevää tekstiä tulee ja pelikin tuntuu sitten paljon nihkeämmältä. Hommaisivat Antero Mertarannan jalkapalloa selostamaan niin sitten olisi jo vähän parempi. :bravo:
"Nälkä lähtee syömällä, akka juomalla"
Allun ikuinen sivuprojekti ja kalastusta.urli.net
Avatar
Allan
Apulaisvalmentaja
 
Viestit: 44
Liittynyt: 15.09.2009 15.24
Paikkakunta: Koilismaa

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja rulezman » 14.06.2010 15.24

Mertsi nyt vaan ei ymmärrä futiksesta mitään, osaa vaan huutaa. Vähän sama lätkässä, kompensoi puteellisen tietotason hurjalla karjumisella ja eläytymisellä. Mulle oikestaan riittää selostajasta, että kertoo kellä pelaajalla on milloinkin pallo, näen kyllä milloin pelataan hyvä kuvio, mutta pelaajia mä en ainakaan juurikaan tunnista, toki nää kaikki huiput tunnistaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16315
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 14.06.2010 21.57

Kyllähän Mertsiä vois kokeilla, onhan mies itse monesti sanonut että selostaisi mieluummin futista, ja taisi 90-luvulla olla nimenomaan jalkapalloselostaja. En oikein usko että se mitenkään voisi pistää huonommaksi kuin esim. Sammy Väisänen :lol:
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja Verbal » 15.06.2010 00.10

Mertarantahan selosti jalkapalloa vielä 90-luvulla aktiivisesti (Suomen maajoukkueen ottelut, MM-kisat vuoteen 1998 asti, Englannin liigaa). Etenkin yhdessä Jukka Röngän kanssa tehdyt selostukset olivat niin tasokkaita, ettei YLEn puolella ole samaan enää sittemmin ylletty. Esimerkkinä Mertarannan selostuksesta vaikkapa tämä tuttu pätkä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleistä

ViestiKirjoittaja chesswinner » 15.06.2010 19.34

Ehdottomasti Verbalin kanssa samaa mieltä. Lätkäselostajana Mertsi on parempi nimenomaan tunnelmanluojana, mutta futiksen puolella löytyy jo jonkun verran osaamista myös tietopuolella.

Mua ei kyllä Mertsi kummemmin sytyttänyt maajoukkueen pelien selostajana, mutta brittiliigassa vallan loistava.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

EdellinenSeuraava

Paluu Jalkapallon MM-kisat 2010

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa