rulezman kirjoitti:Mitenkäs sitten Pohjois ja Väli-Amerikan maat karsivat kisoihin?
Pohjois- ja Keski-Amerikka sekä Karibia (CONCACAF)
Lähtökohdat ja karsintojen alku
Mukana kaikkiaan 35 maajoukkueen joukko, joka kahdella karsintakierroksella kutistettiin 12 joukkueen kokoiseksi. Ensimmäisellä karsintakierroksella yllätyksiä olivat Belizen voitto Saint Kitts ja Nevisistä sekä Puerto Ricon voitto Dominikaanisesta tasavallasta. Jälkimmäiseen saattoi toki vaikuttaa se ettei häviävä osapuoli saanut pelata kotiotteluaan lainkaan kentän heikon kunnon vuoksi. Sijoittamattomista joukkueista myös Alankomaiden Antillit selvisivät jatkoon voitettuaan Nicaraguan, mutta tämä ei varsinaisesti päässyt yllättämään.
Toisella kierroksella kuvioihin astuivat mukaan liiton suurjoukkueet, jotka pesivät odotetusti heikompia vastustajiaan. Viime MM-kisoissa esiintynyt Trinidad ja Tobago oli kompastua Bermudaan, kun se hävisi kotonaan yllättäen maalein 2-1. Soca Warriorsit kuitenkin paikkasivat tilanteen hakemalla vierasottelusta löysän 2-0 -voiton.
Yllätyksiäkin nähtiin. Ensimmäiseltä kierrokselta tullut Surinam päihitti Guyanan kahteen kertaan ja Panama joutui täysin yllättäen nöyrtymään El Salvadorille vierasmatkalla. Alankomaiden Antillit olivat lähellä yllättää Haitin, mutta Haiti pelastui lopulta niukan 1-0 -vierasvoiton turvin.
"Kolmoskierros"
Toisen karsintakierroksen 12 voittajajoukkuetta jaettiin kolmeen neljän joukkueen lohkoon, joissa pelit alkavat elokuussa. Lohkot arvottiin todella epätasaisesti seuraavanlaisiksi:
Lohko 1: Yhdysvallat, Guatemala, Trinidad ja Tobago, Kuuba
Yhdysvallat selkeä ennakkosuosikki, ja loput kolme todella tasaisen... huonoja.
Lohko 2: Meksiko, Jamaika, Honduras, Kanada
Selvästi kovempi lohko kuin yllä. Meksiko toki omassa luokassaan, ja ehkäpä Honduras toiseksi kovin joukkue tässä joukossa.
Lohko 3: Costa Rica, Surinam, El Salvador, Haiti
Heikoista lohkoista heikoin. Costa Rica on lohkon paras, mutta omissa papereissani huonompi kuin kolme kakkoslohkon joukkuetta. Yllättäjäjoukkueet Surinam ja El Salvador osuivat samaan lohkoon, kuten myös yllätysputoamista lähellä käynyt Haiti.
Tästä eteenpäin?
Kunkin lohkon voittaja ja toiseksi sijoittunut selviävät neljännelle kierrokselle, jossa kaikki kuusi joukkuetta sijoitetaan yhteen lohkoon. Kaksinkertaisena sarjana pelattavasta lohkosta kolme parasta pääsee MM-kisoihin ja neljäs kohtaa jatkokarsinnassa Etelä-Amerikan karsintasarjan viidennen joukkueen.

