Ampumahiihto

Talviolympialaiset järjestetään vuonna 2010 Vancouverissa. Vancouver, täältä tullaan!

Olympialaiset ovat päättyneet. Suomi sai hopean (Peetu Piiroinen) ja neljä pronssia (naisten hiihdon viestijoukkue Virpi Kuitunen, Pirjo Muranen, Riitta-Liisa Roponen & Aino-Kaisa Saarinen, naisten jääkiekkomaajoukkue, miesten jääkiekkomaajoukkue ja Aino-Kaisa Saarinen).

Valvoja: Tuomaristo

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 19.02.2010 12.30

Oli se Berger vaan kova, 19 ensimmäistä laukasta ampui alas, mutta sitten kiirehti ladulle, ja viimeinen lipsahti ohi, mutta sillä ei loppujenlopuksi mitään väliä ollut, kun hiihto vauhti oli aivan hirmuista ja näin Berger nappasi Norjalle ensimmäisen olympiakullan näissä kisoissa. Elena Khurstaleva ampui odotetusti loistavasti, peräti nollat nyt ja se toi melkeimpä sensaatiomaisesti Kazakstanilaiselle olympiahopeamitalin, jäi Bergeristä 21 sekuntia, eli hiihtovauhtin ihan vertailukelpoista. Darya Domracheva nappasi komeasti pronssia yhdestä sakosta huolimatta, eroa Bergeriin 40 sekuntia, eli nolla-ammunnalla olisi voittanut. Neuner hiihti taas parasta vauhtia, mutta kolme sakkoa näin kovatasoisessa kisassa oli liikaa, vasta kymmenes sija.
Mari oli 43 kolmella sakolla, nolla-ammunnalla olisi ollut hyvin kympin sakissa. Kaisan surkeat esitykset saivat jatkoa, neljä sakkoa ja 46. Hellu Jonsson mm. jäi kuitenkin taakse. Suomalaisten kisat olivat tässä.

Norjalaiset ottivat omansa myös miesten puolella, keli oli komea ja niin oli norjan kaksikon Svendsen ja Björndalen suorituksetkin, Svendsen otti yhden sakon viimeiseltä paikalta, mutta se riitti kuitenkin 10 sekunin erolla voittoon, ennen Björkkaa, kun hän ampui kaksi sakkoa, eli hiihti hirmuvauhtia. Mutta eipä päässyt Björndalen yksin toiseksi korkeimmalle korokkeelle, sillä Valko-Venäjän kokenut Sergei Novikov oli kisan toinen nolla-ampuja ja hän kellotti täsmälleen saman ajan, kuin Björkka, eli hopea meni jakoon.
Usjugovilla ei suksi kulkenut, vain yksi sakko ja silti "vasta" neljäs.
Miestenkin puolella kisat päättyivät suomalaisittain tähän, Paavo oli 53, kuulemma toinen käsi oli ihan paskana eikä sitä saanut juuri ollenkaan käytettyä, selittelyn makua...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 19.02.2010 18.59

Kylläpä oli täpärät ohilaukaukset Beckillä. Nolla-ammunnallakaan ei tosin kunto olisi riittänyt mitaleille asti. Saa nähdä, hiihtääkö edes viestissä. Riippuu ilmeisesti muiden esityksistä massalähdössä. Henkelkään ei sitten pystynyt nollille, mikä olisi tuonut voiton. Viimeinen huti ei edes ollut lähellä osumaa. Olosuhteet olisivat olleet loistavat, aivan tuuletonta ja kirkasta. Ei voi syytellä kuin ehkäpä vatsatautia valmistautuessa. Toisaalta ammuntaa on kuulemma harjoiteltu. Ehkäpä tieto siitä, että kunto voisi olla parempi tai sitten vastustajien mukana itsensä piippuun ajaminen johtaa harhalaukauksiin. Helpolla radalla ei yhdelläkään hudilla olisi mitalia tullut. Wilhelmin kunto oli vielä huonompi mystisestä syystä (vanhuus?). Yksi huti ei riittänyt lähellekään mitalia. Neuner mokasi yhden sakon liikaa. Makuulta vielä, mikä oli surku. Nainen selitteli sitä, että voitto aiheuttu hirveän hulabaloon ja haastatteluja ym. piti antaa koko päivä. Yksi välipäivä ei riittänyt palautumiseen. Toinen kierros menikin paremmin. Suomeksi siis myönnettiin, etä olympiavoitto sotki ajatukset ja keskittyminen herpaantui. Björn Ferry pisti vielä paremmaksi ja sanoi, että ei ollut edes nukkunut yhtään, kun olympiavoitto oli niin iso asia.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 19.02.2010 19.07

Onko Wilhelm vielä jatkamassa uraansa tämän kauden jälkeen? Mielestäni aika jo ajanut ohitte Katista. Alkaakin jo ärsyttämään se punainen tukka :lol:

Varmana vitutti ihan törkeesti Kruglovia. Muakin vitutti, olis saattanu syöstä Björkan pronssille, kun kävi jo sellanen munkero että Novikov samalla ajalla tuli.
Martin Fourcade menetti mitalin ja mahdollisesti jopa voiton putkimiehen töppäilyjen takia. Oli voittokamppailussa kiinni ja sitten kolmannella paikalla tuli 2. sakkoa. Katseli ammunnan jälkeen putkimieheen päin ja Ikola ja Tapola meinasivat, että apuja kyselis mikä olis tietenkin ollut turhaa. Kyseessä oli kuitenkin se, että sielt oli tullu käsky ottaa napsuja ja poika totteli sitten ja ohi meni ja sen takia ihmeissään sinne katteli.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 19.02.2010 20.40

Viime vuonna Wilhelm voitti kaksi mestaruutta ja melkein koko cupin. Tänä vuonna ei ole kulkenut, vaikka on olympiavuosi. Olisiko motivaatio jo mennyt? Hän sanoi yhdessä vaiheessa lopettavansa tähän kauteen, mutta syksyllä taas oli ehkä jatkamassa Ruhpoldingin kisoihin. Vastaavaa heilumista on ollut Beckillä, joka ilmeisesti oli alun perinkin jatkamassa ehkä vielä kaksi vuotta. Henkel aikoo myös jatkaa mutta ei enää Sotshiin eli varmaankin kaksi vuotta. Ehkäpä meno kuitenkin maistuu niin kauan kuin Burkekin hiihtää. Ehkä näemme hänet kuitenkin vielä neljän vuoden päästä.

Hiihtäähän Zidek-Olofssonkin kovaa vielä 36-vuotiaana ja vauvatauko kuulemma vain lisää vauhtia yleensä. Ellei sitten hiihdetä dopingon avulla 40-vuotiaaksi Kirvesniemen ym. tapaan eli olisiko uran jatkuminen mahdollista noin kauan en tiedä.

Huomasin tässä, että Berger hiihti vain 10 sekuntia Neuneria hitaammin. KUmmatkin ampuvat nopeaan, joten taitaa olla taas norjalaisilla jokin uusi mömmö, jolla he menestyvät. Muut sakottelevat, kun yrittävät kiskoa perässä itsensä piippuun ajaen.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 21.02.2010 21.49

ALLEZ!!!Martin Fourcadelta ihan käsittämätön hiihto. Voi kyllä nyt valehtelematta sanoa maailmancupin kovimmaksi mieheksi suksilla. Harmi kun sakotteli niin paljon ja kulta meni Ustjugoville, joka tais nollas pamauttaa. Hurajtille kiva kun sai mitskun, odottelin Sumannin tulevan vielä loppulenkillä ohitte, mutta ei Sumann tainnut olla ihan virkeimmillään.

Nyt on kyllä Ranska nostanut itsensä ampumahiihdon ykkösmaaksi Norjan rinnalle näissä kisoissa.

Björndalen oli ihan ulapalla, oli 27. ja jossain vaiheessa hiihteli peräti viimeisenä. Onkohan aika ajanut jo Ole-Einaristakin ohitte, "vain" yksi hopea ja sekin jaettu näistä kisoista.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 22.02.2010 16.58

Neuner ei hiihdä viestissä eikä myöskään murtsikkaviestissä. Hän kritisoi järjestäjiä urheilijoiden kohtelusta ja ilmeisesti on joutunut sellaiseen pyöritykseen muutenkin, että ei olisi ennättänyt keskittyä viestiin. Ilmeisesti kaksi viikkoa on liikaa tuota härdeliä, vaikka koko suku on paikan päällä.

Itse kisassa Henkelin suksi ei luistanut ja taisi jo väsy alkaa painaa muutenkin tiiviissä tahdissa. Myös Hauswaldin suksi hävisi venakon sukselle. Wilhelmin hiihto meni pelleilyksi kuten viime vuoden massalähtö. Itse olisin kokeillut Bachmannia sijaan tai ainakin viestissä.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja chesswinner » 23.02.2010 16.01

Nasty kirjoitti:ALLEZ!!!Martin Fourcadelta ihan käsittämätön hiihto. Voi kyllä nyt valehtelematta sanoa maailmancupin kovimmaksi mieheksi suksilla. Harmi kun sakotteli niin paljon ja kulta meni Ustjugoville, joka tais nollas pamauttaa. Hurajtille kiva kun sai mitskun, odottelin Sumannin tulevan vielä loppulenkillä ohitte, mutta ei Sumann tainnut olla ihan virkeimmillään.

Nyt on kyllä Ranska nostanut itsensä ampumahiihdon ykkösmaaksi Norjan rinnalle näissä kisoissa.

Björndalen oli ihan ulapalla, oli 27. ja jossain vaiheessa hiihteli peräti viimeisenä. Onkohan aika ajanut jo Ole-Einaristakin ohitte, "vain" yksi hopea ja sekin jaettu näistä kisoista.


Ei Björkka ole hiipunut.

Kisoissa ilmenneet ongelmat johtuu siitä että Björkan ase katosi Amsterdamin lentokentällä ja käytössä on lainavehje. Lainattuun aseeseen luotto ei tietenkään ole samanlaista kuin luotto omaan aseeseen, joka aiheuttaa ammuntaan epävarmuutta.

Saksalla ilmeisesti on varaa luopua kultamitalista. Selkeä ykkössuosikki jos Neuner on mukana, mutta ellei ole niin sekä Ranska että Venäjä luultavasti ovat kovempia. Onko AH-fanin tieto varma ?
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 23.02.2010 17.29

chesswinner kirjoitti:Ei Björkka ole hiipunut.

Kisoissa ilmenneet ongelmat johtuu siitä että Björkan ase katosi Amsterdamin lentokentällä ja käytössä on lainavehje. Lainattuun aseeseen luotto ei tietenkään ole samanlaista kuin luotto omaan aseeseen, joka aiheuttaa ammuntaan epävarmuutta.

Saksalla ilmeisesti on varaa luopua kultamitalista. Selkeä ykkössuosikki jos Neuner on mukana, mutta ellei ole niin sekä Ranska että Venäjä luultavasti ovat kovempia. Onko AH-fanin tieto varma ?


Miten voi ase kadota ja olla kadoksissa koko kisojen ajan, kun norjalaisetkin luultavasti aika aikaseen saapuivat Vancouveriin ja aikaa aseen löytymiseen olis luullu riittävän.

Mikäs syy Neunerin poisjäämiseen on? Ei uskalla riskeerata omalla pystyammunnallaan muitten kisaa tai haluaa antaa Beckille mahdollisuuden mitaliin.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja chesswinner » 23.02.2010 23.38

Nasty kirjoitti:

Mikäs syy Neunerin poisjäämiseen on? Ei uskalla riskeerata omalla pystyammunnallaan muitten kisaa tai haluaa antaa Beckille mahdollisuuden mitaliin.


Näin on ainakin esitetty että olisi halunnut jäädä pois koska romahti Rudolpissa, tiedä sitten mikä on todellinen syy. Luulisi ainakin että Saksan joukkueenjohto olisi tehnyt kaikkensa Neunerin mukaansaamiseksi jos kyse olisi ollut vain tuosta.

Miestin viestissä muuten kärkikaksikko on selvä. Itävalta voittaa ja Norja seuraa perässä. Kolmoseksi onkin sitten puolentusinaa ehdokasta.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 24.02.2010 13.50

Uskomatonta, kuinka Saksan suksien voitelu on ollut heikko melkein joka kisassa. Neuner hävisi kolmennen kultansa sprintissä ilmeisesti tähän ja eilen ainakin Hauswald ja Henkel olivat huonolla suksella liikkeellä. Ilmeisesti myös Beck, jolla oli hirvittävät paineet Neunerin luovuttua paikastaan. Se johti kahteen varapanokseen ja epäonnistumiseen. Vaikka yhtään varapanosta ei olisi kukaan käyttänyt saksalaisista, niin kulta olisi mennyt loppukirissä huonon suksen vuoksi. Ilmeisesti Henkel ei ole parhaimmillaan, mutta kyllä massalähtökin kaatui katastrofaaliseen sukseen. Ranska meni menojaan osin suksillaan.

(Paska kun tietokomneesta meni modeemi)
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 24.02.2010 13.51

Olipas jännä viesti eilen, vaikka Venäjä olikin ylivoimainen. Jäi pahasti hampaankoloon toi Dorinin ihme romahdus makuulla. Kerrankin kun koko tiimillä hiihtokulkee loistavasti niin sitten sorrutaan ammuntaan. Oltais pistetty vielä Venäjä koville.
Henkel oli kyllä yllättävän pehmeä lahdulla, kun ottaa huomioon että ladunkin pitäis sopia hänelle pienikokoisena.

Enkä nyt menis sanomaan, että miesten viestissä on kirkkaimmat mitalit jo jaettu. Ranska ainakin on mukana kultakamppailussa.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja calculator » 24.02.2010 17.19

Katsoin varmaan elämäni ensimmäistä kertaa ampumahiihtoa ja tykkäsin kovasti! Naisten viesti oli mielenkiintoinen loppuun saakka (vaikka Venäjä tosiaan oli ylivoimainen) [hesse_popcorn]. Erityisen iloinen olen Ranskan naisten hienosta taistelusta.
Avatar
calculator
Päävalmentaja
 
Viestit: 114
Liittynyt: 08.01.2009 20.43

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja chesswinner » 26.02.2010 14.55

Tässä nyt sitten se lupaamani alustus miesten ampumahiihtoviestiin.

Joukkueet:
-----------

Itävalta: Eder, Mesotitsch, Landertinger, Sumann

Norja: Hanevold, Boe, Svendsen, Björndalen

Ranska: Jay, Defrasne, S. Fourcade, M. Fourcade

Saksa: Schempp, Birnbacher, Peiffer, Greis

Venäjä: Tcherezov, Shipulin, Tchoudov, Ustyugov

Muitakin joukkueita on mukana, mutta ketä ne oikeasti kiinnostaa ? Ellei nämä joukkueet muodosta viiden kärkeä viestin loputtua niin jollakulla on mennyt jotain pahasti pieleen.

Analyysit joukkueista
---------------------

Itävallalla on Eder aloittamassa joka sittenkin ainakin minulle oli pieni yllätys. Olisin odottanut Meson avaavan. Edelleen olen pettynyt että Sumann on ankkurina. Toki olympialaiset on väärä paikka kokeiluihin, mutta toivottavasti jo ensi kaudella tai jopa tällä kaudella jos viestejä vielä cupissa hiihdetään, nähdään kokeilu jossa Landertinger hiihtää ankkuriosuuden. Olisi kiva nähdä irtoaako kiri samaan malliin kuin Northugilta.

Norjan joukkueessa ei ole oikeastaan mitään yllättävää. Jos olisin koutsi niin olisin sittenkin kokeillut Bergeriä kakkososuudella. Boen ammunta ei viimeaikoina ole kulkenut ihan parhaaseen mahdolliseen malliin, kun taas Berger on ampunut normaaliin tasoonsa nähden suorastaan erinomaisesti.

Ranskan joukkueessa ei ole mitään yllättävää. Niin rutiinia että on suorastaan tylsää. Äijät ja hiihtojärjestys on samoja vuodesta toiseen.

Saksa pelaa hirveää riskipeliä ottamalla Schempin avaamaan. Ainakaan vuoden alussa hiihto ei kulkenut pätkän vertaa, joka saattaa olla joko perushitautta tai ylikuntoa ja siitä johtuvaa tukkoisuutta. Epäilen jälkimmäistä, nimittäin jos perusnopeudessa häviää kärjelle yli minuutin sprintissä ( pelkkä hiihtovauhti ), niin ei sen tasoisella miehellä pitäisi olla Saksan joukkueeseen mitään asiaa. Muuten aika odotettu joukkue.

Venäjä munii taas kerran saumansa valinnoillaan. Shipulin ei ole missään tapauksessa kovinkaan varma kortti, mutta Tchoudov ei missään tapauksessa olisi joukkueeseen kuulunut. Ampumahiihtäjä jolla ei kulje hiihto eikä ammunta on kuitenkin melko turha jätkä.

Arvio Kisan kulusta
------------------

Ensimmäinen osuus:

Kärkijoukkueiden osalta on vielä tässä vaiheessa melko tasaista. Itävalta, Venäjä ja Ranska tulevat keulassa vaihtoon melko tasoissa. Norjalla on avaajana perusvarma Hanevold, joka hiihtovauhdissa joutunee antamaan nuoremmilleen puolisen minuuttia etumatkaa. Saksan viesti kusee avausosuudella kun Schempp ei pysty lunastamaan valmentajien toiveita vaan jää kärjestä n. 1.30.

Toinen osuus:

Tällä osuudella nähdään viestin ratkaisu. Shipulin ja Defrasne eivät ole Mesotitschin tasoisia hiihtäjiä, eikä Meso anna siimaa myöskään ampumapaikalla. Birnbacher nostaa Saksaa ylöspäin ja mitalitaistossa Boe hiihtää Norjan Ranskan kantaan. Vaihtoon tullessa Venäjä on toisena noin puoli minuuttia kärkeä perässä, sitten tulevat Norja ja Ranska noin minuutin jääneenä ja viidentenä tulee Saksa. Birnbacher tekee hyvän suorituksen. Ei saa kärkeä yhtään kiinni mutta nostaa Saksan mitalitaistoon. Kärjessä kolmannelle osuudelle lähtee Itävalta, ja sillä osuudella vauhti ei ainakaan hidastu...

Kolmas osuus:

...Landertinger on sen verran kova poika hiihtämään ettei tässä vaiheessa pitäisi enää voittajasta olla epäselvyyttä. Riittää kun osuu tauluun. Tchoudov munaa tällä osuudella Venäjän viestin. Hiihtovauhti ei ainakaan riitä. Svendsen ottaa Tchoudovin nopeasti kiinni ja Tchoudov yrittää jäädä väkisin peesiin ja sippaa. En ihmettelisi vaikka tulisi sakkokierroksiakin. Itävalta pääsee ensimmäisenä ankkuriosuudelle, kakkosena on Norja joka on edellleen noin minuutin perässä. Kolmantena tulee Ranska joka on onnistunut lisäämään hieman hajurakoa Saksaan, kiitos Peifferin melko heikon hiihtovauhdin ja etenkin kisojen ylivoimaisimman voittajan, Ranskan voitelutiimin. Ranskan ero kärkeen on n. 1.40. Saksa on jäänyt Ranskasta n. 45 sekuntia. Noin 20 sekuntia Saksan jälkeen tulee Venäjä.

Neljäs osuus:

Itävallan perusvarma suorittaja Sumann saa hiihdellä leppoisasti ja ampua paineitta. Lopulta Itävalta kukistaa Norjan hieman yli puolella minuutilla. Voittaisi enemmänkin ellei Sumann nautiskelisi loppusuoralla lippua heilutellen. Ranskan Martin Fourcade todennäköisesti tyrii hieman ampumapaikalla, mutta hiihtovauhti on niin hurjaa että siihen on varaa. Myös Fourcade saa hiihdellä loppumatkan nautiskellen maisemista. Saksa kiilaa vielä neljänneksi, viidenneksi sijoittuva Venäjä häviää Itävallalle melko tasan 3 minuuttia.

Ennakkoon ajatellen viesti on niin selvä että tulen pelaamaan supertriplaa Itävalta-Norja-Ranska isolla rahalla.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 26.02.2010 17.54

chesswinner kirjoitti:
Analyysit joukkueista
---------------------

Ranskan joukkueessa ei ole mitään yllättävää. Niin rutiinia että on suorastaan tylsää. Äijät ja hiihtojärjestys on samoja vuodesta toiseen.

Venäjä munii taas kerran saumansa valinnoillaan. Shipulin ei ole missään tapauksessa kovinkaan varma kortti, mutta Tchoudov ei missään tapauksessa olisi joukkueeseen kuulunut. Ampumahiihtäjä jolla ei kulje hiihto eikä ammunta on kuitenkin melko turha jätkä.

Odotin itse Alexis Boeufia Defrasnen tilalle, koska on äärettömän varma ampuja. Defrasne nyt on parempi hiihtäjä, mutta epävarmempi ammunnassa. Toisaalta, miksi korjata jotain mikä ei ole rikki.

Ja ketäs muita sieltä Venäjältä nostettaisiin viestiin kuin tämä joukkue?


Tällä osuudella nähdään viestin ratkaisu. Shipulin ja Defrasne eivät ole Mesotitschin tasoisia hiihtäjiä, eikä Meso anna siimaa myöskään ampumapaikalla. Birnbacher nostaa Saksaa ylöspäin ja mitalitaistossa Boe hiihtää Norjan Ranskan kantaan. Vaihtoon tullessa Venäjä on toisena noin puoli minuuttia kärkeä perässä, sitten tulevat Norja ja Ranska noin minuutin jääneenä ja viidentenä tulee Saksa. Birnbacher tekee hyvän suorituksen. Ei saa kärkeä yhtään kiinni mutta nostaa Saksan mitalitaistoon. Kärjessä kolmannelle osuudelle lähtee Itävalta, ja sillä osuudella vauhti ei ainakaan hidastu...

Kauhea luotto Birnbacheriin joka on ollut huono läpi kauden. Boenkaan en hirveästi luottaisi, nuori mies kovassa paikassa. Mesotitsch ja Defrasne tämän osuuden vahvimpia, molemmilla kokemusta eikä raajat varmasti tutise ampumapaikalla.



...Landertinger on sen verran kova poika hiihtämään ettei tässä vaiheessa pitäisi enää voittajasta olla epäselvyyttä. Riittää kun osuu tauluun. En ihmettelisi vaikka tulisi sakkokierroksiakin. Itävalta pääsee ensimmäisenä ankkuriosuudelle, kakkosena on Norja joka on edellleen noin minuutin perässä. Kolmantena tulee Ranska joka on onnistunut lisäämään hieman hajurakoa Saksaan, kiitos Peifferin melko heikon hiihtovauhdin ja etenkin kisojen ylivoimaisimman voittajan, Ranskan voitelutiimin. Ranskan ero kärkeen on n. 1.40. Saksa on jäänyt Ranskasta n. 45 sekuntia. Noin 20 sekuntia Saksan jälkeen tulee Venäjä.

Ei Simon Fourcade 40 sekuntia jää 7,5 km matkalla, varsinkaan kuin todennäköisesti ampuu paremmin kuin Landertinger. Landi on paukuttanut sakkoja jokaisessa kisassa tähän asti reippaasti ja viestissä hermopaine on vielä kovempi. Svendsen vetää Norjan kärkeen, jos Norja siinä asemissa vielä on että on mahdollista.

Itävallan perusvarma suorittaja Sumann saa hiihdellä leppoisasti ja ampua paineitta. Lopulta Itävalta kukistaa Norjan hieman yli puolella minuutilla. Voittaisi enemmänkin ellei Sumann nautiskelisi loppusuoralla lippua heilutellen. Ranskan Martin Fourcade todennäköisesti tyrii hieman ampumapaikalla, mutta hiihtovauhti on niin hurjaa että siihen on varaa. Myös Fourcade saa hiihdellä loppumatkan nautiskellen maisemista.

Sumannista olen samaa mieltä, joskaan en usko että pääsee johdosta lähtemään tai ainakaan reippaasta sellaisesta. Latutaistossa häviää Björkalle ja Martin Fourcadelle. Mites et oot huomioinu Björkan ampumista näissä kisoissa ja saiskos jotain varmistusta siihen aseen hukkumiseen. Fourcadella saattaa vähän mennä pupu pöksyyn jos pystyyn tullaan rintarinnan ja saattaa hällekin tulla liikaa eroa kurottavaksi. 15 sekunnin sisällä jos pääsee lähtemään viimeiselle lenkille Sumannista niin Itävalta jää taakse.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja AH-fani » 26.02.2010 19.54

Kun Stephan on sairas, jää Wolf ja Schempp kai jäljelle...

EDIT Pahus, onkin Birnbacher se, joka kaiken mokasi
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1625
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja chesswinner » 27.02.2010 00.06

Jouduin pikahälytyksellä töihin joten viesti jäi katsomatta.

Tuloksista päätellen Itävallan ammunta on sujunut huonommin kuin oletin, Norjan taas paremmin.

Kysymys herää Ranskasta. Ammunta on sujunut suunnilleen kuten odotinkin. Kertokaapa joku onko voitelut pettänyt vai mitä tapahtui ?

Nastylle: Otin kyllä Björkan viimeaikaiset ampumasuoritukset huomioon, jälkeenpäin todettuna voisi sanoa että ikävä kyllä. Kuka Itävallan joukkueesta onnistui ampumaan sakkokierroksen ? Entä Ranskan joukkueesta ?
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja Nasty » 27.02.2010 00.33

chesswinner kirjoitti:Nastylle: Otin kyllä Björkan viimeaikaiset ampumasuoritukset huomioon, jälkeenpäin todettuna voisi sanoa että ikävä kyllä. Kuka Itävallan joukkueesta onnistui ampumaan sakkokierroksen ? Entä Ranskan joukkueesta ?


Sumann möhli makuulta ja otti sen Itävallan sakon. Ranskan viesti meni ihan plörinäks 2. osuudella kun Defrasne ampu sakon, käytti kaikki varapaukut ja ampu äärettömän hitaasti. Saksan 2 sakkoa tuli Birnbacherin osuudella eli 2. myös.

Ihtekin ihmettelin tota veljesten hiihtoa, joko suksi oli huono tai sitten ei yksinkertasesti kiinnostanut enää hiihdellä jämäsijoista. Kuitenkin kovin odotuksin lähdetty ja sitten sakkoringille niin kyllä se vetää miehen kuin miehen matalaksi.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja rulezman » 28.02.2010 16.04

Nasty kirjoitti:ALLEZ!!!Martin Fourcadelta ihan käsittämätön hiihto. Voi kyllä nyt valehtelematta sanoa maailmancupin kovimmaksi mieheksi suksilla.


Kova toki, mutta ei ehkä ihan kovin. Mielestäni tämän kauden esitysten perusteella Landertinger on nopein hiihtäjä, ihan tuntumassa tulevat Björkka, Svendsen, Martin ja Ustjugov.

Komeat olivat kyllä kisat ampumahiihdon osalta, yllätyksiäkin nähtiin hyvin, (Kuzmina ja Jay) mutta kovat olivat kuitenkin kovia, Neuner etunenässä.
Itävallan joukkueelle varmasti kisat suuri pettymys, vain kaksi hopeamitalia kotiin viemisinä, enemmän oli varmasti hakusessa. Eikä Björkkä vielä Dählietä ohittanut, mutta Shotsissa sitten.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihto

ViestiKirjoittaja chesswinner » 28.02.2010 16.10

:eihä:

En mitenkään jaksa uskoa että Björkka jatkaisi sinne asti.

Ikää alkaa olla jo jonkun verran, ja eiköhän pahin menestyksen nälkäkin ole jo tyydytetty. Muistaakseni se on joskus onnistunut jonkun kilpailun voittamaan :1:
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Edellinen

Paluu Vancouver 2010

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron