Reaaliaikainen F1-keskustelu

Keskustelua Formuloiden kuninkuusluokasta

Valvoja: Tuomaristo

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 16.11.2009 18.21

Brawn GP:stä tuli Mercedes GP!

Autovalmistaja Mercedes on ilmoittanut ostaneensa enemmistöosuuden formula ykkösten maailmanmestaritallista Brawn GP:stä, jonka nimeksi vaihtuu ensi kaudella Mercedes Grand Prix.

Mercedes vahvisti näin uutisen, jonka saksalainen sanomalehti Bild ehti jo kertomaan aamupäivällä. Brawn käytti autoissaan jo viime kaudella Mercedeksen moottoreita. Ross Brawn jatkaa tallipäällikkönä, mutta kuljettajien julkaiseminen kestää vielä jonkin aikaa, ilmoitti Mercedeksen urheilutoimenjohtaja Norbert Haug.

Ykköskuskiksi on tyrkyllä suomalais-saksalainen Nico Rosberg, mutta kakkoskuljettajan paikka on vielä auki. Huhujen mukaan Mercedes haluaisi talliin saksalaisen kuljettajakaksikon - ainakin siinä tapauksessa, mikäli hallitseva maailmanmestari Jenson Button ei pääse sopimukseen tallin kanssa. Vahvin ehdokas paikalle lienee entinen BMW-kuski Nick Heidfeld.

Mercedeksen ero McLarenista on Haugin mukaan toteutumassa sopuisasti. McLaren vahvisti maanantaina, että Mercedes toimittaa moottorit tallille vuoteen 2015 asti. Mercedes kuitenkin luopuu 40 prosentin omistusosuudestaan McLarenista kauden 2011 loppuun mennessä.
''Luulin, että hän tulisi pyytämään minulta anteeksi, mutta sen sijaan hän käski minua painumaan helvettiin.'' Marco Melandri kolaristaan Mika Kallion kanssa 16.8.2009 :mrgreen:
Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 18.11.2009 16.11

Räikkönen pitää sapattivuoden ja Button Larenille -.-

Kovis on ilman paikkaa....
''Luulin, että hän tulisi pyytämään minulta anteeksi, mutta sen sijaan hän käski minua painumaan helvettiin.'' Marco Melandri kolaristaan Mika Kallion kanssa 16.8.2009 :mrgreen:
Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.11.2009 17.23

Mitenköhän Buttonin ego nyt kestää, kun ei olekkaan ykköskuski?
Taitaa nyt kyllä tosiaan olla plustv:n vaihto Canal plussaan...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja yGo » 23.11.2009 15.45

Nico Rosberg Mercedes GP:eelle Teksti.
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2009 17.10

Pitkään oli jo kyllä selvää, että Nico Mersulle menee, nyt se vaan virallistettiin. Nyt sitten Räkää vaan tallikaveriksi, niin edes jotain mielenkiintoa formuloista vielä saattaisi löytyä. Schumiakin taas viedään Mersun rattiin...
Ja Heikillä alkaa kyllä tallipaikat vähenemään, nyt ollaan Rellulle viemässä Kamua, eli Hegellä enää mahdollisuuksia näihin uusin talleihin, eikä tuskin niistäkään ainakaan Lotukselle...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja yGo » 11.12.2009 16.30

Saksalaisen bild-lehden mukaan Mercedes GP yrittää houkutella Schumacheria palaamaan 7 miljoonan ensikauden F1-sopimuksella.
Iltasanomat kirjoitti:KuvaJos saksalaisen Bild-lehden tiedot pitävät paikkansa, Mercedes virittelee todellista jättipaukkua seitsemällä miljoonalla eurolla.

Bildin mukaan Mercedes GP koittaa houkutella seitsenkertaista maailmanmestaria Michael Schumacheria ensi kauden kuskikseen tarjoamalla tälle seitsemän miljoonan euron arvoista F1-sopimusta.

Lehden mukaan sopimusaikeen takana on eritoten Mercedeksen urheilujohtaja Norbert Haug.

Sopimus on tiettävästi samanlainen, mitä talli tarjosi hallitsevalle maailmanmestarille Jenson Buttonille. Britti tarttui kuitenkin McLarenin tarjoukseen, tiettävästi alle seitsemän miljoonan palkalla.

Nähtäväksi jää, kelpaako väitetty lappu Schumillekaan. Aktiiviurallaan Schumacher tienasi Ferrarilla selvästi suurempia palkkoja, eikä rahavirroissa ole senkään jälkeen ollut valittamista.

Bildin mukaan lajin kaikkien aikojen menestynein kuljettaja on ansainnut viiden miljoonan euron vuosipalkkoja pelkästään touhuamalla varikoilla Ferrarin neuvonantajana - siis hikoilematta ja urakoimatta.

Schumacher paluusta F1-kuskiksi on puhuttu jo pitkään. Sen paremmin Mercedes kuin Schumacherkaan eivät ole ottaneet asiakseen katkaista puheilta lopullisesti siipiä. Jos ei muuta, ainakin Mercedes pysyy legendan avulla koko ajan otsikoissa.

Jos Schumacherin sensaatiomainen paluu lässähtää pannukakuksi tälläkin kertaa, vahvin ehdokas Nico Rosbergin rinnalle Mersun toiseksi kuskiksi on saksalainen Nick Heidfeld.
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 22.12.2009 13.44

Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja James » 22.12.2009 18.40

SCHUMI kirjoitti:Hah :lol: Pöönillä hieno joulukortti!
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.s ... 12/1022429


Taustalla on kisa menossa ja Ferrari kärjessä. Taitaa olla Kimi kun on lumiset maisemat [smilie=hesse_cool.gif]
"Ja jos jokin asia on varma, se on aivan varma."
Avatar
James
Olympiavoittaja
 
Viestit: 220
Liittynyt: 16.03.2009 23.32
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja Vettel-Fani » 23.07.2011 13.25

Kohta alkaa Saksan gp:n 2011 aika-ajo ja Vettel varmaan taas ennakko-suosikki.
Vettel ja Code Lyoko ovat parhaat.
Avatar
Vettel-Fani
Juniori
 
Viestit: 28
Liittynyt: 22.07.2011 20.16

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja kirja » 24.07.2011 17.50

Saksan GP oli melko mielenkiintoinen. Hamiltonhan voitti ennen Alonsoa, Webberiä ja Vetteliä. Sitten Massa, Sutil, Nico, Schumi, Kobayashi, Petrov. Kovalainen jälleen paras ex-tulokastalleista, ei ihmeitä. Tänään riitti tapahtumia. Ajovirheitä tuli hitusen kostealla radalla runsaasti ja ohituksia nähtiin paljon ilman DRS:täkin! Jännitystä riitti viimeisen kierroksen varikkokäynnille asti ja kuskit olivat ryhmissä.

Kanadan GP oli aivan huikea, mutta ei tämäkään huono (=Valencia) ollut.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2649
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja kirja » 30.07.2011 16.30

Aika-ajoissa oli todella tasainen kärki. Vettel ylsi jälleen kerran paalulle, mutta ero McLareneihin ei ollut päätähuimaava. Massakin voitti Alonson. Kovalainen oli jälleen kerran 19. aika-ajoissa, mutta ruutu on yhtä parempi eli 18. Buemin viiden ruudun rangaistuksen takia. Senhän Buemi sai edelliskilpailun vaaratilanteista, kuten Heidfeld-kolari.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2649
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja kirja » 31.07.2011 18.02

Tänään oli taas melko mielenkiintoinen kilpailu. 20 alkukierrosta tapahtumia täynnä, sitten 30 tylsää kierrosta ja 20 tapahtumarikasta kierrosta. Lopulta Button sen voitti ennen Vetteliä (sarjajohto 85 pistettä!) ja Alonsoa. Hamilton jätettiin neljänneksi. Kovalaisella oli menossa melko hyväkin kilpailu, kunnes vesivuoto tuli ja kilpailu päättyi. Schumilta hajosi auto, Trulli keskeytti aivan alussa. Ricciardo näytti taitojaan ja d'Ambrosiokin jäi taakse. Saubereilta kohtuu ok kilpailu.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2649
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja SCHUMI » 03.08.2011 19.30

Kyllä se Ricciardo ens vuonna Toro Rossolle :)
''Luulin, että hän tulisi pyytämään minulta anteeksi, mutta sen sijaan hän käski minua painumaan helvettiin.'' Marco Melandri kolaristaan Mika Kallion kanssa 16.8.2009 :mrgreen:
Avatar
SCHUMI
Michael Schumacher
 
Viestit: 650
Liittynyt: 19.04.2009 20.49

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja vilsu » 26.10.2011 07.42

F1-kiertue matkaa Jenkkilään myös kaudella 2013, kisapaikkana New Jersey.

http://yle.fi/urheilu/lajit/moottoriurh ... 76322.html

Lisäksi huhuja toki liikkunut, että Kimi Räikkönen olisi harjoitellut tiiviisti jotta pääsisi palaamaan Furmuloihin kun talviharjoitukset alkavat. Ilmeisesti Williams (?) ainakin kiinnostunut Räikkösen palveluksista.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3365
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja vilsu » 26.10.2011 07.42

F1-kiertue matkaa Jenkkilään myös kaudella 2013, kisapaikkana New Jersey.

http://yle.fi/urheilu/lajit/moottoriurh ... 76322.html

Lisäksi huhuja toki liikkunut, että Kimi Räikkönen olisi harjoitellut tiiviisti jotta pääsisi palaamaan Furmuloihin kun talviharjoitukset alkavat. Ilmeisesti Williams (?) ainakin kiinnostunut Räikkösen palveluksista.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3365
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja kirja » 27.10.2011 11.09

Alkaa se Kimin paluu jo näyttää melko todennäköiseltäkin. Huhuja tulee, yhä uskottavimmista lähteistä kuulee tietoja ja Kimi itsekin puhuu paluun puolesta. Kysymysmerkki lienee enää talli.

Aivan mahtavaa. Mielestäni Kimi on 2000-luvun paras kuljettaja, jos Schumia nuorempana ei huomioida. Sääli, millä tavalla Alonso osti Kimin pois.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2649
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja vilsu » 27.10.2011 12.57

Katohan, tuossa edellä tullut näköjään itselle tuplapostaus. :lol: No, ei voi mitään..

Mutta asiaan, hieno homma totta kai Kimin paluu takaisin Formuloihin. Ehdottomasti yksi nopeimmista ja lahjakkaimmista kuskeista mitä on ja voi vielä yltää vaikka mihin jos vain saa alleen riittävän hyvän auton ja taakseen kunnollisen taustatiimin.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3365
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja vilsu » 31.10.2011 13.43

Sebastian Vettel kaasutteli voittoon kaikkien aikojen ensimmäisessä Intian GP:ssä. Button toinen, Alonso kolmas, Webber nejäs, Schumacher viides, Rosberg kuudes ja Hamilton seitsemäs. Heikki Kovalainen kisan 14.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3365
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja rulezman » 31.10.2011 16.04

Ja kisan kohokohtahan oli Rowan Atkinsonin ilmeilyt. Oikeastaan kisan ainoa mielenkiintoa herättänyt hetki...

When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Reaaliaikainen F1-keskustelu

ViestiKirjoittaja kirja » 31.10.2011 19.36

Parilla avauskierroksella sentään tapahtui, vai mitä?

Tuo oli kyllä hauskaa katseltavaa.

~kirja
Kaikkea ei voi saada.
Avatar
kirja
Vanha ja väsynyt
 
Viestit: 2649
Liittynyt: 07.08.2007 17.52

EdellinenSeuraava

Paluu F1

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa