Suomeen oma urheilugaala
Iltasanomat kirjoitti: Suomalainen huippu-urheilu ei ole enää pelkästään urheilutoimittajien Vuoden urheilija - gaalan varassa. Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään 2. kesäkuuta televisioitava Urheilugaala, jonka esikuvat ovat Ruotsissa.
- Näkökulma on tuoda uutta suomalaiseen urheiluun: tunnustusta ja palkitsemista. Tärkeitä eivät ole vain tulokset, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja, Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen.
Perinteeksi muodostuvassa Urheilugaalassa annetaan palkintoja eri kategorioissa. Niitä ovat muun muassa läpimurto, esikuva, taustavoima ja urheiluteko. Lisäksi yleisö saa äänestää sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä.
Gaalassa jaettavien lasisten palkintopokaalin taustalla on huippumuotoilija Harri Koskinen. Noin puolimetrinen lasipysti on käsin tehty ja hopeoitu sisältä.
- Kukin näkee siinä omansa. Se voi olla roomalainen ykkönen tai käsipaino, Koskinen kommentoi.
Urheilugaalan budjetti on noin 200 000 euroa. Gaalan omistajatahot ovat Veikkaus, Ilta-Sanomat, Infront ja YLE, joka televisioi sen.
Tulevina vuosina gaala järjestetään Hartwall Areenalla, ja silloin mukaan pääsee myös yleisö.
Ja palkintokategoreja olisivat
1) Urheiluseurajohtaja
2) Markkinointiteko
3) Urheilukulttuuriteko
4) Läpimurto
5) Esikuva
6) Taustavoima
7) Urheiluvaikuttaja
8) Urheilutapahtuma
9) Erityispalkinto elämän- ja urheilu-urasta
10) Journalismipalkinto
11) Vammaisurheiluteko
12) Vuoden antidopingteko
13) Sykähdyttävin urheiluhetki (yleisöäänestys)
Kategoria Esikuva vaikuttaa hieman tönköltä, kun jokaisella kuitenkin omat esikuvansa. Muuten kuitenki varmasti hieno tapahtuma ja hienoa että tälläinen järjestetään Suomessa.