Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

Kaikkea vedonlyöntiin liittyvää

Valvoja: Tuomaristo

Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 30.11.2009 02.45

Tähän topicciin olisi tarkoitus heittää vinkkejä ampumahiihdosta tapahtuma kerrallaan. Jonzku ystävällisesti antoi hyvän linkin josta sain puuttuvan tiedon, joten annan vastalahjaksi tällä kertaa oikeitakin vinkkejä enkä pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Tarkoitus on ainakin maailmancupin kilpailuista saada kattava ennakko tehtyä, tässä ensimmäinen:

Östersund, Ruotsi

2.12.2009 naisten 15km

Suosikeiksi nostan kaksi urheilijaa yli muun ryhmän. Tora Bergerillä on yleensä alkukaudesta vauhti päällä. Toinen suosikki on hitusen yllättävä, Ukrainan Khvostenko. Khvostenko on mielestäni luokiteltava normaalimatkan spesialistiksi ja hän on ollut kolmen edellisen kauden aikana kahdesti viiden parhaan joukossa Östersundissa.

Kovimpina haastajina tälle kaksikolle pidän saksalaisia, Henkel ja Beck lähinnä. Neunerin en usko pärjäävän ruotsissa jossa sakkominuutteja ei saa tulla oikein paljon. Myös Kiinan Liu kannattaa ottaa laskuissa huomioon.

Musta hevonen on Helena Jonsson joka kotiyleisön edessä saattaa joko sortua paineisiin tai yltää huimaan suoritukseen. Tasapaksua esitystä tuskin nähdään.

3.12.2009 miesten 20km

Tässä skabassa on kohtuullisen helppoa löytää 6 suosikkia. Norjalaiskolmikko Björndalen-Hanevold-Svendsen saa seurakseen Greisin, Slesingerin ja Tchoudovin. Ellei kilpailun kaksi parasta löydy tuosta kuusikosta niin ihmettelen suuresti. Etenkin Björndalenin näyttöhalut on varmasti kovat. Viime vuonna tuli ruotsissa 5 pummia kun sitä edeltävillä kahdella kaudella oli tullut voitto.

5.12.2009 sprintit

Miesten sprintissä löytyy neljä suosikkia. Edelleen norjalaiskolmikko Björndalen-Svendsen-Hanevold on kovaa valuuttaa. Matkan lyhentymisen vuoksi kuitenkin hylkään pitkän matkan kilpakumppanit ja nostan neljänneksi suosikiksi Sikoran. Oikeastaan ainoa haastaja jonka tälle nelikolle keksin ja jota ehkä voisi pelata hyvin kertoimin on venäjän Tcherezov. Mustana hevosena Latvian Bricis on aika houkutteleva ajatus. Vaikka ikää on jo lähemmäksi 40v niin silti nopeus ja ammuntavarmuus riittää ajoittaisiin loistosuorituksiin etenkin sprintissä, normaalimatkat alkavat olla liian pitkiä. Ei ehkä voittoon asti mutta osuessaan jo kakkoseksi pelaaminen toisi mukavat joulurahat.

Naisten sprinttiä onkin jo paljon vaikeampi veikata. Suosikeiksi nostan sprinttispesialisti Baillyn, Bergerin, Neunerin ja Sleptsovan. Neunerin osalta tosin kannattaa ainakin katsoa kuinka normaalimatkan ammunta sujuu. Sakkoringistä selviää pienemmillä vahingoilla kuin sakkominuutista. Yhden melko varmasti kestää Neunerin hiihtovauhdilla ottaa, muiden hätäillessä ehkä jopa kaksi.

Haastajista eniten kiinnostaa aliarvostettu puolailainen, Gwifdon. Muita haastajia ovat saksalaiset Wilhelm ja Beck. Mahdollisesti pelattavia mustia hevosia ovat Henkel ja Zaitseva.

6.12. Viestit

Miesten viestissä ennekkoasetelma on melko selvä. Alkukauden suoritusten perusteella Norjalle ei kukaan mahda mitään jos ammunta menee edes vähän sinnepäin. Myös Itävalta löytyy melko varmasti kärkikolmikosta. Kolmanneksi maaksi onkin sitten tunkua Venäjän ja Saksan johdolla, joskin pari muutakin voi yllättää. Useimmat vedonlyöjät muistaa vieläkin Saksan menestyksen vuodet, joten järkevin valinta lienee pelata supertriplassa ohipeli Saksasta. Otetaan mukaan pientä riskiä ja toivotaan itävaltalaisille hieman hermoilua. Rivi Norja-Venäjä-Itävalta antanee todennäköisyyksiin verrattuna parhaat kertoimet.

Naisten viesti on aika monimutkainen. Nelikko Ranska, Norja, Venäjä ja Saksa on aika tasaväkinen. Noista Norja kuitenkin on hieman liikaa Bergerin varassa, jos Berger epäonnistuu niin Norja on kaukana kärjestä. Mahdollinen ohipeli ?

Haastajia tuolle nelikolle en juuri näe, mutta mustana hevosena otetaan mukaan Ukraina joka voi sotkea pakkaa kaiken mennessä nappiin.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2009 07.29

Puolan Gwizdonista tulee edelleenkin mieleen vaan viime kauden avaus, jossa ampui kymmenen sakkoa, Tapola jaksoi siitä muistuttaa koko kauden :lol:

Itte kyllä jätän ihan suosiolla pelaamatta normaalimatkoja, kun voi ihan miten vaan käydä. Mutta ainakin Itävallan Domenik Landertinger on kuuleman mukaan tosi kovassa kunnossa, jos kaikki menee nappiin on tosi korkealla jopa avausmatkalla. Ranskan Vincent Jay myös pitää mustaksi hevoseksi nimetä, viime kaudella peräti yksi voitto normaalimatkalta.
Ja Pave on ollut sen verran upeassa hiihtovauhdissa, että jos ampuu nollat niin voi vaikka voittaa.

Naisten puolella avausmatkalle Eva Tofalvi chessin luettelemien lisäksi ehdottomasti kova nimi, loistava ampuja ja viime kaudella hiihtokin maistui. Michela Ponza pitää myös nostaa esille, sakkoja ei ammu juuri koskaan, jos kesän aikana on suksiin saatu parin vuoden takainen luisto. ja Anastasia Kuzmina voi hyvinkin pärjätä, yksi nopeimmista hiihtäjistä ja ihan hyvä ampujakin.

Ja Tomasz Sikoraan en kyllä itse luottaisi, taisi Oloksella hävitä Pavellekin 15 kilsan vapaan kisassa reilusti yli minuutin. Mutta ei se toki välttämättä mitään kerro...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja Nasty » 30.11.2009 13.17

Marie-Laure Brunet on kova sana naisten normaalimatkalla. Varma ampuja eikä tipu hiihtovauhdissa liialti.

Onko Neuner kilpaillut jo tällä kaudella? Jos joku vähän tietäis kertoa miten meni.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 30.11.2009 17.05

Nasty kirjoitti:Marie-Laure Brunet on kova sana naisten normaalimatkalla. Varma ampuja eikä tipu hiihtovauhdissa liialti.

Onko Neuner kilpaillut jo tällä kaudella? Jos joku vähän tietäis kertoa miten meni.


Brunet tulee kauden mittaan olemaan omillakin lapuilla, mutta jos se pärjää Östersundissa niin ihmettelen suuresti.

Pidän brunettia suuressa arvossa juuri ampumavarmuuden vuoksi. Ruotsissa kuitenkin olosuhteet ampumiseen on koko kiertueen parhaimmasta päästä, puhtaita tai yhden minuutin ammuntoja tullaan näkemään paljon ellei satu jonkunlaista sakeaa lumipyryä tai muuten huonoa keliä. Vaikka Brunet on ihan ok hiihtäjänäkin, jätän sen kyllä tässä kisassa pois lapulta. Rulettajan mainitseman Tofalvin hylkään samasta syystä. Vaikka ammunta on varmaa, suksi ei kulje tarpeeksi liukkaasti.

Neunerista ei mitään hajua kun en koskaan jaksa kiinnostua noista kesäkauden kilpailuista.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 12.12.2009 01.00

Pahoittelut että viikonlopun ensimmäiselle päivälle ei vinkkejä herunut. Edes näin nopea jätkä kuin meikäläinen ei joka paikkaan ehdi :lol:

Koetetaan kuitenkin korjata asia antamalla lopuista vihjeet joilla voi jotain saadakin:

Naisten takaa-ajo

Jonsson voittanee, mutta ottaako Ruotsi jopa kaksoisvoiton tässäkin ? Vedonlyöjät kuitenkin pelannevat vaihtoehtoa liikaa, joten näkisin että tuottoisan vedonlyönnin kannalta täytyy uskoa siihen että Olofsson floppaa. Tällöin vahvimmin kakkoseksi ovat mielestäni tarjolla Zaitseva ja Wilhelm.

Miesten takaa-ajo

Äkkiseltään kisa vaikuttaisi selvältä. Bjoerndalen juhlii ja kakkossijan ottaa venäläinen, luultavasti Kruglov tai Tchoudov. Tässä vain on sama ongelma kuin naistenkin kisassa, vedonlyöjät rynkyttää kertoimet pohjalukemiin vaikka erot startissa ovat minimaaliset. Siksi yllätysten hakeminen on pakollinen ratkaisu. Parhaina kandinaatteina yllättäjiksi näen itävaltalaiset Sumannin ja Ederin. Etenkin Eder piti ladulla kiirettä perjantaina. Jos ammunta vain loksahtaa kohdilleen niin siitä saisi hyvin palauttavan yllätyshaun.

Naisten viesti

Ruotsilla on kovempi tiimi kuin osasin kauden alussa kuvitella. Oliskohan aika hakea yllätysvoittajaa ja pelata Ruotsin taakse Saksa ja Venäjä ristiin. Kertoimet luultavasti suosisi ideaa.

Miesten viesti

Pakko lienee tyytyä pelaamaan kolmikon Itävalta, Norja, Venäjä menestyksiä. kaikki muu vaikuttaisi jotenkin kaukaa haetulta. Mikäli nyt välttämättä haluaa yllätystä jahdata niin Ranskan tasainen joukkue on hyvä vaihtoehto. Tosin ongelmaksi muodostuu se että jos muut joukkueet onnistuu ammunnassa, antaa Ranska ladulla liikaa tasoitusta.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.12.2009 10.23

Miesten takaa-ajoon ehdoton yllätyskortti on Domenik Landertinger, on erittäin hyvä yhteislähtökilpailuiden mies, eikä eroon kärkeäkään ole nyt kuin 44 sekuntia. Hakkaa kenet vaan loppukirissä jos siihen joudutaan. Ammunta toki on vielä ollut ihan päin persettä, mutta joskushan senkin on pakko loksahtaa paikalleen?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 12.12.2009 10.45

rulezman kirjoitti:Miesten takaa-ajoon ehdoton yllätyskortti on Domenik Landertinger, on erittäin hyvä yhteislähtökilpailuiden mies, eikä eroon kärkeäkään ole nyt kuin 44 sekuntia. Hakkaa kenet vaan loppukirissä jos siihen joudutaan. Ammunta toki on vielä ollut ihan päin persettä, mutta joskushan senkin on pakko loksahtaa paikalleen?


Onkohan tuo Landertinger sun serkku tai jotain :lol:

Onhan se ihan hyvä urheilija vaikka ammunta tällä hetkellä kuseekin. Kysymys kuuluu että kestääkö niin nuori kaveri kotiyleisön paineet ?

Itse uskon ettei landertinger saa ammuntaansa kuntoon vielä tässä kisassa.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 18.12.2009 10.03

Taas "ennakko" hieman myöhässä. Iski mahataudin päälle ja aika on mennyt 3 päivää vessassa istumiseen ja nukkumiseen. Onni onnettomuudessa oli se että se mahatauti iski jo Suomessa. Työkiireet olisi sallineet ja oli tarkoitus lähtä Sloveniaan paikan päälle. No, näkee ne kisat kotisohvallakin, vaikka fiilis nyt tietenkään ihan sama ole :twisted:

Tällä kertaa vinkit vain sprinteistä ennalta, takaa-ajoa katsotaan sitten sprinttitulosten selvittyä.

Naisten sprintti:

Tässä mielenkiintoisinta on huomata ruotsalaiset, kummastakaan ei ole mitään hyvää sanottavaa. Olofsson-Zidek ei kovin usein onnistu kahdessa peräkkäisessä kilpailussa ja Jonsson taas kärsii siitä että ampumapaikkoja on vain kaksi. Kun otetaan huomioon alkukauden tapahtumat, pitää kaikille vedonlyöjille olla selvää ettei ruotsalaisia tällä kertaa pelata kärkikaksikkoon.

Kun mietitään lisäksi myös eri urheilijoiden aiempaa menestystä Sloveniassa, jää mielestäni kärkikaksikoksi vedonlyöntiä ajatellen vain 2 vaihtoehtoa: Wilhelm-Bailly ja Bailly-Wilhelm.

Miesten sprintti:

Tässäkään en usko pohjoismaiseen menestykseen. Björkka olisi ollut ainoa pelikelpoinen pohjoismaalaisista. Tosin kertoimet olisi olleet matalalla ja Björkka on poiskin käsittääkseni, joten siirrytään suosiolla keskieuroopan ihmeisiin.

Itävaltalaisia pelattaneen liikaa ja muutenkin uskon että tästä kisasta alkaa saksalaisten nousu. Kuumimmaksi voittajaehdokkaaksi nostan Birnbacherin, joka on aina ollut Sloveniassa hyvä. Haastajista mainita kannattaa ainakin Kruglov. Mikäli Defrasne osallistuu, on Slovenia hänenkin mielipaikkojaan ja kertoimet saattaa suosia yllätyksen hakua. Myös Wolf voi olla yllättävän kovassa tikissä.

Vedonlyönnin kannalta todennäköisesti kannattaa unohtaa rivit joissa Kruglov on mukana, joten keskieurooppalaisten ( johon Itävalta ei tässä tapauksessa kuulu :lol: ) menestyksillä mennään peleihin.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 19.12.2009 23.44

No niin. Sprintit on nähty joten ei kun vinkkiä tulemaan.

Miesten kisat on toistaiseksi ollut vähän hukassa, kuten aina alkukaudesta, mutta naisten kisoista alkaa olla jo vähän hajua. Kyllä se vielä tällä kaudella tärppää.

Naisten takaa-ajo:

Sleptsova sai niin huiman etumatkan, että voittaja voitaisiin julistaa jo nyt. Jos joku muu voittaa niin jotain täytyy mennä pahasti pieleen.
Kakkosta mietittäessä katsotaan nimilistaa Domratsheva, Wilhelm, Bailly, Hauswald ja vilkuillaan kenestä saa parhaat kertoimet.

Miesten takaa-ajossa voittajaa on paha sanoa. Vahvoilla kuitenkin on Landertinger, Simon Fourcade, Peiffer ja Eder. Uskoisin että kärkisijat jaetaan noiden neljän kesken. Eniten uskon kaksikkoon Fourcade-Eder, järjestys voi vaihdella.

Mahdollista on hakea myös rahakkaita yllätyksiä Burken kautta.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.12.2009 19.43

Melko mukava kerroin miesten superkaksarissa, 1478. Harmi ettei veikkaus ottanut Lessingiä ihan nimenä listoille, ei ois ehkä kellään ollut oikein.
Mutta ei sattunut nyt kellään osumaan? Chessillä?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja chesswinner » 21.12.2009 03.18

rulezman kirjoitti:Melko mukava kerroin miesten superkaksarissa, 1478. Harmi ettei veikkaus ottanut Lessingiä ihan nimenä listoille, ei ois ehkä kellään ollut oikein.
Mutta ei sattunut nyt kellään osumaan? Chessillä?


Yritäks sää poika olla hauska???

Jos tuo ukkojen superkaksari olisi edustanut makuuammuntataulua Kontiolahdella, olisi mun laukaus osunut pystyammuntatauluun Östersundissa.

Eli lähellä sentään oli :laugh:
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Ampumahiihdon maailmancup, vetoennakot

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.01.2010 09.26

Michela Ponza tulee tänään tosiaan olemaan kova, mutta veikkaus ei ole häntä listoille ollenkaan ottanut, niin muuta pitää pelata. Ranskan Mari Laure Brunet voi myöskin jopa pallille yltää, saksalaisita ykkönen lienee tänään Henkel.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto


Paluu Vedonlyönti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron