Kisapäivä 3 (11.08.)
Kolmas kisapäivä on maanantai 11. elokuuta.

Jousiammunta - Miesten joukkuekilpailu
Lauantaina ammutun karsintakierroksen mukaan jatkokaavioon järjestetyt 12 kolmehenkistä jousiammuntajoukkuetta. Ennakkosuosikkina ykkössijoitettu Etelä-Korea.

Sulkapallo - Toinen kierros (miehet), kolmas kierros (naiset), puolivälierät (naisten nelinpeli)
Suomalaiset: Ville Lång, Anu Nieminen?
Ville Lång jatkaa urakkaansa toisen kierroksen ottelulla yhdysvaltalaista Raju Raita vastaan. Naisissa mennään jo kolmatta kierrosta, jossa toivottavasti yhä mukana Anu Nieminen. Naisten nelinpelissä kahdeksan paria taistelee neljästä välieräpaikasta.

Koripallo - Naisten turnaus
A-lohkon mielenkiintoisin kamppailu puoli kymmeneltä, kun hyvin turnauksen Brasilia -voitolla aloittanut Etelä-Korea haastaa kivenkovan Venäjän, jolla toisaalta oli avausottelussa tiukkaa Latvian kanssa. Mielenkiintoinen vääntö on myös illan viimeinen, jossa Brasilia varmasti haluaisi päästä voiton makuun, mutta se ei ole helppoa lohkon suurinta ennakkosuosikkia Australiaa vastaan.
B-lohkossa Espanja hakee avausvoittoa Uuden-Seelannin kustannuksella. Mali taisteli hyvin Uutta-Seelantia vastaan avauskierroksella, mutta nyt Tekki lienee sille liian kova pala. Nähtäväksi jää myös onko isäntäjoukkue Kiinasta lainkaan haastetta kovakuntoiselle jenkkijoukkueelle.

Nyrkkeily - Välisarja & kevyt välisarja
Maanantaina painosarjoista aloittavat höyhensarja ja kevytsarja. Höyhensarjassa kovia nimiä ovat ainakin hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Venäjän Albert Selimov ja miksei myös Amerikan mestari Kuuban Idel Torriente. Kevytsarjassa suosikkeja ovat kolminkertainen Euroopan mestari ja viime MM-kisojen kakkonen Italian Domenico Valentino, sekä vuosina 2004-06 kaiken olympiakullasta maailmanmestaruuteen voittanut Venäjän Aleksei Titenko.

Melonta - Miesten koskimelonta
Koskimelonta käynnistyy miesten kanootti- ja kajakkiyksiköiden alkuerillä.

Uimahypyt - 10m kerrokset, parihypyt (miehet)
Uimahyppyjen toisena päivänä miesten kymppimetrin parihypyt.

Ratsastus - Kenttäratsastus
Kenttäratsastuksessa kaksi ensimmäistä päivää on tahkottu kouluratsastuskokeita, ja nyt on vuoro maastojuoksuosuuksien.

Miekkailu - Floretti, naiset
Kolmannen miekkailupäivän lajina naisten floretti. Ennakkosuosikkeina italialaiset Giovanna Trillini, Maria Valentina Vezzali sekä Margherita Granbassi.

Maahockey - Miesten turnaus
Maahockey käynnistyy miesten turnauksen avauskierroksella.

Käsipallo - Naisten turnaus
Naisten käsipallon toisena pelipäivänä eivät kohtaa yhdetkään avauspäivän voittajat, vaan kaikilla voittotilinsä avanneilla on yhä mahdollisuus kasvattaa johtoaan häviäjien kustannuksella. Poikkeuksena päivän päätösottelu, jossa tasapeliin Etelä-Koreaa vastaan yllättäen jäänyt Venäjä varmasti haluaa päästä myös voittojen makuun Ruotsin kustannuksella.

Judo - Miehet 73 kg & Naiset 57 kg
Suomalaiset: Nina Koivumäki
Judossa painoluokat nousevat päivä päivältä, nyt vuorossa naisten 57-kiloisten ja miesten 73-kiloisten sarja. Suomalaisista Nina Koivumäki aloittaa urakkansa toiselta kierrokselta, vastassa todennäköisesti isäntämaan Xu Yan. Miesten sarjan ennakkosuosikkeja ainakin Azerbaidanin Elnur Mammadli, Venäjän Salamu Mezhidov sekä Etelä-Korean Wang Ki-Chun. Naisten sarjassa seuraamisen arvoisia Sydneyn olympiavoittaja ja kuusinkertainen Euroopan mestari Espanjan Isabel Fernández, Ateenan olympiavoittaja Saksan Yvonne Bönisch sekä Atlantan olympiavoittaja ja nelinkertainen maailmanmestari Pohjois-Korean Kye Sun-Hui.

Soutu - Repechage
Soudun avauspuoliskon, eli lauantaina aloitettujen lajien repechage-erät, joissa jo pudonneilla vielä mahdollisuus jatkaa kisoja menestyksekkäästi.

Purjehdus - Yngling & Finnjolla
Suomalaiset: Maria Klemetz, Silja Lehtinen ja Livia Väresmaa, Tapio Nirkko, Tuuli Petäjä, Heikki Elomaa ja Niklas Lindgren
TV-lähetyksiä FST5:ltä kello 14:00-15:00.
Purjehduspaikoilla riittää säpinää kun jatkuvien Yngling, Finnjollan ja 49er-luokan lisäki urakkansa aloittavat purjelautailijat kuten Tuuli Petäjä sekä 470-luokan purjehtijat kuten Heikki Elomaan ja Niklas Lindgrenin venekunta.

Ammunta - Miesten 10m ilmakivääri & Naisten trap
Suomalaiset: Henri Häkkinen ja Satu Mäkelä-Nummela
Ammunnassa kaksi suomalaislajia maanantaina: miesten 10 metrin ilmakivääri sekä naisten trap.

Uinti
Suomalaiset: Hanna-Maria Seppälä, Eva Lehtonen?
Eilen aloitetuissa lajeissa uidaan aamuyöllä finaalit tai välierät. Iltapäivällä aloitetaan uusien lajien alkuerillä.
Naisten 200 metrin vapaauinnissa yhdysvaltalaiset Natalie Coughlin ja Katie Hoff saavat haastajan Saksan Annika Lurzista sekä Italian Federica Pellegrinistä. Eikä unohtaa sovi myös Australian ykkösuimaria tällä matkalla: Bronte Barrattia.
Miesten 200 metrin perhosuinnissa vauhdissa jälleen Michael Phelps. Phelpsiä kahdeksan kullan tavoitteessa yrittävät estää Puolan Pawel Korzeniowski, Venäjän Nikolai Skvortsov ja isäntämaa Kiinan Peng Wu. Phelpsin pitäisi kuitenkin tässä lajissa olla täysin suvereeni.
Naisten 200 metrin sekauinnissa jo pidemmällä matkalla kovaa uineet Stephanie Rice ja Kirsty Coventry ovat ennakkosuosikeita. Yhdysvaltalaiset Katie Hoff ja Natalie Coughlin haastavat, kuten myös Euroopan ykköstykit ranskalainen Camille Muffat ja espanjalainen Mireia Belmonte Garcia.

Tennis
Suomalaiset: Jarkko Nieminen
Tennis jatkuu maanantaina samasta pisteestä kuin sunnuntaina, eli kaksin- ja nelinpelien avauskierroksen otteluilla. Pelinsä avaa tällöin myös Jarkko Nieminen. TV-lähetyksiä FST:ltä kello 07:00-09:20, 12:00-14:00 sekä 16:30-18:00.

Lentopallo - Naisten turnaus
A-lohkon helmenä Kuuban ja Yhdysvaltojen välienselvittely. B-lohkossa mielenkiintoisin ottelu on Brasilia - Venäjä. Joko venäläiset ovat toipuneet Italia-tappiosta ja valmiina haastamaan maailman ranking-ykköset?

Vesipallo - Naisten turnaus
Naisten vesipallon avauspäivänä neljä ottelua.

Painonnosto - Naiset 58 kg & Miehet 62 kg
Naisten 58-kiloisten ennakkosuosikkeja ovat Ateenan olympiavoittaja, isäntämaa Kiinan Chen Yanqing, MM-hopeamitalisti viime vuodelta Venäjän Marina Shainova sekä Ateenan pronssimitalisti, vuoden 2005 MM-kakkonen Thaimaan Wandee Kameaim. Miesten 62-kiloisten sarjassa ykkössuosikki on Pohjois-Korean Im Yong Su. Kovimpina haastajina isäntämaan Zhang Xiangxiang sekä vuoden 2006 MM-kisojen kakkonen ja kolmonen, kolumbialaiset Oscar Figueroa sekä Diego Fernando Salazar.

Rantalentopallo - Alkulohko-ottelut
Naisten ja miesten rantalentopallon alkulohko-otteluita riittää pitkin päivää.

Jousiammunta - Miesten joukkuekilpailu
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 Neljännesvälierät, puolivälierät
11:00 Välierät, pronssiottelu, loppuottelu TV2 (11:50)
Lauantaina ammutun karsintakierroksen mukaan jatkokaavioon järjestetyt 12 kolmehenkistä jousiammuntajoukkuetta. Ennakkosuosikkina ykkössijoitettu Etelä-Korea.

Sulkapallo - Toinen kierros (miehet), kolmas kierros (naiset), puolivälierät (naisten nelinpeli)
Suomalaiset: Ville Lång, Anu Nieminen?
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 Naisten 3. kierros TV2 (06:35), FST5 (15:00)
05:00 Miesten 2. kierros TV2 (06:35), FST5 (15:00)
05:00 Naisten nelinpelin puolivälierät TV2 (06:35), FST5 (15:00)
Ville Lång jatkaa urakkaansa toisen kierroksen ottelulla yhdysvaltalaista Raju Raita vastaan. Naisissa mennään jo kolmatta kierrosta, jossa toivottavasti yhä mukana Anu Nieminen. Naisten nelinpelissä kahdeksan paria taistelee neljästä välieräpaikasta.

Koripallo - Naisten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
04:00 Uusi-Seelanti - Espanja Lohko B
06:15 Tekki - Mali Lohko B
09:30 Etelä-Korea - Venäjä Lohko A
11:45 Latvia - Valko-Venäjä Lohko A
15:00 Kiina - Yhdysvallat Lohko B TV2
17:15 Australia - Brasilia Lohko A
A-lohkon mielenkiintoisin kamppailu puoli kymmeneltä, kun hyvin turnauksen Brasilia -voitolla aloittanut Etelä-Korea haastaa kivenkovan Venäjän, jolla toisaalta oli avausottelussa tiukkaa Latvian kanssa. Mielenkiintoinen vääntö on myös illan viimeinen, jossa Brasilia varmasti haluaisi päästä voiton makuun, mutta se ei ole helppoa lohkon suurinta ennakkosuosikkia Australiaa vastaan.
B-lohkossa Espanja hakee avausvoittoa Uuden-Seelannin kustannuksella. Mali taisteli hyvin Uutta-Seelantia vastaan avauskierroksella, mutta nyt Tekki lienee sille liian kova pala. Nähtäväksi jää myös onko isäntäjoukkue Kiinasta lainkaan haastetta kovakuntoiselle jenkkijoukkueelle.

Nyrkkeily - Välisarja & kevyt välisarja
- Koodi: Valitse kaikki
08:30 Höyhensarja
10:00 Kevytsarja
14:00 Höyhensarja
15:30 Kevytsarja
Maanantaina painosarjoista aloittavat höyhensarja ja kevytsarja. Höyhensarjassa kovia nimiä ovat ainakin hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Venäjän Albert Selimov ja miksei myös Amerikan mestari Kuuban Idel Torriente. Kevytsarjassa suosikkeja ovat kolminkertainen Euroopan mestari ja viime MM-kisojen kakkonen Italian Domenico Valentino, sekä vuosina 2004-06 kaiken olympiakullasta maailmanmestaruuteen voittanut Venäjän Aleksei Titenko.

Melonta - Miesten koskimelonta
- Koodi: Valitse kaikki
10:00 Koskimelonta K-1 ja koskimelonta C-1, alkuerät
Koskimelonta käynnistyy miesten kanootti- ja kajakkiyksiköiden alkuerillä.

Uimahypyt - 10m kerrokset, parihypyt (miehet)
- Koodi: Valitse kaikki
09:30 Finaali Eurosport, TV2 (10:45)
Uimahyppyjen toisena päivänä miesten kymppimetrin parihypyt.

Ratsastus - Kenttäratsastus
- Koodi: Valitse kaikki
03:00 Kenttäratsastus, maastoratsastuskoe FST5
Kenttäratsastuksessa kaksi ensimmäistä päivää on tahkottu kouluratsastuskokeita, ja nyt on vuoro maastojuoksuosuuksien.

Miekkailu - Floretti, naiset
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 1. kierros
06:30 2. kierros
08:30 3. kierros
09:30 Puolivälierät
14:00 Välierä 1
14:30 Välierä 2
15:10 Pronssiottelu
15:40 Loppuottelu
Kolmannen miekkailupäivän lajina naisten floretti. Ennakkosuosikkeina italialaiset Giovanna Trillini, Maria Valentina Vezzali sekä Margherita Granbassi.

Maahockey - Miesten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
03:30 Saksa - Kiina Lohko A
05:30 Pakistan - Iso-Britannia Lohko B
13:00 Etelä-Korea - Uusi-Seelanti Lohko A
13:30 Australia - Kanada Lohko B
15:30 Espanja - Belgia Lohko A
16:00 Alankomaat - Etelä-Afrikka Lohko B
Maahockey käynnistyy miesten turnauksen avauskierroksella.

Käsipallo - Naisten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
04:00 Kazakstan - Ranska Lohko A
05:45 Brasilia - Unkari Lohko B
09:00 Angola - Norja Lohko A
10:45 Etelä-Korea - Saksa Lohko B
14:00 Kiina - Romania Lohko A
15:45 Ruotsi - Venäjä Lohko B FST5 (23:05)
Naisten käsipallon toisena pelipäivänä eivät kohtaa yhdetkään avauspäivän voittajat, vaan kaikilla voittotilinsä avanneilla on yhä mahdollisuus kasvattaa johtoaan häviäjien kustannuksella. Poikkeuksena päivän päätösottelu, jossa tasapeliin Etelä-Koreaa vastaan yllättäen jäänyt Venäjä varmasti haluaa päästä myös voittojen makuun Ruotsin kustannuksella.

Judo - Miehet 73 kg & Naiset 57 kg
Suomalaiset: Nina Koivumäki
- Koodi: Valitse kaikki
07:00 Naiset 57 kg, alkuottelut TV2 (Koivumäki yms. 08:55)
07:00 Miehet 73 kg, alkuottelut TV2 (Koivumäki yms. 08:55)
13:00 Naiset 57 kg, jatko-ottelut TV2
13:00 Miehet 73 kg, jatko-ottelut TV2
Judossa painoluokat nousevat päivä päivältä, nyt vuorossa naisten 57-kiloisten ja miesten 73-kiloisten sarja. Suomalaisista Nina Koivumäki aloittaa urakkansa toiselta kierrokselta, vastassa todennäköisesti isäntämaan Xu Yan. Miesten sarjan ennakkosuosikkeja ainakin Azerbaidanin Elnur Mammadli, Venäjän Salamu Mezhidov sekä Etelä-Korean Wang Ki-Chun. Naisten sarjassa seuraamisen arvoisia Sydneyn olympiavoittaja ja kuusinkertainen Euroopan mestari Espanjan Isabel Fernández, Ateenan olympiavoittaja Saksan Yvonne Bönisch sekä Atlantan olympiavoittaja ja nelinkertainen maailmanmestari Pohjois-Korean Kye Sun-Hui.

Soutu - Repechage
- Koodi: Valitse kaikki
10:30 Yksikkö, naiset
11:10 Yksikkö, miehet
11:50 Pariairokaksikko, naiset
12:10 Pariairokaksikko, miehet Eurosport
12:20 Kaksikko, naiset Eurosport
12:40 Kaksikko, miehet Eurosport
12:50 Pariaironelonen, miehet Eurosport
Soudun avauspuoliskon, eli lauantaina aloitettujen lajien repechage-erät, joissa jo pudonneilla vielä mahdollisuus jatkaa kisoja menestyksekkäästi.

Purjehdus - Yngling & Finnjolla
Suomalaiset: Maria Klemetz, Silja Lehtinen ja Livia Väresmaa, Tapio Nirkko, Tuuli Petäjä, Heikki Elomaa ja Niklas Lindgren
- Koodi: Valitse kaikki
08:00 Yngling, 5. ja 6. lähtö
08:00 Finnjolla, 5. ja 6. lähtö
08:00 49er, lähdöt 4.-6.
08:00 Purjelautailu RS:X (miehet), 1. ja 2. lähtö Urheilukanava
08:00 Purjelautailu RS:X (naiset), 1. ja 2. lähtö Urheilukanava
08:00 470 (miehet), 1. ja 2. lähtö
08:00 470 (naiset), 1. ja 2. lähtö
TV-lähetyksiä FST5:ltä kello 14:00-15:00.
Purjehduspaikoilla riittää säpinää kun jatkuvien Yngling, Finnjollan ja 49er-luokan lisäki urakkansa aloittavat purjelautailijat kuten Tuuli Petäjä sekä 470-luokan purjehtijat kuten Heikki Elomaan ja Niklas Lindgrenin venekunta.

Ammunta - Miesten 10m ilmakivääri & Naisten trap
Suomalaiset: Henri Häkkinen ja Satu Mäkelä-Nummela
- Koodi: Valitse kaikki
04:00 Naisten trap, karsinta
04:00 Miesten 10m ilmakivääri, karsinta
07:00 Miesten 10m ilmapistooli, finaali TV2
10:00 Naisten trap, finaali TV2
Ammunnassa kaksi suomalaislajia maanantaina: miesten 10 metrin ilmakivääri sekä naisten trap.

Uinti
Suomalaiset: Hanna-Maria Seppälä, Eva Lehtonen?
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 N 100m SU, välierät TV2, Eurosport
05:10 M 200m VU, välierät TV2, Eurosport
05:21 N 100m PU, finaali TV2, Eurosport
05:27 M 100m RU, finaali TV2, Eurosport
05:33 N 100m RU, välierät TV2, Eurosport
05:53 M 100m SU, välierät TV2, Eurosport
06:24 N 400m VU, finaali TV2, Eurosport
06:33 M 4x100m VU, finaali TV2, Eurosport
13:30 N 200m VU, alkuerät Eurosport
14:08 M 200m PU, alkuerät Eurosport
14:36 N 200m SKU, alkuerät Eurosport, TV2
Eilen aloitetuissa lajeissa uidaan aamuyöllä finaalit tai välierät. Iltapäivällä aloitetaan uusien lajien alkuerillä.
Naisten 200 metrin vapaauinnissa yhdysvaltalaiset Natalie Coughlin ja Katie Hoff saavat haastajan Saksan Annika Lurzista sekä Italian Federica Pellegrinistä. Eikä unohtaa sovi myös Australian ykkösuimaria tällä matkalla: Bronte Barrattia.
Miesten 200 metrin perhosuinnissa vauhdissa jälleen Michael Phelps. Phelpsiä kahdeksan kullan tavoitteessa yrittävät estää Puolan Pawel Korzeniowski, Venäjän Nikolai Skvortsov ja isäntämaa Kiinan Peng Wu. Phelpsin pitäisi kuitenkin tässä lajissa olla täysin suvereeni.
Naisten 200 metrin sekauinnissa jo pidemmällä matkalla kovaa uineet Stephanie Rice ja Kirsty Coventry ovat ennakkosuosikeita. Yhdysvaltalaiset Katie Hoff ja Natalie Coughlin haastavat, kuten myös Euroopan ykköstykit ranskalainen Camille Muffat ja espanjalainen Mireia Belmonte Garcia.

Tennis
Suomalaiset: Jarkko Nieminen
Tennis jatkuu maanantaina samasta pisteestä kuin sunnuntaina, eli kaksin- ja nelinpelien avauskierroksen otteluilla. Pelinsä avaa tällöin myös Jarkko Nieminen. TV-lähetyksiä FST:ltä kello 07:00-09:20, 12:00-14:00 sekä 16:30-18:00.

Lentopallo - Naisten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 Algeria - Serbia Lohko B
07:00 Kazakstan - Italia Lohko B
07:30 Kuuba - Yhdysvallat Lohko A TV2
09:30 Brasilia - Venäjä Lohko B FST5
15:00 Kiina - Puola Lohko A
17:00 Venezuela - Japani Lohko A Eurosport
A-lohkon helmenä Kuuban ja Yhdysvaltojen välienselvittely. B-lohkossa mielenkiintoisin ottelu on Brasilia - Venäjä. Joko venäläiset ovat toipuneet Italia-tappiosta ja valmiina haastamaan maailman ranking-ykköset?

Vesipallo - Naisten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
08:00 Unkari - Alankomaat Lohko B
09:20 Venäjä - Italia Lohko A
10:40 Kreikka - Australia Lohko B
12:00 Yhdysvallat - Kiina Lohko A
Naisten vesipallon avauspäivänä neljä ottelua.

Painonnosto - Naiset 58 kg & Miehet 62 kg
- Koodi: Valitse kaikki
05:00 Miehet 62 kg, B-ryhmä
07:30 Naiset 58 kg, B-ryhmä
10:30 Naiset 58 kg, A-ryhmä Eurosport
14:00 Miehet 62 kg, A-ryhmä Eurosport (15:00)
Naisten 58-kiloisten ennakkosuosikkeja ovat Ateenan olympiavoittaja, isäntämaa Kiinan Chen Yanqing, MM-hopeamitalisti viime vuodelta Venäjän Marina Shainova sekä Ateenan pronssimitalisti, vuoden 2005 MM-kakkonen Thaimaan Wandee Kameaim. Miesten 62-kiloisten sarjassa ykkössuosikki on Pohjois-Korean Im Yong Su. Kovimpina haastajina isäntämaan Zhang Xiangxiang sekä vuoden 2006 MM-kisojen kakkonen ja kolmonen, kolumbialaiset Oscar Figueroa sekä Diego Fernando Salazar.

Rantalentopallo - Alkulohko-ottelut
- Koodi: Valitse kaikki
04:00 Conde/Baracetti (ARG) - Samoilovs/Plavins (LAT) Lohko B, miehet
05:00 Schacht/Slack (AUS) - Fernandes/Morais (ANG) Lohko C, miehet
06:00 Tian/Wang (CHN) - Van Breedam/Mouha (BEL) Lohko A, naiset
07:00 Esteves Ribalta/Crespo (CUB) - Kadjik/Mooren (NED) Lohko E, naiset
08:00 Ricardo/Emanuel (BRA) - Geor/Gia (GEO) Lohko C, miehet
09:00 Maaseide/Glesnes (NOR) - Kuhn/Schwer (SUI) Lohko A, naiset FST5 (11:00)
13:00 Branagh/Youngs (USA) - Pohl/Rau (GER) Lohko E, naiset Urheilukanava
14:00 Barnett/Cook (AUS) - Saka/Rtvelo (GEO) Lohko C, naiset Urheilukanava
15:00 Larissa/Ana Paula (BRA) - Urjadova/Shirjaeva (RUS) Lohko C, naiset
16:00 Nummerdor/Schuil (NED) - Kjemperud/Skarlund (NOR) Lohko E, miehet
17:00 Rogers/Dalhausser (USA) - Heyer/Heuscher (SUI) Lohko B, miehet
18:00 Klemperer/Koreng (GER) - Laciga/Schnider (SUI) Lohko E, miehet