Kisapäivä -1 (07.08.)
Päivä ennen avajaisia käynnistetään jalkapallo myös miesten osalta. Tässä ketjussa seurannassa siis torstai 7. elokuuta.

Jalkapallo - Miesten turnaus
Australia - Serbia
Australiaa ja Serbiaa on ennakkoarvioissa aseteltu A-lohkon heikoimmiksi joukkueiksi, mutta kannattaa muista että esimerkiksi Serbia ponnisti kisoihin sijoittumalla Euroopan alle 21-vuotiaiden mestaruuskilpailuissa peräti toiseksi. Kyseisen joukkueen avainpelaajista on mukana tosin vain puolustaja Aleksandar Kolarov, mutta laatumiehiä löytyy enemmänkin. Chelsean omistama, mutta Twentessä toistaiseksi lainalla pelaava puolustaja Slobodan Rajkovi on kova luu, ja keskikentältä löytyvät vasta 19-vuotias Fiorentinan Nikola Gulan sekä Espanyolin Milan Smiljani. Vuodella yli-ikäinen bonuspelaaja maalivahti Vladimir Stojkovi on kisojen parhaita veräjänvartijoita.
Australian pelaajat ovat lähinnä kotiliigan lupauksia sekä muutamia Englantiin eksyneitä divarijyriä. Paras pelaaja lienee täydennypelaajana valittu 29-vuotias Archie Thompson, jolla on yhä hallussaan yhdessä maaottelussa tehtyjen maalien ennätys. Thompsonhan takoi joitakin vuosia sitten Amerikan Samoan verkkoon MM-karsintaottelussa peräti 13 maalia - Australian voitettua ottelun yhtä lailla ennätyslukemin 31-0. Australia voitti neljä vuotta sitten Serbian ja Montenegron olympialaisissa peräti 5-1, mutta samanlaisia maalilukuja tuskin nähdään tällä kertaa. Serbia on mielestäni jopa ottelun ehdoton ennakkosuosikki.
Japani - Yhdysvallat
Japani ja Yhdysvallat ovat B-lohkon heikoimmiksi arvioidut joukkueet, ja aivan syystäkin. Japanin joukkueesta löytyy vain kaksi Japanin ulkopuolella tienaavaa pelaajaa: Hollannissa pelaava 22-vuotias keskikenttäpelaaja Keisuke Honda sekä Catanian 20-vuotias hyökkääjä Takayuki Morimoto. Japani päätti myös olla kutsumatta yli 23-vuotiaita vahvistuksia, joten koko joukkue koostuu nuorista pelaajista.
Yhdysvaltojen miehistöstä löytyy muutama kansainvälistä uraa aloitellutta nuorukaista, kuten vaikkapa Heerenveenissä runsaasti vastuuta keräävä hyökkäävä keskikenttäpelaaja Michael Bradley, Monacoon lainalle juuri siirtynyt menetetty(?) superlupaus Freddy Adu, sekä Villarrealiin siirtynyt hyökkääjä Jozy Altidore. Erityisen kovan hyökkäyskaluston täydentää jo 36-vuotias maajoukkuejyrä Brian McBride, joka lähes sadan maaottelun kokemuksella löytää kyllä tolppien väliin jos nuoret eivät sitä tee.
Brasilia - Belgia
Keskipäivän tv-ottelussa Brasilian tähtiakatemia kohtaa olympialaisiin 80 (!) vuoden tauon jälkeen palaavan Belgian. Kovat Euroopan karsinnat selvittänyt Belgia ei suinkaan ole mikään heittopussi, ja taistelee armotta jatkopaikasta alkulohkossa. Mielenkiintoisesta kokoonpanosta löytyvät ainakin HSV:n puolustaja Vincent Kompany, aikuisten maajoukkueessakin jo runsaasti näyttöjä antanut 19-vuotias keskikentän taituri Marouane Fellaini sekä hyökkääjäkaksikko Tom De Mul - Kevin Mirallas.
Brasilian joukkueesta harva pelaaja esittelyjä kaipaa. Ainakin laitapuolustus on Rafinhan ja Marcelon ansiosta turnauksen parasta, eikä Ronaldinhon ja Diegon johtamaa keskikenttääkään voi luovuuden puutteesta moittia. Hyökkäyksessä suurinta vastuuta kantaa Ronaldinhon nykyinen seuratoveri Alexandre Pato sekä suurliigaan vihdoinkin Venäjältä siirtynyt Jô. Mikäli päävalmentaja Dunga saa tähtipelaajat pelaamaan aukotonta yhteispeliä, saattaa Brasilia olla tässä turnauksessa miltei pysäyttämötän. Avausottelu on jo hyvä testi joukkueen iskukyvylle.
Honduras - Italia
Honduras ei oikein yllä samalle tasolle Italian kanssa, vaikka saapasmaankin juniorikoulu ei viime vuosina ole aivan yhtä hurjia ikäluokkia tuottanut kuin vielä aikoinaan. Hondurasin pelaajista suurin osa pelaa kotimaan liigassa, ja Euroopassakin rahojaan tienaa vain Wiganin listoilla oleva Hendry Thomas.
Italialta luottaa nuoriinsa varsin pitkälle, ja yli-ikäisistä vain 30-vuotias Lazio-hyökkääjä Tommaso Rocchi kutsuttiin vahvistamaan olympiajoukkuetta. Keskikenttä on yksi turnauksen vahvimpia, siellä sieltä löytyy ainakin Antonio Nocerinon, Riccardo Montolivon ja Claudi Marchision tasoisia huippupelaajia, joista yhdelläkään ei ole ikää vielä yli kahdenkymmenenkolmen. Hyökkäyksessä suuria odotuksia kohdistuu Villarrealissa kelpo kauden pelanneeseen Giuseppe Rossiin. Honduras ja Italia kohtasivat olympiatasolla vuonna 2000, jolloin Italia oli parempi maalein 3-1. Sama tulos lienee realistinen myös tänä vuonna.
Norsunluurannikko - Argentiina
Argentiinan superjoukkue on kisojen suurin ennakkosuosikki ainakin vedonlyöjien papereissa, eikä se ne nimilistaa katsellessa ole mikään ihme. Puolustuksesta löytyy komeetan lailla Espanjan liigan eliittiin viime kaudella noussut Ezequiel Garay, keskikenttä on 30-vuotiaan joukkueen nestorin Juan Román Riquelmen temmellyskenttä, ja puolustavammasta roolista Riquelmen takana vastaa Javier Mascherano. Hyökkäykseen asettuu Barcelonan Lionel Messi sekä Atlético Madridin taitava Sergio Agüero. Argentiina on turnauksessa myös puolustamassa neljän vuoden takaista olympiakultaansa.
Ensimmäistä kertaa olympialaisissa esiintyvä Norsunluurannikko on Argentiinalle mielenkiintoinen haastaja heti avauskierroksella. Puolustus on afrikkalaisjoukkueella akilleen kantapää, mutta hyökkäyksestä löytyy. Eritoten Le Mansin Gervinhon odotetaan tarjoilevan palloja kärjessä juoksevalle Chelsean Salomon Kaloulle. Norsunluurannikko päätti jättää yli-ikäiset pelaajat kutsumatta, joten joukkueen vanhin pelaaja on Dunfermlinea edustava 23-vuotias puolustaja Souleymane Bamba.
Alankomaat - Nigeria
Iltapäivän tv-ottelussa kohtaavat B-lohkon voittajasuosikit: Alankomaat ja Nigeria. Alankomaat palaavat olympialaisiin ensi kerran sitten Helsingin olympialaisten, mikä on pienoinen ihme oranssipaitojen juniorituotannon tuntien. Nytkin joukkueesta löytyy aivan Hollannin liigan huipulla pelaavia yksilöitä ja vahvistuksena myös muutama muukin nimimies, kuten Royston Drenthe Real Madridista tai Ryan Babel Liverpoolista. Päävalmentaja Foppe de Haan käytti jokerikorttinsa etupäässä hyökkäykseen, jossa aloittanee 33-vuotiaaksi ehtinyt Roy Makaay.
Nigeria kärsii monen afrikkalaisjoukkueen perisynnistä, eli puolustukseen ei löydy aivan kilpailukykyistä miehistöä, toisin kuin hyökkäykseen. Poikkeuksena vasen laitapuolustaja Taye Taiwo, joka on omalla paikallaan turnauksen ehdotonta eliittiä. Kovasta hyökkäyksestä pomppaavat esiin ainakin Evertonin Victor Anichebe sekä joukkueen ainoa yli-ikäinen vahvistus: Lokomotiv Moskovassa pelaava maajoukkuejyrä Peter Odemwingie. Nigerian puolustukselle Hollannin alle 21-vuotiaiden Euroopan mestarijoukkueen parhaimmistolla vahvistettu joukkue saattaa kuitenkin olla liian kova pala.
Kiina - Uusi-Seelanti
Isäntämaa Kiinan joukkue ei liiemmin vakuuta, mutta kotiyleisön edessä pelaaminen houkutti kuitenkin paria kovaa vahvistusta. Keskikentällä pelaa joukkueen kapteeni - Charltonista joukkueeseen liittynyt Zheng Zhi. Joukkueen vahvuuteen liittyi myös jo 30-vuotias Li Weifeng, joka aikoinaan teki myös pikavierailun Valioliigaan ennen paluutaan Kiinan pääsarjaan. Mielenkiinnolla kannattaa myös seurata Manchester Unitedin riveissä olevan hyökkääjä Dong Fangzhuon otteita.
Uusi-Seelanti on kisoissa ensimmäistä kertaa, ja vain sen ansiosta että Australia siirtyi kaikkinensa Aasian jalkapalloliiton murheeksi. Etupäässä kotiliigan pelaajista koottu joukkue on täynnä tuntemattomia pelaajia, joskin jokaisella pilvellä on oma hopeareunuksena. Tässä tapauksessa Uusi-Seelanti turvaa Blackburnista poimittuun puolustaja Ryan Nelseniin. Kiina ei normaalina päivänä olisi Uudelle-Seelannille aivan mahdoton vastus, mutta kotiyleisö tehnee Kiinasta avausottelustaan liian kovan palan Uudelle-Seelannille. Kaiken kukkuraksi vastus vain pahenee seuraavissa otteluissa.
Etelä-Korea - Kamerun
Etelä-Korean ja Kamerunin välinen kamppailu on varsin ratkaiseva lohkon kakkospaikan suhteen, sillä ennakkokaavailluissa juuri nämä kaksi ovat sille paikalle sopivimpia. Etelä-Korean nimilista ei kauheasti vakuuta, ja ainoa Euroopassa palloileva pelaaja on Pietarin Zenitin laitapuolustaja Kim Dong-Jin.
Kamerunilta löytyy afrikkalaisjoukkueita paras puolustus, jota vahvistavat Valioliigasta saapuva kaksikko André Bikey ja Alexandre Song. Song saattaa toisaalta löytää paikkansa myös keskikentän pohjalta. Toisaalta hyökkäys ei ole vertailukelpoinen muiden afrikkalaisjoukkueiden kanssa, ja joukosta on vaikea nostaa esiin selkeää ykköshyökkääjää. Liekö sitten Turkissa pelaava Gustave Bebbe Kamerunin suurin toivo, jollei sitten Nantesin nuori Christian Bekamenga ole mainettaan kovempi luu tosipeleissä.

Jalkapallo - Miesten turnaus
- Koodi: Valitse kaikki
12:00 Australia - Serbia Shanghai Lohko A
12:00 Japani - Yhdysvallat Tianjin Lohko B
12:00 Brasilia - Belgia Shenyang Lohko C Urheilukanava, Eurosport
12:00 Honduras - Italia Qinhuangdao Lohko D
14:45 Norsunluur. - Argentiina Shanghai Lohko A
14:45 Alankomaat - Nigeria Tianjin Lohko B Urheilukanava, Eurosport
14:45 Kiina - Uusi-Seelanti Shenyang Lohko C
14:45 Etelä-Korea - Kamerun Qinhuangdao Lohko D