Käsipallo

Pekingin olympialaiset ovat loppuneet! Suomi sai kullan (Satu Mäkelä-Nummela), hopean (Minna Nieminen & Sanna Stén) sekä kaksi pronssia (Henri Häkkinen ja Tero Pitkämäki).

Valvoja: Tuomaristo

Käsipallo

ViestiKirjoittaja Verbal » 22.07.2008 18.49

Kuva
Käsipallo
9.-24. elokuuta 2008, Peking

Käsipallo esiteltiin olympialaisissa Berliinissä vuonna 1936, mutta avauksen jälkeen laji putosi ohjelmasta pitkäksi aikaa. Vuonna 1972 Münchenissä - eli jälleen Saksassa - laji palautettiin toistaiseksi pysyvästi olympiaohjelmaan. Naisten käsipallo aloitettiin neljä vuotta myöhemmin, eli vuonna 1976.

Miesten puolella hallitsevia maita ovat historiassa olleet itäblokin maat kuten Venäjä entisine muotoineen, entinen Jugoslavia sekä Jugoslavian perinteitä menestyksekkäästi jatkanut Kroatia. Naisten puolella valtikka on viime vuosina ollut selkeästi Tanskalla, joka on voittanut olympiakultaa jo kolmesti peräkkäin. Tanska ei kuitenkaan selvinnyt tämän vuoden olympialaisiin.

Sekä miesten että naisten puolella kilpailee 12 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen kuuden joukkueen alkulohkoon. Neljä parasta kustakin lohkosta jatkaa jatkopeleihin.

Osallistujamaat (miehet):
    Kiina (isäntämaa)
    Saksa
    Tanska
    Etelä-Korea
    Egypti
    Brasilia
    Puola
    Islanti
    Ranska
    Espanja
    Kroatia
    Venäjä

Osallistujamaat (naiset):
    Kiina (isäntämaa)
    Venäjä
    Norja
    Kazakstan
    Angola
    Brasilia
    Saksa
    Ruotsi
    Romania
    Unkari
    Ranska
    Etelä-Korea

Kisaohjelma:

    Lohko A (miehet)
    Brasilia, Espanja, Kiina, Kroatia, Puola, Ranska

    10.08. 04:00 Kroatia - Espanja
    10.08. 09:00 Ranska - Brasilia
    10.08. 14:00 Puola - Kiina
    12.08. 04:00 Brasilia - Kroatia
    12.08. 09:00 Kiina - Ranska
    12.08. 10:45 Espanja - Puola
    14.08. 05:45 Puola - Brasilia
    14.08. 10:45 Kiina - Espanja
    14.08. 15:45 Ranska - Kroatia
    16.08. 04:00 Brasilia - Kiina
    16.08. 09:00 Ranska - Espanja
    16.08. 14:00 Kroatia - Puola
    18.08. 05:45 Espanja - Brasilia
    18.08. 10:45 Kroatia - Kiina
    18.08. 15:45 Puola - Ranska

    Lohko B (miehet)
    Egypti, Etelä-Korea, Islanti, Saksa, Tanska, Venäjä

    10.08. 05:45 Venäjä - Islanti
    10.08. 10:45 Saksa - Etelä-Korea
    10.08. 15:45 Tanska - Egypti
    12.08. 05:45 Egypti - Venäjä
    12.08. 14:00 Etelä-Korea - Tanska
    12.08. 15:45 Islanti - Saksa
    14.08. 04:00 Saksa - Egypti
    14.08. 09:00 Etelä-Korea - Islanti
    14.08. 14:00 Tanska - Venäjä
    16.08. 05:45 Egypti - Etelä-Korea
    16.08. 10:45 Venäjä - Saksa
    16.08. 15:45 Tanska - Islanti
    18.08. 04:00 Islanti - Egypti
    18.08. 09:00 Venäjä - Etelä-Korea
    18.08. 14:00 Saksa - Tanska

    Jatkopelit

    20.08. 07:00 A1 - B4
    20.08. 09:15 B3 - A2
    20.08. 13:00 A3 - B2
    20.08. 15:15 B1 - A4

    22.08. 07:00 A1/B4 häviäjä - A3/B2 häviäjä
    22.08. 09:15 B3/A2 häviäjä - B1/A4 häviäjä
    22.08. 13:00 A1/B4 - A3/B2
    22.08. 15:15 B3/A2 - B1/A4

    24.08. 03:00 7. - 8.
    24.08. 05:15 5. - 6.
    24.08. 08:30 Pronssiottelu
    24.08. 10:45 Loppuottelu

    Lohko A (naiset)
    Angola, Kazakstan, Kiina, Norja, Ranska, Romania

    09.08. 04:00 Ranska - Angola
    09.08. 09:00 Romania - Kazakstan
    09.08. 14:00 Norja - Kiina
    11.08. 04:00 Kazakstan - Ranska
    11.08. 09:00 Angola - Norja
    11.08. 14:00 Kiina - Romania
    13.08. 05:45 Romania - Ranska
    13.08. 10:45 Kiina - Angola
    13.08. 14:00 Norja - Kazakstan
    15.08. 04:00 Kazakstan - Kiina
    15.08. 10:45 Romania - Angola
    15.08. 14:00 Ranska - Norja
    17.08. 05:45 Angola - Kazakstan
    17.08. 09:00 Norja - Romania
    17.08. 10:45 Ranska - Kiina

    Lohko B (naiset)
    Brasilia, Etelä-Korea, Ruotsi, Saksa, Unkari, Venäjä

    09.08. 05:45 Unkari - Ruotsi
    09.08. 10:45 Venäjä - Etelä-Korea
    09.08. 15:45 Saksa - Brasilia
    11.08. 05:45 Brasilia - Unkari
    11.08. 10:45 Etelä-Korea - Saksa
    11.08. 15:45 Ruotsi - Venäjä
    13.08. 04:00 Venäjä - Brasilia
    13.08. 09:00 Etelä-Korea - Ruotsi
    13.08. 15:45 Saksa - Unkari
    15.08. 05:45 Brasilia - Etelä-Korea
    15.08. 09:00 Saksa - Ruotsi
    15.08. 15:45 Unkari - Venäjä
    17.08. 04:00 Ruotsi - Brasilia
    17.08. 14:00 Venäjä - Saksa
    17.08. 15:45 Unkari - Etelä-Korea

    Jatkopelit

    19.08. 07:00 A1 - B4
    19.08. 09:15 B3 - A2
    19.08. 13:00 A3 - B2
    19.08. 15:15 B1 - A4

    21.08. 07:00 A1/B4 häviäjä - A3/B2 häviäjä
    21.08. 09:15 B3/A2 häviäjä - B1/A4 häviäjä
    21.08. 13:00 A1/B4 - A3/B2
    21.08. 15:15 B3/A2 - B1/A4

    23.08. 03:00 7. - 8.
    23.08. 05:15 5. - 6.
    23.08. 08:30 Pronssiottelu
    23.08. 10:45 Loppuottelu
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Paluu Peking 2008

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron