Ratsastus

Pekingin olympialaiset ovat loppuneet! Suomi sai kullan (Satu Mäkelä-Nummela), hopean (Minna Nieminen & Sanna Stén) sekä kaksi pronssia (Henri Häkkinen ja Tero Pitkämäki).

Valvoja: Tuomaristo

Ratsastus

ViestiKirjoittaja Verbal » 08.07.2008 15.28

Kuva
Ratsastus
09.-21. elokuuta 2008, Hong Kong

Lajit:
    Kouluratsastus (yksilö)
    Kouluratsastus (joukkue)
    Esteratsastus (yksilö)
    Esteratsastus (joukkue)
    Kenttäratsastus (yksilö)
    Kenttäratsastus (joukkue)

Ratsastus on kuulunut olympialaisten ohjelmaan yhtäjaksoisesti vuodesta 1912 sekä vuonna 1900 Pariisissa. Ratsastus on nykyaikaisen viisiottelun ohella ainoa olympialaji, jossa on mukana eläimiä. Kansainvälisen olympiakomitean säännöissä painotetaan vahvasti että hevoset ovat yhtä lailla urheiljoita kuin ratsastajatkin, ja nykyisin myös hevoset ovat doping-testauksen alaisia.

Ratsastuksen lajivalikoima on pysynyt jotakuinkin samana jo pitkään. Joukkuemuotoinen kouluratsastus lisättiin ohjelmistoon vuonna 1928, ja vuonna 1960 se putosi yksien kisojen ajaksi pois ohjelmasta. Hevospooloa ei ole olympialaisissa nähty sitten vuoden 1936 ja vikellystä kokeiltiin vain vuonna 1920. Vuonna 1900 lajivalikoimassa oli ainoan kerran hevosten pituus- ja korkeushyppy.

Kouluratsastusta ovat viime vuosina hallinneet saksalaiset ja alankomaalaiset ja kenttäratsastusta isobritannialaiset, yhdysvaltalaiset ja australialaiset. Esteratsastuksessa menestyvien maiden valikoima on laajempi.

Suomalaiset:
    Kyra Kyrklund - kouluratsastus (yksilö)

Kisaohjelma:
    LAUANTAI 9.8.
    01.30-18.15 Kouluratsastus 1. päivä joukkue/henkilökohtainen karsinta

    SUNNUNTAI 10.8.
    01.30-05.30 Kouluratsastus 2. päivä joukkue/henkilökohtainen karsinta

    MAANANTAI 11.8.
    03.00-06.30 Kenttäkilpailu joukkue/henkilökohtainen

    TIISTAI 12.8.
    14.15-17.15 Esteratsastus, joukkue
    17.30-18.30 Esteratsastus, henkilökohtainen

    KESKIVIIKKO 13.8.
    14.15-19.15 Kouluratsastus Grand Prix joukkue
    14.15-19.15 Kouluratsastus henkilökohtainen Grand Prix Special -karsinta 1. päivä

    TORSTAI 14.8.
    14.15-18.45 Kouluratsastus Grand Prix joukkue
    14.15-18.45 Kouluratsastus henkilökohtainen Grand Prix Special -karsinta 2. päivä

    PERJANTAI 15.8.
    14.15-18.15 Esteratsastus henkilökohtainen karsinta

    LAUANTAI 16.8.
    14.15-19.00 Kouluratsastus Grand Prix Special henkilökohtainen

    SUNNUNTAI 17.8.
    14.15-18.15 Esteratsastus joukkue 1. kierros sekä henkilökohtainen
    14.15-18.15 Esteratsastus henkilökohtainen 2. karsinta

    MAANANTAI 18.8.
    14.15-17.15 Esteratsastus joukkue 2. kierros sekä henkilökohtainen
    14.15-17.15 Esteratsastus henkilökohtainen 3. karsinta

    TIISTAI 19.8.
    14.15-17.15 Kouluratsastus Grand Prix -finaali vapaa ohjelma henkilökohtainen

    TORSTAI 21.8.
    14.15-16.00 Esteratsastus finaali henkilökohtainen 1. kierros
    17.00-18.00 Esteratsastus finaali henkilökohtainen 2. kierros
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.08.2008 16.00

Heh, nyt on sitten Kyrklundin hevonen kuumeessa, hyvin menee :mrgreen:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.08.2008 12.50

Kyrklundin hevonen sitten parantunut, pystyvät varmasti osallistumaan kisaan, hyvä näin
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja Verbal » 12.08.2008 19.58

Lopputulokset - Kenttäratsastuksen yksilökilpailu

1. Hinrich Romeike (Marius) Kuva
2. Gina Miles (McKinlaigh) Kuva
3. Kristina Cook (Miners Frolic) Kuva
4. Megan Jones (Irish Jester) Kuva
5. Ingrid Klimke (Abraxxas) Kuva
6. Didier Dhennin (Ismene du Temple) Kuva
7. Clayton Fredericks (Ben Along Time) Kuva
8. Andreas Dibowski (Butts Leon) Kuva

Lopputulokset - Kenttäratsastuksen joukkuekilpailu

1. Saksa Kuva
(Peter Thomsen, Frank Ostholt, Andreas Dibowski, Ingrid Klimke, Hinrich Romeike)

2. Australia Kuva
(Shane Rose, Sonja Johnson, Lucinda Fredericks, Clayton Fredericks, Megan Jones)

3. Iso-Britannia Kuva
(Sharon Hunt, Daisy Dick, William Fox-Pitt, Kristina Cook, Mary King)

4. Ruotsi Kuva
5. Uusi-Seelanti Kuva
6. Italia Kuva
7. Yhdysvallat Kuva
8. Irlanti Kuva
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja rulezman » 14.08.2008 20.06

Kyrklund ratsasti sitten semifinaaleihin, hyvä juttu, vaikka lajista en mitään ymmärräkkään, ja en kyllä millään pidä sitä edes urheiluna...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja Verbal » 14.08.2008 21.27

Lopputulokset - Kouluratsastuksen joukkuekilpailu

1. Saksa Kuva 72,917
(Heike Kemmer, Nadine Capellmann, Isabell Werth)

2. Alankomaat Kuva 71,750
(Hans Peter Minderhoud, Imke Schellekens-Bartels, Anky van Grunsven)

3. Tanska Kuva 68,875
(Anne van Olst, Nathalie Zu Sayn-Wittgenstein, Andreas Helgstrand)

4. Yhdysvallat Kuva 67,819
5. Ruotsi Kuva 67,347
6. Iso-Britannia Kuva 66,806
7. Ranska Kuva 65,403
8. Australia Kuva 64,625
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Ratsastus

ViestiKirjoittaja Jonzku92 » 23.12.2008 03.52

yle.fi/urheilu kirjoitti:Pekingin esteratsastuksen joukkuepronssit uuteen jakoon

Norjan esteratsastusjoukkue menetti Pekingin olympiakisoista saamansa yllätyspronssin, kun joukkueen parhaan ratsastajan, Tony Andre Hansenin hevosen dopingnäyte varmistui positiiviseksi.

Hansenin hevosesta, Camironista, löydettiin kiellettyä dopingainetta, kapsaisiinia. Chilipaprikoista saatavalla kapsaisiinilla on herkistävää vaikutusta. Sitä sivellään usein hevosten etujalkoihin, jotta nämä suuremman kivun takia varoisivat koskemasta puomeihin. Jo ennen Pekingiä neljä esteratsukkoa suljettiin kisoista kyseisen aineen takia.

29-vuotias Hansen sai Norjan nelimiehisen joukkueesta parhaimmat pisteet joukkuekisassa. Lopputuloksiin lasketaan kolmen parhaan ratsukon pisteet, ja kun dopingkäryn takia Hansenin pisteitä ei oteta laskuihin mukaan, putoaa Norja pois mitaleilta. Norjan joukkueessa ratsastivat Hansenin lisäksi Morten Djupvik, Stein Endresen ja Geir Gulliksen.

Pronssile nousee Sveitsin nelikko Steve Guerdat, Christina Liebherr, Niklaus Schurtenberger ja Pius Schwizer.

Hansen sai Kansainväliseltä Ratsastajainliitolta 4,5 kuukauden kilpailukiellon ja määrättiin maksamaan sakkoa 3 000 Sveitsin frangia (noin 2 000 euroa) sekä oikeuskuluja 8 000 Sveitsin frangia (noin 5 300 euroa).


Sori, en jaksanut kirjoittaa tekstiä uudelleen, niin lainasin suoraan.
"No niin, nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin."
-Voitto Liukkonen, Jalkapallon MM-kisoissa 1978
Jonzku92
Mr. Urheilu
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 05.08.2008 23.19
Paikkakunta: Kotka


Paluu Peking 2008

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa