Yleisurheilu

Pekingin olympialaiset ovat loppuneet! Suomi sai kullan (Satu Mäkelä-Nummela), hopean (Minna Nieminen & Sanna Stén) sekä kaksi pronssia (Henri Häkkinen ja Tero Pitkämäki).

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 28.07.2008 21.59

Verbal kirjoitti:Epäselviä tapauksia on tosiaan selvitelty, ja niistä yhden kirja jo yllä mainitsikin:

Jussi Heikkilä (400m aidat)
- Heikkilän on osoitettava kisakuntonsa Lappeenrannan eliittikisoissa.

Mikko Halvari (10-ottelu)
- Jaakko Ojaniemi ei Kalevan Kisoissa onnistunut ylittämään Halvarin kauden parasta, mutta Halvarin itsensä on vielä osoitettava kisakuntonsa Lappeenrannan eliittikisoissa.

Mikaela Ingberg (keihäs)
- Ingbergin on osoitettava kisakuntonsa Lappeenrannan eliittikisoissa.

Johanna Mannisen kunto ei ole riittävä, joten sekä Mannisen yksilömatka että viestijuoksu jäävät Suomen osalta näkemättä ja kokematta.

Petteri Lax ja Kirsi Ahonen eivät ylittäneet A-rajoja, mikä oli ehtona kaksikon kisamatkalle. Ahonen ilmeisesti yrittää vielä löytää itselleen kisan jossa rajan voi ylittää, mutta Lax lienee jo luovuttanut kisapaikan suhteen.

Yleisurheilu
Visa Hongisto (200m)
Mikko Lahtio (800m)
Janne Holmén (maraton)
Francis Kirwa (maraton)
Jukka Keskisalo (3000m esteet)
Antti Kempas (50km kävely)
Jarkko Kinnunen (50km kävely)
Mikko Latvala (seiväs)
Tommi Evilä (pituus)
Robert Häggblom (kuula)
Franz Kruger (kiekko)
Olli-Pekka Karjalainen (moukari)
Tero Pitkämäki (keihäs)
Tero Järvenpää (keihäs)
Teemu Wirkkala (keihäs)
Vanessa Vandy (seiväs) [valittiin Kalevan Kisojen perusteella]
Merja Korpela (moukari)
Niina Kelo (7-ottelu) [valittiin Kalevan Kisojen perusteella]

Lisäksi Robert Häggblomilla ja Mikko Latvalalla on jonkinasteisia vaivoja, jotka saattavat vaarantaa miesten olympiamatkan.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2008 08.39

On kyllä aika paha juttu, jos Jussi Heikkilää ei kisoihin lasketa, tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista aitureista, saattaisi olla Pekingissä mahdollisuudet jopa välieriin...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Hockenheim » 29.07.2008 19.00

Hyvään aikaan tulee ainakin osa finaaleista, mutta joidenkin lajien kohdalla olen valitettavasti koulussa tuolloin, kyllä ärsyttää. Eikä muutenkaan ole varaa aamulla neljän aikaan tuijottaa telkkaria, jos meinaa hereillä pysyä koulussa (tosin opettaja taitaa päättää istumapaikat, jos takariviin pääsee niin mikä ettei vetelisi sikeitä, mutta eturivissä on vähän paha).
Hockenheim
Penkinlämmittäjä
 
Viestit: 6
Liittynyt: 29.07.2008 18.52

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.08.2008 10.35

Voi voi, Jussi Heikkilää ei päästetty Olympialaisiin :kipakkana:
Itse vakuutti, että olisi kunnossa Pekingissä, olisi nyt vaan päästetty mukaan...

Mutta Mikko Latvala Pekingiin laskettiin, pitkälti turistimatkalle, ei mitään mahdollisuuksia edes finaaliin...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.08.2008 09.40

Tästä tulisi vähän analyysinkiä:

Rulezmanin ennakkoa: Miesten 100 metrin juoksu

Kuka on maailman nopein? Titteli joka kiinnostaa koko maailmaa. IS Peking-liitteen mukaan: "Koko maailmaa pysähtyy satasen finaalin ajaksi, paitsi kahdeksan maailman nopeinta miestä

Koodi: Valitse kaikki
Perjantai 15.8: 1. alkuerät kello 4:45 alkaen
Perjantai 15.8: 2. alkuerät kello 14:45 alkaen
Lauantai 16.8: välierät kello 15:05 alken
Lauanti 16.8: Finaali kello 17.30


Ehdottomasti koko kisojen mielenkiintoisin lai, näin koko maailman mittakaavassa, meitä Suomalaisiahan kiinnostaa eniten (ei minua kylläkään) miesten keihään finaali, Suomi on keihäskansaa...
Mutta juoksukansaa tulee sitten tuolta rapakon toiselta puolelta, USA:sta, Jamaikalta, Bahamalta ja Trinitadista pitkälti, näillä joukkueilla on myöskin aina äärettömän kovat viestijoukkueet.

Mutta matkasta odotetaan tulevan kolmen kauppa, Jamaika vs USA
Ja nämä kolme kovaa herraahan ovat: Asafa Powell ja Usain Bolt Jamaikasta sekä Tyson Gay Amerikanmaalta, tuskin kukaan muu mestaruutta edes voi voittaa, mutta onhan niitä yllätyksiä ennenkin nähty.

Ja Bolthan on, ei enempää eikä vähempää, kuin maailmanennätysmies hurjalla ajalla, 9,72.
Eikä Powell ole sen vähempää, kuin entinen ME-mies, joka on juossut alle 9,80 niin monta kertaa, ettei niiden laskemiseen riitä enää yhden käden sormet
Mutta kuka on Tyson Gay? Vaatimattomasti maailman kaikkien aikojen nopeimman ajan juossut satasella, myrskytuuleen tosin, mutta virallinen ennätyskin on 9,77. Ja voitti Osakassa vaatimattomasti triplan...

Minä ehkä kuitenkin nostaisin näistä herroista vahvimmaksi Suosikiksi Asafan, hakkasi Boltin viime kohtaamisessa Tukholmassa, tosin vain sadasosalla, ja muutenkin Powell on voittanut kaikki kisat, jotka on vähään aikaan juossut, ja aika on ollut aina alle 10 sekunnin.
Gaysta ei sitten oikein tiedä, loukkaantui Amerikan karsinnoissa tuplamatkalla, eikä tietääkseni ole sen jälkeen juossut mitään kovin kovia kisoja...

Mutta entäpäs sitten ne muut viisi herraa, jotka finaalissa juoksevat?
Niin, muitakin herroja toki finaalissa nähdään. Varmasti ainakin: Jamaikan Nesta Carter (Juoksi Tukholman B-erässä upeasti 9,98)
Francis Obikwelu (Euroopanennätysmies, Osakassa kävi köpelösti, haluaa varmasti korvata sen)
Derrick Attkins (Osakan hopeamitalisti, ihan hyvässä vauhdissa ollut tälläkin kaudella) Churandy Martina (Hollannin Antillien mies on juossut tällä kaudella tasan 10 sekuntia, Pekingissä menee alle sen) Marc Burns (Trinitadin kovin mies, 9,97 tällä kaudella)

Siinä vähän esimerkkejä, nostetaan sitten vielä Norjan musta viikinkin Jaysuma Saidy Ndure, Kim Collins ja kaikki Brittiläiset.

Mutta entäpäs sitten Eurooppalaiset, nähdäänkö heitä finaalissa?
Eiköhän ainakin finaaliin mahdu sentään edes yksi Eurooppalainen, tällä hetkellä vahvimmilla ovat Francis Obikwelu, Norjan Viikinki ja Dwain Chambers, muitakin voi toki sieltä tulla...

Mutta entäs me valkoiset ihmiset?
Emme millään pärjää, välierissä meitä vielä saattaa bongata, mutta suuri yllätys olisi, jos joku meistä finaaliin asti selviäisi.
Vahvimmilla ovat ehkä Italian Fabio Cerutti ja Espanjan Ángel David Rodríguez, eikä ikinä kannata unohtaa Osovnikaria.

Musta hevonen?
Minä kyllä pistäisin mustaksi hevoseksi Hollannin Antillien miehen, Churandy Martinan, vakuuttavia juoksuja ollut tällä kaudella.
Tuskin kuitenkaan hänkään mestaruuteen asti yltää, mutta joku näistä kolmesta kovasta varmasti vähän pettää, ja mitali on Hollannin Antillian miehelle ihan mahdollinen, se tosin kyllä edellyttää uran ensimmäistä 10 sekunnin alitusta, ja siihen on kaikki eväät.

Mutta minun henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Pariisin maailmanmestari, Kim Collins.
Aina olen hänestä pitänyt, tuskin kuitenkaan ihan mitaleille yltää, fiinaaliin kuitenkin kaikki mahdollisuudet.
Ennätyshän hänellä on kova, 9,97, mutta tällä kaudellla on mennyt kymmenyksen hitaammin, parannusta tarvitaan ehdottomasti.

Elikkäs voin vielä sanoa, että maailman nopein mies tulee olemaan Asafa Powell.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 05.08.2008 10.27

Dwain Chambers ei tietääkseni ole mukana kisoissa kilpailukieltonsa takia.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.08.2008 11.11

Niinhän se tosiaan taisi ollakin, ketäs sitten Brittien joukkueessa on? Graig Pickering? Tyrone Edgar?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 05.08.2008 11.57

Pienen selvittelyn perusteella Pickering, Edgar ja Simeon Williamson.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 06.08.2008 11.54

Rulezmanin ennakkoa: miesten pituushyppy

Kuka on maailman kimmoisin ja pisimmälle hyppäävin kaveri? Se selviää Olympialaisissa...

Koodi: Valitse kaikki
Lauantai 16.8: Karsinta
Maanantai 18.8: Finaali (onneksi, sunnuntaina olisi ollut serkun rippijuhlat...)


Erittäin mielenkiintoinen laji, varsinkin kun Tommi Eviläkin pitää Suomen värejä yllä, ja hänellä on jopa mahdollisuuksia menestyä, vähän vaihtelua...

Mutta ehdoton ennakkosuosikkihan on Panaman Irving Saladino, joka pomppasi Hengelossa toukokuun lopussa uskomattoman loikan, 873, mutta hyppäsi yliastutulla hypyllä lähelle 9 metriä, eikä ollut paljoa yliastuttu.
Tosin sen jälkeen on Saladinon kuntokäyrä mennyt vähän alaspäin, kauden toiseksi paras hyppy on "vain" 839, eikä hän sitten sitä Kultaisen Liigan voittoakaan napannut, hävissi ekassa kisassa Saudi-Arabian Hussain Taher Al-Sabeelle, jotain tekniikkaongelmia taisi olla silloin.
Kohtuu säästäväisesti Saladino on kuitenkin kilpaillut, ja on kyllä voittanut lähes kaikki kilpailut.

Mutta kovia haastajiakin kyllä Saladinolle löytyy, Kreikan Louis Tsatoumas hyppäsi hainäkuun puolessa välissä Kreikassa hurjan hypyn, 844, mutta hän on vasta maailmantilaston kolmantena, toisena tulee Kuuban Ibrahim Camejo, joka hyppäsi kesäuussa peräti 846, hänen toiseksi paras hyppynsä tosin on "vain" 820...
Mutta ei toki unohdeta Saudi-Arabialaisiakaan, Mohamed Salman Al Khuwalidia ja Hussein Taher Al-Sabeeta, jotka ovat hypänneet tällä kaudellä molemmat yli 830

Mutta entäs sitten Tommi Evilä?
Kyllä Tommilla ihan hyvät mahdollisuudet on, ainakin pistesijoille, itse en ainakaan usko, että hän mitaleille asti yltäisi.
Ja aina puhutaan Tommin hurjasta kilpailupäästä, joka tuo ainakin kymmenen senttiä lisää, eikö muilla kilpailijoilla sitten tällaista "päätä" ole?
Saladino hyppäsi Osakassa viimeisellä hypyllä mestaruuteen, kun hyppäisi Andrew Howen ohi, siinä jää minun mielestäni Tommin kova pää kauas taakse...
Mutta voihan Tommi toki yllättääkin, noin 830 riittäisi melko varmasti mitaliin, mutta mielestäni nuo kaikki yllämainitsemani henkilöt ovat Tommia edellä...

Mutta kukas olisi sitten musta hevonen?
Sellaista ei nyt kyllä oikein tahdo löytyä... Mutta jos nyt joku pitäisi heittää, niin sanoisin Englannin Graig Rutherfordin, hypännyt tällä kaudella 820, ja on ollut erittäin vakuuttava kisoissa, mitä minä olen häneltä nähnyt.
Näihin Afrikan ukkoihin (Botswanan Gable Garenamotse ja Zimbabwen Ngonidzashe Makusha) ei voi oikein luottaa, siellä Afrikassa ovat pomppineet alkukesästä kovia hyppyjä, mutta nyt Olympialaisten alla ovat vähän hyytyneet...

Mutta ei kyllä toki unohdeta tässäkään lajissa USA:laisia, Dwight Phillips ei päässyt kisoihin, mutta Trevell Quinley, Brian Johnson ja ilmeisesti sitten Miguel Pate sinne pääsivät, kovaa tulosta aina tekevät, ei jätetä laskujen ulkopuolelle.

Ja minun suosikkini on ehdottomasti (jos Tommia ei lasketa) Irving Saladino. Hänen vauhtijuoksunsa näyttää niin hitaalta ja koomiselta, mutta kuulemma on kuitenkin juossut satasen aikaan 10.2 jotakin, hänen tekniikkansa on "erilainen" vähän kuin korkeushypyn hallitsevalla maailmanmestarilla, Donald Thomasilla, mutta tulosta tottavie syntyy, ehdoton mestarisuosikki.

Elikkäs näillä eväillä kun mennään kohti 18 päivää, niin Irving Saladino tulee olemaan ehdoton mestari!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 07.08.2008 09.40

Rulezmanin ennakkoa: Miesten kasi

Erittäin mielenkiintoinen ja taktinen matka, tuleeko taktiikkajuoksu, vai mennäänkö täysillä alusta loppuun, voiko Borzakovski hävitä kiritaistelussa?

Koodi: Valitse kaikki
Keskiviikko 20.8 kello 14 alkaen: Ensimmäiset alkuerät
Tostai 21.8 kello 14.30 alkaen: Välierät
Lauantai 23.8 kello 14.30: Finaali


Tällä kaudella on ehditty pitää jo erittäin kovaa vauhtia maailmalla. Heti kesäkuun alussahan nuori 19-vuotias Sudanin Abubaker Kaki juoksi Oslossa hurjan ajan, 1.42.69, se on myöskin kauden kärkitulos.
Mutta kaksi muutakin kaveria on ehtinyt alle 1.43, ja ihan vähän aikaa sitten, muutama viikko sitten Monacossa Juri Borzakovski ja Yusuf Saad Kamel kävivät hurjan taistelun, Borza voitti silloin rinnan mitalla, mutta molemmat juoksivat hurjat ajat, 1.42.79 molemmille.
Maailmantilaston nelosena on sitten ainakin mulle ihan tuntematon kaveri, Kuuban Yeimar Lopez, joka on juossut kesäkuussa 1.43.07, siitä on sitten vähän tuloskunto laskenut...
Mutta ikinä ei kannata unohtaa Mbulaeni Mulauzia, tälläkin kaudella kolme kertaa alle 1.44, ja kauden paras on 1.43.26, vauhtijuoksuksi jos menee, niin on erittäin vahvoilla, kirissa tuskin pärjää muutamalle yllämainitulle kaverille. Ehdottomasti varteenotettava mitalisuosikki.
Kandan Gary Reedkin on ollut oivassa vireessä, juoksu juuri Monacon hurjassa juoksussa uuden Kanadan ennätyksen, 1.43.68, mutta ajatelkaa, oli sillä ajalla vasta neljäs, kovaa mentiin Monacossa.
Yllättäen sitten paras Kenialainen löytyy maailmantilastosta sijalta seitsemän, David Rudisha siellä majailee ja hän oli kyllä mulle ihan tuntematon kaveri ennen tätä kautta.
Sitten seuraavina tilastoissa tulee tuttuja nimiä, Chepkirwok, Kirwa Yego, Amine Laalou...
Mutta haluasin sitten vielä nostaa toisen Sudanin kaverin, Ahmed Ismailin, oli tuossa hurjassa Monacon juoksussa viides ajalla 1.44.34.
Viime kaudella hän ei juossut oikeastaan ollenkaan, jonkinlainen vamma oli, mutta on nyt tehyt komean comebackin, saattaa olla Pekingissä korkealla, ainakin finaalissa.

Mutta Suomalaisväriäkin tosiaan nähdään Pekingissä miesten kasilla, ykkösjuoksijamme Mikko Lahtio on alittanut B-rajan ja hän Pekingiin matkaa, pitkälti turistina, mahdollisuudet edes välieriin ovat olemattoman pienet, mutta ainahan sitä voi toivoa...
Mikon kauden parashan on 1.46.59, sellaisen ajan jos saisi tehtyä alkuerissä, niin voisi jotain tullakin, niin kovaa siellä ei kuitenkaan juosta...
Ja jos kirin saa irtoamaan, niin kuka tietää....

Vahvimmaksi voittajaehdokkaksi minä ehkä kuitenkin heittäisin Saad Kamelin lähtee alustaasti pitämään kovaa vauhtia, ja yrittää pudottaa Borzakovskin tarpeeksi kauas, saattaa onnistuakin.

Minun henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Mbulaeni Mulauzi, toivottavasti pärjäisi, ja miksei pärjäisi?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.08.2008 19.30

Onkos Felix Sanchez muutes jo lopullisesti pistänyt pillit pussiin?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 09.08.2008 23.44

Sánchez on ainakin ilmoitettu 400 metrin aitojen alkueriin.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.08.2008 07.40

Verbal kirjoitti:Sánchez on ainakin ilmoitettu 400 metrin aitojen alkueriin.


Mitäköhän siitäkin tulee, IAAF:n sivuilta en löydä ainakaan yhtään aikaa, jonka olisi juossut tällä kaudella...
No, pitähään sitä olympiavoittoa puolustaa
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Nasty » 10.08.2008 12.37

Sanchez oli Dominikaanisen Tasavallan lipunkantaja.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 10.08.2008 12.40

Se ei toki mitään osallistumisesta kerro. Muutamilla mailla oli lipunkantajina entisiä urheilijoita, jotka eivät ole vuosiin olleet aktiivisia. Esimerkkinä vaikkapa Etiopian Miruts Yifter, joka voitti vuoden 1980 olympialaisissa sekä vitosen että kympin.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Nasty » 10.08.2008 14.10

Verbal kirjoitti:Se ei toki mitään osallistumisesta kerro. Muutamilla mailla oli lipunkantajina entisiä urheilijoita, jotka eivät ole vuosiin olleet aktiivisia. Esimerkkinä vaikkapa Etiopian Miruts Yifter, joka voitti vuoden 1980 olympialaisissa sekä vitosen että kympin.


Epäilen kuitenkin, että Sanchezin tasoinen mies menee kisoihin vaan lippua kantelemaan, kun ikääkään ei vielä ole liikaa.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 10.08.2008 14.19

Näitä vanhoja starojahan on monesti mukana valmentajina, avustajina tai muuten vaan kisadelegaation jäseninä. Lipunkannossa ei tosiaan tarvitse olla joukkueen urheileva jäsen.

Mutta kuten todettua niin Sánchez on 400 metrin aitojen lähtölistoissa, eli varmasti on mies urheilemassa mukana.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.08.2008 14.34

Olihan Bubkakin mukana avajaisissa, ihme ettei Ukraina häntä pistänyt lippua kantamaan...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.08.2008 18.08

Aiai, ylihuomenna jo alkaa, jännitys kasvaa [hesse_popcorn]
Ensimmäisenä päivänähän Suomalaisista ovat tulessa Niina Kelo seitsenottelussa, OP moukarin karsinnassa, Robert Häggblom kuulan karsinnassa.
Miesten kuulan finaali perinteisesti heti avauspäivänä, ja toinen illan finaali on naisten kymppi.
Mutta kuten jo moneen kertaan todettu, miesten satesen ekat ja tokat alkuerät ehdottomasti mielenkiintoisimmat, aivan varmasti joku kova karsiutuu ja ekalla kierroksella.
Mielenkiinnolla odotetaan yleisurheilun alkua....
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Verbal » 13.08.2008 21.28

Ateenassa mentiin ajalla 10,34 jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta. Tuosta vauhdista ei yksikään puolittainenkaan suosikki putoa ilman loukkaantumista tai vilppistartista johtuvaa diskausta. Sadan metrin karsintaerät kaiken maailman turisteineen on avauspäivän heikointa antia, ja samaa mieltä ovat myös huippujuoksijat joille kyseinen startti on silkkaa pakkopullaa. Tässä ainoat joilla on jännitettävää ovat ne n. 10,2-10,4 sekunnin aikoja juoksevat keskikastin juoksijat, joille toiselle kierrokselle pääseminen olisi unelmien täyttymys.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

EdellinenSeuraava

Paluu Peking 2008

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa