Lentopallo

Lentopallo
9.-24. elokuuta 2008, Peking
Lentopallo on olympialaji, jossa jaetaan kaikkiaan neljä mitalisarjaa. Miesten ja naisten sisäturnausten lisäksi Pekingissä pelataan ulkoturnaukset, eli beachvolleyn miesten ja naisten sarjat.
Lentopallo on ollut olympialaji vuodesta 1964, sekä miehillä että naisilla. Beachvolley oli näytöslajina Barcelonassa vuonna 1992, ja vuodesta 1996 alkaen se on kuulunut varsinaisten lajien joukkoon.
Lentopallon olympiahistorian ensimmäiset vuosikymmenet sujuivat Neuvostoliiton määrätessä, sillä vuosina 1964-1988 se jäi vain kahdesti loppuottelun ulkopuolelle sekä miesten että naisten sarja huomioiden. Vuonna 1984 Neuvostoliitto ei osallistunut Los Angelesin olympialaisiin ja vuonna 1972 maan miesten maajoukkue jätettiin pronssille.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ylivoima on kukistettu, olkoonkin että kaksissa viime kisoissa Venäjä on ollut mitaleilla sekä miehissä että naisissa. Miesten valtamaat ovat viime vuosina olleet Brasilia, Italia ja entinen Jugoslavia. Naisten puolella Kuuba kantoi valtikkaa koko 1990-luvun, kunnes Kiina nappasi olympiakullan Ateenassa vuonna 2004. Beachvolley on perinteisesti yhdysvaltalaisten ja brasilialaisten hallintaa.
Osallistujamaat (miehet):
- Kiina (isäntämaa)
Brasilia
Venäjä
Bulgaria
Egypti
Japani
Serbia
Yhdysvallat
Venezuela
Saksa
Puola
Italia
Osallistujamaat (naiset):
- Kiina (isäntämaa)
Italia
Brasilia
Yhdysvallat
Algeria
Kazakstan
Venäjä
Kuuba
Venezuela
Puola
Serbia
Japani
Kisaohjelma:
- Lohko A (miehet)
Bulgaria, Italia, Japani, Kiina, Venezuela, Yhdysvallat
10.08. 07:00 Italia - Japani
10.08. 07:30 Yhdysvallat - Venezuela
10.08. 15:00 Bulgaria - Kiina
12.08. 07:30 Italia - Yhdysvallat
12.08. 15:00 Kiina - Venezuela
12.08. 17:00 Bulgaria - Japani
14.08. 05:00 Italia - Venezuela
14.08. 15:00 Kiina - Japani
14.08. 17:00 Bulgaria - Yhdysvallat
16.08. 05:00 Kiina - Yhdysvallat
16.08. 09:30 Italia - Bulgaria
16.08. 17:00 Venezuela - Japani
18.08. 05:00 Bulgaria - Venezuela
18.08. 15:00 Kiina - Italia
18.08. 17:00 Japani - Yhdysvallat
Lohko B (miehet)
Brasilia, Egypti, Puola, Saksa, Serbia, Venäjä
10.08. 05:00 Serbia - Venäjä
10.08. 09:30 Brasilia - Egypti
10.08. 17:00 Puola - Saksa
12.08. 05:00 Venäjä - Saksa
12.08. 07:00 Egypti - Puola
12.08. 09:30 Brasilia - Serbia
14.08. 07:00 Saksa - Egypti
14.08. 07:30 Brasilia - Venäjä
14.08. 09:30 Puola - Serbia
16.08. 07:00 Venäjä - Egypti
16.08. 07:30 Saksa - Serbia
16.08. 15:00 Puola - Brasilia
18.08. 07:00 Brasilia - Saksa
18.08. 07:30 Puola - Venäjä
18.08. 09:30 Egypti - Serbia
Jatkopelit
20.08. 05:00 A1 - B4
20.08. 07:00 A2 - B2/B3
20.08. 15:00 A3 - B2/B3
20.08. 17:00 A4 - B1
22.08. 07:30 A1/B4 - A2/B2/B3
22.08. 15:00 A4/B1 - A3/B2/B3
24.08. 05:00 Pronssiottelu
24.08. 07:00 Loppuottelu
Lohko A (naiset)
Japani, Kiina, Kuuba, Puola, Venezuela, Yhdysvallat
09.08. 09:30 Puola - Kuuba
09.08. 15:00 Kiina - Venezuela
09.08. 17:00 Yhdysvallat - Japani
11.08. 07:30 Kuuba - Yhdysvallat
11.08. 15:00 Kiina - Puola
11.08. 17:00 Venezuela - Japani
13.08. 07:00 Yhdysvallat - Venezuela
13.08. 15:00 Kiina - Kuuba
13.08. 17:00 Puola - Japani
15.08. 07:30 Venezuela - Puola
15.08. 15:00 Yhdysvallat - Kiina
15.08. 17:00 Kuuba - Japani
17.08. 07:00 Kuuba - Venezuela
17.08. 07:30 Puola - Yhdysvallat
17.08. 15:00 Japani - Kiina
Lohko B (naiset)
Algeria, Brasilia, Italia, Kazakstan, Serbia, Venäjä
09.08. 05:00 Italia - Venäjä
09.08. 07:00 Serbia - Kazakstan
09.08. 07:30 Algeria - Brasilia
11.08. 05:00 Algeria - Serbia
11.08. 07:00 Kazakstan - Italia
11.08. 09:30 Brasilia - Venäjä
13.08. 05:00 Italia - Algeria
13.08. 07:30 Venäjä - Kazakstan
13.08. 09:30 Serbia - Brasilia
15.08. 05:00 Algeria - Venäjä
15.08. 07:00 Brasilia - Kazakstan
15.08. 09:30 Serbia - Italia
17.08. 05:00 Kazakstan - Algeria
17.08. 09:00 Italia - Brasilia
17.08. 17:00 Venäjä - Serbia
Jatkopelit
19.08. 05:00 A1 - B4
19.08. 07:00 A2 - B2/B3
19.08. 15:00 A3 - B2/B3
19.08. 17:00 A4 - B1
21.08. 07:30 A1/B4 - A2/B2/B3
21.08. 15:00 A4/B1 - A3/B2/B3
23.08. 07:30 Pronssiottelu
23.08. 15:00 Loppuottelu