Maahockey

Maahockey
10.-23. elokuuta 2008, Peking
Maahockeyn (tai oikeammin, "hockeyn") pelaaminen aloitettiin olympiatasolla vuonna 1908 Lontoossa. Kansainvälisen kattojärjestön puuttuminen oli syynä lajin puuttumiselle vuonna 1924, mutta laji reagoi nopeasti perustamalla samana vuonna kansainvälisen hockeyliiton. Vuonna 1928 laji palasi olympialaisten kavalkadiin, ja siellä se on myös pysynyt. Naisten hockey aloitettiin vuonna 1980.
Sekä miesten että naisten sarjassa mukana on 12 joukkuetta, jotka jaetaan kahteen kuuden joukkueen alkulohkoon. Molempien lohkojen kaksi parasta jatkavat välieriin ja lopulta mitalipeleihin.
Maahockeyn olympiahistoria voidaan jakaa karkeasti kahteen jaksoon. Ensimmäistä jaksoa hallitsivat aasialaisjätit Intia ja Pakistan, ja ensin mainittu voitti kultaa jokaisissa olympialaisissa vuodesta 1928 vuoteen 1956. Vähitellen lajissa valta-asemaan ovat nousseet Australia sekä Hollannin, Saksan ja Espanjan kaltaiset eurooppalaisjoukkueet. Hollanti on ollut kolmissa kisoissa peräkkäin finaalissa, ja kolmen mestaruuden putki epäonnistui vasta vuonna 2004 oranssipaitojen hävittyä Australialle jatkoajalle menneessä loppuottelussa.
Naisten turnauksissa Australia on ollut lievästi hallitseva, sen voitettua kolme olympiakultaa kuusissa olympialaisissa. Viime olympialaisissa aussit jäivät kauas mitaleilta, ja olympiakultaa voitti Saksa.
Osallistujamaat (miehet):
- Kiina (isäntämaa)
Etelä-Korea
Pakistan
Etelä-Afrikka
Kanada
Alankomaat
Espanja
Belgia
Australia
Uusi-Seelanti
Iso-Britannia
Saksa
Osallistujamaat (naiset):
- Kiina (isäntämaa)
Japani
Etelä-Afrikka
Argentiina
Saksa
Alankomaat
Iso-Britannia
Uusi-Seelanti
Australia
Espanja
Yhdysvallat
Etelä-Korea