Uinnin MM-kisat Roomassa

Uinti ja lentopallo, tai vaikka soutu ja jousiammunta.

Valvoja: Tuomaristo

Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.07.2009 12.04

Viikko on hypitty uimahyppyjä, mutta nyt on sitten aika uinnin, tänään sunnuntaina alkoi ja ensi viikon sunnuntaihin kestää.
Suomi lähetti tällä kertaa seitsemän uimaria kisoihin, Hanna-Maria Seppälän, Emilia Pikkaraisen, Riia-Roosa Koskelaisen, Katja Lehtosen, Linda Laihorinteen, Eetu KArvosen ja Jani Rusin.

Muutamat suomalaiset tänään jo urakkansa aloittivat, kukaan ei ole vielä eteenpäin selvinnyt, Hanskikin aloitti urakkansa 200 metrin sekauinnissa, tie nousi pystyyn jo alkuerissä. Suomen naisten 4X100 metrin viestijoukkueelta voidaan sitten illalla odottaa jopa finaalipaikkaa.

Illan finaaleista mielenkiintoisin tänään on kyllä ehdottomasti miesten 400 metrin vapaauinti, Paul Biedermann piti kovinta vauhtia alkuerissä, mutta Tunisian Oussama Mellouli voi olla kova, kesäkuun lopussa Välimeren kisoissa putsasi pöydän ja hänhän on myös Pekingin 1500 metrin voittaja.
Korean hallitseva olympiavoittaja Tahwan Park ei sensijaan selvitynyt edes finaaliin.

Eurosport näyttää kaikki kisatapahtumat suorina, kymmeneltä aamutapahtumat ja seitsemän aikoihin sitten iltajakso, joka päivä suorana. Yle näyttää sitten FST:n puolelta joka päivä kello 12:00 alkueriä ja illalla vähän miten sattuu iltajakson...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 26.07.2009 13.00

Eetu Karvonen voitti alkueränsä, ei kyllä millään jaksa herätä kattomaan Eurosportilta näin Kesällä, Kattelen siis FST5:selta
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.07.2009 13.03

Eipä tuolla Karvosen voitolla juuri mitään arvoa ole, ennätykstäänkin jäi muutaman kymmenyksen, 62 sija lopulta...

Ja vähän olin ylioptimistinen, kun Suomen viestijoukkueen finaalimahdollisuuksista puhuin, lopulta 15 sija, mutta upea SE-aika, vanha parani yli kahella sekalla. Ja Hanski on kyllä hyvässä kunnossa, tuli oman osuutensa kuin lentäen, vaikka tämä onkon Hanskin "välivuosi"

Ja Eurosportilta kannattaa ehdottomasti katsoa, selostuksen taso hakkaa Hööpin höpinät 10-0, selostamossa nimittäin TOmmi Rundgren ja Jani Sievinen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.07.2009 20.29

Seitsemän maailmanennätystä näin ensimmäisenä päivänä, että silleen....
Phelpskin nappasi ensimmäisen kultansa, 4x100 metrin viestistä, ei kyllä millään tavalla vakuuttanut omalla osuudellaan, tulee tiukkaa hänellä Serbian pojan kanssa satasella.
Tuon miesten 400 metrin vaparin vei Saksan nuori Paul Biedermann, maailmanenkalla tottakai, Oussama Mellouli oli kakkonen.

Ja Eurosportilla nähtävästi varaa lähettää selostajat Roomaan asti :eihä:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 26.07.2009 20.40

rulezman kirjoitti:Seitsemän maailmanennätystä näin ensimmäisenä päivänä, että silleen....
Phelpskin nappasi ensimmäisen kultansa, 4x100 metrin viestistä, ei kyllä millään tavalla vakuuttanut omalla osuudellaan, tulee tiukkaa hänellä Serbian pojan kanssa satasella.
Tuon miesten 400 metrin vaparin vei Saksan nuori Paul Biedermann, maailmanenkalla tottakai, Oussama Mellouli oli kakkonen.

Ja Eurosportilla nähtävästi varaa lähettää selostajat Roomaan asti :eihä:


Hienoa tosiaan, Pellegriinin nostaisiin esiin, oliko 400M Vapari, alitti Ensimmäisenä Naisena 4Minuuttia, ME ajalla tottakai..

OFFTopic: Katselen Alkuerät FST5 ja Finaalit illalla Eurosportilta.
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.07.2009 20.44

Kyllä kyllä, Pellegrini aivan upeasti ensimmäisenä naisena alle neljän minuutin, vähän antoi esimakua jo kesäkuun lopussa Välimeren kisoissa, sielläkin teki maailmanennätyksen.

Huomenna sitten suomalaisista tulessa Riia-Riitta Koskelainen ja Katja Lehtonen, molempien tie luultavasti käy pystyyn jo alkuerissä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja Nasty » 26.07.2009 23.11

yGo kirjoitti:Hienoa tosiaan, Pellegriinin nostaisiin esiin, oliko 400M Vapari, alitti Ensimmäisenä Naisena 4Minuuttia, ME ajalla tottakai..


Kestää ihan hiton kauan tää ME ja luultavasti monet muutkin tän kauden aikana tehdy ME:t. Nimittäin ensi vuoden alusta nää uudet uima-asut kielletään ja siirrytään asuihin jotka eivät sillä polyuretaania.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.07.2009 09.35

Kaikkein järkevintä olisi kyllä uinnin kannalta pyyhkiä nämä kaikki maailmanennätyksen kahen vuoden ajalta historiaan, mutta näin tuskin tulee tapahtumaan, ehkä sitten joskus kymmenen vuoden päästä aletaan rikkomaan näitä ennätyksiä.

Riia-Roosa Koskelainen ui äsken 100 metrin selkäuinnin alkuerissä, jäi ennätyksestään kymmenyksen, ei tietenkään mitään asiaa jatkoon.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 27.07.2009 14.25

rulezman kirjoitti:Kaikkein järkevintä olisi kyllä uinnin kannalta pyyhkiä nämä kaikki maailmanennätyksen kahen vuoden ajalta historiaan, mutta näin tuskin tulee tapahtumaan, ehkä sitten joskus kymmenen vuoden päästä aletaan rikkomaan näitä ennätyksiä.

Riia-Roosa Koskelainen ui äsken 100 metrin selkäuinnin alkuerissä, jäi ennätyksestään kymmenyksen, ei tietenkään mitään asiaa jatkoon.



Kyll on älytöntä jos ei poisteta, ja onko sillä väliä, uiko 3 Sekunttia paremmin, kyllä sen ME:n arvo olisi sama.. Eli mitä järkeä tuota nopeutta ylipäätään lisätä? Sama arvohan ME:llä olisi muutenkin, älytöntä touhua! :kipakkana:
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja Nasty » 27.07.2009 14.31

yGo kirjoitti:Kyll on älytöntä jos ei poisteta, ja onko sillä väliä, uiko 3 Sekunttia paremmin, kyllä sen ME:n arvo olisi sama.. Eli mitä järkeä tuota nopeutta ylipäätään lisätä? Sama arvohan ME:llä olisi muutenkin, älytöntä touhua! :kipakkana:


Uimapukujen kehittämisen ideanahan on ollut saada valmistajalle näkyvyyttä parantamalla puvun ominaisuuksia, jolloin parhaat uimarit haluavat käyttää sitä, koska se on nopeampi kuin vanhat puvut. Näin valmistaja saa hyvää mainosta ja uimarit voittavat kisoja uimareita vastaan joilla ei ole yhtä hyvää pukua.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.07.2009 19.56

Näin voitti tämä Ruotsin nuori 15-vuotias komeetta Sarah Sjöström sadan metrin perhosuinnin, uudella ME-ajalla tottakai. Suomen taso on kyllä tällä hetkellä pelottavan huonoa verratttuna muihin Pohjoismaihin. Tai no Islanti sentään vielä ehkä voitetaan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 27.07.2009 20.42

rulezman kirjoitti:Näin voitti tämä Ruotsin nuori 15-vuotias komeetta Sarah Sjöström sadan metrin perhosuinnin, uudella ME-ajalla tottakai. Suomen taso on kyllä tällä hetkellä pelottavan huonoa verratttuna muihin Pohjoismaihin. Tai no Islanti sentään vielä ehkä voitetaan.


Ja mäku luuuin et Emilia Pikkarainen ois kova nuori, mut siis, 15 Vuotias ME aika?, Häh? Voikohan pystyä jopa ilman "kumipukuja" 10 Vuoden päästä rikkomaan sitä... Onkohan dopingia, kyll nii uskomaton suoritus..
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.07.2009 20.50

Etenkin naisten puolella nuoret pärjäävät aina tosi hyvin, miesten puolella eivät ehkä niinkään, koska enemmän voimaa vaaditaan.
Eikä Hanskikaan nyt ollut kun 18, kun ensimmäisen mestaruuden voitti.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja Nasty » 27.07.2009 20.59

rulezman kirjoitti:Etenkin naisten puolella nuoret pärjäävät aina tosi hyvin, miesten puolella eivät ehkä niinkään, koska enemmän voimaa vaaditaan.
Eikä Hanskikaan nyt ollut kun 18, kun ensimmäisen mestaruuden voitti.


Michael Phelps oli samanikäinen kuin Sjöström kun voitti ensimmäisen MM-kultansa. Tosin Sjöströmmillä oli jo EM-kulta viime vuodelta.

Ja vaikka nuorena noustaan huipulle niin aina se on toisesta päästä pois.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 27.07.2009 21.02

Nasty kirjoitti:Michael Phelps oli samanikäinen kuin Sjöström kun voitti ensimmäisen MM-kultansa. Tosin Sjöströmmillä oli jo EM-kulta viime vuodelta.

Ja vaikka nuorena noustaan huipulle niin aina se on toisesta päästä pois.


Joskushan nämä nuoret Kultamitallistit tiputtavat tasonsa täydellisesti kun ovat n. 25V... Sit ei tuukkaan enää mitalleita, no en ole varma tästä, mutta omasta mielestä..
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.07.2009 21.05

Olenko aivan väärässä, se yksi kova hollantilainen naisuimari on oyli 40-vuotias, nimi ei nyt tule mieleen. Satuin jotain sen suuntaista kuulemaan päivemmällä keilahallissa, kun uintia telkkarista tuli
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 28.07.2009 19.40

Näin otti Phelps turpiinsa, lajina 200 metrin vapaauinti ja sankarina Saksan Paul Biedermann, uuden ME-ajan samantien teki ja Phelps jäi melkein kaksi sekuntia [juhla]
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja yGo » 29.07.2009 10.12

rulezman kirjoitti:Näin otti Phelps turpiinsa, lajina 200 metrin vapaauinti ja sankarina Saksan Paul Biedermann, uuden ME-ajan samantien teki ja Phelps jäi melkein kaksi sekuntia [juhla]


Mahtavaa, hyvä että Jenkit ei kokoajan veis ;)....
Forza AC Milan!
Avatar
yGo
Andrea Pirlo
 
Viestit: 1032
Liittynyt: 19.07.2009 21.15

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja Nasty » 29.07.2009 20.17

Tänään rikottiin Grant Hackettin ME 800 metrillä Zhangin toimesta. Aloitti kovii, 500-700 hieman tasasempaa vauhtia, jolla välillä Mellouli tuli lähellä. Viimeisen satasen Zhang kuitenkin veti kuin riivattu ja rikkoi maailmanennätyksen 6 sekunnilla. Nyt on enää 1500 metrin ME sellainen, jota ei ole uitu polyuretaani puvulla.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Uinnin MM-kisat Roomassa

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2009 20.34

Ehdottomasti kyllä tähän asti kisojen upein uinti. 600 metrin kohalla kyllä jo näytti että Mellouli ohi menisi, mutta ei, hurja loppukiri vielä kinukilta löytyi, eikä uinut Melloulikaan huonosti.
Tonnivitosella sitten toivottavasti Mellouli kultaa ottaisi, ehkä vähän liian pitkä matka kiinalaiselle, ainakin tolla vauuhdilla
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Seuraava

Paluu Muut lajit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa