Sivu 1/1

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 05.09.2009 13.58
Kirjoittaja Verbal
Edellisen alle 21-vuotiaiden ikäluokan menestys oli parasta Suomessa pitkään aikaan, eikä kolmeen tappioon päättynyttä EM-lopputurnausta voi kovassa alkulohkossa pitää mitenkään karvaana pettymyksenä. Koko EM-turnee karsintoineen kaikkineen osoitti, että Suomesta on tulossa kovatasoinen ikäluokka nyt kovaa vauhtia vanhenevan edellisen "kultaisen sukupolven" tilalle.

Mutta onko seuraavasta ikäluokasta samanlaiseen suoritukseen? Nyt -86 ja -87 -syntyneet pelaajat ovat siirtyneet A-ikäluokkaan ja tilalle nousevat pääosin vuosina -88 ja -89 syntyneet huippulupauksemme. Arpa sijoitti Suomen vaativaan karsintalohkoon Espanjan, Hollannin, Puolan ja Liechtensteinin seuraksi, mutta Markku Kanervan johdattama joukkio lähtee jälleen suurella itseluottamuksella kohti lopputurnausta.

Suomen avauspeli karsinnoissa pelattiin eilen, kun Suomi hävisi Hollannissa isäntämaalle lukemin 2-0. Oranssipaidat olivat etenkin ottelun alussa askeleen edellä, mutta toisella puoliajalla Suomi pääsi hyvin peliin mukaan, ja erityisesti Teemu Pukin vaihtaminen kentälle Pele Koljosen tilalle piristi Pikkuhuuhkajien peliä huomattavasti. Maalin tappioasemassa Suomi satsasi tasoitusmaalin hakemiseen, mutta se avasi myös takaportin hollantilaisille, jotka kävivät lopulta viimeistelemässä ottelun päätösosuman.

Suomen kokoonpano eilisessä ottelussa oli:
Jukka Lehtovaara (TPS)
Jukka Raitala (Hoffenheim)
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn)
Jani Tanska (FF Jaro)
Ville Nikkari (FC Inter)
Joona Toivio (Telstar)
Sakari Mattila (Ascoli) > 81. Mika Ojala (FC Inter)
Akseli Pelvas (HJK) > 72. Aleksei Kangaskolkka (TamU)
Sebastian Mannström (FF Jaro)
Riku Riski (TPS)
Pele Koljonen (KuPS) > 60. Teemu Pukki (Sevilla)

Vaihtopenkillä koko 90-minuuttisen istuivat Lukas Hradecky (Esbjerg fB), Mikko Sumusalo (HJK), Henri Aalto (FC Honka) sekä Joni Kauko (FC Inter). Karsinnat jatkuvat Suomen osalta jo tiistaina vierasottelulla Puolassa.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.09.2009 10.06
Kirjoittaja Verbal
Puolalta tuli takkiin 2-1. Ainoan maalin iski toiselle puoliajalle kentälle vaihdettu Teemu Pukki.

Suomen kokoonpano oli:
Lukas Hradecky (Esbjerg fB)
Jukka Raitala (Hoffenheim)
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn)
Joona Toivio (Telstar)
Ville Nikkari (FC Inter)
Sakari Mattila (Ascoli) > 46. Teemu Pukki (Sevilla)
Joni Kauko (FC Inter)
Akseli Pelvas (HJK)
Riku Riski (TPS) > 83. Jonne Hjelm (TamU)
Sebastian Mannström (FF Jaro) > 62. Mika Ojala (FC Inter)
Aleksei Kangaskolkka (TamU)

Vaihtopenkillä koko ottelun istuivat Jukka Lehtovaara (TPS), Juhani Ojala (HJK), Henri Aalto (FC Honka) ja Pele Koljonen (KuPS).

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.09.2009 15.29
Kirjoittaja chesswinner
Mitä hittoa se koutsi oikein sekoilee?

Aalto penkillä molemmissa matseissa ??? En vain ymmärrä.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.09.2009 16.31
Kirjoittaja Verbal
Henri Aalto on ensisijaisesti vasen laitapuolustaja, ja Jukka Raitala on tuolla tontilla ohittamaton. Toki Aallon voisi kuvitella oikeallekin laidalle, mutta siellä Ville Nikkari on vakiintunut ykkösvaihtoehdoksi.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.09.2009 18.00
Kirjoittaja yGo
Kannattaisi Pukki pistää avaukseen.. Saa jotenkin elämää tohon peliin..

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.09.2009 22.21
Kirjoittaja chesswinner
Verbal kirjoitti:Henri Aalto on ensisijaisesti vasen laitapuolustaja, ja Jukka Raitala on tuolla tontilla ohittamaton. Toki Aallon voisi kuvitella oikeallekin laidalle, mutta siellä Ville Nikkari on vakiintunut ykkösvaihtoehdoksi.


En ole tästä täysin samaa mieltä. Toki Raitalan siirtäminen olisi suuri menetys puolustukselle, mutta Aaltokaan ei ole huono. Mulla on mielessä hullu idea kokeilla Raitalaa keskikentän pohjalla. Mitä arvelet, onko ajatus täysin päätön ?

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 03.10.2009 11.32
Kirjoittaja Verbal
Tällaisella miehistöllä Hollanti- ja Liechtenstein -otteluihin:

Jukka Lehtovaara (TPS) 6/0
Lukas Hradecky (Esbjerg fB) 2/0
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn) 6/0
Markus Joenmäki (FC Haka) 1/0
Mikko Sumusalo (HJK) 1/0
Henri Aalto (FC Honka) 5/0
Ville Nikkari (FC Inter) 5/0
Jukka Raitala (Hoffenheim) 21/0
Joona Toivio (Telstar) 5/0
Toni Kolehmainen (AC Oulu) 4/0
Sebastian Mannström (FF Jaro) 6/0
Riku Riski (TPS) 6/1
Joni Kauko (FC Inter) 2/0
Jonne Hjelm (TamU) 2/0
Mika Ojala (FC Inter) 12/1
Aleksei Kangaskolkka (Tampere United) 4/0
Teemu Pukki (Sevilla) 8/1
Akseli Pelvas (HJK) 6/1
Sakari Mattila (Ascoli) 6/0

Hollanti-ottelu pelataan Finnair Stadiumilla ensi perjantaina kello 20.00.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 06.10.2009 12.41
Kirjoittaja vilsu
Tokihan tuo ihan hyvä ryhmitys Suomelta on ja varmasti tulevat molemmissa otteluissa hyvin pelaamaan. Sitä kyllä vähän ihmettelen, että miksi Raitala on U21-maajoukkueen eikä A-maajoukkueen mukana, mutta eipähän ole mun päätettävissä.. Tuo Hollanti-peli näytetään suorana TV Viideltä, mutta Liechtenstein-ottelusta ei tule televisiokuvaa Suomeen.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 06.10.2009 16.48
Kirjoittaja Jonzku92
Jukka Lehtovaara jääkin sitten pois ainakin lokakuun EM-karsintaotteluista Hollantia (9.10.) ja Liechtensteinia (13.10.) vastaan olkapäävamman vuoksi. Hänen tilalle Kanerva nimesi FC Lahden Juha Tuomen.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 09.10.2009 21.01
Kirjoittaja Verbal
Kolmas tappio kolmannessa ottelussa oli tosiasia, kun Suomi joutui taipumaan Hollannille Finnair Stadiumilla niukasti 1-0 -tuloksella. Oranssipaitojen voittomaalin teki Erik Pieters.

Suomen kokoonpano tänään:
Lukas Hradecky (Esbjerg fB)
Jukka Raitala (Hoffenheim)
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn)
Joona Toivio (Telstar)
Ville Nikkari (FC Inter)
Sebastian Mannström (FF Jaro)
Joni Kauko (FC Inter) > 46. Jonne Hjelm (TamU)
Toni Kolehmainen (AC Oulu)
Mika Ojala (FC Inter) > 61. Akseli Pelvas (HJK)
Riku Riski (TPS)
Teemu Pukki (Sevilla) > 81. Aleksei Kangaskolkka (TamU)

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 13.10.2009 20.59
Kirjoittaja Verbal
Liechtensteinia vastaan päästiin sentään voiton makuun, kun Suomi lakaisi kääpiövaltion maajoukkueen 4-0 -voitolla. Maaleista vastasivat Teemu Pukki, Aleksei Kangaskolkka sekä kahdesti osunut Jonne Hjelm.

Suomen kokoonpano tänään:
Lukas Hradecky (Esbjerg fB)
Jukka Raitala (Hoffenheim)
Joona Toivio (Telstar)
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn)
Ville Nikkari (FC Inter)
Toni Kolehmainen (AC Oulu)
Sakari Mattila (Ascoli) > 46. Joni Kauko (FC Inter)
Mikko Sumusalo (HJK) > 56. Akseli Pelvas (HJK)
Sebastian Mannström (FF Jaro)
Jonne Hjelm (TamU) > 78. Aleksei Kangaskolkka (TamU)
Teemu Pukki (Sevilla)

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 14.11.2009 10.57
Kirjoittaja Verbal
Tiukan taistelun jälkeen Pikkuhuuhkajat joutuivat taipumaan vieraskentällä Espanjalle maalein 1-0.

Suomen kokoonpano eilen:
Lukas Hradecky (Esbjerg fB)
Jukka Raitala (Hoffenheim)
Joona Toivio (Telstar)
Paulus Arajuuri (IFK Mariehamn)
Ville Nikkari (FC Inter) > 45. Mikko Sumusalo (HJK)
Sebastian Mannström (FF Jaro) > 81. Akseli Pelvas (HJK)
Toni Kolehmainen (AC Oulu)
Joni Kauko (FC Inter)
Mika Ojala (FC Inter)
Jonne Hjelm (TamU)
Teemu Pukki (Sevilla) > 72. Aleksei Kangaskolkka (TamU)

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 12.08.2010 19.23
Kirjoittaja vilsu
Pikkuhuuhkajat siis taistelivat eilen 1-1 tasurin kovatasoista Espanjaa vastaan. Suomen maali tuli jo ottelun 8. minuutilla, kun Joni Kauko pääsi Jonne Hjelmin syötöstä sijoittamaan pallon verkon perukoille.

Suomen kokoonpano:
1 Lukas Hradecky, Esbjerg fB
3 Jukka Raitala, TSG 1899 Hoffenheim (var.)
4 Juhani Ojala, HJK
5 Jani Tanska, VPS
6 Joni Kauko, FC Inter
7 Sebastian Mannström, FF Jaro -> 90. Akseli Pelvas, HJK
8 Toni Kolehmainen, TPS (var.)
9 Jonne Hjelm, Tampere United -> 61. 16 Rasmus Schüller, Honka
10 Riku Riski, TPS
14 Mikko Sumusalo, HJK
20 Teemu Pukki, FC Sevilla -> 71. 17 Aleksei Kangaskolkka, TamU

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 12.08.2010 19.27
Kirjoittaja rulezman
Oli kyllä eilen tosiaan komea peli, stadionillakin paras fiilis, mitä mä oon ikinä Kotkassa nähnyt, yleisöäkin 3300, eli katsomot melkein täynnä. Ja oli ne Espanjan pojat kyllä perhanan taitavia, etenkin Diego Capel ja Bojan varsin komeasti palloa hallussa pitivät, ja syöttöpelihän on ihan kuin toiselta planeetalta verrattuna suomeen. Tasapelistä saadaan kiittää kyllä Hradeckyä, upeita torjuntoja. Pukki pieni pettymys, alussa varsinkin tuli useita virheitä.
Lisää vaan Kotkaan tälläsia pelejä. Seuraavaksi A-maajoukkue?

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 12.08.2010 19.32
Kirjoittaja vilsu
rulezman kirjoitti:Oli kyllä eilen tosiaan komea peli, stadionillakin paras fiilis, mitä mä oon ikinä Kotkassa nähnyt, yleisöäkin 3300, eli katsomot melkein täynnä. Ja oli ne Espanjan pojat kyllä perhanan taitavia, etenkin Diego Capel ja Bojan varsin komeasti palloa hallussa pitivät, ja syöttöpelihän on ihan kuin toiselta planeetalta verrattuna suomeen. Tasapelistä saadaan kiittää kyllä Hradeckyä, upeita torjuntoja. Pukki pieni pettymys, alussa varsinkin tuli useita virheitä.


Joo no espanjalaisethan nyt muutenkin treenaavat huomattavasti enemmän henkilökohtaista taitoa kuin suomalaiset ja sen vuoksi erot taitotasossa ja nuorisotasolla huomattavia. No, toisaalta Suomen nyt ei ehkä muutenkaan kannata sortua liialliseen kikkailuun vaan pysyä perinteisemmässä joukkuepelaamista suosivassa taktiikassa.

rulezman kirjoitti:Lisää vaan Kotkaan tälläsia pelejä. Seuraavaksi A-maajoukkue?


Miksikäs ei A-maajoukkuekin voisi tulla joskus maakuntiin näyttäytymään, varsinkin pienempiä vastustajia vastaan. Pakkoko sitä on aina siellä Hesassa pelata, kun välttämättä joka peliin ei tule katsomot läheskään täyteen? Eikö noita otteluita voitaisi suosiolla siirtää muualle, kun tarpeeksi hyviä pelipaikkoja on kyllä muuallakin?

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 13.08.2010 21.32
Kirjoittaja Jonzku92
Erittäin hienoa venymistä Pikkuhuuhkajilta keskiviikkoisessa ottelussa. Espanja oli pari askelta edellä ja piti palloa reilusti enemmän, mutta hyvin kesti Suomen mahdolliset tulevaisuuden tähdet. Näppäristä hypyistään tunnetut espanjalaiset onnistuivat aivan liian useasti hyödyntämään näyttelijäntaitojaan, mutta eivät saaneet erikoistilanteita hyödynnettyä, paitsi sitten helponlaisesti tulleesta rankkarista pistivät pallon häkkiin.

Hradecky, Riku Riski, Kolehmainen ja Kauko nyt ainakin ansaitsevat erityismaininnan. Etenkin mielenkiinnolla seuraamani Riski, joka ei kyllä enää kauaa "viihdy" Suomessa.

Hieno matsi, toivottavasti Kotka saa lähivuosina näitä lisää järjestettäväkseen.

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88)

ViestiLähetetty: 01.09.2010 23.21
Kirjoittaja Jonzku92
Mahdollisuudet ovat jo menneet, mutta pitäähän karsinnat lopppuun pelata. Pikkuhuuhkajien joukkue kahdessa viimeisessä karsintaottelussa Puolaa (3.9. Pori) ja Liechtensteiniä (7.9. Helsinki) vastaan:

Maalivahdit
Lukas Hradecky Esbjerg fB 24.11.1989 9/0
Eemeli Reponen FC Inter 06.06.1990 0/0

Puolustus
Juhani Ojala HJK 19.06.1989 7/0
Jani Tanska VPS 29.07.1988 9/0
Mikko Sumusalo HJK 12.03.1990 7/0
Henri Toivomäki FC Lahti 21.02.1991 0/0
Ville Nikkari FC Inter 05.11.1988 11/0
Joona Toivio Djurgårdens IF 10.03.1988 8/0
Jukka Raitala *) TSG 1899 Hoffenheim 15.09.1988 25/0
Paulus Arajuuri Kalmar FF 15.06.1988 11/0

Keskikenttä ja hyökkäys
Sebastian Mannström FF Jaro 29.10.1988 12/0
Joni Kauko FC Inter 12.07.1990 8/1
Rasmus Schüller FC Honka 18.06.1991 2/0
Riku Riski TPS 16.08.1989 8/1
Johannes Westö HJK 01.04.1991 1/0
Mika Ojala FC Inter 21.06.1988 16/2
Jonne Hjelm Tampere United 14.01.1988 8/4
Aleksei Kangaskolkka Tampere United 29.10.1988 8/1
Teemu Pukki HJK 29.03.1990 13/3
Akseli Pelvas HJK 08.02.1989 12/1

*) vain Suomi-Liechtenstein

Päävalmentaja: Markku Kanerva

Re: Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-taival (ikäluokka -88

ViestiLähetetty: 18.05.2018 11.30
Kirjoittaja JormaK
Mielenkiintoista settiä