Sivu 1/1

Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 26.06.2025 23.30
Kirjoittaja RobinHood
Viikon päästä alkaakin kuningatarlajin EM-kisat, jossa myös Suomen naiset pelaavat. Kisoissa pelaa 16 joukkuetta ja Suomi kuuluu A-lohkoon, jossa pelaavat Islanti, Norja ja Sveitsi. Aika pohjoismaalainen lohko.

Suomen EM-kenraaliharjoitus Hollantia vastaan päättyi 1-2 tappioon. Hollanti on maailman parhaimpia joukkueita, jolle annettiin kaksi lahjamaalia.

Miten se meni? Huonoa kenraalia seuraa hyvä loppunäytös ja päinvastoin?

Tappiosta huolimatta näen pelissä paljon hyvää. Yksi asia pistää silmääni. Toisin kuin miehet, Suomi oli vahvempi toisella puoliajalla ja se että Suomi oli boksissa tehokas niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä.

Nämä on ne eliittien kisat, joihin pääsystä miehet voivat vain unelmoida. Miehillä vastaavanlainen suoritus tarkoittaisi pääsyä EM-kisoissa toiselle kierrokselle. Joku oli sanonut, että Suomi pääsi ensimmäistä kertaa arvokisoihin vuonna 2020. Jos lopetetaan se persuilu nimittäin naiset ottivat peräti EM-pronssia vuonna 2005. Kun katsoo Suomen peliä ja alkulohkoa niin eihän Suomi tästä mene pelkästään jatkoon vaan Suomi vie koko kisat. Hyvä Suomi!

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 02.07.2025 23.31
Kirjoittaja RobinHood
Rutiinivoitto Islannista. Suomi vei kaikki tilastot, mutta ihmeen löysää pelaamista oli pelin loppu.
https://www.uefa.com/womenseuro/match/2 ... tatistics/

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 11.07.2025 12.40
Kirjoittaja RobinHood
Ei mitään uutta auringon alla. Näennäisesti hyvännäköistä peliä ja pelin hallintaa, mutta karsiutuminen niukasti mutta kuitenkin. Kaikki ovat tyytyväisiä pistesijaan ja ollaan ylpeitä peliesityksestä.

Suomalainen perisynti - tavoitellaan pelin hallintaa ei maaleja. Jo lähes kliseeksi on jäänyt selostajien maininnat siitä kuinka peli kulkee ja pallo liikkuu pelaajalta toiselle ja tulee jopa joku veto, mutta ei tullut maalia ja peli on tasan. Tämä oli suunnilleen tilanne Norjaa vastaan, kunnes Norja teki maalin ja voitti ottelun.

Mitä tuo Linda Sällström tekee joukkueessa? Kuulemma ei ole kahteen vuoteen tehnyt maalia maajoukkueessa. Seurasin Sveitsi ottelussa naisen otteita vähän tarkemmin. Tekee hyökkääjäksi yllättävän paljon töitä. Yhdessä tilanteessa tuli kärjestä ja teki hirveän spurtin oman puolustuksen avuksi, mutta mitään tulosta ei synny.

Tulee mieleen sellainen pelaaja kuin Romarío, joka tunnettiin vittupäisenä pelaajana, joka haukkui aina kaikki valmentajat ja joka kentällä ei tehnyt muuta kuin kaivellut munia, mutta sitten oikealla hetkellä hyökkäsi kuin cobra ja teki maalin ja pelin jälkeen haukkui kaikki vastustajat ja valmentajat tyhmiksi. Vuoden 1994 MM-kisojen karsinnoissa Brasilian valmentaja hyllytti Romarion, mutta sitten Brasilia alkoi häviämään ja oli tippumassa MM-kisoista, jolloin valmentaja valitsi jälleen Romarion kentälle ja loppu on historiaa. Brasilia voitti Romarion johdolla vuoden 1994 maailmanmestaruuden.

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 11.07.2025 14.32
Kirjoittaja RobinHood
Mitä se kertoo naisten jalkapallon tasosta tai helmareiden tasosta, jos alle 15-vuotiaat pojat voittivat Sveitsin naisten jalkapallomaajoukkueen ennen EM-lopputurnausta harjoitusottelussa? ...ja vielä rökälenumeroin eli 7-1?
https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000011324273.html


Yleisurheilussa naisten ennätykset jäävät n. 10%-11% miesten ennätyksistä.
Ihan sama jos yleisurheilussa alle 15-vuotiaiden poikien ennätykset olisivat parempia kuin naisten.

14-vuotiaiden poikien SE:t taitavat olla seuraavat muutamissa lajeissa.

100m: 12.24s
800m: 2.10.64s
2000m: 5.58,6s
https://yuennatykset.weebly.com/pojat.html

Naiset

100m: 11.13s
800m: 1.59.41s
200m: 5.42.71s

https://etusuora.com/yleisurheilu/suomen-ennatykset

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 11.07.2025 15.54
Kirjoittaja rulezman
U15 ikäkausiennätys satasella on 11,33, kasilla 1.59 ja kahdella kilolla 5.44.

Nyt Ropsu faktat taas kuntoon ennen tiukkoja analyysejä!

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 28.07.2025 11.52
Kirjoittaja AH-fani
RobinHood kirjoitti:Mitä se kertoo naisten jalkapallon tasosta tai helmareiden tasosta, jos alle 15-vuotiaat pojat voittivat Sveitsin naisten jalkapallomaajoukkueen ennen EM-lopputurnausta harjoitusottelussa? ...ja vielä rökälenumeroin eli 7-1?
https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000011324273.html


Yleisurheilussa naisten ennätykset jäävät n. 10%-11% miesten ennätyksistä.
Ihan sama jos yleisurheilussa alle 15-vuotiaiden poikien ennätykset olisivat parempia kuin naisten.

14-vuotiaiden poikien SE:t taitavat olla seuraavat muutamissa lajeissa.

100m: 12.24s
800m: 2.10.64s
2000m: 5.58,6s
https://yuennatykset.weebly.com/pojat.html

Höh! Onhan selvää, että esim. yleisurheilussa miehet tekevät kovempia tuloksia junnuinakin jopa kuin naisten huiput. Eihän judossakaan kärpässarjalainen voita isoa läskiä raskaimman sarjan jäbää edes miehissä tai nyrkkeilyssä tai painonnostossa.

NAisurheilu on suosittua ja jo esim. Hitler oli eittäin kiinnostunut siitä ja kommunistit aikoinaan sillä potentiaali nähtiin

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 28.07.2025 13.00
Kirjoittaja varis
Avantopituussukellus edelleen ainoa?

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 29.11.2025 21.34
Kirjoittaja AH-fani
Katsoin tubesta matsin Espanja - Saksa, jokin loppuottelu taas. Nations cup. Osa 1 eli pelaavat kai kaksi peliä. 0-0. Aika paljon harhasyöttöjä. Saksa jyräsi etenkin avausjaksolla ja espanjalaiset nyhersivät . Espanjan maali varjeltui kuin ihmeen kaupalla. Naiset ovat kuitenkin pääasiassa viehättäviä. Maalivahdeista Cata Coll vaikuttaa transvestiitilta ja Saksan molari mieheltä. Olga Carmona on söötti kuten myös Saksan Hendric

Re: Jalkapallon naisten EM-kisat

ViestiLähetetty: 03.12.2025 07.07
Kirjoittaja AH-fani
No nyt toisessa osaottelussa Espanja onnistui vyöryttämään hyökkkäyksiä tiivistelmän perusteella vaikka kuinka paljon. Miksi vierasotteluissa ei viitsitä pelata? Valtavasti paikkoja kuitenkin piti tuhlata, ennen kuin osumia tuli