Sivu 2/2

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 12.10.2017 12.18
Kirjoittaja Volmari
vilsu kirjoitti:Joo, se on sääli että käytännössä nykytilanteessa Suomessa on vain yksi seurajoukkue joka pyörii enempi ja vähempi niinkuin pitää, eli HJK. Panostusta tosiaan tarvittaisiin sinne ruohonjuuritasolle, joskin ite miettinyt sitä että mitenköhän paljon yleiseen tekemiseen vaikuttaisi esim. maajoukkueen suonenveto ja kisapaikka tai vaikkapa juuri Klubin säännöllinen esiintyminen euroturnauksissa. Olisiko vain lyhytaikainen huuma (tyyliin samalla lailla kuin curling-buumi aikanaan) vai vaikuttaisiko isommin esimerkiksi rahan liikkumiseen seuroille ja toimintaan?


Selviytyminen arvoturnaukseen tuskin yksin luo riittävää kasvualustaa sen kummemmin taloudellisesti kuin tekemisellekään. Nähtiinhän tuo jo naisten futismaajoukkueen osalta. Myöskään Suomen koripallo- ja lentopallomaajoukkueiden menestys sekä siihen liittynyt fanitus ei ole juurikaan kasvattanut kotimaisten sarjojen yleisömääriä. Suorastaan vahingollisena pitäisin, jos HJK:sta ryhdyttäisiin euroturnaukset silmällä pitäen tarkoituksella tekemään jonkinlaista vanhojen aikojen ZSKA:ta. Päinvastoin taistelun Suomen mestaruudesta olisi kiristyttävä, jotta into kehittyä seuratasolla kasvaisi.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 12.10.2017 15.02
Kirjoittaja MajorGrillo
Suomessahan on monia joukkueita jotka toimii niin kuin pitää, vain pienemmässä mittakaavassa kuin HJK. Jalkapallo ei vain kiinnosta niin paljoa, että rahat riittäisivät parempaan keskisuurissa kaupungeissa, kuten vaikka Vaasassa (urheilullinen tai taloudellinen).

Jukka Jalonen totesi kirjassaan ettei Suomen kokoisessa maassa riitä jalkapallolle sekä jääkiekolle rahat, että on pakko panostaa yhteen lajiin missä mahdollisuus saavuttaa kainsainvälinen huippu ja se on jääkiekko tällä hetkellä.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 12.10.2017 22.17
Kirjoittaja rulezman
MajorGrillo kirjoitti:
Jukka Jalonen totesi kirjassaan ettei Suomen kokoisessa maassa riitä jalkapallolle sekä jääkiekolle rahat, että on pakko panostaa yhteen lajiin missä mahdollisuus saavuttaa kainsainvälinen huippu ja se on jääkiekko tällä hetkellä.


Kumma juttu, että esimerkiksi Islannin kokoisessa 300 000 asukkaan maassa ollaan huipulla niin käsipallossa (joka on lätkää harrastetumpi laji) ja futiksessa. Puhumattakaan jostain Ruotsista, joka on oikeastaan kaikissa urheilulajeissa Suomea kovempi.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 12.10.2017 22.34
Kirjoittaja Volmari
Liioittelet. Suomi on ja on ollut pitkälläkin aikajänteellä Ruotsia parempi koripallossa ja lentopallossa. Toki myös pesäpallossa. ;)

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 12.10.2017 22.46
Kirjoittaja rulezman
Eikä toki myöskään saa unohtaa mäkihyppyä. Saatikka yhdistettyä

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 10.11.2017 11.30
Kirjoittaja vilsu
Jatkokarsintojen ensimmäisissä otteluissa Kroatia Kreikkaa parempi 4-1 ja Sveitsi otti 1-0 vierasvoiton Pohjois-Irlannista.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 11.11.2017 11.01
Kirjoittaja Volmari
Ruotsi voitti Italian kotonaan 1-0. Olisi kova paukku, jos Italia putoaisi MM-kisoista.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 14.11.2017 18.40
Kirjoittaja vilsu
Italia tosiaan ulkona MM-kisoista ensimmäisen kerran sitten vuoden 1958 toisen osan Ruotsia vastaan päätyttyä maalittomaan tasuriin.

Sveitsi ja Kroatia varmistaneet myös kisapaikkansa. Tänään Irlanti-Tanska ja ottelun voittaja kisoihin.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 15.11.2017 00.08
Kirjoittaja vilsu
vilsu kirjoitti:Tänään Irlanti-Tanska ja ottelun voittaja kisoihin.

Tanska voitti vieraskentällä peräti 5-1 ja eteni kisoihin.

Re: MM Karsinnat 2018

ViestiLähetetty: 16.11.2017 15.45
Kirjoittaja MajorGrillo
Italiaa valmensi tosiaan mies, jonka ainoa voittama liiga valmentajana on Serie C. Ei edes Suomessa tälläistä.