EM-historia

Esim. MM-kisat ja EM-kisat sekä Suomen maajoukkue

Valvoja: Tuomaristo

EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 16.04.2008 13.03

Tässä aiheessa voidaan keskustella EM-historiasta (toistaiseksi ajanjakso 1960-2004) yleisesti tai vain yksittäisten turnausten tasolla. UEFA:n järjestämä mestaruusturnaushan on verrattain nuori, sillä Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa aloitettiin maanosan mestaruuden ratkominen jo aikaisemmin.

Ensimmäisenä idean eurooppalaisesta maajoukkueturnauksesta esitti ranskalainen Henri Delaunay jo 1920-luvulla, mutta vasta vuonna 1958 rattaat laitettiin pyörimään. Kolme vuotta aiemmin menehtyneen Delaunayn kunniaksi turnauksen palkintopokaali nimettiin hänen mukaansa.

Vuosina 1960-1976 lopputurnaukseen mahtui vain neljä osanottajaa. Vuonna 1980 määrää kasvatettiin kahdeksaan ja lopulta vuonna 1996 turnauksessa oli ensimmäistä kertaa kuusitoista maajoukkuetta, kuten nykyisinkin. Turnauksen kasvattamisesta 24 joukkueen kokoon on keskusteltu, mutta ainakaan vuonna 2012 turnaus ei vielä laajene.

EM-historian menestyneimmäksi joukkueeksi voi hyvällä omallatunnolla nostaa Saksan, sillä se on kolmesti kruunattu mestariksi, kahdessti se on ollut finaalissa häviävänä osapuolena ja sillä on myös EM-lopputurnaukseen osallistumisia eniten: kaikkiaan 10 (vuoteen 1988 asti Länsi-Saksa).

Kunniataulukko:
Koodi: Valitse kaikki
       Isäntämaa    Voittaja     Finalisti
1960   Ranska       N-liitto     Jugoslavia
1964   Espanja      Espanja      N-liitto
1968   Italia       Italia       Jugoslavia
1972   Belgia       L-Saksa      N-liitto
1976   Jugoslavia   T-slovakia   L-Saksa
1980   Italia       L-Saksa      Belgia
1984   Ranska       Ranska       Espanja
1988   L-Saksa      Hollanti     N-liitto
1992   Ruotsi       Tanska       Saksa
1996   Englanti     Saksa        Tekki
2000   Belgia&      Ranska       Italia
       Hollanti
2004   Portugali    Kreikka      Portugali
2008   Itävalta&    Espanja      Saksa
       Sveitsi
2012   Puola&       Espanja      Italia
       Ukraina


Vuonna 1960 järjestettiin ensimmäinen EM-turnaus Ranskassa. Neljän joukkueen lopputurnausta edelsivät kaksiosaiset karsintaottelut. Karsintoihin osallistui kaikkiaan 17 joukkuetta, ja kilpailusta jättäytyivät ulos muun muassa Italia, Englanti ja Länsi-Saksa. Karsintojen aikana myös Espanja jättäytyi leikistä saatuaan nimellisissä puolivälierissä vastaansa Neuvostoliiton, sillä joukkue kieltäytyi matkustamasta Moskovaan ottelua varten. Lopulta puolivälieristä jatkoon selvisivät Neuvostoliiton seuraksi Ranska, Jugoslavia ja Tekkoslovakia. Tämä nelikko valikoitui siis lopputurnaukseen kesäksi 1960, ja pelit päätettiin pelata Ranskassa.

Ensimmäisessä välieräottelussa Ranska taipui tiukan taistelun jälkeen Jugoslavialle, vaikka johti ottelua vielä tunnin pelin jälkeen 4-2. Jugoslavian armoton loppukiri puri, ja se voitti maalirikkaan ottelun 5-4. Toisessa ottelussa Neuvostoliitto teki selvää jälkeä Tekkoslovakiasta maalein 3-0. Pronssiottelussa innoton Ranska taipui Tekkoslovakialle 2-0. Loppuottelussa Jugoslavia teki ensimmäisen maalin, mutta Neuvostoliitto tasoitti ottelun hyvissä ajoin. Ensimmäinen EM-finaali meni jatkoajalle, jossa ratkaisun iski Viktor Ponedelnik 113. minuutilla. Yksi Neuvostoliiton kantavista voimista läpi turnauksen oli aikansa paras maalivahti, "mustana hämähäkkinä" tunnettu Lev Jain.

...lisää aikanaan.
Viimeksi muokannut Verbal päivämäärä 25.04.2016 12.33, muokattu yhteensä 1 kerran
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.04.2008 15.31

Eipä nyt EM-kisoissa mitään supersuuria yllätyksiä ole nähty, lukuun ottamatta vuotta 92 ja 2004
Saksalla eniten mestaruuksia :1:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Nasty » 20.04.2008 13.14

Kahdet EM-Kisat olen vasta ehtinyt näkemään ja kyllä oli vuonna 2000 loistavat kisat. Italian ja Hollannin välierä ottelu ja finaali jääneet päällimmäisenä mieleen. 2004 kisat eivät pahemmin säväyttäneet ja kun voittajamaa Kreikkakin pelasi puolustusvoittoista peliä. Nyt taas odottelen Eurosportin ohjelmia vanhoista kisoista.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.04.2008 13.15

Nasty kirjoitti:Nyt taas odottelen Eurosportin ohjelmia vanhoista kisoista.

Jaa tuleekos Eurosportilta semmoisiakin :???:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Nasty » 20.04.2008 13.19

rulezman kirjoitti:
Nasty kirjoitti:Nyt taas odottelen Eurosportin ohjelmia vanhoista kisoista.

Jaa tuleekos Eurosportilta semmoisiakin :???:


Tuleehan niitä aina arvokisojen alla.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.04.2008 13.20

Enpäs ole siitä tiennyt, kun jouluna alkoi Eurosport vasta näkymään...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 20.04.2008 14.58

Vuonna 1964 systeemi oli sama kuin neljä vuotta aiemmin. Ensin pelattiin kaksiosaisia karsintaotteluita, ja lopulta vain neljä parasta osallistuivat varsinaiseen lopputurnaukseen. Länsi-Saksa jättäytyi jälleen pois karsinnoista, mutta Italia ja Englanti nähtiin ensimmäistä kertaa tällä tasolla. Englanti putosi ensimmäisellä kierroksella Ranskaa vastaan, Italia toisella kierroksella hallitsevan Euroopan mestarin Neuvostoliiton käsittelyssä. Neljän parhaan joukkoon selvisivät lopulta Tanska, Espanja, Unkari ja Neuvostoliitto. Tanska joutui pelaamaan puolivälierävaiheessa peräti kolme ottelua Luxemburgia vastaan voittajan selvittämiseksi. Piskuinen Luxemburg oli jo pudottanut Hollannin, ja se kävi lähempänä arvokisojen lopputurnausta kuin koskaan muulloin.

Varsinainen lopputurnaus pelattiin Espanjassa. Ensimmäisessä välierässä isäntäjoukkue löi Unkarin 2-1 jatkoajalla. Finaaliin selvisi jälleen myös Neuvostoliitto, joka löi Tanskan omassa ottelussaan peräti 3-0. Pronssiottelussa Unkari ja Tanska menivät 1-1 -tilanteessa jatkoajalle, jonka ratkaisi Unkarin Dezs Novák kahdella osumallaan. Loppuottelussa Santiago Bernabéulla Espanja meni jo kuudennella minuutilla johtoon, mutta vain kaksi minuuttia myöhemmin Neuvostoliitto iski tasoitusosuman. Jo toistamiseen EM-finaali näytti venyvän jatkoajalle, kunnes 84. minuutilla Marcelino iski isäntien 2-1 -voittomaalin. Tämä voitto on edelleen Espanjan ainoa jalkapallon arvokisoissa.

...

Vuoden 1968 EM-turnaus toi mukanaan uudistetun karsintamekanismin, jossa otteluparien sijaan joukkueet jaettiin lohkoihin. Kahdeksan lohkon voittajat pelasivat keskenään puolivälierät, joiden voittajat etenivät lopputurnaukseen. Lopputurnauksen isäntämaa päätettiin jälleen vasta karsintojen jälkeen, jolloin kisajoukkueet olivat tiedossa. Kisojen järjestämisoikeus annettiin Italialle, ja heidän lisäkseen neljän parhaan joukkoon selvisivät Englanti, Jugoslavia sekä Neuvostoliitto. Hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan matka päättyi puolivälieriin Englantia vastaan. Myös Suomi oli ensimmäistä kertaa karsinnoissa mukana, mutta tuloksena oli sijoittua Neuvostoliiton hallitsemassa alkulohkossa viimeiseksi.

Lopputurnauksen välierissä ei maaleilla mässäilty. Jugoslavia tienasi finaalipaikan voittamalla viime hetken maalilla Englannin 1-0. Viime hurjempi ratkaisu nähtiin Italian ja Neuvostoliiton ottelussa, jossa jatkoajankin jälkeen oltiin 0-0 -tilanteessa. Tuolloin otteluita ei ratkaistu rangaistuspotkuilla, joten voittaja valittiin ensimmäisen ja ainoan kerran heittämällä kolikkoa. Italia voitti arvonnan ja eteni finaaliin. Pronssiottelussa Englanti voitti arvonnan hävinneen ja ensi kertaa EM-finaalista pudonneen Neuvostoliiton 2-0. Finaalissa Jugoslavia johti pitkään 1-0, mutta kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Italia tasoitti ottelun. Jatkoajalla ei osumia nähty, mutta mestaruutta ei haluttu ratkaista kolikolla, joten uusintafinaali sovittiin pelattavaksi kaksi päivää myöhemmin. Tuon ottelun voitti isäntämaa Italia 2-0 Luigi Rivan ja Pietro Anastasin osumilla.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 20.04.2008 15.04

Nasty kirjoitti:2004 kisat eivät pahemmin säväyttäneet ja kun voittajamaa Kreikkakin pelasi puolustusvoittoista peliä.

Päinvastoin. Oli ilo seurata kuinka täysin puskista tullut Kreikka toteutti äärimmäisen kurinalaista ja tehokasta joukkuepuolustusta, ja pudotti suurmaita toisensa perään. Mieluummin katselen hyvin toteutettua 1-0 -peliä, kuin sellaista 5-4 -peliä, jossa puolustukset vuotavat kuin seula.

Huono maku jäi vain Ruotsin ja Tanskan "todella yllättävästä" 2-2 -tasapelistä, joka pudotti Italian jatkosta. Ei sillä, ettäkö Italian peli oli mitenkään erityisen sujuvaa ollut, mutta...
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Crick » 20.04.2008 16.44

Verbal kirjoitti:Mieluummin katselen hyvin toteutettua 1-0 -peliä, kuin sellaista 5-4 -peliä, jossa puolustukset vuotavat kuin seula.

Mutta suuri yleisö on varmasti innokkaampi seuraamaan maalirikasta ottelua, kuin tylsää puolustuspeliä. Kreikan peli ei todellakaan ollut hienoa, mutta selvästikin tehokasta.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 20.04.2008 16.50

Sellaista se "suuri yleisö" on. Mitä enemmän lajista ymmärtää, sitä enemmän oppii arvostamaan muutakin kuin maalien paukuttelua.

Kreikan peli oli ehdottomasti hienoa puolustuspeliä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Nasty » 20.04.2008 17.50

Olkoon kuinka hienoa puolustuspeliä katselen mieluummin rohkeasti hyökkäävän joukkueen peliä, kuten Ranskan. Kreikan pelistä kyllä huomasi, että valmentajana oli saksalainen. Puolustus kuntoon ja pitkä hyökkääjä Charisteas kärkkymään ja muut pallon alla koko ajan.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.04.2008 17.52

Nyt tulevissa kisoissa huippumaat osaavat onneksi jo varautua Kreikan tyyliin, Kreikka saattaakin yllättää, ja käydä kunnolla hyökkäykseen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 16307
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Crick » 20.04.2008 18.00

rulezman kirjoitti:Nyt tulevissa kisoissa huippumaat osaavat onneksi jo varautua Kreikan tyyliin, Kreikka saattaakin yllättää, ja käydä kunnolla hyökkäykseen.

Mutta toinen asia onkin sitten, että riittääkö Kreikalla työkalut kunnon hyökkäyspeliin? Varmasti 2004 oli pakko pelata sellaista peliä materiaalin vuoksi.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Nasty » 20.04.2008 18.06

Kreikan valmentajana toimii edelleen Otto Rehhagel joten tulemme jälleen näkemään tappitylsää puolustuspeliä 90 minuuttia. Kreikan kanssa samassa lohkossa pelaa Espanja, Venäjä ja Ruotsi. Espanja ja Venäjä taisivat olla 2004 kisoissakin samassa alkulohkossa Kreikan kanssa.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 20.04.2008 18.47

Nykyisin ei sellaisia ihmeitä olekaan kuin rohkeasti hyökkääviä joukkueita. Kaikki huippujoukkueet niin maa- kuin seurajoukkuetasolla pelaavat puolustuksen kautta.

EM2004-kisoissa näistä "hyökkäävistä" joukkueista ei ollut Kreikkaa voittamaan, ja esimerkiksi juuri Ranskan peli oli suorastaan käsittämättömän nyhväystä, toki osittain Kreikan loistavan puolustuksen ansiosta. Maalirikasta jalkapalloa katselee mieluummin silloin kun maalit syntyvät enemmän hyökkäyksen hyvyyden kuin puolustuksen huonouden takia.

rulezman kirjoitti:Nyt tulevissa kisoissa huippumaat osaavat onneksi jo varautua Kreikan tyyliin, Kreikka saattaakin yllättää, ja käydä kunnolla hyökkäykseen.

Kreikka tulee taatusti pelaamaan näissä kisoissa hyökkäävämmin, eikä se edes tule yllätyksenä sillä samaa nähtiin jo läpi karsintojen. Kreikka pelasi karsinnoissa yleisimmin 4-3-3 -muodostelmassa kahdella laitahyökkääjällä ja yhdellä keskellä pelaavalla kärjellä. Materiaali ei mahdollista samanlaista 5-4-1 -lukkoa kuin neljä vuotta sitten.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: EM-historia

ViestiKirjoittaja Verbal » 28.04.2008 14.04

Vuonna 1972 Suomi haki EM-kisapaikkaa karsintalohkosta, jonka lopulta voitti Romania. Suomen saldo oli tyly, sillä vain yhdessä ottelussa maajoukkueemme osui maalipuiden väliin ja sai kahmittua tasapelipisteen. Tämä vierasottelu Tekkoslovakiassa oli kohtalokas isännille, sillä tasapelin takia he jäivät Suomen tapaan alkulohkoon. Karsintojen suurimmasta yllätyksestä vastasi Belgia, joka pudotti puolivälierävaiheessa Italian. Belgia selvitti näin tiensä neljän parhaan joukkoon ja sai palkintona järjestettäväkseen edelleen neljän joukkueen koossa pelattavan lopputurnauksen. Mukaan selvisivät myös Länsi-Saksa, Neuvostoliitto ja Unkari.

Välierissä Länsi-Saksa paukutti Gerd "Der Bomber" Müllerin johdolla Belgian pronssiotteluun. Müllerin kaksi osumaa toivat saksalaisille 2-1 -voiton. Toisessa välieräottelussa Neuvostoliitto voitti Unkarin 1-0, ja eteni vasta neljänsissä EM-kisoissa jo kolmannen kerran loppuotteluun. Pronssiottelussa Belgia paini kotiyleisönsä edessä maistuvan 2-1 -voiton. Loppuottelussa Neuvostoliitto oli täysin aseeton, ja Der Bomber johdatti Länsi-Saksan mestaruuteen iskemällä jälleen kaksi maalia. 3-0 -voittoon päättyneen ottelun kolmannen maalin viimeisteli Herbert Wimmer. Kaikkiaan Müller iski joukkueensa EM-pelien 18 maalista peräti 11.

...

Vuonna 1976 Suomi kunnostautui jälleen jättiläisentappajana alkulohkossa pelaamalla tasapelin Italiassa. Tasapelipiste jäi Suomen ainoaksi, mutta se pudotti Italian jatkopeleistä jo alkulohkovaiheessa. Karsinnoissa nähtiin myös ensi kertaa sellainen ihme, että Neuvostoliitto jätettiin lopputurnauksen ulkopuolelle. Puolivälierävaiheessa punakoneen pudotti Tekkoslovakia. Lopputurnaukseen selviytyivät lopulta Tekkoslovakian lisäksi Hollanti, Länsi-Saksa ja Jugoslavia. Viimeksi mainittu sai lopputurnauksen järjestettäväkseen.

Jugoslavia pelasi kotiyleisönsä mainiosti välieräottelussa Saksaa vastaan, ja se johti ottelua tunnin pelin jälkeen 2-0. Saksalaiset kuitenkin osoittivat jälleen venymiskykynsä, ja iskivät kaksi maalia varsinaisella peliajalla vieden pelin jatkoajalle. Jo varsinaisella peliajalla kertaalleen osunut Dieter Müller lisäsi jatkoajalla kaksi maalia tilastoihinsa, ja mies kruunasi hattutemppunsa maajoukkuedebyytissään! Länsi-Saksa voitti ottelun siis lopulta 4-2. Moni odotti Hollannin selviävän finaalivastustajaksi, mutta Tekkoslovakia päätti toisin, ja se lähetti oranssipaidat pronssiotteluun 3-1 -jatkoaikavoiton säestämänä.

Pronssiottelussa Hollanti karkasi 2-0 -johtoon, mutta isäntämaa Jugoslavia teki saman mitä Saksa teki sitä vastaan välierissä ja rokotti vastustajaa kahdesti ottelun loppupuolella vieden pelin lisäajalle. Jatkoajalla pelin voittaminen ei kuitenkaan isäntäjoukkueelta onnistunut ja voittomaalin tekikin lopulta Hollanti, joka palkittiin pronssimitaleilla 3-2 -voiton ansiosta. Loppuottelussa mentiin - kuten kaikissa muissakin lopputurnauksen otteluissa - jatko-ajalle, varsinaisen peliajan päätyttyä 2-2. Saksa onnistui jälleen tasoittamaan ottelun vasta 89. minuutilla Bernd Hölzenbeinin toimesta. Jatkoajalla osumia ei nähty, joten ratkaisu siirrettiin rangaistuspotkuille. Saksan Uli Hoeneß epäonnistui neljäntenä potkaisijana, kun taas tekkoslovakit eivät epäonnistuneet kertaakaan. Tekkoslovakia kruunattiin siten Euroopan mestariksi EM-historian ensimmäisen rangaistuspotkukilpailun myötä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03


Paluu Maajoukkueet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron